Suuri Kuningas Charles III Kruunajaisketju 6.5 -23 OFFICIAL!
Pyhä öljy, jolla Charles (s 14.11 -48) ja Camilla voidellaan on satoja vuosia vanhaa koostumusta, joka kerätään Mount of Olives from the 2 Groves. Se on Jerusalemin patriarkan ja Anglikaanisen paikallisen piispan konsentroima öljy, ja Mary Magdalinen Monastrystä ja Monastry of Ascencistä. Alice on haudattu Mary Magdalineen myös.
Öljyä valettiin Elizabeth II päähän ja nyt sen voitelun tulee samaan Charles ja Camillakin.
Koska se on Puhä toimitus se peitetään: seremonian aikana kangasta heidän yllään kannattelevatkin nyt Camillan sukulaislapset.
Laittakaas kaikki muu tieto tänne mitä kruunajaisiin tulee.
Charles III on siis Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningas.
Kruunajaiset toimitetaan Westmister Abbeyssä.
Charles syntyi Buckinghamin Palatsissa Canterbyryn arkkihiippa kastoi ja hänestä tuli samointein ensimmäinen kruuninperimylsessä ja Cornwallin ja Rothesayn herttua, Skotlannin kruununperijälle tarkoitetty.Hänet nimitettiin yhdeksänvuotiaana Walesin prinssiksi ja vuonna 1958 Chesterin jaarliksi. Walesin prinssiksi hänet kruunattiin 11 vuotta myöhemmin, 1. heinäkuuta 1969 Caernarfonin linnassa järjestetyssä seremoniassa.
Kommentit (4369)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Ei paljon kurveja ole Beatricellakaan.
https://media.gettyimages.com/id/1252746617/photo/their-majesties-king-…
Beatricen miehen exä ja lapsen äiti on pilkannut Beatricea lihavaksi. Kun kihlautuivat, siis Bea ja miehensä, exä laittoi instaan sellaisia alusasukuvia että huh huh.
Olen itsekin nainen, mutta joskus en voi käsittää naisten ulkonäköpaineita. Mitä ihmeen väliä jos joku pelle haukkuu lihavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin niin suonut Dianan olevan Kuningattarena tänä päivänä <3
Vaikka hän itse siitä luopui avioeronsa myötä?
Nämä Diana-fanit on kyllä omaa luokkaansa, ihan kuin ne olisivat pyyhkineet pois mielestään koko avioeron ja eläisivät jossain fantasiamaailmassa missä Diana ja Charles olisivat palanneet yhteen jos sitä yhtä ikävää kolaria vain ei olisi ollut.
Kuvittelevat myös Dianan näyttävän ikuisesti samalta kuin näytti 1990-luvulla. "Voi miten kaunis kuningatar Dianan olisi Camillaan verrattuna". No, ihan samanlainen 60+ rouva hän olisi kuin muutkin.
t. eri
Kyllä 60+ naisissa on suuriakin eroja. Tuskin olisi Diana samanlainen bulldog.
On toki, mutta ei se sädekehän loiste pelasta ketään ikääntymiseltä. Turha spekuloida ajat sitten kuolleen ihmisen kuvitteellisella nykyisellä ulkonäöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Kate on ollut hoikka aina. Beatrice on laihtunut todella reippaasti ja kasvot lähinnä pelottavat. Katsohan tämän päivän kuvia
Ei Kate ole aina ollut noin laiha. Vielä opiskeluaikoina seurustellessaan Williamin kanssa oli ihan kauniin ja naisellisen näköinen vartalo. Ei ollenkaan noin laiha.
Kate on näyttänyt ajoittain pelottavankin laihalta. Pelkkää luuta ja nahkaa.
Ihan liikaa botoxia pistelty Katen lärviin. Silmäkulmien rypyt vähentyneet älyttömästi ja silmät näyttävät oudoilta, kun hymyilee, eivät ole mukana ilmeessä. Karmean näköistä. Paha ikäkriisi tai itsetunto-ongelma hänellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin niin suonut Dianan olevan Kuningattarena tänä päivänä <3
Vaikka hän itse siitä luopui avioeronsa myötä?
Nämä Diana-fanit on kyllä omaa luokkaansa, ihan kuin ne olisivat pyyhkineet pois mielestään koko avioeron ja eläisivät jossain fantasiamaailmassa missä Diana ja Charles olisivat palanneet yhteen jos sitä yhtä ikävää kolaria vain ei olisi ollut.
Kuvittelevat myös Dianan näyttävän ikuisesti samalta kuin näytti 1990-luvulla. "Voi miten kaunis kuningatar Dianan olisi Camillaan verrattuna". No, ihan samanlainen 60+ rouva hän olisi kuin muutkin.
t. eri
Uskallan väittää että olisi kauniimpi, kuin tupakan vuoksi ihonsa pilannut 75v. rotikka.
No epäreilu vertaus, kun lähtökohdiltaankin Diana oli kauniimpi kuin Camilla.
Nainen, joka ei ole kampaustaan muuttanut sitten 70-luvun, tuskin erityisen paljon välittää siitä, ettei ole kaunotar.
Camillalla on peruukki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin niin suonut Dianan olevan Kuningattarena tänä päivänä <3
Vaikka hän itse siitä luopui avioeronsa myötä?
Nämä Diana-fanit on kyllä omaa luokkaansa, ihan kuin ne olisivat pyyhkineet pois mielestään koko avioeron ja eläisivät jossain fantasiamaailmassa missä Diana ja Charles olisivat palanneet yhteen jos sitä yhtä ikävää kolaria vain ei olisi ollut.
Kuvittelevat myös Dianan näyttävän ikuisesti samalta kuin näytti 1990-luvulla. "Voi miten kaunis kuningatar Dianan olisi Camillaan verrattuna". No, ihan samanlainen 60+ rouva hän olisi kuin muutkin.
t. eri
Kyllä 60+ naisissa on suuriakin eroja. Tuskin olisi Diana samanlainen bulldog.
Minäolen nelikymppinen suomalainen pallopää ja posket roikkuvat jo siihen malliin, että bulldog-naama on kohtaloni varmaan jo viisikymppisenä. En nyt keksi, miten Camilla muistuttaisi bulldogia vertailla ulkonäköä 40 vuotta nuorempana kuolleeseen naiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Kate on ollut hoikka aina. Beatrice on laihtunut todella reippaasti ja kasvot lähinnä pelottavat. Katsohan tämän päivän kuvia
Ei Kate ole aina ollut noin laiha. Vielä opiskeluaikoina seurustellessaan Williamin kanssa oli ihan kauniin ja naisellisen näköinen vartalo. Ei ollenkaan noin laiha.
Kate on näyttänyt ajoittain pelottavankin laihalta. Pelkkää luuta ja nahkaa.
Onneksi Meksulla on Katenkin kilot.
On kyllä uskomatonta, että Meghan on oikeasti Katea vanhempi. Näyttää täysin päinvastaiselta.
Dianan vanhenemisesta voi saada vähän osviittaa katsomalla Dianan lähisukulaisia.
Tässä oli Dianan äiti kuusikymppisenä.
https://stylecaster.com/wp-content/uploads/2021/11/Princess-Diana-Mothe…
Tässä Dianan sisko kuusikymppisenä.
https://hips.hearstapps.com/hmg-prod/images/gettyimages-146065930-15254…
Tässä toinen sisko noin 55-vuotiaana.
https://c8.alamy.com/comp/2AP6X85/lady-sarah-mccorquodale-elder-sister-…
Toki Dianaa olisi auttanut botoxit ja täyteaineet, mutta toisaalta ne voivat mennä myös pieleen.

LOPETA DIANA-HULLU. Anna toisen levätä rauhassa. Ketjun aiheena on kuninkaan kruunajaiset, ei tämän exän ulkomuoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Ei paljon kurveja ole Beatricellakaan.
https://media.gettyimages.com/id/1252746617/photo/their-majesties-king-…
Beatricen miehen exä ja lapsen äiti on pilkannut Beatricea lihavaksi. Kun kihlautuivat, siis Bea ja miehensä, exä laittoi instaan sellaisia alusasukuvia että huh huh.
Ja tämä exä hyväksyy Beatricen vain sen takia että nyt heidän poikansa (Wolfie) pääsee nyt ykkösluokan piireihin.
Taitaa olla katkera tämä ex, kun mies lähti tasokkaamman naisen matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Oli rennot kruunajaiset. Mutkattomat ja koruttomat niinkuin nykyaikaan kuuluukin. Hetken pelkäsin kun ne sermit poistetaan voitelun jälkeen, että mitäs jos ne katos.
Juhlan sykähdyttävin oli Penny Mordaunt. Tuli ihan vibat jostain vuosisatojen takaa.
mihin osaan sitä voidetta siveltiin kun piti olla sermit?
Camilla ei ansaitsisi olla kuningatar.
Näyttää jo nyt melkein vanhemmalta kuin Elisabet kuollessaan?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dianan vanhenemisesta voi saada vähän osviittaa katsomalla Dianan lähisukulaisia.
Tässä oli Dianan äiti kuusikymppisenä.
https://stylecaster.com/wp-content/uploads/2021/11/Princess-Diana-Mothe…
Tässä Dianan sisko kuusikymppisenä.
https://hips.hearstapps.com/hmg-prod/images/gettyimages-146065930-15254…
Tässä toinen sisko noin 55-vuotiaana.
https://c8.alamy.com/comp/2AP6X85/lady-sarah-mccorquodale-elder-sister-…
Toki Dianaa olisi auttanut botoxit ja täyteaineet, mutta toisaalta ne voivat mennä myös pieleen.
LOPETA DIANA-HULLU. Anna toisen levätä rauhassa. Ketjun aiheena on kuninkaan kruunajaiset, ei tämän exän ulkomuoto.
En minä ole Diana-hullu, ensimmäisen kerran kommentoin koko asiaa tässä. Ja kruunajaiset on ohi jo, sama se mistä täällä enää keskustellaan. Camillan haukkumiseksihan koko ketju meni heti kun eräät saapuivat paikalle.

No mietipä sitä ;)

Olet sinä. Turha yrittää väittää, että oli ensimmäinen viesti. Trollin klassinen puheenvuoro tuollainen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin niin suonut Dianan olevan Kuningattarena tänä päivänä <3
Vaikka hän itse siitä luopui avioeronsa myötä?
Nämä Diana-fanit on kyllä omaa luokkaansa, ihan kuin ne olisivat pyyhkineet pois mielestään koko avioeron ja eläisivät jossain fantasiamaailmassa missä Diana ja Charles olisivat palanneet yhteen jos sitä yhtä ikävää kolaria vain ei olisi ollut.
Kuvittelevat myös Dianan näyttävän ikuisesti samalta kuin näytti 1990-luvulla. "Voi miten kaunis kuningatar Dianan olisi Camillaan verrattuna". No, ihan samanlainen 60+ rouva hän olisi kuin muutkin.
t. eri
Uskallan väittää että olisi kauniimpi, kuin tupakan vuoksi ihonsa pilannut 75v. rotikka.
No epäreilu vertaus, kun lähtökohdiltaankin Diana oli kauniimpi kuin Camilla.
Nainen, joka ei ole kampaustaan muuttanut sitten 70-luvun, tuskin erityisen paljon välittää siitä, ettei ole kaunotar.
Camillalla on peruukki.
ei se peruukilta näyttänyt, omat hiukset, vaalennettu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prinsessa Beatrice oli kyllä pelottavan laiha. Lähinnä hurja ilmestys. Onko laihduttaminen lähtenyt käsistä
Kate on laihempi, kuin kukkakeppi, poikamaisen kapea lantio.
Kate on ollut hoikka aina. Beatrice on laihtunut todella reippaasti ja kasvot lähinnä pelottavat. Katsohan tämän päivän kuvia
Ei Kate ole aina ollut noin laiha. Vielä opiskeluaikoina seurustellessaan Williamin kanssa oli ihan kauniin ja naisellisen näköinen vartalo. Ei ollenkaan noin laiha.
Kate on näyttänyt ajoittain pelottavankin laihalta. Pelkkää luuta ja nahkaa.
Ihan liikaa botoxia pistelty Katen lärviin. Silmäkulmien rypyt vähentyneet älyttömästi ja silmät näyttävät oudoilta, kun hymyilee, eivät ole mukana ilmeessä. Karmean näköistä. Paha ikäkriisi tai itsetunto-ongelma hänellä?
Ja varmaan 10 ml pumpattu fillereitä ympäri kasvoja. Kovat on ulkonäköpaineet Katella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ne härski pariskunta, kaksi elähtänyttä vanhusta. Kaikki yhteys heillä kuitenkin loisti poissaolollaan, välillä näytti kuin Charles ei edes tuntisi Camillaa. David Beckhamin sanoin voin todeta, että Camilla ei ole kuningatar englantilaisille, Diana on.
Hienoa kun Beckham uskalsi ja kehtasi sanoa asian ääneen.
Kun nyt kertoisitte vielä, missä tunnettu monarkisti Beckham on muka näin sanonut.
Ei missään ole D.B sanonut pahaa sanaa kuninkaallisista, vaan arvostaa heitä suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Camilla ei ansaitsisi olla kuningatar.
Näyttää jo nyt melkein vanhemmalta kuin Elisabet kuollessaan?!
Ansaitsee. Hän on avioitunut tulevan kuninkaan kanssa ja sitä kautta ansainnut kuningattaren tittelin yhtä lailla kuin muutkin kuninkaiden vaimot, kuten Ruotsin Silvia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dianan vanhenemisesta voi saada vähän osviittaa katsomalla Dianan lähisukulaisia.
Tässä oli Dianan äiti kuusikymppisenä.
https://stylecaster.com/wp-content/uploads/2021/11/Princess-Diana-Mothe…
Tässä Dianan sisko kuusikymppisenä.
https://hips.hearstapps.com/hmg-prod/images/gettyimages-146065930-15254…
Tässä toinen sisko noin 55-vuotiaana.
https://c8.alamy.com/comp/2AP6X85/lady-sarah-mccorquodale-elder-sister-…
Toki Dianaa olisi auttanut botoxit ja täyteaineet, mutta toisaalta ne voivat mennä myös pieleen.
LOPETA DIANA-HULLU. Anna toisen levätä rauhassa. Ketjun aiheena on kuninkaan kruunajaiset, ei tämän exän ulkomuoto.
En minä ole Diana-hullu, ensimmäisen kerran kommentoin koko asiaa tässä. Ja kruunajaiset on ohi jo, sama se mistä täällä enää keskustellaan. Camillan haukkumiseksihan koko ketju meni heti kun eräät saapuivat paikalle.
Kyllä sinä olet, hullu mikä hullu.
Camilla oli tänään tosi kaunis.