Subleffa: Scarface - arpinaama (16)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Umpitylsä vanhan ukon elokuva, jonka taustalla on oman egon käsittely allegorisin keinoin. Tekijä ei ole saanut mitään etäisyyttä tähän alkulähtökohtaan. Sen, että ohjaaja (tai usein käsikirjoittaja) teoksen aihe on ennen kaikkea hän itse, tunnistaa siitä, että elokuvassa on surkea, nihilistinen ja itsesäälillä kuvattu päähenkilö. Totaali pettymys elokuana. Mutta tekijälleen varmasti tärkeä, ja "nerokas":

Niin kuka on se vanha ukko tässä tapauksessa?

Ohjaaja tai käsikirjoittaja, joka purki kerronnallisesti shakepariaanisen tragedian kautta omaa itsesääliään ja ikiaikaista tarvetta samalla kuitenkin nähdä vajavaisessa ihmisessä (aina mies) jotain traagista. Ja päähenkilö sitten ylinäytellen tätä traagista vajavaista sankaria näytteli. Hänen monologissaan hyväosaisille siellä ravintolassa tämä villakoiran ydin kiteytyy. Olipas noloa katsottavaa. Tämä itsesäälisen traagis-moralisoiva puhe on tuttu monista kömpelöistä kirjallisista tuotoksista ja elokuvista ja joka kerta kun sen tunnistan, nousee aito myötähäpeän puna poskille. Kokeneempi tekijä ei käsittele traumojaan ja itsetuntonsa kipukohtia tarinoissaan tai jos tekee niin, tekee sen niin hyvin, ettei sitä katsoja huomaa.

Ohjaaja Brian De Palma on ollut 43v. kun elokuva on julkaistu, että ei mikään vanha ukko. Käsikirjoittaja Oliver Stone on ollut ilmestymisvuonna 37 eli ei vanha ukko hänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Joo meille tuli jo selväksi, että et pidä Scarface-elokuvasta. Mene muualle jankuttamaan ja pätemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Umpitylsä vanhan ukon elokuva, jonka taustalla on oman egon käsittely allegorisin keinoin. Tekijä ei ole saanut mitään etäisyyttä tähän alkulähtökohtaan. Sen, että ohjaaja (tai usein käsikirjoittaja) teoksen aihe on ennen kaikkea hän itse, tunnistaa siitä, että elokuvassa on surkea, nihilistinen ja itsesäälillä kuvattu päähenkilö. Totaali pettymys elokuana. Mutta tekijälleen varmasti tärkeä, ja "nerokas":

Niin kuka on se vanha ukko tässä tapauksessa?

Ohjaaja tai käsikirjoittaja, joka purki kerronnallisesti shakepariaanisen tragedian kautta omaa itsesääliään ja ikiaikaista tarvetta samalla kuitenkin nähdä vajavaisessa ihmisessä (aina mies) jotain traagista. Ja päähenkilö sitten ylinäytellen tätä traagista vajavaista sankaria näytteli. Hänen monologissaan hyväosaisille siellä ravintolassa tämä villakoiran ydin kiteytyy. Olipas noloa katsottavaa. Tämä itsesäälisen traagis-moralisoiva puhe on tuttu monista kömpelöistä kirjallisista tuotoksista ja elokuvista ja joka kerta kun sen tunnistan, nousee aito myötähäpeän puna poskille. Kokeneempi tekijä ei käsittele traumojaan ja itsetuntonsa kipukohtia tarinoissaan tai jos tekee niin, tekee sen niin hyvin, ettei sitä katsoja huomaa.

No kyllä on! Tarpeeksi vanhoja jotta ovat jo kokeneet pettymyksiä, pään lyömistä seinään, epäonnistumista, kaikkea, mistä juuri tuollainen emotionaalinen ydin tarinoihin syntyy. Ja huomaat sen tuossa leffassa itsekin, nyt kun joku purki sen sinulle ääneen. Näet sen siellä yhtä hyvin kuin minäkin. Kaikki eivät vain osaa sitä pukea sanoiksi. Ja Stonehan on katkerien, päätä seinään hakkaavien elokuvaohjaajien oikein tyyppiesimerkki. Kuin luotu tekemään näitä itsesäälisyydellä ryyditetyn katkeruuden kusi housussa -leffoja. 

Ohjaaja Brian De Palma on ollut 43v. kun elokuva on julkaistu, että ei mikään vanha ukko. Käsikirjoittaja Oliver Stone on ollut ilmestymisvuonna 37 eli ei vanha ukko hänkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Joo meille tuli jo selväksi, että et pidä Scarface-elokuvasta. Mene muualle jankuttamaan ja pätemään.

 Harmittaako ,kun joku pystyy perustelemaan, miksi jokin tykkäämäsi on itse asiassa huono? Sinua ahdistaa nyt se, että alat tajuta saman asian itsekin, ja juuri sitä et pysty sietämään. Olet muuttumassa älykkäämmäksi elokuvan katsojaksi. Alat nähdä sinne pinnan taakse, tarinan emotionaaliseen ytimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Elokuva kuvaa huumemaailmaa johon taitaa kuulua väkivaltaa oikeassakin elämässä. Tuskin kukaan tarkasti osaa sitä kuvata ellei ole itse siinä maailmassa elänyt. En koe samaistumista, mutta eläytymistä siihen mitä kaikkea tuo maailma voi sisällään pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Elokuva kuvaa huumemaailmaa johon taitaa kuulua väkivaltaa oikeassakin elämässä. Tuskin kukaan tarkasti osaa sitä kuvata ellei ole itse siinä maailmassa elänyt. En koe samaistumista, mutta eläytymistä siihen mitä kaikkea tuo maailma voi sisällään pitää.

Me puhumme eri asiasta. SInä puhut elokuvan pinnasta, siitä kulissista, johon varsinainen tarina on istutettu. Varsinainen tarina on degeneroituvan miehen matka moraaliseen rappioon jo alkujaankin huonosta henkisestä lähtökohdasta, joten itse asiassa mitään matkaa ei edes synny. Tästä syntyy se laahustava tunne, joka elokuvassa on. Se pinta, jota sinä katsot edes huomaamatta tuota varsinaista tarinaa, kertoo huumemaailmasta ja koittaa olla niin yliampuvan rankka, että se kääntyy jo sen vuoksi itsensä irvikuvaksi. Tässä on sama kaksijakoisuus kuin saduissa. satu maxista ja mortizista kertoo pintatasolla kauhukakaroista ja siitä, mitä he tekevät ja miten heille käy. Syvätasolla kyseessä on moraliteetti, joka varoittaa huonon käytöksen seurauksista. TArkemmin ajatellen aika sama kaava kuin tässä elokuvassa, mutta ilman itsesäälimonologeja ja ripauksella jopa huumoria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Umpitylsä vanhan ukon elokuva, jonka taustalla on oman egon käsittely allegorisin keinoin. Tekijä ei ole saanut mitään etäisyyttä tähän alkulähtökohtaan. Sen, että ohjaaja (tai usein käsikirjoittaja) teoksen aihe on ennen kaikkea hän itse, tunnistaa siitä, että elokuvassa on surkea, nihilistinen ja itsesäälillä kuvattu päähenkilö. Totaali pettymys elokuana. Mutta tekijälleen varmasti tärkeä, ja "nerokas":

Niin kuka on se vanha ukko tässä tapauksessa?

Ohjaaja tai käsikirjoittaja, joka purki kerronnallisesti shakepariaanisen tragedian kautta omaa itsesääliään ja ikiaikaista tarvetta samalla kuitenkin nähdä vajavaisessa ihmisessä (aina mies) jotain traagista. Ja päähenkilö sitten ylinäytellen tätä traagista vajavaista sankaria näytteli. Hänen monologissaan hyväosaisille siellä ravintolassa tämä villakoiran ydin kiteytyy. Olipas noloa katsottavaa. Tämä itsesäälisen traagis-moralisoiva puhe on tuttu monista kömpelöistä kirjallisista tuotoksista ja elokuvista ja joka kerta kun sen tunnistan, nousee aito myötähäpeän puna poskille. Kokeneempi tekijä ei käsittele traumojaan ja itsetuntonsa kipukohtia tarinoissaan tai jos tekee niin, tekee sen niin hyvin, ettei sitä katsoja huomaa.

Ihan sama. Mä voin katsoo tuon leffan vaikka kuinka monta kertaa ihan Al Pacinon takia. Niin ihana hän on. <3

-eri vastaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Joo meille tuli jo selväksi, että et pidä Scarface-elokuvasta. Mene muualle jankuttamaan ja pätemään.

 Harmittaako ,kun joku pystyy perustelemaan, miksi jokin tykkäämäsi on itse asiassa huono? Sinua ahdistaa nyt se, että alat tajuta saman asian itsekin, ja juuri sitä et pysty sietämään. Olet muuttumassa älykkäämmäksi elokuvan katsojaksi. Alat nähdä sinne pinnan taakse, tarinan emotionaaliseen ytimeen.

Miksi sua ahdistaa, harmittaa ja suorastaan suututtaa, että jotkut tykkää niistä elokuvista joista sä et pidä? Olet todella ylimielisen oloinen ja sua oikeasti ottaa päähän kun me ei ollakaan samaa mieltä sun kanssa. Kuvittelet olevasi jotenkin parempi kuin muut. 

Ei, en muuta mielipidettäni Scarfecesta vaikka kuinka länkyttäisit. Mä pidän siitä elokuvasta eikä sillä ole mitään tekemistä mun älyn kanssa. Ei mua ahdista tässä yhtään mikään vaan lähinnä huvittaa tuo sun jankutus jolla kuvittelet muuttavasi ihmisten mielipiteen siitä mistä he tykkäävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Elokuva kuvaa huumemaailmaa johon taitaa kuulua väkivaltaa oikeassakin elämässä. Tuskin kukaan tarkasti osaa sitä kuvata ellei ole itse siinä maailmassa elänyt. En koe samaistumista, mutta eläytymistä siihen mitä kaikkea tuo maailma voi sisällään pitää.

Me puhumme eri asiasta. SInä puhut elokuvan pinnasta, siitä kulissista, johon varsinainen tarina on istutettu. Varsinainen tarina on degeneroituvan miehen matka moraaliseen rappioon jo alkujaankin huonosta henkisestä lähtökohdasta, joten itse asiassa mitään matkaa ei edes synny. Tästä syntyy se laahustava tunne, joka elokuvassa on. Se pinta, jota sinä katsot edes huomaamatta tuota varsinaista tarinaa, kertoo huumemaailmasta ja koittaa olla niin yliampuvan rankka, että se kääntyy jo sen vuoksi itsensä irvikuvaksi. Tässä on sama kaksijakoisuus kuin saduissa. satu maxista ja mortizista kertoo pintatasolla kauhukakaroista ja siitä, mitä he tekevät ja miten heille käy. Syvätasolla kyseessä on moraliteetti, joka varoittaa huonon käytöksen seurauksista. TArkemmin ajatellen aika sama kaava kuin tässä elokuvassa, mutta ilman itsesäälimonologeja ja ripauksella jopa huumoria.

Mä en enää edes jaksa lukea näitä sun jankkaavia jaarituksia. Mene nyt oikeasti muualle pätemään ja esittämään fiksua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Joo meille tuli jo selväksi, että et pidä Scarface-elokuvasta. Mene muualle jankuttamaan ja pätemään.

 Harmittaako ,kun joku pystyy perustelemaan, miksi jokin tykkäämäsi on itse asiassa huono? Sinua ahdistaa nyt se, että alat tajuta saman asian itsekin, ja juuri sitä et pysty sietämään. Olet muuttumassa älykkäämmäksi elokuvan katsojaksi. Alat nähdä sinne pinnan taakse, tarinan emotionaaliseen ytimeen.

Miksi sua ahdistaa, harmittaa ja suorastaan suututtaa, että jotkut tykkää niistä elokuvista joista sä et pidä? Olet todella ylimielisen oloinen ja sua oikeasti ottaa päähän kun me ei ollakaan samaa mieltä sun kanssa. Kuvittelet olevasi jotenkin parempi kuin muut. 

Ei, en muuta mielipidettäni Scarfecesta vaikka kuinka länkyttäisit. Mä pidän siitä elokuvasta eikä sillä ole mitään tekemistä mun älyn kanssa. Ei mua ahdista tässä yhtään mikään vaan lähinnä huvittaa tuo sun jankutus jolla kuvittelet muuttavasi ihmisten mielipiteen siitä mistä he tykkäävät.

En yritä muuttaa kenenkään mielipidettä. Mutta mielipiteet usein muuttuvat, kun ihminen saa lisää tietoa. Näin tietysti vain silloin, jos kapasiteetti riittää sen käsittelyyn. Saat aivan rauhassa elää poterossasi. Ja siinä joutessasi, kun länkytät, muista, että ihan samalla tavalla minulla on oikeus sanoa mielipiteeni ääneen. Se, että päätät, että näin ei ole, kertoo kyllä todella paljon sinusta... ja ihan sitä samaa kieltä kuin se, mihin rahkeesi riittävät elokuvakerronnan lukijana

Jonkun elämän suuri hetki kun saa päteä ja leikkiä fiksua ja elokuva-asiantuntijaa vauvalla. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Elokuva kuvaa huumemaailmaa johon taitaa kuulua väkivaltaa oikeassakin elämässä. Tuskin kukaan tarkasti osaa sitä kuvata ellei ole itse siinä maailmassa elänyt. En koe samaistumista, mutta eläytymistä siihen mitä kaikkea tuo maailma voi sisällään pitää.

Me puhumme eri asiasta. SInä puhut elokuvan pinnasta, siitä kulissista, johon varsinainen tarina on istutettu. Varsinainen tarina on degeneroituvan miehen matka moraaliseen rappioon jo alkujaankin huonosta henkisestä lähtökohdasta, joten itse asiassa mitään matkaa ei edes synny. Tästä syntyy se laahustava tunne, joka elokuvassa on. Se pinta, jota sinä katsot edes huomaamatta tuota varsinaista tarinaa, kertoo huumemaailmasta ja koittaa olla niin yliampuvan rankka, että se kääntyy jo sen vuoksi itsensä irvikuvaksi. Tässä on sama kaksijakoisuus kuin saduissa. satu maxista ja mortizista kertoo pintatasolla kauhukakaroista ja siitä, mitä he tekevät ja miten heille käy. Syvätasolla kyseessä on moraliteetti, joka varoittaa huonon käytöksen seurauksista. TArkemmin ajatellen aika sama kaava kuin tässä elokuvassa, mutta ilman itsesäälimonologeja ja ripauksella jopa huumoria.

Mä en enää edes jaksa lukea näitä sun jankkaavia jaarituksia. Mene nyt oikeasti muualle pätemään ja esittämään fiksua. 

Aihe vapaa. Onko sinulla vaikeuskia ymmärtää jopa näin helppoa käsitettä. Oikeus sanoa mitä vain mistä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ELokuvassa on kaikkea rankkaa peittämässä sitä tosiasiaa, että draaman emotionaalinen juoni on siinäm että mies tulee vanhaksi ja sillä matkalla katkeroituu ja degeneroituu eikä akkakaan tykkää. Varsinainen lässähdys juoneksi. Ja sitä kaikki se näennäistapahtuma ei pysty peittämään. Tosin ketjusta näkee, että joillekin mikä tahansa menee läpi.

Mitä väliä mikä menee läpi jos katsoja kokee saavansa jotain elämyksiä vaikka moottorisahalla pilkkomisesta? Kokemus on katsojan silmässä. Ja tasoja joilla voi kokea on monia.

Minulla on väliä sillä, että minulle se ei mennyt läpi. Väkivallalla, joka tässä elokuvassa oli pelkästään kosmetiikkaa peittämässä sitä, että tarina oli yksiselitteisen surkea, ei voida paikata elokuvan heikkouksia. Tuhlasin elämästäni tunteja tähän roskaan. Joten on väliä. Ja opetelkaa lukemaan elokuvia te muutkin. Väkivalta on sama juttu kuin runsas kiroilu: kun ei osata kirjoittaa oikeasti vetävää dialogia, tungetaan se täyteen kiroilua, jotta se vaikuttaisi tuoreelta ja rankalta. Mitä enemmän sitä on, sitä varmemmpin se on kyvyistään epävarman kirjoittajan surkea yritys olla edes jotain. Tässä elokuvassa sen väkivaltakuvasto on samassa roolissa. Siksi se on niin päälleliimatun oloista. Tarinan ydin on tekijän (joko ohjaajan tai käsikirjoittajan) itsesääli, joka koko prosessin ajan lämmittää häntä kuin kusi housuissa. Mutta minua katsojana se ei lämmitä. Sinua ehkä lämmitti, koska pystyt jollain tasolla samastumaan elokuvan emotionaaliseen ytimeen.

Joo meille tuli jo selväksi, että et pidä Scarface-elokuvasta. Mene muualle jankuttamaan ja pätemään.

 Harmittaako ,kun joku pystyy perustelemaan, miksi jokin tykkäämäsi on itse asiassa huono? Sinua ahdistaa nyt se, että alat tajuta saman asian itsekin, ja juuri sitä et pysty sietämään. Olet muuttumassa älykkäämmäksi elokuvan katsojaksi. Alat nähdä sinne pinnan taakse, tarinan emotionaaliseen ytimeen.

Miksi sua ahdistaa, harmittaa ja suorastaan suututtaa, että jotkut tykkää niistä elokuvista joista sä et pidä? Olet todella ylimielisen oloinen ja sua oikeasti ottaa päähän kun me ei ollakaan samaa mieltä sun kanssa. Kuvittelet olevasi jotenkin parempi kuin muut. 

Ei, en muuta mielipidettäni Scarfecesta vaikka kuinka länkyttäisit. Mä pidän siitä elokuvasta eikä sillä ole mitään tekemistä mun älyn kanssa. Ei mua ahdista tässä yhtään mikään vaan lähinnä huvittaa tuo sun jankutus jolla kuvittelet muuttavasi ihmisten mielipiteen siitä mistä he tykkäävät.

En yritä muuttaa kenenkään mielipidettä. Mutta mielipiteet usein muuttuvat, kun ihminen saa lisää tietoa. Näin tietysti vain silloin, jos kapasiteetti riittää sen käsittelyyn. Saat aivan rauhassa elää poterossasi. Ja siinä joutessasi, kun länkytät, muista, että ihan samalla tavalla minulla on oikeus sanoa mielipiteeni ääneen. Se, että päätät, että näin ei ole, kertoo kyllä todella paljon sinusta... ja ihan sitä samaa kieltä kuin se, mihin rahkeesi riittävät elokuvakerronnan lukijana

Kertoo susta kaiken oleellisen, että haukut toisia täällä tyhmäksi yms. 

Vau meillä on oikein elokuva-asiantuntija paikalla. 🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Jonkun elämän suuri hetki kun saa päteä ja leikkiä fiksua ja elokuva-asiantuntijaa vauvalla. :D

Ja sinun iso hetkesi on saada luulla niin :D. Itselleni tämä fiksuna olo on niin helppoa, että hoitele tätä asiantuntijaroolia ihan kuule vasemmalla kädellä telkkaa katselleen. Sinulle selvästikin tarvittaisiin jalatkin avuksi eikä sittenkään onnistuisi. Kun on lusikalla annettu ja sitten kun ei ole enää sitäkään jne.

Viihtyisää elokuvailtaa.

Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vähemmän kiinnostaa väkivalta ja rikoselokuvat. Eihän tuossa mafia ja huumehemmojen elämänkerrassa oo tosiaan mitään ihannoitavaa. Ja edes Al Pacinon ehkä hyväkin rooli suoritus ei tee elokuvasta sen hohtoisempaa. Aika pinnallinen elokuva ja mielummin katson vaikka jotain suomi-filmiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiukka leffa, tosin lievää ylinäyttelemistä. Vai onko se sittenkin Tonyn temperamenttia. No enivei, kyllä tämän katsoo. Suosikkikohtaukseni on kun Tony ampuu siltä yhdeltä pään paskaksi kun yrittää räjäyttää ne skidit. Toinen kohta josta tykkään on kun Tony raivoaa sille bolivialaiselle huumelordille siinä puhelimessa kokkelipäissään, vaikka se oli kohtalokas virhe. 

Kyllä se moottorisahakohtaus oli paras.

Se moottorisahakohtaus perustuu tositapahtumiin. Tuollainen moottorisahamurha on tapahtunut Miamissa 80-luvulla osana jotain huumediilereiden välienselvittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonkun elämän suuri hetki kun saa päteä ja leikkiä fiksua ja elokuva-asiantuntijaa vauvalla. :D

Ja sinun iso hetkesi on saada luulla niin :D. Itselleni tämä fiksuna olo on niin helppoa, että hoitele tätä asiantuntijaroolia ihan kuule vasemmalla kädellä telkkaa katselleen. Sinulle selvästikin tarvittaisiin jalatkin avuksi eikä sittenkään onnistuisi. Kun on lusikalla annettu ja sitten kun ei ole enää sitäkään jne.

Sun teksteistä näkee kauas, että et todellakaan ole fiksu.