Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saamastamme lastenhoitoavusta ollaan kateellisia - mikä ihmisiä vaivaa?
04.03.2023 |
Lähipiirissäni on useampikin pikkulapsiperhe, jossa ei ole minkäänlaisia tukiverkkoja: isovanhemmat eivät auta lastenlasten kanssa, eikä ole muitakaan apukäsiä. Osalla isovanhemmat asuvat kaukana. Perheiden lapset ovat terveitä ja aikuiset myös, ei siis ole mitään päiväkodista tulleita sairauksia "suurempia" sairauksia noissa lapsiperheissä.
Puolisoni sairastui vaikeasti ja pysyvästi vauvavuoden lopulla, on ollut välillä pitkiä aikoja vuodepotilaana ja parempina aikoinakaan puoliso ei kykene kaikkiin arkisiin kotitöihin/lastenhoitotoimenpiteisiin. Hän kärsii päivittäisistä kivuista. Isovanhemmat ryhtyivät lastenhoitoavuksi miehen sairastuttua. Miehen vanhemmat ovat sairastumisen jälkeen käyneet auttamassa n. kerran viikossa leikkimällä lapsen kanssa useamman tunnin. Omat vanhempani asuvat todella kaukana, mutta käyvät n. 2 kuukauden välein luonamme parin yön verran, auttavat leikkimällä lapsen kanssa ja auttamalla kotitöissä. Isovanhempien antamasta avusta on ollut todella iso apu ja ollaan siitä kiitollisia. Neuvolan kautta on tarjottu kunnan apua, mutta on vielä toistaiseksi koettu, että selvitään vielä ilman.
En ole hehkuttanut saamaamme lastenhoitoapua kavereille, olen vain kertonut meidän perheen saavan apua. Silti nämä lapsiperheelliset kaverit ovat sanoneet olevansa kateellisia, kun meille on järjestynyt/tarjottu apua. Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Puolisoni on sairastunut vaikeasti ja sitten ollaan kateellisia siitä, että saadaan tällaisessa tilanteessa apua? Vaihtaisin koska tahansa osia niin, että meillä kaikki olisivat terveitä ja apua ei tarvittaisi.
Kommentit (24)
Mun mielestä kateus on inhimillistä. Isovanhempien tuella on valtavan paljon suurempi merkitys kuin "vaan" lastenhoitoapu
Kyllä mä tunnustan olleeni kateellinen ystäville, joiden lapsia isovanhemmat hoitivat kilpaa vauvasta pitäen. En usko, että näin paljon apua saavat vanhemmat edes ymmärtää sen merkitystä. Myös niille lapsille läheiset ovat todella tärkeitä. Antavat rakkautta, huomiota, aikaa, itsetuntoa, usein jopa rahaa. Lapset, jotka eivät tällaista pääse kokemaan voivat kokea olevansa huonompia. Heiltä jää yksi osa kokonaan elämästä kokematta. Noin niin kuin yleisesti. Ja vaikka isovanhemmat eivät hoitaisi vaan olisivat edes henkisesti läsnä, on sekin juttu. Ihan näin yleisesti. Kun itse sairastuin vakavasti niin lapsi meni päivähoitoon. Jossain vaiheessa saatiin hetkeksi tukiperhe. Kateus on siis ihan inhimillistä, yksi tunne monista. Sairaudesta huolimatta olette ap aivan valtavan onnekkaita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kateus on inhimillistä. Isovanhempien tuella on valtavan paljon suurempi merkitys kuin "vaan" lastenhoitoapu
Kyllä mä tunnustan olleeni kateellinen ystäville, joiden lapsia isovanhemmat hoitivat kilpaa vauvasta pitäen. En usko, että näin paljon apua saavat vanhemmat edes ymmärtää sen merkitystä. Myös niille lapsille läheiset ovat todella tärkeitä. Antavat rakkautta, huomiota, aikaa, itsetuntoa, usein jopa rahaa. Lapset, jotka eivät tällaista pääse kokemaan voivat kokea olevansa huonompia. Heiltä jää yksi osa kokonaan elämästä kokematta. Noin niin kuin yleisesti. Ja vaikka isovanhemmat eivät hoitaisi vaan olisivat edes henkisesti läsnä, on sekin juttu. Ihan näin yleisesti. Kun itse sairastuin vakavasti niin lapsi meni päivähoitoon. Jossain vaiheessa saatiin hetkeksi tukiperhe. Kateus on siis ihan inhimillistä, yksi tunne monista. Sairaudesta huolimatta olette ap aivan valtavan onnekkaita!
Mä en koe, että olin onnekas, kun puolisoni kuoli vaikka lapsenhoitoapua sainkin . Mielestäni myös se on inhimillistä ettei omassa surussa ( kuten ap.lla varmasti on puolison sairauden vuoksi) onnea koe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kateus on inhimillistä. Isovanhempien tuella on valtavan paljon suurempi merkitys kuin "vaan" lastenhoitoapu
Kyllä mä tunnustan olleeni kateellinen ystäville, joiden lapsia isovanhemmat hoitivat kilpaa vauvasta pitäen. En usko, että näin paljon apua saavat vanhemmat edes ymmärtää sen merkitystä. Myös niille lapsille läheiset ovat todella tärkeitä. Antavat rakkautta, huomiota, aikaa, itsetuntoa, usein jopa rahaa. Lapset, jotka eivät tällaista pääse kokemaan voivat kokea olevansa huonompia. Heiltä jää yksi osa kokonaan elämästä kokematta. Noin niin kuin yleisesti. Ja vaikka isovanhemmat eivät hoitaisi vaan olisivat edes henkisesti läsnä, on sekin juttu. Ihan näin yleisesti. Kun itse sairastuin vakavasti niin lapsi meni päivähoitoon. Jossain vaiheessa saatiin hetkeksi tukiperhe. Kateus on siis ihan inhimillistä, yksi tunne monista. Sairaudesta huolimatta olette ap aivan valtavan onnekkaita!Mä en koe, että olin onnekas, kun puolisoni kuoli vaikka lapsenhoitoapua sainkin . Mielestäni myös se on inhimillistä ettei omassa surussa ( kuten ap.lla varmasti on puolison sairauden vuoksi) onnea koe.
Asioita voi katsoa monesta näkökulmasta. Ajattele sitä, että jos et olisi saanut mitään apua. Niinkin voi käydä. Ottamatta mitenkään kantaa puolison traagiseen menettämiseen. Lähipiiri on parhaimmillaan lapsille (ja myös vanhemmille) valtavan merkittävä asia koko elämän kannalta. Mummottomat ja ukittomat lapset jäävät paitsi jostain. Mutta ymmärrän hyvin ettei tuollaisessa tilanteessa pysty ajattelemaan näin.
Alue: Aihe vapaa
Mitäs jos ap sanoisi heille:" Kunpa teidänkin puolisonne sairastuisi vakavasti, niin saisitte nauttia tällaisesta samanlaisesta avusta!"
Ja he vastaisivat: " Joo, kiva, hyvä idea! Ihanaa kun toivot meille tuota!"
Järki hoi...