Lue keskustelun säännöt.
Tekee mieli huutaa ja kiljua kun kukaan ei näe miten paha mulla on olla.
03.03.2023 |
Yritän hakeutua perheeni seuraan. Pikkusisko ei halua tehdä mun kanssa mitään, isoveli vaan aukoo päätään, vanhemmat laittaa ruokaa eikä edes huomaa mun olemassaoloa.
Mua ahdistaa ja mulla on järkyttävän kamala fiilis. Tuntuu että kukaan ei välitä. En käynyt tällä viikolla kertaakaan koulussa. En vaan jaksa mennä sinne. Makaan sängyssä kaikki päivät. Kaikki tuntuu yhdentekevältä.
Haluan huutaa ja itkeä mutta itku ei vaan tule. En jaksa enää.
Kommentit (51)
Mä ainakin jatkan "pahoja oloja" täällä hamaan tappiin asti. Ei kiinnosta muiden analyysit. Kiinnostaisi ainoastaan tietää yksityiskohdat törkyrikoksista joita mulle tehty ihan viranomaisten puolesta. Pahoja oloja saatte analysoida niin paljon kun huvittaa. Onhan sekin keino hiljentää mielenkiinto rikoksia kohtaan, kertomalla uhrin "pahasta olosta" ja houreilusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen paha olo kuuluu murrosikään. Lähes kaikki kokevat tuon vaiheen. Se menee ohi aivojen kasvaessa.
Vierailija kirjoitti:
Minä kuulen tuskasi!
Toivon, että sinulle tulee parempi olo!
Täällä sama. Olen ystäväsi, vaikka ei tunneta. Ymmärrän, mitä tuntuu, kun kukaan ei välitä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen paha olo kuuluu murrosikään. Lähes kaikki kokevat tuon vaiheen. Se menee ohi aivojen kasvaessa.
Niin minäkin luulin, kun oli paha olo murrosikäisenä, mutta vasta myöhemmin elämässäni sain tietää, että oli ollut kyse vakavasta masennuksesta, johon olisin tarvinnut apua. Edes vanhempani, jolle kerroin pahasta olostani, ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta eikä ohjannut minua minnekään mistä olisin saanut hoitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen paha olo kuuluu murrosikään. Lähes kaikki kokevat tuon vaiheen. Se menee ohi aivojen kasvaessa.
Niin minäkin luulin, kun oli paha olo murrosikäisenä, mutta vasta myöhemmin elämässäni sain tietää, että oli ollut kyse vakavasta masennuksesta, johon olisin tarvinnut apua. Edes vanhempani, jolle kerroin pahasta olostani, ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta eikä ohjannut minua minnekään mistä olisin saanut hoitoa.
Masennus on myös murrosikään liittyvä oire. Valitettavasti senkin hoitomahdollisuudet ovat rajalliset.
Suosittelen menemään sinne kouluun. Minua lopulta kuunteli kouluterkkari kun kotona kukaan ei välittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen paha olo kuuluu murrosikään. Lähes kaikki kokevat tuon vaiheen. Se menee ohi aivojen kasvaessa.
Niin minäkin luulin, kun oli paha olo murrosikäisenä, mutta vasta myöhemmin elämässäni sain tietää, että oli ollut kyse vakavasta masennuksesta, johon olisin tarvinnut apua. Edes vanhempani, jolle kerroin pahasta olostani, ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta eikä ohjannut minua minnekään mistä olisin saanut hoitoa.
Masennus on myös murrosikään liittyvä oire. Valitettavasti senkin hoitomahdollisuudet ovat rajalliset.
Sitä suuremmalla syyllä apn ja kaltaisten pitäisi saada tukea eikä jättää yksin. Siitä ne vauriot ja pidemmät haitat tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oletko kertonut heille näistä asioista? He eivät ole ajantuksenlukioita eivätkä ole välttämättä tajunneet olotilaasi.
Vähän ohiksena omia kokemuksiani, oireilin lapsena ja teininä paljon (lintsasin, läksyt oli tekemättä, nukuin hirveästi tai en ollenkaan ja en oikein tehnyt mitään) eikä ketään oikein kiinnostanut. Kerran napsahdin ihan kunnolla aamulla kouluun lähtiessäni ja aloin vain huutaa, havahduin siihen kun vanhemmat tuli eteiseen sanomaan että mee nyt vaan sinne kouluun. Ei säikähdystä, ei ajatusta siitä että ehkä minut pitäisi mielummin viedä sairaalaan, ei mitään.
Nyt kun ajattelen niin aika hullua miten paljon sain voida pahoin eikä mitään tehty. Koulu ei puuttunut lintsaamiseen. Toki on mahdollista että vanhempani sepittivät jonkun syyn tuolle, mutta kukaan opettaja ei ottanut tuota puheeksi kanssani henkilökohtaisesti kertaakaan.
En tiedä, oliko teidän perheessänne useampia lapsia, mutta valitettavan yleistä näyttäisi olevan, ettei kaikki lapset ole vanhempiensa silmissä samanarvoisia. Toiseen panostetaan ja häntä tuetaan, toiseen suhtaudutaan vähättelevästi tai välinpitämättömästi.
T. Sellainen vähemmän tärkeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla ei ehkä juuri nyt ole ketään muuta kuin itsesi. Yritä jaksaa, aikuisena voit itse valita asiat vapaammin. Terapia voisi tehdä hyvää, jos terapeutti on ok, osa ei ole. Ja jos on jotain tukiyhdistyksiä (ei ole lapsia, en tiedä mitä tahoja löytyy).
Joillain vanhemmilla ei vaan ole kykyä empatiaan. Kun itse nuorena kerroin omasta olosta ja terapiasta kotona, ei se kiinnostanut vanhempia. Minut vaan leimattiin itseni hankalaksi.
Jos olet lukijatyyppiä, voit jo nyt lukea kirjan, jonka minä luin vasta aikuisena. Juha Klaavu, Lapsuuden kehityksellinen trauma. Siinä on tästä, kun ei kotona tule kohdatuksi eikä saa tukea.
Lämmin halaus ja tsemppiä <3 Koulussa käynti on tärkeää. Sillä rakennat itsellesi lapsuutta paremman aikuisuuden!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Onko sinulla itsetuhoisuutta, kuten viiltelyä? Toivon, että kerrot olostasi jollekulle aikuiselle. Jos vanhemmillesi et tässä vaiheessa halua puhua, niin vaikka koukuterkalle. Apua on saatavilla. Älä välitä ilkeistä kommenteista, että kuuluu ikään ja koeta vaan sinnitellä, ei meinaan tarvitse.
Oli mulla kerran itsetuhoisuutta. Mulla oli niin kauhea olo että halusin vaan kuolla. Lukittauduin vessaan, laitoin muovipussin päähän ja sidoin sen tiukasti kiinni. Toivoin että kuolen kun happi loppuu. Mä sitten kuitenkin menin ihan paniikkiin ja revin siihen muovipussiin reiän enkä kuollut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on kärsimysnäytelmää, mutta mene kävelylle metsään ja huuda ja kilju. Monesti turhautuminen lähtee purkamalla energiaa. Ulkona on se on parasta.
Vierailija kirjoitti:
Googleta resilienssi. Se tulee elämässä tarpeeseen. Ajattele positiivisesti.
Mitä tarkoitat "positiivisella ajattelulla"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Onko sinulla itsetuhoisuutta, kuten viiltelyä? Toivon, että kerrot olostasi jollekulle aikuiselle. Jos vanhemmillesi et tässä vaiheessa halua puhua, niin vaikka koukuterkalle. Apua on saatavilla. Älä välitä ilkeistä kommenteista, että kuuluu ikään ja koeta vaan sinnitellä, ei meinaan tarvitse.
Oli mulla kerran itsetuhoisuutta. Mulla oli niin kauhea olo että halusin vaan kuolla. Lukittauduin vessaan, laitoin muovipussin päähän ja sidoin sen tiukasti kiinni. Toivoin että kuolen kun happi loppuu. Mä sitten kuitenkin menin ihan paniikkiin ja revin siihen muovipussiin reiän enkä kuollut. Ap
Seuraavalla kerralla sido kädet johonkin niin et pysty pelastamaan itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Onko sinulla itsetuhoisuutta, kuten viiltelyä? Toivon, että kerrot olostasi jollekulle aikuiselle. Jos vanhemmillesi et tässä vaiheessa halua puhua, niin vaikka koukuterkalle. Apua on saatavilla. Älä välitä ilkeistä kommenteista, että kuuluu ikään ja koeta vaan sinnitellä, ei meinaan tarvitse.
Oli mulla kerran itsetuhoisuutta. Mulla oli niin kauhea olo että halusin vaan kuolla. Lukittauduin vessaan, laitoin muovipussin päähän ja sidoin sen tiukasti kiinni. Toivoin että kuolen kun happi loppuu. Mä sitten kuitenkin menin ihan paniikkiin ja revin siihen muovipussiin reiän enkä kuollut. Ap
Seuraavalla kerralla sido kädet johonkin niin et pysty pelastamaan itseäsi.
Sairas.
Vierailija kirjoitti:
Perheessä ei ole samoja persoonia 🤔
Miksi tarvitsisi olla sillä totu siihen ettei ole tässä maailmassa samoja.
Nuorena sitä kokee maailman tuskaa, kunhan vähän vanhenee niin oppii ettei kaikesta kannata välittää. Mutta oikeasti tuntuu välillä että nämäkin ahdistukset on muotia, vaikka niitä nuorilla on ollut aina, murrosikä ei ole mikään helpoin olotila. Kouluun toki kannattaa mennä, vaikkei edes huvittaisi vai etkai luule että aikuiset hymyssä suin töihin joka päivä lähtee ? Kyllä vanhemmillasi on myös välillä takuulla hankalaa, monella tulee vielä raha asiat ahdistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin jatkan "pahoja oloja" täällä hamaan tappiin asti. Ei kiinnosta muiden analyysit. Kiinnostaisi ainoastaan tietää yksityiskohdat törkyrikoksista joita mulle tehty ihan viranomaisten puolesta. Pahoja oloja saatte analysoida niin paljon kun huvittaa. Onhan sekin keino hiljentää mielenkiinto rikoksia kohtaan, kertomalla uhrin "pahasta olosta" ja houreilusta.
Miksi oltet viranomaisten kanssa joutunut tekemisiin ja koita pysyä erossa hankaluuksista.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena sitä kokee maailman tuskaa, kunhan vähän vanhenee niin oppii ettei kaikesta kannata välittää. Mutta oikeasti tuntuu välillä että nämäkin ahdistukset on muotia, vaikka niitä nuorilla on ollut aina, murrosikä ei ole mikään helpoin olotila. Kouluun toki kannattaa mennä, vaikkei edes huvittaisi vai etkai luule että aikuiset hymyssä suin töihin joka päivä lähtee ? Kyllä vanhemmillasi on myös välillä takuulla hankalaa, monella tulee vielä raha asiat ahdistamaan.
Kasvu kipuihin auttaa ruumiillinen työ ja työ yhteisö jossa tuntee itsensä hyödylliseksi.
Vähän ohiksena omia kokemuksiani, oireilin lapsena ja teininä paljon (lintsasin, läksyt oli tekemättä, nukuin hirveästi tai en ollenkaan ja en oikein tehnyt mitään) eikä ketään oikein kiinnostanut. Kerran napsahdin ihan kunnolla aamulla kouluun lähtiessäni ja aloin vain huutaa, havahduin siihen kun vanhemmat tuli eteiseen sanomaan että mee nyt vaan sinne kouluun. Ei säikähdystä, ei ajatusta siitä että ehkä minut pitäisi mielummin viedä sairaalaan, ei mitään.
Nyt kun ajattelen niin aika hullua miten paljon sain voida pahoin eikä mitään tehty. Koulu ei puuttunut lintsaamiseen. Toki on mahdollista että vanhempani sepittivät jonkun syyn tuolle, mutta kukaan opettaja ei ottanut tuota puheeksi kanssani henkilökohtaisesti kertaakaan.