Saako parisuhteessa oleva lähteä hetkeksi yksinään jonnekin?
Tämä on nyt ollut tänään kuuma peruna Facen puolella.
Jos tulee mitta täyteen kumppanin käytöstä tai muuten vain seinät kaatuu kotona päälle, voiko parisuhteen osapuoli lähteä vaikka mökille tai telttailemaan, jonnekin pois päiväksi-pariksi, kun ilmoittaa kumppanille lähtö-ja paluuajat?
Kommentit (41)
Minä en ainakaan haluaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka kaipaa yhteisestä elämästä ja perheestä "irtiottoja". Tuollaisessa tilanteessa on kummallekin ja lapsillekin parasta pistää lusikat jakoon ihan ihmettelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni oikea vastaus voi olla joko kyllä tai ei riippuen olosuhteista.
Yleisesti voi. Mutta esimerkiksi tilanteessa jossa norosta kärsivä puoliso jäisi huolehtimaan lapsista vastaus olisi ehdottomasti ei.
Vastaus on ei myös useimmissa muissa tilanteissa, jossa tällainen tulisi ilmoitusluonteisena asiana lyhyellä varoitusajalla. Myös sillon, kun tulee mitta täyteen kumppanin käytöstä.
Kysymys kuului "saako". Oli tilanne mikä tahansa, mikään laki ei estä ihmistä lähtemästä jonnekin yksin. Eli ihan kaikissa tilanteissa saa lähteä, mutta luonnollisesti jokainen täysijärkinen tajuaa, että kaikissa tilanteissa ei ole järkevää lähteä. Täysijärkiset osaavat myös keskustella sen puolisonsa kanssa ja sopia asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa lähteä. Kun tarvitaan irti-ottoa ja omaa aikaa, on jokaisella oikeus saada olla rauhassa. Parisuhde ei saa olla vankila.
Toisaalta kotiinjäävänkään ei tarvitse tätä lähtijää ottaa takaisin kotiin. Mikäli on lapsia tilanne vaikeutuu edelleen, koska et voi siepata lapsiasi luvatta mukaasi ja toisaalta et saa jättää niitä kokonaan sen toisen osapuolenkaan riesaksi.
Normaaliälyiset ihmiset osaavat keskustella näistä asioista. Sinulleko todella ainut vaihtoehto on siepata lapset???
Jos kerta haluaa päästä eroon kumppanistaan, mutta pitää lapsensa niin mitä muuta tuossa voi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan haluaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka kaipaa yhteisestä elämästä ja perheestä "irtiottoja". Tuollaisessa tilanteessa on kummallekin ja lapsillekin parasta pistää lusikat jakoon ihan ihmettelemättä.
Kuulostaa sairaalta, jos pitää olla 24/7/365 perheen kanssa eikä ikinä saa lähteä minnekään yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa lähteä. Kun tarvitaan irti-ottoa ja omaa aikaa, on jokaisella oikeus saada olla rauhassa. Parisuhde ei saa olla vankila.
Toisaalta kotiinjäävänkään ei tarvitse tätä lähtijää ottaa takaisin kotiin. Mikäli on lapsia tilanne vaikeutuu edelleen, koska et voi siepata lapsiasi luvatta mukaasi ja toisaalta et saa jättää niitä kokonaan sen toisen osapuolenkaan riesaksi.
Normaaliälyiset ihmiset osaavat keskustella näistä asioista. Sinulleko todella ainut vaihtoehto on siepata lapset???
Jos kerta haluaa päästä eroon kumppanistaan, mutta pitää lapsensa niin mitä muuta tuossa voi tehdä?
No ei kukaan ole haluamassa eroon kumppanista. Puhe oli siitä, saako välillä lähteä yksin jonnekin. Normaaliälyiset ymmärtävät, että se on eri asia kuin ero.
Vierailija kirjoitti:
Saahan sitä aikuinen mennä ja tulla, mutta koska kysyt noin niin todennäköisesti valmistaudut pettämään.
Mistä niin päättelet? -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa lähteä. Kun tarvitaan irti-ottoa ja omaa aikaa, on jokaisella oikeus saada olla rauhassa. Parisuhde ei saa olla vankila.
Toisaalta kotiinjäävänkään ei tarvitse tätä lähtijää ottaa takaisin kotiin. Mikäli on lapsia tilanne vaikeutuu edelleen, koska et voi siepata lapsiasi luvatta mukaasi ja toisaalta et saa jättää niitä kokonaan sen toisen osapuolenkaan riesaksi.
Normaaliälyiset ihmiset osaavat keskustella näistä asioista. Sinulleko todella ainut vaihtoehto on siepata lapset???
Jos kerta haluaa päästä eroon kumppanistaan, mutta pitää lapsensa niin mitä muuta tuossa voi tehdä?
No ihan vaikka ottaa ero ja sopia huoltajuusasiat lastenvalvojalla. Ei siihen mitään sieppaamisia tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi ahdistavalta ettei saisi lähteä. Itse olen introvertti ja kaipaan säännöllisen hengähdystauon (ei mitenkään joka viikko mutta säännöllisesti) aivan yksinäni, mieluiten luonnossa kävellen ja elämääni miettien. En oikeasti pysyisi järjissäni ilman näitä omia hetkiä. Se ei tarkoita etten rakastaisi puolisoani hyvin paljon, mutta täytyy olla mahdollisuus valita hetkeksi jotain muuta kuin puolison seura.
Täsmälleen sama. Ilman yksityisyyttä ei ole parisuhdettakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai saa lähteä. Kun tarvitaan irti-ottoa ja omaa aikaa, on jokaisella oikeus saada olla rauhassa. Parisuhde ei saa olla vankila.
Toisaalta kotiinjäävänkään ei tarvitse tätä lähtijää ottaa takaisin kotiin. Mikäli on lapsia tilanne vaikeutuu edelleen, koska et voi siepata lapsiasi luvatta mukaasi ja toisaalta et saa jättää niitä kokonaan sen toisen osapuolenkaan riesaksi.
Mikäli pariskunnalla on virallisesti yhteinen osoite, on toisella lain mukaan oikeus palata takaisin yhteiseen kotiin. Siis, ellei kyse ole väkivallasta, tai muusta rikollisesta toiminnasta.
Ap ei puhunut aloituksessaan lapsista mitään, joten siihen on turha ottaa kantaa. Tän jutun ei tarvitse turhaan rönsyillä.
Ainakin meillä saa kumpikin välillä lähteä omaa aikaa viettämään. Oikeastaan mennään silloin mökille ja yksin siellä erilainen rauha aikaa selvitellä päätä. Työssä molemmilla rankkaa ja lapsi sairastellut paljon ja oma aika usein sitä että vaikka vain nukkuu vuorokauden ja käy vaikkapa metsässä kävelemässä tai kalastamassa sekä saunoo yms. Koko perheen voimin emme tällä hetkellä vielä voi mökille lähteä.
Tietenkin saa. Samoin viettää aikaa ystävien kanssa niin tahtoessaan. Mistä saakka parisuhde on ollut pakkopulla, jossa vietetään aikaa yhdessä 24/7?
Vierailija kirjoitti:
No miksi ihmeessä ei voisi? Onko ap 12-vuotias vai mitä tämä sekoilu on?
Ap ei ole 12-vuotias, mutta hämmentynyt aiheen saamista aggressiivisista kommenteista.
Tyyliin että "tulisi ero heti". Miksi ihmeessä? Kyse on omasta ajasta, ei mistään pettämisistä. - ap

No kyllä minä eroaisin välittömästi, jos mies yrittäisi estää minua viettämästä välillä omaa aikaa. Ei ole terve suhde sellainen, jossa toista yritetään kontrolloida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi ihmeessä ei voisi? Onko ap 12-vuotias vai mitä tämä sekoilu on?
Ap ei ole 12-vuotias, mutta hämmentynyt aiheen saamista aggressiivisista kommenteista.
Tyyliin että "tulisi ero heti". Miksi ihmeessä? Kyse on omasta ajasta, ei mistään pettämisistä. - ap
Vinkki lapselle: Tämä on av-palsta. Täällä ei kaikki kirjoittele tosissaan.
Niin rakkaita kuin puoliso ja lapset ovatkin, joskus haluaa sulkea edes pieneksi hetkeksi oven heidän loputtomilta tarpeiltaan, ja huolehtia päivän-pari vain itsestään. Sitten kun on akut ladattu, jaksaa taas olla parempi puoliso ja vanhempikin.
Telttailu on outoa koska teltta ei ole turvallinen, voi tulla kaatosade, eläin tai joku hiippari. Yleensä ei tule, mutta mistä nykyään tietää, ellei ole korvessa. Lisäksi kylmyys yöllä voi kohmettaa jotkut, ei nousekaan enää aamulla teltasta, paitsi jos saa raajoihin lämpöä. Samoin voi kuumeta kesällä. Mökillä pitää osata peltijutut ja nuohoukset, keltanokka mökillä yksin ei toimi. Laiturilla ei kannata liukastua jne. -Jos siis haluaa erilleen, voisiko sen sanoa ajoissa. Ja asuuko pari liian tiiviisti jos tarvii tilaa. Onko liikaa kakofoniaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan haluaisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa joka kaipaa yhteisestä elämästä ja perheestä "irtiottoja". Tuollaisessa tilanteessa on kummallekin ja lapsillekin parasta pistää lusikat jakoon ihan ihmettelemättä.
Minä en taas voisi olla ikinä parisuhteessa, jossa toinen oma aika nähdään jonain ihme loukkauksena yhteistä elämää kohtaan. Eiväthän hyvä parisuhde ja perhe-elämä sekä tarve omalle ajalle ole mitään toisiaan poissulkevia asioita.
Tottakai. En tajua, miks pitäs olla koko ajan ku paita ja perse
Saako töihin mennä? Vai pitääkö olla samassa työpaikassa?
Kuka täysipäinen edes harkitsee tuollaisessa tilanteessa jonnekin yksin lähtemistä??