Lue keskustelun säännöt.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, opiskelu ja työelämä
03.03.2023 |
Olen siis kärsinyt voimakkaasta sosiaalisten tilanteiden pelosta vuosia. Erilaisia lääkkeitä olen syönyt ja terapiassa käynyt tuloksetta. Paitsi rauhoittavat lääkkeet tosin auttavat, mutten niitä halua syödä kokoajan. Nyt olisi sellainen tilanne, että valmistun lukiosta (jonka senkin tein kokonaan etänä) ja pitäisi miettiä jatko-opintoja.
Minulla olisi monta alaa mitkä kiinnostaisi, mutta mietin jo etukäteen, että en kuitenkaan pystyisi tehdä töitä tämän pelon vuoksi. Jatko-opinnotkin jo jännittävät paljon etukäteen, kun en ole ollut ihmisten kanssa paljoakaan tekemisissä vuosiin. Lisäksi kaikki ryhmätilanteet, esiintymiset ahdistavat suunnattomasti.
Mitäköhän tässä enää tekisi, en haluaisi maata kotona vaan sairaslomalla, mutta toisaalta opiskelutkin tuntuu turhalta, jos joudun opiskelemaan jotain ei niin kiinnostavaa alaa vain sen takia, että tulevaisuudessa työelämässä olisin mahdollisimman itsenäisessä työssä. Sellainen syö vaan motivaatiota.
Kellään mitään kokemuksia tai vinkkejä tähän asiaan?
Kommentit (46)
Millainen henkilö olit ennen yläastetta ja kiusatuksi tulemista? Et tainnut olla pelokas ja arka vaan reipas ja täynnä haaveita ja tavoitteita. Olet antanut muutamalle epäkypsälle vänkyttäjälle hirmu ison merkityksen, eli taidat olla vaikutuksille altis luonne. Mikäli jättäydyt yhteiskunnan ulkopuolelle niin kiusaajat voittavat. Tarvitsisit juuri nyt positiivisia vuorovaikutus-kokemuksia mukavien ihmisten kanssa. Tukihenkilö mukaan, käykää yhdessä sinua kiinnostavissa paikoissa tekemässä sinua kiinnostavia asioita. Onko sinulla siskoa, serkkua, äitiä tms. joka voisi toimia tässä tukiroolissa? Tai haet sellaiset sosiaalipalvelujen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samat diagnoosit kuin ap:lla. Sain opiskeltua ammatin vasta 27-vuotiaana, jonka jälkeen (ansiosta, sillä sain työharjoittelupaikan kautta lopulta vakiduunin) pääsin vasta kunnolla työelämään kiinni, sitä ennen tein vain lyhyitä määräaikaisuuksia eri aloilla, joista jokainen ahdisti ja onni oli juuri määräaikaisuus, koska olisi muuten lopettamisen takia monet karenssit päällä. Määräaikainen kun päättyy niin se päättyy, ja se oli mun onni.
Löysin sattuma kautta alan, jossa saa olla hiljaa eikä tarvitse ottaa lähikontaktia ihmisiin. Se kolahti ihan kymppinolla! Päätin sitten, että tähän panostan ja hain alan kouluun.
Opiskelu oli tosi vaikeaa myöhemmälläkin iällä juuri pelon ja ahdistuksen takia. Näytöissä en meinannut kestää edes pystyssä, eikä lainkaan auttanut opettajan vttumaine asenne ettei musta oo mihinkään, mutta olin aikuisopiskelijoiden keskellä ja luokassa oli vähän väkeä (10), joten paniikki ei ollut ihan niin paha, joten varmaan siksi sain koulun läpi ja itseasiassa hyvät arvosanat. Sitä ennen olin lopettanut usean koulun jo viikon kahden jälkeen, koska ei vaan pystynyt.
Opintoihin kuuluvalla työharjoittelupaikalla kai pienen työporukan ja supermielenkiintoisen alan vuoksi pelkoni ja ahdistukseni lopulta hölläsi sille tasolle jo hyvin pian, kai se tuntu iturvalliselle. Ja kai pomo näki mun potentiaalin, koska otti mut tavallaan siipiensä suojaan ja todella panosti alan opettamiseen. mun ei tarvinnut olla se puhemies, mikä rentoutti entisestään. Valmistuttuani sain sieltä vakityön, jossa edelleen olen 7v. myöhemmin ja nykyisin jopa tiimiesimies, vaikka en olisi koskaan uskonut :) Välillä iskee edelleen tosi pahat ahdistukset sosiaalisista tilanteista, esim. jos kahvitauko pidetään koko kööri yhtäaikaa tai on jotain tykypäiviä, mutta mulla on onneksi liikkuva työ ja voin juoda kahvit missä haluan ja olen saanut jättäytyä tykypäivistä pois, koska kerroin suoraan jo alussa mistä kärsin.
Kertoisitko nyt ihmeessä mikä tuollainen kultakaivosala meidän kaltaisille oikein on? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosionomiksi pystyi jossain vaiheessa opiskelemaan verkossa myös. Miten olisi avoin yo tai amk? Siellä opintoja omaan tahtiin.
En haluaisi enää kokonaan opiskella etänä, vaan koittaa opiskella ihan normaalisti ihmisten parissa. En vain tiedä miten se onnistuu.
T.ApMenet vain. Jos ahdistaa, niin ahdistaa ja menet silti. Jos mokaat, niin mokaat. Jos kaikki meneekin hyvin, niin sehän on hyvä vaan.
Kyllä ajattelinkin aloittaa ensi syksynä opiskelut. Toivon, että valitsisin oikean alan ja pystyisin käymään koulut loppuun. En halua jumittua neljän seinän sisälle loppuelämäksi.
t. ap
Hieno päätös ja tavoite, siitä se lähtee. Yksi askel kerrallaan vaikka kuinka pelottaisi. Minäkin olin nuorempana melko arka ja opiskelemaan muutto toiseen kaupunkiin, pois kaikesta tutusta ja turvallisesta, pelotti ja arvelutti tosi paljon. Niin paljon että teki mieli jänistää ja perua koko homma. Mutta tuntematonta päin suuntaaminen osoittautui itse asiassa erittäin hyväksi päätökseksi. PS.alaa ja koulutusohjelmaa pystyy vaihtamaan yliopistossa, jos eka valinta ei ollutkaan napakymppi.
Mitä enemmän eristää itsensä muista, se vain pahenee. Minulla jännitys menee pahemmaksi jos olen pidemmän aikaan kotona, ilman että poistun ihmisten ilmoille. Suosittelen altistumaan tilanteille vaikka se kuulostaa ikävältä se auttaa ainakin minua! :)
Ennen lääkityksen aloittamista kannattaa tosiaan kyllä pohtia, minkälaista työtä on mahdollista tehdä rauhoittavien vaikutuksen alaisena. Aika paljon rajautuu pois, ainakin työt joissa tarvii autoa ja työt joissa tarvitaan tarkkuutta. Aika monessa työpaikassa on nykyään huumetestaus koeaikana.