Ahdistaa! Joudun muuttamaan ihanasta omakotitalosta tosi rumaan vuokra-asuntoon
Tuntuu tosi pahalle. Ihan koti pitää jättää, ja ex-mies saa jäädä tähän asumaan. Itse joudun muuttamaan kaupungin vuokra-asuntoon, mikä on todella ruma! Ei edes omaa pihaa. Ei siellä mahdu edes pyykkiä kuivaamaan! Olen yli nelikymppinen enkä omista mitään. No, halvan auton. Olen niin tehnyt vääriä valintoja elämässä ja epäonnistunut täysin!
Tiedän että pelkkää materiaa, ja elämänlaatu kohentuu muuton ja eron myötä muuten todella paljon. Silti tuntuu epäreilulle että toinen on vuosien aikana kerännyt itselleen omaisuutta, minä ensin hoidin vuosia lapsia kotona, sitten pikku palkastani olen kustantanut kaikki lasten menot ja oman osani asumisen kuluista. En ole hommannut mitään omaa.
Nyt ex vääntää lapsiakin itselleen.
Kyllä kun sinne vuokraluukkuun eilen menin niin tuntu sille, että parempi niiden lasten olisikin isänsä kanssa. Pystyy tarjoamaan paremmat olot heille.
Kommentit (59)
Muutin omakotitalosta vuokralle. Olin ihan tyytyväinen asuntoon, vaikka mikään hieno ei ollut. Ero oli helpotus kaikin puolin. Lapset jäi isänsä luo omakotitaloon silloin.
Miksi muutat rumaan vuokra-asuntoon etkä nättiin?
Te ette ilmeisesti olleet naimisissa tai sitten teillä oli avioehto? Vai onko ositus tekemättä?
Mikset muuta vuokralle nättiin omakotitaloon?
Vierailija kirjoitti:
Itseään myymällä tienaat 2500 euroa viikossa käteen joten vuodessa saat niin paljon rahaa että voit ostaa oman asunnon.
Onko porttoilu ohje, jonka annat tyttärellesikin?
Vierailija kirjoitti:
No, miksi sinä et saa erossa puolta omaisuudesta?
Fiksut ihmiset tekevät avioehdon.
No miksi muutit rumaan vuokra-asuntoon? Tarjontaa on vaikka kuinka ja siellä on nättejäkin seassa.
Hei, varmasti tuntuu pahalta, voimia sinulle! Sinä olet lasten äiti, ei sitä vuokra-asuminen muuta miksikään. Nyt ei oikein voi enää tehdä sinun ja puolisosi raha-asioissa toisin, on vaan mentävä päivä kerrallaan. Isoissa kaupungeissa vuokra-asunnot ovat kiven alla ja jonot pitkät. Asumisoikeusasunto voisi olla yksi vaihtoehto jos on säästöjä tai saa pankista lainaa aso-maksuun. Näitä on uudempiakin ja kohtuuhintaisia. Ehkä lapset voisivat alkuun jakaa huoneen tai olisi yhdistetty makuu-olohuone? Ei selvinnyt että asutteko minkä kokoisessa kaupungissa?
Varmaan kuulostaa laimealta, mutta ota rauhallisesti ja anna ajan kulua. Huolehdi itsestäsi ja lapsista. Ihan tavallinen arki riittää, jos olet töissä niin on varmasti kesällä lomaakin? Jos sitten mietit muuttoa, niin neuvoisin vähentämään tavarat minimiin ja etsimään mahdollista uutta kotia rauhassa.

Asosoppari ei nykyisin toimi enää 100 % vakuutena vaan omarahoitusosuus vaaditaan myös asoa varten otettavaan asuntolainaan. Jotkut pankit eivät myöskään lainoita kuin alkuperäisen asomaksun, ja viime aikoina rakennuskustannusindeksi on noussut hurjaa vauhtia, joten uusissa asoissa on todella korkeat asomaksut.
Mikä juttu tämä on että naiset maksavat kaikki lasten kulut? Ei mun ex-vaimo maksanut kuin vajaat puolet.

Juu, näin olen ymmärtänyt että jotain pitäisi olla säästössä. Meillä myös asomaksu nousi parissa vuodessa useamman tuhat euroa. Ajattelin vain että se voisi olla yksi vaihtoehto kun pieni palkka tai ei säästöjä voi eri ihmisille tarkoittaa eri asioita.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Voisiko lapset jäädä isälleen omakotitaloon niin kaverit ja koulut säilyisi ennallaan ja ottaisit lapset viikonlopuiksi ?
Vierailija kirjoitti:
No miksi muutit rumaan vuokra-asuntoon? Tarjontaa on vaikka kuinka ja siellä on nättejäkin seassa.
No kun asutaan hesassa ja täällä on kaikki niin hankalaa, vaikeaa ja kallista. Kiva neljän erityislapsen kanssa kaksiossa olla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mikä juttu tämä on että naiset maksavat kaikki lasten kulut? Ei mun ex-vaimo maksanut kuin vajaat puolet.
No jotkut naiset ei ymmärrä pitää yhtään puoliaan raha-asioissa, eräskin tuttu perhe, asunto oli miehen nimissä ja hän maksoi lainan lyhennykset, avovaimo maksoi samalla summalla ruokia, lasten vaatteita ja harrastuksia. Eron tultua jäi tämä nainen aikalailla tyhjän päälle. Omaa tyhmyyttä osin mutta hänen mies oli myös vaatinut että asiat järjestetään noin.