Lue keskustelun säännöt.
Te joiden lapset eivät suostu kouluun, mitä apua saatte?
02.03.2023 |
13-vuotiaani ei ole käynyt seiskaluokkaa kuin max viikon. Vaikea autismi taustalla. Älyssä ei ole vikaa, mutta muuten hän ei toimi. Jumittaa omissa maailmoissaan ja jo ihan unirytmin pitäminen on hiuksenhienoa taiteilua. Lapsi on äärimmäisen tarvitseva, nukkuu vieressäni eikä osaa ottaa edes muroja itse. Kaikkea tekemistä säätelee vahvat jumiutuneet tavat.
Koulussa yritettiin aluksi saada lapsi kouluun, mutta nyt ei enää kukaan pidä yhteyttä. Läksyjä sai kotiin että tekisi niitä hiljalleen koulun antamalla läppärillä. Ei tee. Sossussa olivat myös aluksi kiinnostuneita ja lasua pukkasi minun ja koulun taholta. Sielläkin sitten huomattiin että tätä lasta ei voi auttaa. Nostivat kädet pystyyn eikä heistä ole enää kuulunut mitään. Olen ehdottanut pienluokkaa, avustajaa, ihan mitä tahansa, mutta ei. Edes diagnoosi ei auta. Lasta yritetään väkipakolla saada normaaliin luokkaan, ja kun se ei onnistunut niin luovutettiin kokonaan.
Täällä nyt sitten on kotona lapsi jolla on tulevaisuudenhaaveita ja joka on älykäs, mutta jolle ei löydy yhteiskunnasta sijaa. Lapsi on huoneessaan 24 h, kavereita ei ole yhtäkään. Vaikeat oireet ovat kaventaneet elämän pienen huoneen seinien sisään. Äitinä suren ja koen suurta voimattomuutta. Jännä että yhteiskunnalla on tällaiseen syrjäyttämiseen varaa.
Kommentit (142)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapsi tekee 24h huoneessaan?
Soittaa pianoa ja tekee tietokoneella musiikkia YouTubeen, rakentaa pienoismalleja. Tätä joka päivä. On näissä kyllä oikein taitava.
Ap
Vierailija kirjoitti:
miten alakoulu sujui?
Joka aamu raivoamista ennen kouluunlähtöä. Myöhemmin alkoi lyömään. Painin aikani, mutta enää en siihen suostu. Luulin aluksi että lapsi on vain hankala persoona, koulussa oli aina hiljaa ja nätisti, mutta paineet purkautui kotona. Kukaan ei huomannut mitään erikoista käytöksessä. Murrosiän alkaessa koulunkäynti loppui kokonaan.
Ap
Meillä on teinillä autismin kirjo ja aspergen sekä tourette. Hän käy kyllä koulua ja muutenkin menee suht-koht jees. Mt-palvelut ovat ihan olemattomia. Ollaan oltu jossain ihmeellisessä pompotuksessa jo eskariajoista lähtien. Nyt on päästy noin puoli vuotta sitten toimintaterapiaan. Sitä ennen oli aina joku lähete seuraavalle taholle josta ei seurannut kuin monistenivaskan täyttämistä ja sitten good bye. Toimintaterapia voisi olla teillekin ihan hyvä. Siellä tavataan ja tehdään jotain ihan tavallista ja jutellaan samalla asioita.
Ei yhteiskunta halua tarjota nuorille juuri mitään tukea. Turvetta suojellaan enemmän kuin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulun näkökulma asiaan on oikeasti aika yksinkertainen. Jos lapsi ei käy koulussa, edes tekemässä kokeita, koulu ei voi olla vastuussa opetuksesta. Silloin vanhemmat ovat. Periaatteessa, jos vanhemmat ottavat vastuun koulunkäynnistä, käydään max vuosittain tasokokeissa, ja vanhemmat vastaavat täysin siitä, että oppivelvollisuus täyttyy. Kuulostaa kovalta, mutta koululla ei ole mitään resursseja tuollaiseen tilanteeseen. Tarvitsisitte tietysti jotain ihan muuta ammattiapua.
Ehkäpä se lapsi vain vedättää sua. Anteeksi, eihän tuon perusteella vielä mitään voi tietää, mutta mieleen piirtyi kuva 13-vuotiaasta jurottajasta jota ahdistaa yläaste (eikä ihme, itse kun hain oman lapsen koulusta tällä viikolla niin hitto mitä jengiä, ihan kauheessa ympäristössä ne lapset elää) ja on päättänyt linnoittautua kotiin nukkumaan pitkään ja edistämään omia harrastusprojekteja. Äidille esittää artistia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen liittymään Facessa Pro nepsyt nuoret ja lapset-ryhmään. Sieltä saa todennäköisesti enemmän apuja kuin täältä.
Jotain tosi outoa tässä stoorissa on. Vaikea autismi on kuitenkin jossain vaiheessa diagnosoitu, milloin? Ja silti lapsi on ihan yleisopetuksen puolella, ja teille ei ole yhtään mitään tukitoimia kotona ollut tarjolla?
Huoltajan vastuulla on saada lapsi kouluun. Kouluilla, lukuunottamatta koulukoteja tai osastoa, ei ole mitään resursseja toimittaa lasta kouluun, jos huoltaja ei siihen pysty. Apu siihen on lastensuojelu.
Koulun vastuulla on kuitenkin tarjota paikka vaikeasti autistien luokasta sun lapsellesi. Jos sitä ei omassa kunnassa ole niin sitten se tarjotaan viereisestä kunnasta. Jos tätä et ole saanut niin sitten sun pitää vaatia. Soita kuntasi koulutoimenjohtajalle heti huomenna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa outoa, jos mistään ei tule apua.
Lapsen lääkärin kautta neuvoisin lähtemään nyt asiaa selvittämään.
Ei se "yhteiskunta" voi tulla teille joka aamu repimään lasta sängystä, viemään kouluun, istumaan siellä sen kanssa ja pakottamaan opiskelemaan. Jos lapsella on jo diagnoosi, on tullut apuja eri suunnista, mutta ne eivät ole auttaneet, on yhteiskunnan keinot aika vähissä. Mitä tukea sä sille haluaisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍
Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!
T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vie psykiatriseen päivystykseen, jos ei muu auta.
Soita koululuraattorille, koulupsykologille ja rehtorille ja koulyterveydenhoitajalle.
Pyydä koululta verkostopalaveri.
Tee lasu tai soita omalle sossulle.
Vaadi apua näiltä kaikilta tahoilta.
Lääkitystä kannattaisi kokeilla ja nepsy-valmennusta tai Nuotti-kuntoutusta. Etsivä nuorisotyökin voisi auttaa.
Sanot, että hän on älykäs, joten vetoa hänen älyynsä ja vie lapsi kouluun. Älykäs ymmärtää, miksi koulua käydään.
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍
Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!
T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa
Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?
Entäs jos tietokoneen ja älypuhelimenkin nettiyhteyden ottaisi pois ja takaisin vain jos menee kouluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevaisuuden toimintakyvyn kannalta olisi tärkeää saada koulun ja esim lastensuojelun kanssa sovittua sopivat koulun tukitoimet ja miten lapsi saadaan autettua kouluun, miten saadaan riittävän pienin askelin totutettua lapsi paluuseen (opettajilla varsin paljon keinoja halutessaan). Tilanteen pitkittyessä se ei valitettavasti tule helpottamaan, vaan enemmänkin vain vaikeutumaan. Suosittelen olemaan yhteydessä kouluun (ope, rehtori) ja kouluterveydenhoitajaan, vaatia oppilashuoltoryhmän yksilöpalaveria yhteistyössä teidän perheen kanssa. Tehdä vaikka lasu itsestä ja pyytää heidät mukaan palaveriin. Kouluterveydenhoitaja voisi selvittää esim. Tuon tutun toimintaterapeutin tai koulupsykologin tuella mielialaa. Unesta tärkeää pitää kiinni, vaikka se suuri ponnistus arjessa olisikin, ei lapsi jaksa muutenkin haastavia muutoksia ja kuormittavaa arkea ilman riittävää unta. Ruutuajan minimointi ja sosiaalisiin kontakteihin kannustus - vaikkapa sitten aikuisilla ystäväperheillä käyden jos samanikäisten ystävyyssuhteet vaikeita. Tukihenkilö esim lastensuojelun kautta, voisiko vielä asiaa selvittää uudelleen? Seurakunnalla mahtavia kolmannen sektorin palveluita myös ilman monen pelkäämää "uskoon käännytystä", ovat usein todellisia ammattilaisia. Onko kaupungissanne nepsy-lasten vanhempien vertaistukea saatavilla? Ette ole ainoita tässä tilanteessa 🤍
Huolestuttava tilanne ja tärkeää olisi löytää lapselle arkeen ratkaisuja, joiden avulla sopivin askelin oppia sosiaalisissa tilanteissa toimimista ja koulunkäyntiä (=ns nykymaailman rytmien vaatimaa toimintaa). Hyvin suuri syrjäytymisen vaara aikuisena näillä tiedoin ja nyt alkaa olla viime hetket tarttua tilanteeseen. Tsemppiä!
T. Koululääkäri jonka arkityö suurelta osin nepsy-pulmien parissa
Kerrankin täällä kattava ja hyvä vastaus, mutta antaisitko vielä joitakin esimerkkejä opettajien monista keinoista totuttaa lapsi kouluun paluuseen?
Joo, minäkin kuulisin mielelläni, mitä keinoja meillä on. Yläkoulun oppilaasta kun on kyse, niin opettajat ovat aineenopettajia, itselläni on pääaine fysiikka, ja yliopistolla ei ihan hurjan paljon tämän tapaista käsitelty. (Siis ei tietenkään yhtään).
Vierailija kirjoitti:
No oma lapsi on pienempi (vasta 11v), mutta meillä auttoi koulun vaihto ja pienluokka. Käynyt nyt 2 vuotta erityiskoulua ja se on sujunut hyvin. Alku oli vaikeaa, mutta oli silloin vielä sen verran pieni, että isän kanssa saatiin nippa nappa kannettua sinne ekan kuukauden ajan, jonka jälkeen alkoi sujua kun sai kavereita jne.
Me ollaan käyty läpi kaikki tahot sossusta, koulu-psykologiin ja lasten psykiatriseen osastoon. Perheneuvola, kuraattori, perhetyöntekijät.. en varmaan edes muista kaikkea. Pari vuotta oli sellaista että soittelin näille tahoille itku kurkussa ja istuttiin palavereissa, täytettiin lappuja jne. Aika turhia käyntejä ne oli. Tilanne ratkesi lopulta vain sillä että minä jäin 1,5 vuodeksi kotiin (työelämästä pois) että saatiin lapsen ahdistus purettua (vaikeudet alkoi jo viskarissa ja lapsi meni kolmannelle luokalle kun jäin pakosta kotiin). Sekä että sai tuon pienluokkapaikan.
Meilläkin haaste on se että lapsi on normiälykäs (ei kehitysvamma tms -> ei vammaispalveluja), hänen nepsyoireet on sen verran isot että haittaavat oleellisesti tavanomaista arkielämää ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta ei kuitenkaan niin klassiset että olisi diagnoosin voinut saada (tippuu monien kuntoutusten ym ulkopuolelle).
Omat tärkeimmät oivallukset on olleet kuunnella omaa intuiitiota (mikä omalle lapselle on parasta) sekä olla lapsen puolella. Valaa häneen uskoa että kaikki järjestyy (vaikka itse olisit hermoromahduksen partaalla). Tue lasta hänen kiinnostuksenkohteissa (jos sieltä löytyis se tuleva ammatti jonka saaminen on todella tärkeää myöhemmin).
Kotikoulu on yksi vaihtoehto, jos koulun kanssa ei löydy yhtään yhteistä säveltä (lain mukaan koulu on velvollinen lapsen opettamisesta vaikka hän ei kouluun ilmestyisi, mutta käytännössä nämä on usein isoja taisteluita että saa järjestymään opetusta muilla tavoin kuin perinteisesti).
Minkä lain mukaan koulu on velvollinen opettamaan lasta, joka ei tule kouluun? Tarkoitatko erityisiä opetusjärjestelyjä vai mitä tarkoitat?
Mitä lapsi tekee 24h huoneessaan?