Kuinka moni nainen on valmis lähtee kotiin tuntemattoman miehen kanssa baarista?
Puhun siis sinkkunaisista ja sanotaan että mies ja nainen ovat tutustuneet baarissa/yökerhossa toisiinsa ja kaikki on mennyt hyvin.
Kommentit (678)
Kuvottaakin ajatus että harrastaisin seksiä jonkun random miehen kanssa, ihan sama minkä tasoinen. Voin kokea vetovoimaa vain miestä kohti jota rakastan.
Nainen 26.
Lähtisin heti naisen mukana!
Ja oon kuitenkin mies!
Kyllä niitä riittää, vastikään yksi suuttui minulle kun en suostunut ottamaan mukaan ja naimaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli justiinsa likkojen ilta ja otin oikein ruhtinaallisesti esille tämän vauva.fi keskustelun siellä. Suurin osa myönsi kokeilleensa asiaa joskus nuorena pari kertaa, mutta oli pettymys. Eli aika lorttoja me naiset vissiin sitten ollaan, hahaa! Mutta miesten harmiksi se lorttoilu ei useimmilla näytä jatkuvan, vaan jää sinne nuoruuden testailuvaiheeseen, missä nyt muutenkin testaillaan kaikkea, kuten tupakkaa, alkoholia ja jotkut huumeitakin. Eli jätkät, olkaa aktiivisia NUORINA kokeilemaan kaikkea kun ne tytötkin vielä ovat "helppoja" ja kokeilunhaluisia. On aika aneemista alkaa etsiä yhdenillan juttuja vasta kolmekymppisestä eteenpäin kun suurin osa nuorista naisista on jo todennut että ei ne oo yhtään jees juttu ja turha yli kolmekymppisenä edes yrittää mitään teinejä ja parikymppisiä, jotka on vasta lähtemässä siihen testailuun mukaan, ellet oo joku julkkis tai muuten supertyyppi. Nuoruuteen kuuluu seikkailunhalu, iän myötä useimmilla se laantuu ja haluaakin vain tasaista ja turvallista arkea. Toki on ikinuorena pysyviä seikkailijanaisiakin olemassa, jotka eivät koskaan vakiinnu, en mä sitä väitä. Mutta näitä ulimiehiä ei varmasti nekään naiset lämmitä.
Olen 40v mies eikä ole ongelmia löytää 20v seuraa baarista. Näytän ikäistä nuoremmalta, sanon ikäni aina rehellisesti mutta harva suostuu uskomaan. Eikä ole ollut este sille että lähtevät mukaan, saavatpahan toisenlaisen kokemuksen kuin sen kokemattoman ikäisensä kanssa.
En olisi voinut kuvitellakkaan alkavani seurustella miehen kanssa joka on harrastanut yhden yön juttuja, kertoo välittömästi nimittäin miehen ajatusmaailmasta.
Vierailija kirjoitti:
En tuomitse, mutta naisten olisi hyvä pitää mielessä, että oikeasti hyvä laadukkaat miehet eivät halua kumppanikseen naista joka on tehnyt yhden illan juttuja. Hyvät miehet eivät myöskään ole panneet ympäri kyliä huom.
Ihmisestä ei voi käyttää sanaa laadukas. Eikä tuollaista karkeaa jakolinjaa hyviin ja huonoihin ole. Älykkäät ihmiset suhtautuu toisiin ihmisiin yksilöinä, typerämmät tarvitsee noita lokeroita koska eivät oikein hahmota asioita ilman niitä. Suurin osa suomalaisista ei myöskään asu missään kylissä missä tiedetään toisten panemiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli justiinsa likkojen ilta ja otin oikein ruhtinaallisesti esille tämän vauva.fi keskustelun siellä. Suurin osa myönsi kokeilleensa asiaa joskus nuorena pari kertaa, mutta oli pettymys. Eli aika lorttoja me naiset vissiin sitten ollaan, hahaa! Mutta miesten harmiksi se lorttoilu ei useimmilla näytä jatkuvan, vaan jää sinne nuoruuden testailuvaiheeseen, missä nyt muutenkin testaillaan kaikkea, kuten tupakkaa, alkoholia ja jotkut huumeitakin. Eli jätkät, olkaa aktiivisia NUORINA kokeilemaan kaikkea kun ne tytötkin vielä ovat "helppoja" ja kokeilunhaluisia. On aika aneemista alkaa etsiä yhdenillan juttuja vasta kolmekymppisestä eteenpäin kun suurin osa nuorista naisista on jo todennut että ei ne oo yhtään jees juttu ja turha yli kolmekymppisenä edes yrittää mitään teinejä ja parikymppisiä, jotka on vasta lähtemässä siihen testailuun mukaan, ellet oo joku julkkis tai muuten supertyyppi. Nuoruuteen kuuluu seikkailunhalu, iän myötä useimmilla se laantuu ja haluaakin vain tasaista ja turvallista arkea. Toki on ikinuorena pysyviä seikkailijanaisiakin olemassa, jotka eivät koskaan vakiinnu, en mä sitä väitä. Mutta näitä ulimiehiä ei varmasti nekään naiset lämmitä.
Olen 40v mies eikä ole ongelmia löytää 20v seuraa baarista. Näytän ikäistä nuoremmalta, sanon ikäni aina rehellisesti mutta harva suostuu uskomaan. Eikä ole ollut este sille että lähtevät mukaan, saavatpahan toisenlaisen kokemuksen kuin sen kokemattoman ikäisensä kanssa.
Vaikka en tuomitsekaan yhdenillanjuttuja enkä ikäeroja, täytyy sanoa noista baarin jälkeisistä sekseistä, että ne ei näin naisena tunnu oikein miltään. Ne ei tuntunut miltään edes oman aviomiehen kanssa aikoinaan, joka tiesi juuri miten pitää koskea. Alkoholi heikentää tuntoaistia ja sitten kun se toinenkin on vielä ottanut ja tuntemattomuuskaan ei auta siinä mitään. Sanoisin että yhdenillanjuttu baarin jälkeen ei anna naiselle mitään erikoista seksin puolesta, ihan voit olla vaikka mikä huippurakastaja. Läheisyysvajetta se vähän korvaa, ja jos tyyppi ei aamulla näytä ihan suohirviöltä niin krapulaseksi voi olla parempaa.
Onneksi en ole käynyt koskaan edes baarissa, jos tällaiset ihmiset sitä kansoittaa.

Parikymppiseltä vaikuttava nelikymppinen? Tulee jotenkin tunne, että tyyppi on enemmän tai vähemmän jälkeenjäänyt.

Totta. Itse asiassa paras "yhden illan juttu" on kun erään aika viriilin tuttavamiehen kanssa baarikierroksen jälkeen sammuttiinkin vain molemmat sänkyyn. Me vain nukuttiin lusikassa ja halailtiin koko yö, välillä höpisten jotain ja naureskellen, mutta siis ihan vaatteet päällä. Se mies jopa kysyi jälkeenpäin, että voitaisiinko vielä uudestaan viettää ihan samanlainen yö, että pelkästään nukutaan yhdessä.
En tosin suostunut koska siinä oli jo niin paljon kulunut aikaa ja mulla oli uudet kuviot, mutta selvästi hänkin vaikuttui siitä, vaikka olikin melkoinen panomies. Se oli ilmeisesti aidompaa läheisyyttä kuin joku surkea kännipaneminen mitä hän tavallisesti harrasteli. Että ei ne pelkät paneskelut miehiäkään pidemmän päälle jaksa lämmittää, kyllä suurin osa miehistäkin kaipaa jotain aidompaa läheisyyttä elämäänsä. Läheisyys tunnetasolla on jotain ihan muuta kuin lort_toilu ympäriinsä.
Joka suostuu lähtemään, niin ei kyllä välitä yhtään omasta turvallisuudestaan. Naiset, pitäkää itsenne turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli justiinsa likkojen ilta ja otin oikein ruhtinaallisesti esille tämän vauva.fi keskustelun siellä. Suurin osa myönsi kokeilleensa asiaa joskus nuorena pari kertaa, mutta oli pettymys. Eli aika lorttoja me naiset vissiin sitten ollaan, hahaa! Mutta miesten harmiksi se lorttoilu ei useimmilla näytä jatkuvan, vaan jää sinne nuoruuden testailuvaiheeseen, missä nyt muutenkin testaillaan kaikkea, kuten tupakkaa, alkoholia ja jotkut huumeitakin. Eli jätkät, olkaa aktiivisia NUORINA kokeilemaan kaikkea kun ne tytötkin vielä ovat "helppoja" ja kokeilunhaluisia. On aika aneemista alkaa etsiä yhdenillan juttuja vasta kolmekymppisestä eteenpäin kun suurin osa nuorista naisista on jo todennut että ei ne oo yhtään jees juttu ja turha yli kolmekymppisenä edes yrittää mitään teinejä ja parikymppisiä, jotka on vasta lähtemässä siihen testailuun mukaan, ellet oo joku julkkis tai muuten supertyyppi. Nuoruuteen kuuluu seikkailunhalu, iän myötä useimmilla se laantuu ja haluaakin vain tasaista ja turvallista arkea. Toki on ikinuorena pysyviä seikkailijanaisiakin olemassa, jotka eivät koskaan vakiinnu, en mä sitä väitä. Mutta näitä ulimiehiä ei varmasti nekään naiset lämmitä.
Olen 40v mies eikä ole ongelmia löytää 20v seuraa baarista. Näytän ikäistä nuoremmalta, sanon ikäni aina rehellisesti mutta harva suostuu uskomaan. Eikä ole ollut este sille että lähtevät mukaan, saavatpahan toisenlaisen kokemuksen kuin sen kokemattoman ikäisensä kanssa.
Olen 60v mies ja pari kuukautta sitten lähti baarista mukaan 25v nainen. Harrastettiin seksiä. Nuoria naisia on lähtenyt aikaisemminkin mukaan. Ei ole niin ihmeellistä.
En kyllä ymmärrä, miksi humalassa, jolloin harkintakyky on laskenut pitäisi lähteä kenenkään mukaan.
Taksilla suoraan kotiin baarista on parasta, eikä harmita aamulla.
Parikymppisenä olen joskus lähtenyt, nykyään en todellakaan lähtisi.
Olen joskus nuorempana lähtenyt ja joutunut sitten ikäviin tilanteisiin, joista on vieläkin traumoja. Älkää naiset lähtekö! Suojelkaa itseänne. Vaikka mies vaikuttaisi kuinka mukavalta, totuus voi olla aivan toinen.
En ole sellainen.