Löytyi facebookista feissarimoka-osastolle kirjoitettu
juttu, jossa joku patisteli työnhakijoita olemaan edes tavoitettavissa. Esimerkkinä kirjotuksessa mainittiin, että jollekulle naiselle olisi ollut työpaikka tarjolla, ei olisi tarvinnut kuin käydä laittamassa nimi työsopimukseen, mutta naista ei näy eikä kuulu.
Ja joku toinen vastaavankaltainen katoamistapaus kerrottu jutussa.
Mutta juu. Ei sitten voi olla mitenkään mahdollista, että ne oharit tehneet ovat jollakin tavalla säikähtäneet haastattelutilannetta eli työnantaja on tehnyt sellaisen vaikutelman, että negatiivisia ajatuksia on herännyt. Ei mitenkään voi olla näin.
Itse nimittäin kävin kerran yhdessä haastattelussa, jossa haastatteluhuone oli ihan röökin täyttämä ja se haastattelijakaan ei hyvää kuvaa itsestään antanut... Lopahti kiinnostus. On se vähän niinkin, että työnantajan pitäisi antaa itsestään hyvä kuva.