Lue keskustelun säännöt.
Suru siitä että parisuhde ei toimi
28.02.2023 |
Olemme miehen kanssa olleet yli 15 vuotta yhdessä. Olen aika ajoin miettinyt eroa ihan alusta asti. Silti olemme pysyneet yhdessä, mies on ehdottomasti halunnut että pysytään. Meillä on useampi lapsikin ja olen ollut onnellinen äitinä, tehnyt paljon töitä ja keskittynyt lapsiin, elämässä tapahtunut paljon, on ollut myös suuria menetyksiä.
Parisuhde on alusta asti ollut erilainen kuin joidenkin muiden miesten kanssa, joita tapailin nuorempana. Mies ei ole samalla tavalla huomioinut minua, läheisyys ei ole ollut luontevaa. Olen tästä miehelle vuosia puhunut, aluksi hän ei edes halunnut kuunnella, kun ei hän itse sitä läheisyyttä kaivannut/ymmärtänyt. Nyt kun on tajunnut, että seksiäkään ei meillä ole ollut kunnolla enää vuosiin, niin on yrittänyt tsempata asiassa, mutta mielestäni se ei edelleenkään ole luontevaa ja siksi minustakin tuntuu kiusalliselta. Ehkä osittain myös siksi, että olen luopunut halustani läheisyyteen ensin sitä itkettyäni vuosikausia.
En rehellisesti usko, että tämä asia on korjattavissa. Olemme jotenkin perustavalla tavalla erilaisia. Ja lisäksi taustalla on vuosien hylkäys miehen puolelta minua kohtaan, en tiedä voinko unohtaa sitä tai antaa anteeksi? Tuntuu tyhmältä, että jos mies nyt halukas muutokseen, niin en enää kykene vastaanottamaan läheisyyttä vaikka sitä saisin.
Ajatuksia?
Kommentit (45)
Miksi ihmeessä kukaan pariutuu ja vielä perustaa perheen ihmisen kanssa, josta jo heti aluksi huomasi ettei tunnu siltä, miltä pitäisi. Oma syy, mitäs läksit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se sitten moro ja näkemiin ???
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttu ja tavallinen tarina.
Se mitä mä en näissä tajua on se "olen odottanut jo 10 vuotta että mies yhtäkkiä muuttuisi ihanaksi" - siis mitä teidän päässä oikein liikkuu?
Mitä pikemmin lähdet, sen parempi. Hyviä miehiä on, mullakin eksä melkein sylki inhosta ajatukselle "turhaan" halaamisesta (halaus josta naiselta ei veloiteta jalkojen levittämistä), nykyinen taas haluaa lämpöä ja läheisyyttä paljon ja antaa sitä ehdoitta.
Mies on kyllä muuttunut jonkin verran ja sanoo yrittävänsä muuttua. Tämä on syy, että suhde jatkuu jollain tasolla edelleen. Mutta pelkään, että se muutos ei riitä, koska mies ei pohjimmiltaan ymmärrä mitä läheisyys tarkoittaa. Vaikka hän yrittäisi, niin kaikki on "päälle liimattua", hän ei itse aidosti ilmeisesti kaipaa sellaista läheisyyttä. Onkohan tällainen kovin yleistä? Minun on tosi vaikea ymmärtää miestä. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttu ja tavallinen tarina.
Se mitä mä en näissä tajua on se "olen odottanut jo 10 vuotta että mies yhtäkkiä muuttuisi ihanaksi" - siis mitä teidän päässä oikein liikkuu?
Mitä pikemmin lähdet, sen parempi. Hyviä miehiä on, mullakin eksä melkein sylki inhosta ajatukselle "turhaan" halaamisesta (halaus josta naiselta ei veloiteta jalkojen levittämistä), nykyinen taas haluaa lämpöä ja läheisyyttä paljon ja antaa sitä ehdoitta.
Mies on kyllä muuttunut jonkin verran ja sanoo yrittävänsä muuttua. Tämä on syy, että suhde jatkuu jollain tasolla edelleen. Mutta pelkään, että se muutos ei riitä, koska mies ei pohjimmiltaan ymmärrä mitä läheisyys tarkoittaa. Vaikka hän yrittäisi, niin kaikki on "päälle liimattua", hän ei itse aidosti ilmeisesti kaipaa sellaista läheisyyttä. Onkohan tällainen kovin yleistä? Minun on tosi vaikea ymmärtää miestä. T. Ap
Me naiset ollaan liian ymmärtäväisiä. Jos se mies haluaisi muuttua, hän olisi muuttunut jo ja tehnyt kaikkensa muutoksen eteen, riippumatta siitä miten epämukavaa se on.
Nyt tuo on vähän sitä, että äiti patistelee teinipoikaa ja teini siinä kiemurtelee, että "hyi, emmä tykkää".
Ero ja parempi mies tilalle. On tervettä lapsillesikin nähdä terve ja hyvinvoiva parisuhde. Muussa tapauksessa toistavat erittäin suurella todennäköisyydellä nykyistä parisuhdetta aikuisina omissa suhteissaan, koska eivät muusta tiedä.
Plus, aina voi sanoa mitä tahansa, mutta teot merkitsevät eniten. Älkää uskoko sanoja vaan tekoja. Eikä mitään "No kyllä se vähän yrittää". Pitää yrittää tosissaan ja sitoutuneesti.
Ettekä mieti, että "no kun lapset..." Mitä ne lapset hyötyy vanhemmasta/vanhemman kumppanista, joka perzeilee ja on kaikkea muuta kuin normaalia seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi kuin ihmetellä että miksi ihmeessä olet noikin kauan suhteessa ollut ja lapsiakin tehnyt.
Heip aivan sama tilanne lisämausteella, että miehestä on tullut viittä vaille miljonääri ja mielelläni eläisin onnellista elämää hänen kanssaan jos tämä yksi asia toimisi. En tiedä onko se kuitenkaan mahdollista, en tosissani usko enää, että oikeasti olisi. Miehellä on tällä hetkellä niin paljon töitä, että tukahdutan koko aiheen suosiolla toistaiseksi ja keskityn lapsiin, opiskeluun ja muihin projekteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ (toivottavasti kukaan ei lue tuota muuten siten, että lapset olisivat "projekti")
"Parisuhde on alusta asti ollut erilainen kuin joidenkin muiden miesten kanssa, joita tapailin nuorempana. Mies ei ole samalla tavalla huomioinut minua, läheisyys ei ole ollut luontevaa. Olen tästä miehelle vuosia puhunut, aluksi hän ei edes halunnut kuunnella, kun ei hän itse sitä läheisyyttä kaivannut/ymmärtänyt."
Kuin mun elämästä.
Olen tullut tulokseen että hänellä on välttelevä kiintymystyyli, minulla turvallinen kiintymystyyli.
Eli kaikessa on jatkuvasti joku etäisyys, fyysisesti ja henkisesti. Hän ei ole minun näkökulmastani ihmisenä täysin saatavilla minulle ja en tiedä onko syvimmältään itselleenkään.
Lapsuudenmt ovat olleet halaamisen ja kauniiden sanojen osin erilaiset.
Olen pyytänyt että joka aamu ja ilta halusimme edes hyvänyön vuoksi. Ei ole ottanut tulta alleen.
Aiemmissa suhteissa olen kokenut toisensaisia miehiä. Turvallisesti kiintyneitä, hyvin aktiivisia halailijoita niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin.
Romantiikka ja emotionaalinen yhteys näivettyy ilman näitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstahullu taas vinkumassa ajatuksia.
"Kuulostaa ihan minun exältäni. Läheisyys oli sitä, että piti saada seksiä. Kun asiasta puhuttiin niin minun olisi pitänyt antaa enemmän seksiä, jotta hän olisi sitten voinut antaa läheisyyttä"
Tämä oli kuin minun näppäimiltä, sitä läheisyyttä oli silloin aluksi, mutta sitten ei enää.
Seksi oli ihan hyvää ja siinä toki san minäkin, mutta kun olisin kaivannut sitä muuta ja ei sitä kyllä tullut vaikka sitä seksiä olisi ollut kuinka paljon.
Mies ei myöskään kysynyt koskaan että mitä minulle kuuluu tai miten päivä meni? Kerroin näitä sitte ihan itse ja kerran kokeilin ja kahten viikkoon ei sanallakaan kysynyt kun en itsekään kertonut.
Hänen töistään jne kyllä puhuttiin ja käytiin läpi hänen asioita ja tietenkin lasten.
Erosin syksyllä ja nyt olen hetken tapaillut miestä joka pitää minua kun kukkaa kämmenellä. Olen löytänyt aivan uuden puolen seksuaalisesti, koska hänen kanssaa minulla on niin turvallinen ja hyväksytty olo.
En voisi koskaan mennä takaisin exän luo vaikka jollain tavoin kaipaan meidän ystävyyttä välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuin omasta elämästäni olisi ollut. Erona se, että meidän suhteessa minä olen ollut halukkaampi, miehellä taas ollut ongelmia erektion kanssa.
Olen monta vuotta miettinyt, että mitä teen väärin. En syytä kokonaan miestä, sillä olen itse hankalasta menneisyydestä alati kärsivä ongelmakimppu.
Mutta nyt nelikymppisenä olen alkanut ajatella että mitä hittoa sentään, minä olen kaivannut parisuhteetani sitä, että aina ei tarvitsisi vääntää joka ikisestä pikkuasiastakin. Isommista puhumattakaan. Mies ei vain saa sanottua, mikä olisi hyvä ja mitä haluaa ilman, että sanoo asiansa joko töksäyttäen tai sitten kierrellen kaarrellen niin, että minun pitää tulkita kuin hieroglyfejä että mitä se nyt meinaa. Pahinta on jälkeenpäin *****lu vaikka siitä, miten paljon lomamatkalla meni rahaa, että hän on ihan tyytyväinen vaikka ei koskaan käytäisi missään.
Ja muutenkin hän vertaa kaikkea itseensä. Hän ei niin välitä jostain, hän ei halua, hän ei pidä tärkeänä. Ja sitten hän tuppisuuna katselee että mikä vaimolle nyt tuli. Ja kun hän päättää että keskustelu oli tässä, niin se oli siinä. Kaikki vaikeat asiat vaietaan tai käännetään minun syykseni. Joskus saattaa sanoa anteeksi, mutta mikään ei siitä silti muutu.
Inhottaa meidän tilanne.
En silti usko että koskaan enää tapaisin ketään. Se on joko tämä suhde, tai loppu elämän yksinäisyys. Ei siis ole kyse siitä että kuvittelisin jonkun toisen tarjoavan enemmän, vaikka hämmentyneenä joskus kuuntelen miten toisissa parisuhteissa asiat voidaan sopia ja sovitussa pysytään, tai että asia hoidetaan ilman riitelyä.
Olen niin sisäistänyt sen, ensin lapsuuden perheessä ja sitten avioliitossa, että minä olen ongelma ja muut sietää minua. Mitään hyvää en ansaitse keltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Meillä mies ollut juurikin tuollainen ivallinen vuosia kun olen yrittänyt puhua läheisyyden tarpeestani. Minun on pitänyt kerta toisensa jälkeen selittää ja vääntää rautalangasta mitä tarkoitan, kunnes taas mies on tiuskinut "mitä oikein tarkoitat läheisyydellä?". Hän ottanut itseensä siitä, kun en ole ollut tyytyväinen, ja varmaan ollut sitten myös turhautunut kun ei ymmärrä minua.
Olen ollut vuosia ihmisen kanssa, joka ei vaan ymmärrä minua. Jolta minun pitää vaatia huomiota, läsnäoloa. Lisäksi riidat kotitöistä jne, jotka kaatuneet pahasti minun päälleni myös.
Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä tässä on pielessä. Onko mies esim autisminkirjolla? Tunnevamma? Jotain muuta haastetta? Yrittääkö hän jotenkin alistaa minua, oikeuttaen sen että hänen ei tarvitse huomioida minua, mutta silti seksiä pitäisi saada ja siitä on kiukuteltu kun sitä ei ole ollut.
En tiedä, olen vaan niin väsynyt... Lapset eivät tietenkään halua eroa, eikä mieskään ja tuntuu tosi raskaalta yksin sitä alkaa ajamaan, vaikka tiedostan jotenkin sen että ei tämä varmaan koskaan tule muuttumaan paremmaksi. Ehkä pikkuhiljaa saan voimia asiaan. T. Ap
Oletko lukenut ketjun Narsistin keskustelutyyli tai muuten tutustunut aiheeseen. Saisit joko suljettua sen pois tai yllättävää vertaistukea. Jotkut hoksaavat vasta 25 tai 40 aviovuoden jälkeen olleensa yhdessä narsistin kanssa. Ne suhteet ovat todella raskaita eikä niissä seksi oikein toimi eikä keskustelukaan koskaan. Asioita ei saada keskusteltua samalla tavalla kuin muiden ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Parisuhde on alusta asti ollut erilainen kuin joidenkin muiden miesten kanssa, joita tapailin nuorempana. Mies ei ole samalla tavalla huomioinut minua, läheisyys ei ole ollut luontevaa. Olen tästä miehelle vuosia puhunut, aluksi hän ei edes halunnut kuunnella, kun ei hän itse sitä läheisyyttä kaivannut/ymmärtänyt."
Kuin mun elämästä.
Olen tullut tulokseen että hänellä on välttelevä kiintymystyyli, minulla turvallinen kiintymystyyli.
Eli kaikessa on jatkuvasti joku etäisyys, fyysisesti ja henkisesti. Hän ei ole minun näkökulmastani ihmisenä täysin saatavilla minulle ja en tiedä onko syvimmältään itselleenkään.
Lapsuudenmt ovat olleet halaamisen ja kauniiden sanojen osin erilaiset.Olen pyytänyt että joka aamu ja ilta halusimme edes hyvänyön vuoksi. Ei ole ottanut tulta alleen.
Aiemmissa suhteissa olen kokenut toisensaisia miehiä. Turvallisesti kiintyneitä, hyvin aktiivisia halailijoita niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin.
Romantiikka ja emotionaalinen yhteys näivettyy ilman näitä.
Kai olet jo lähtenyt tuosta suhteesta?
Kaikki on miehen syytä, tralalalalaa
Nainen on kärsivä uhri, tralalalalaa
Mies on tarinan roisto, tilulilulii
Jätä se tunteeton sika, tilulilulii
Sama laulu, joka päivä, samalla kaavalla, trololololoo
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on miehen syytä, tralalalalaa
Nainen on kärsivä uhri, tralalalalaa
Mies on tarinan roisto, tilulilulii
Jätä se tunteeton sika, tiluliluliiSama laulu, joka päivä, samalla kaavalla, trololololoo
Minkäs sille mahtaa, kun asia on niin. Kyllä täällä miehiäkin on kehotettu jättämään naisiaan, mutta harvemmin avautuvat tänne ongelmistaan.
Kerropa, miksi kenenkään ihmisen tulisi viettää oma elämänsä tunteettoman ihmisen "panttivankina"?
Suomimiesten kotikasvatus: ei saa itkeä, pitää hävetä, naamari naamalla, hys hys erektio-ongelmista tai andropaussista, ei niitä ole olemassakaan, akkojen keksintöä!!
Tunnetaidot, kommunikaatiotaidot, läheisyys, rakastelu naisen tunnesyvyydellä ym. ei onnistu, kun ei ole kykyä empatiaan
Mutta pikapanot miehen tyydyttämiseksi, puhumattomuus, vetöytyminen alkoholin, urheilun, pornon ym.höttömaailmaan onnistuu!
Ja miksikö? Siksi, että ei ole kykyä olla läsnä toiselle ihmiselle, vaimolle, vaan heikkoitsetuntoisena mies turruttaa itsensä pois tästä maailmasta!
Surullista, henkisesti köyhää, tyhjää elämää.
Vierailija kirjoitti:
Suomimiesten kotikasvatus: ei saa itkeä, pitää hävetä, naamari naamalla, hys hys erektio-ongelmista tai andropaussista, ei niitä ole olemassakaan, akkojen keksintöä!!
Tunnetaidot, kommunikaatiotaidot, läheisyys, rakastelu naisen tunnesyvyydellä ym. ei onnistu, kun ei ole kykyä empatiaan
Mutta pikapanot miehen tyydyttämiseksi, puhumattomuus, vetöytyminen alkoholin, urheilun, pornon ym.höttömaailmaan onnistuu!
Ja miksikö? Siksi, että ei ole kykyä olla läsnä toiselle ihmiselle, vaimolle, vaan heikkoitsetuntoisena mies turruttaa itsensä pois tästä maailmasta!
Surullista, henkisesti köyhää, tyhjää elämää.
Niinpä. Ja ainoa avain on kasvaa pois niistä lapsuuskodin traumoista ja toimimattomista malleista, tutustua itseensä ja kasvaa omaksi itsekseen ja alkaa toteuttaa omia arvojaan itse luomillaan tai terapiassa tai selfhelpissä oppimillaan malleilla ja yhdessä rakkaansa kanssa kasvamalla. Todella moni vaan jättää tuon kasvunvaiheen tekemättä ja jatkaa koko elämänsä samalla raiteella, mistä se lähti liikkeelle.
No ei ole herkkua tämäkään vuokralla asuminen. Miehiä olen tapaillut, kaikki paljastuneet kusipäiksi. Olen yksin, asun kalliisti. Ei olisi pitänyt erota. Mieti kunnolla.
Niin tuttu ja tavallinen tarina.
Se mitä mä en näissä tajua on se "olen odottanut jo 10 vuotta että mies yhtäkkiä muuttuisi ihanaksi" - siis mitä teidän päässä oikein liikkuu?
Mitä pikemmin lähdet, sen parempi. Hyviä miehiä on, mullakin eksä melkein sylki inhosta ajatukselle "turhaan" halaamisesta (halaus josta naiselta ei veloiteta jalkojen levittämistä), nykyinen taas haluaa lämpöä ja läheisyyttä paljon ja antaa sitä ehdoitta.