Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suru siitä että parisuhde ei toimi
28.02.2023 |
Olemme miehen kanssa olleet yli 15 vuotta yhdessä. Olen aika ajoin miettinyt eroa ihan alusta asti. Silti olemme pysyneet yhdessä, mies on ehdottomasti halunnut että pysytään. Meillä on useampi lapsikin ja olen ollut onnellinen äitinä, tehnyt paljon töitä ja keskittynyt lapsiin, elämässä tapahtunut paljon, on ollut myös suuria menetyksiä.
Parisuhde on alusta asti ollut erilainen kuin joidenkin muiden miesten kanssa, joita tapailin nuorempana. Mies ei ole samalla tavalla huomioinut minua, läheisyys ei ole ollut luontevaa. Olen tästä miehelle vuosia puhunut, aluksi hän ei edes halunnut kuunnella, kun ei hän itse sitä läheisyyttä kaivannut/ymmärtänyt. Nyt kun on tajunnut, että seksiäkään ei meillä ole ollut kunnolla enää vuosiin, niin on yrittänyt tsempata asiassa, mutta mielestäni se ei edelleenkään ole luontevaa ja siksi minustakin tuntuu kiusalliselta. Ehkä osittain myös siksi, että olen luopunut halustani läheisyyteen ensin sitä itkettyäni vuosikausia.
En rehellisesti usko, että tämä asia on korjattavissa. Olemme jotenkin perustavalla tavalla erilaisia. Ja lisäksi taustalla on vuosien hylkäys miehen puolelta minua kohtaan, en tiedä voinko unohtaa sitä tai antaa anteeksi? Tuntuu tyhmältä, että jos mies nyt halukas muutokseen, niin en enää kykene vastaanottamaan läheisyyttä vaikka sitä saisin.
Ajatuksia?
Kommentit (45)
Tämä on totta , että vain itseään voi muuttaa ja .kehittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Meillä mies ollut juurikin tuollainen ivallinen vuosia kun olen yrittänyt puhua läheisyyden tarpeestani. Minun on pitänyt kerta toisensa jälkeen selittää ja vääntää rautalangasta mitä tarkoitan, kunnes taas mies on tiuskinut "mitä oikein tarkoitat läheisyydellä?". Hän ottanut itseensä siitä, kun en ole ollut tyytyväinen, ja varmaan ollut sitten myös turhautunut kun ei ymmärrä minua.
Olen ollut vuosia ihmisen kanssa, joka ei vaan ymmärrä minua. Jolta minun pitää vaatia huomiota, läsnäoloa. Lisäksi riidat kotitöistä jne, jotka kaatuneet pahasti minun päälleni myös.
Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä tässä on pielessä. Onko mies esim autisminkirjolla? Tunnevamma? Jotain muuta haastetta? Yrittääkö hän jotenkin alistaa minua, oikeuttaen sen että hänen ei tarvitse huomioida minua, mutta silti seksiä pitäisi saada ja siitä on kiukuteltu kun sitä ei ole ollut.
En tiedä, olen vaan niin väsynyt... Lapset eivät tietenkään halua eroa, eikä mieskään ja tuntuu tosi raskaalta yksin sitä alkaa ajamaan, vaikka tiedostan jotenkin sen että ei tämä varmaan koskaan tule muuttumaan paremmaksi. Ehkä pikkuhiljaa saan voimia asiaan. T. Ap
Älä hyvä ihminen heitä elämääsi hukkaan tuollaisen ihmisen kanssa. Nimim. kokemusta on. Nykyään harmittaa enää se, että ei tullut erottua aiemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Meillä mies ollut juurikin tuollainen ivallinen vuosia kun olen yrittänyt puhua läheisyyden tarpeestani. Minun on pitänyt kerta toisensa jälkeen selittää ja vääntää rautalangasta mitä tarkoitan, kunnes taas mies on tiuskinut "mitä oikein tarkoitat läheisyydellä?". Hän ottanut itseensä siitä, kun en ole ollut tyytyväinen, ja varmaan ollut sitten myös turhautunut kun ei ymmärrä minua.
Olen ollut vuosia ihmisen kanssa, joka ei vaan ymmärrä minua. Jolta minun pitää vaatia huomiota, läsnäoloa. Lisäksi riidat kotitöistä jne, jotka kaatuneet pahasti minun päälleni myös.
Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä tässä on pielessä. Onko mies esim autisminkirjolla? Tunnevamma? Jotain muuta haastetta? Yrittääkö hän jotenkin alistaa minua, oikeuttaen sen että hänen ei tarvitse huomioida minua, mutta silti seksiä pitäisi saada ja siitä on kiukuteltu kun sitä ei ole ollut.
En tiedä, olen vaan niin väsynyt... Lapset eivät tietenkään halua eroa, eikä mieskään ja tuntuu tosi raskaalta yksin sitä alkaa ajamaan, vaikka tiedostan jotenkin sen että ei tämä varmaan koskaan tule muuttumaan paremmaksi. Ehkä pikkuhiljaa saan voimia asiaan. T. Ap
Exäni ei halunnut edes seksiä. Ei halunnut edes koskettaa. Saattoi mennä päiviä ettei puhuttu, kun hän oli jotain ivalliseen sävyyn taas tiuskinut ja minulla paha mieli. Itkin usein yksin. Liian kauan kitkuttelin ja muka odotin muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan minun exältäni. Läheisyys oli sitä, että piti saada seksiä. Kun asiasta puhuttiin niin minun olisi pitänyt antaa enemmän seksiä, jotta hän olisi sitten voinut antaa läheisyyttä. Siihen kaikki nimittely, satunnaiset pahoinpitelyt, taloudellinen ja henkinen kiristys päälle, ei ollut herkkua, 19v tuli katsottua ja siinä oli 10v liikaa. Lapset ymmärsivät eron ja poikapuolikin totesi, että kauan sinä tuota jaksoit katsoakin. Elämä on ollut parempaa eron jälkeen, ex jatkaa samaa rataa uuden naisen kanssa. Olisi vain pitänyt erota aiemmin, noita vuosia ei tosiaan enää saa takaisin ja ihmiset harvoin muuttuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei ole se joo ja hänen haluat olevan
Eikä siksi muutu
Turha pysistellä jos vetelät on jo housuissa. Miksi sitten otit pskan ukon jos muut oli niin ihania?
Kehutko vielä nykyiselle miten ihania edelliset oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaha, kuulostaa siltä että sianjättöaika on käsillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies ei kykene kommunikoimaan asiasta yhtä rakentavasti kuin voisi aikuisten olettaa kyetä tekemään, niin ei se tuosta parane
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Meillä mies ollut juurikin tuollainen ivallinen vuosia kun olen yrittänyt puhua läheisyyden tarpeestani. Minun on pitänyt kerta toisensa jälkeen selittää ja vääntää rautalangasta mitä tarkoitan, kunnes taas mies on tiuskinut "mitä oikein tarkoitat läheisyydellä?". Hän ottanut itseensä siitä, kun en ole ollut tyytyväinen, ja varmaan ollut sitten myös turhautunut kun ei ymmärrä minua.
Olen ollut vuosia ihmisen kanssa, joka ei vaan ymmärrä minua. Jolta minun pitää vaatia huomiota, läsnäoloa. Lisäksi riidat kotitöistä jne, jotka kaatuneet pahasti minun päälleni myös.
Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä tässä on pielessä. Onko mies esim autisminkirjolla? Tunnevamma? Jotain muuta haastetta? Yrittääkö hän jotenkin alistaa minua, oikeuttaen sen että hänen ei tarvitse huomioida minua, mutta silti seksiä pitäisi saada ja siitä on kiukuteltu kun sitä ei ole ollut.
En tiedä, olen vaan niin väsynyt... Lapset eivät tietenkään halua eroa, eikä mieskään ja tuntuu tosi raskaalta yksin sitä alkaa ajamaan, vaikka tiedostan jotenkin sen että ei tämä varmaan koskaan tule muuttumaan paremmaksi. Ehkä pikkuhiljaa saan voimia asiaan. T. Ap
Kyllä tuo on henkistä väkivaltaa ja mies on sillä tavalla erilainen, että ei tarvitse tai pysty läheisyyteen. Moni mies ajattelee, että heillä on oikeus joihinkin asioihin esim. seksi ja vaimon tekemät kotityöt ja lapset. En millään usko miehen muuttuvan tämän läheisyyden osalta mihinkään. Kotitöitä saisitte ehkä jaettua, jos tosissanne keskustelisitte, mutta silloinkin miehen pitäisi luopua saavutetusta edusta eikä siitä helpolla luovu. Käytännössä ero on ainoa keino saada miehen aiheuttama lisätyö pois elämästä ja mahdollisuus läheisyyteen uudessa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi kun ihmetellä miten annatte naiset itseänne noin hyväksikäyttää.
Alistutte, vaikka mihin, että saisitte hieman syliä, lämpöä.
Ero vain tai sitten salarakas kehiin.
Olin minäkin joskus suhteessa jossa yritettiin alistaa henkisesti, sekä kyseenalaistaa järkeäni yms.
Itse en ollut takaisin ilkeä vaan lähdin nostelemaan.
Meillä oli exän kanssa alusta asti hankalaa. Exä oli korviaan myöten rakastunut ja alussa uhkaili itsemurhalla jos jätän hänet. Siihen tuli sitten jäätyä kun kaikki asiat elämässäni meni uusiksi. Ystävyys ja sukulaissuhteet kärsi ja melkein katkesi. Seksi ei koskaan oikein sujunut ja muutenkin oli tosi vaikeaa kun hän oli niin räjähdysherkkä. 15v suunnilleen siinä meni ennenkuin sain itsestäni irti toteuttaa eron.
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.
Eli näette tyyliin kerran kuussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus minulla. Viimeiset vuodet olin todella yksinäinen. Lapset olivat teinejä eikä tarvinneet minua jatkuvasti. Ex-mies lisäksi muuttui ivalliseksi, kun yritin puhua yhdessä olosta. Hänellä ei ollut mitään haluja viettää aikaa kanssani tai edes puhua. Ei edes nukuttu samassa sängyssä. Ero oli helpotus.
Nyt kun minulla on vuosia ollut uusi miesystävä niin ei tätä voi edes verrata entiseen liittoon. On terveempi ja rakastava.
Meillä mies ollut juurikin tuollainen ivallinen vuosia kun olen yrittänyt puhua läheisyyden tarpeestani. Minun on pitänyt kerta toisensa jälkeen selittää ja vääntää rautalangasta mitä tarkoitan, kunnes taas mies on tiuskinut "mitä oikein tarkoitat läheisyydellä?". Hän ottanut itseensä siitä, kun en ole ollut tyytyväinen, ja varmaan ollut sitten myös turhautunut kun ei ymmärrä minua.
Olen ollut vuosia ihmisen kanssa, joka ei vaan ymmärrä minua. Jolta minun pitää vaatia huomiota, läsnäoloa. Lisäksi riidat kotitöistä jne, jotka kaatuneet pahasti minun päälleni myös.
Olen miettinyt ja pähkäillyt mikä tässä on pielessä. Onko mies esim autisminkirjolla? Tunnevamma? Jotain muuta haastetta? Yrittääkö hän jotenkin alistaa minua, oikeuttaen sen että hänen ei tarvitse huomioida minua, mutta silti seksiä pitäisi saada ja siitä on kiukuteltu kun sitä ei ole ollut.
En tiedä, olen vaan niin väsynyt... Lapset eivät tietenkään halua eroa, eikä mieskään ja tuntuu tosi raskaalta yksin sitä alkaa ajamaan, vaikka tiedostan jotenkin sen että ei tämä varmaan koskaan tule muuttumaan paremmaksi. Ehkä pikkuhiljaa saan voimia asiaan. T. Ap
Kyllä tuo on henkistä väkivaltaa ja mies on sillä tavalla erilainen, että ei tarvitse tai pysty läheisyyteen. Moni mies ajattelee, että heillä on oikeus joihinkin asioihin esim. seksi ja vaimon tekemät kotityöt ja lapset. En millään usko miehen muuttuvan tämän läheisyyden osalta mihinkään. Kotitöitä saisitte ehkä jaettua, jos tosissanne keskustelisitte, mutta silloinkin miehen pitäisi luopua saavutetusta edusta eikä siitä helpolla luovu. Käytännössä ero on ainoa keino saada miehen aiheuttama lisätyö pois elämästä ja mahdollisuus läheisyyteen uudessa suhteessa.
Alistamista tuo on, jos katsoo että on oikeus vaan johonkin. Ettei tarvita vastavuoroisuutta, että on vaan ottajan roolissa. Hyväksikäyttöä.
Alue: Aihe vapaa
Ketään muuta et voi muuttaa, se on fakta. Joko tyydyt tuohon tai eroat. Muista, että sulla on vain yksi elämä. Mieti kuinka haluat sen käyttää, noita vuosia et saa koskaan takaisin