Krooninen sairaus - en halua tavata enää ihmisiä
Minulla on ollut monenlaisia terveysongelmia jo useamman vuoden, joista pahimmat ovat kestäneet 1,5 vuotta. Olen allerginen kaikelle, en voi käyttää enää kosmetiikkaa enkä piilolinssejä, kutisen koko ajan, olen väsynyt, minua särkee lihaksiin, alkoholista tulee paha olo, hiukset ovat ohentuneet merkittävästi ja kaikki limakalvot ovat todella kuivat. Tämä on vaikuttanut siihen, mitä jaksan, ja miltä näytän. En voi edes laittaa hiuksiini híuslakkaa, jotta ne olisivat siististi, koska en siedä enää sitäkään.
En enää halua tavata ihmisiä tästä johtuen. En halua että minua näkee enää kukaan.
Miten reipastuisin olemaan ihmisten keskellä? En ole enää minä. En enää tiedä kuka olen. En tiedä enää, mitä puhuisin ihmisille. Olen 35v ja sairastanut lähes 5 vuotta. Olen täysin varjo siitä, mitä olin 30-vuotiaana. Siksi en enää halua kenenkään näkevän minua. Mutta en silti voi eristäytyä hyvällä omalla tunnolla muista, vai voinko? Saako kroonisesti sairas kadota "muiden elämästä"?
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla joku autoimmuunisairaus ja saatko siihen hoitoa?
Minulla diagnosoitiin vasta harvinainen autoimmuunisairaus ja yhä sulattelen asiaa. Olen hieman sinua nuorempi. Oireiden ja väsymyksen takia en ole jaksanut pitkään aikaan nähdä ihmisiä, yhtä ystävää näen nyt kaksi kertaa vuodessa. Voimia muiden näkemiseen tai mihinkään menoihin ei ole. Lääkehoidon etsintä on vielä kesken.
Suhtaudu lempeästi siihen, että et nyt jaksa nähdä ihmisiä. Tämä voi olla ohimenevä vaihe. Ja siinäkään ei ole mitään pahaa, vaikka ihan pysyvästikin haluaa olla enemmän omissa oloissaan. Ulkonäön muutosten takia ei kannata muita vältellä. Minä olen suoraan sanonut, että väsynyt ulkomuotoni johtuu tästä sairaudesta.
Kuulostaa niin tutulta! Minulle etsitään vielä diagnoosia, mutta autoimmuunisairaudet on juuri selvityksessä. Seuraavaksi tapaan reumatologin. Jatkuva erikoislääkäreillä ja ylipäätään lääkäreillä juokseminen, tutkimukset, verikokeet ja epävarmuus ovat niin kuluttavia. Kauhistuttaa, löytyykö minulle ikinä edes diagnoosia, kun 1,5 vuotta sitä on jo etsitty aktiivisesti. Olisi niin hyvä, kun voisi edes sanoa, että minulla on tällainen sairaus, josta se johtuu. Yhtään väheksymättä sitä, mimmoinen shokki uusi diagnoosi on. Krooninen sairastuminen ylipäätään on pysäyttävää. Paljon tsemppiä sinulle, ja toivottavasti löytyy pian parhaimmat lääkitykset, jotka toisivat normaaliutta takaisin sinun elämääsi. Normaaliuden menettäminen on itsessään niin lannistava tunne, joten kaikki oireita lievittävä olisi niin tervetullutta.
Kestää varmasti aikansa, että hyväksyt sen, ettet ole terve. Itse olen ollut hukassa sairauksien kanssa monta vuotta, mutta vihdoin yli 40 v. voin sanoa, että olen silloin tällöin jo oma itseni, välillä taas en, mutta ikä on tuonut jonkinlaista helpotusta elämään. Toivottavasti sinullekin.
Ehkä samanlaisista oireista kärsivien tapaaminen voisi auttaa tai siis ylipäätään jonkun diagnoosin omaavien ns. terveiden. Tosin tämäkään ei aina auta. Itse kärsin vain autismikirjosta monine oireineenm kovasta ahdistuksesta, suolistosairaudesta ja olen köyhä työtön, mutta en todellakaan halua tavata toista tällaista ongelmatapausta tai ylipäätään yhtään ketään.
Ihan tyypillistä vaihdevuosissa, tosin ikää siihen on liian vähän.
Onko sinulla joku autoimmuunisairaus ja saatko siihen hoitoa?
Minulla diagnosoitiin vasta harvinainen autoimmuunisairaus ja yhä sulattelen asiaa. Olen hieman sinua nuorempi. Oireiden ja väsymyksen takia en ole jaksanut pitkään aikaan nähdä ihmisiä, yhtä ystävää näen nyt kaksi kertaa vuodessa. Voimia muiden näkemiseen tai mihinkään menoihin ei ole. Lääkehoidon etsintä on vielä kesken.
Suhtaudu lempeästi siihen, että et nyt jaksa nähdä ihmisiä. Tämä voi olla ohimenevä vaihe. Ja siinäkään ei ole mitään pahaa, vaikka ihan pysyvästikin haluaa olla enemmän omissa oloissaan. Ulkonäön muutosten takia ei kannata muita vältellä. Minä olen suoraan sanonut, että väsynyt ulkomuotoni johtuu tästä sairaudesta.