Kärsin valtavasti lapsuuden/nuoruuden/varhaisaikuisuuden traumoistani, mutta minua rankaistiin lastensuojeluilmoituksella
Uskaltauduin viimein hakemaan keskusteluapua ja sain lähetteen mielenterveyspoliklinikalle. Ikää on 43, ja olen pitänyt asiat sisälläni näin kauan. Olen ihan toimintakykyinen ja työssäkäyvä ihminen, mutta sisälläni painaa nuo menneisyyden pahat asiat. Vanhempieni kuoltua koin että haluan tehdä jonkinlaisen tilinpäätöksen menneestä ja kertoa jollekin kaiken, ja vapautua taakasta.
Tapasin psykiatrista sairaanhoitajaa ja kerroin alusta asti pitkää tarinaa. Minä tyhmä vuodatin myös kyyneliä. Kerkesin käymään parisen kertaa, ja sitten tuli kotiin postia. Lastensuojeluilmoitus. Ilmoittajana tuo psyk. sh. En ymmärtänyt yhtään miksi lapsistani on tehty selvityspyyntö. Ilmoituksessa sitten mainittiin että huoli potilaan voinnista. Ja että olen itkuinen. Siis mitä ihmettä! Onko todella huolestuttavaa itkeä kun purkaa ulos kipeitä asioita? Olen kasvattanut kolme lasta, yhden jo aikuiseksi. En ole ikinä laiminlyönyt lapsiani. He ovat saaneet huolenpitoa, turvaa ja hellyyttä. Meillä on kaikilla lämpimät välit toisiimme.
Eikä tuossa ilmoituksessa kaikki. Selkäni takana lastensuojelu oli pyytänyt terveydenhuollosta kirjauksia sekä minusta että kotona olevista lapsista. Eikä sekään riitä. Koululle meni kysely lasten opettajille. Pisteenä iin päälle ilmoitus terveystietoineni meni EXÄLLE! Siitä syntyi soppa jota hämmentämään liittyi exän äiti ja vaimo. He ovat aiemmin tehneet ilmoituksia jotka olivat perättömiä. Mm. että pahoinpitelen lapsia, heillä ei ole leluja, ei sänkyä. Ja että meillä on niin likaista että eläminen on vaarallista lapsille. He eivät ole meillä koskaan edes käyneet. Päinvastoin olen ollut aina järjestelmällinen ja siisti. Noista ilmoituksista ei seurauksia tullut.
Mutta nyt.. olen aivan murskana ja häpeissäni tietojeni levittämisestä. Olen kertonut hirvittävän henkilökohtaisia asioita. Nyt alkaa lastensuojelun selvitys. En pysty enää menemään juttelemaan. Avunpyyntö muuttui painajaiseksi. En todella ole mikään reppana joka tarvitsisi tätejä istumaan sohvalleni ja juttelemaan joutavia. En kaipaa sääliä, en puuronkeittoapua, en mitään heiltä.
Älkää ikinä koskaan kertoko henkilökohtaisia asioita kenellekään julkisella asioidessanne, saatatte joutua sellaisen nöyryytyksen kohteeksi että alkuperäinen asiasi tuntuu maton alle lakaistavalta pikkuseikalta.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon, että viimeinkin lähdit toipumisen polulle. Olet ottanut tärkeän askeleen.
Pahoitteluni, että sinulle kävi noin. Luotit ja luottamuksesi petettiin. Ikäviä seurauksia nuo tuollaiset, etenkin kun siihen on nyt sotkettu myös lastesi opettajat sekä eksäsi.
Nyt sinulla ei enää ole mitään menetettävää, eli voit sen puolesta jatkaa yhteistyötä hoitavan tahon kanssa. Koeta ymmärtää, että lain mukaan hoitajallasi ei ollut muuta vaihtoehtoa kun tehdä se lasu. Muuten hän olisi tehnyt virkavirheen tms. Eli jos vain mitenkään pystyt antamaan anteeksi tuon kohtelusi, jotta toivottavasti saat hoitavalta taholtasi sitä apua mitä tarvitset.
Älä unohda vertaistukiryhmiä, kuten AAL (ACA) ja Al-anon. Niistä voi olla myös hyötyä.
Itse olen kokenut hiukan vastaavanlaisen jutun. En todellakaan ollut tyytyväinen lasuun, mutta ymmärrän myös vastapuolta.
Tsemppiä sinulle.
Höpö höpö. Al-anonia ja silleen. Todella sairas viesti. Ap on saanut niin huonoa kohtelua että on enemmän kuin ymmärrettävää että hän ei tuolle puoskarihoitajalle mene.
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ilmeisesti ei kannata mennä mihinkään mielenterveyspalveluihin
juttelemaan! Olen ollut käsityksessä, että heillä on vaitiolovelvollisuus, mutta ilmeisesti olen ollut väärässä.
Mitä ap. tapauksesta opimme? Kääntykäämme kaikki siis katolilaisiksi niin voimme ainakin ripissä käydä purkamassa tuntojamme ja traumojamme ilman, että tarvitsee pelätä, että avautumisesta seuraa vain lisää traumoja.
Voi ei! Kuulostaa painajaiselta. Onko lastensuojelu toiminut selkäsi takana koulun ja isälle kertomisen suhteen? Kuulostaa todella omituiselta jos näin on toimittu, varsinkin jos ei olla tavattu asiakasta, eli sinua ensin. Ja iha lain nojalla on kiellettyä luovuttaa toisen henkilön terveystietoja ulkopuolisille (sinun terveystietoja eksälle). Yleensä lastensuojelu ottaa ensin yhteyttä huoltajaan ja selvittää onko huolen aihetta ja tarpeita tukitoimille. Yhteistyössä perheen kanssa mietitään mitä tukea perhe tarvitsee tai tarvitseeko lainkaan.
Ap ei ole sairas, vaan järjestelmä. Todella traumatisoivaa lähteä tuollaisella koneistolla jyräämään ihmistä joka tahtoo puhua. Mitään lasten suojelua tuo ei ole, vaan vainoharhaista toimintaa joka aiheuttaa valtavasti stressiä ja häpeää.
Nämä kuuluvat kuulemma protokollaan että otetaan yhteys toiseen huoltajaan, kouluun ja terveydenhuoltoon. Jospa vai olisin tämän tiennyt.
Ap
Ymmärrän hyvin. Itsekin traumatisoiduin lasusta. Ja moni muu. Sairaanhoitaja toimi väärin pettäessään luottamuksesi, olithan jo hoidossa. Onko tarkoitus opettaa lapsille, että itkeminen tai tunteiden tunteminen pn kiellettyä?
Ei tuosta noilla perustein seuraa mitään muuta kuin keskustelu sossun kanssa ja mikäli toteat, että et koe tarvitsevasi mitään heidän tarjoamiaan tukitoimia (jos heillä edes on resurssia tarjota mitään) niin asia jää siihen ja näkemiin.
Eli älä turhaan panikoi tai soimaa itseäsi, ei niitä sossuja edes kiinnosta tekstien perusteella syntyjen ja syvien keskustelu kanssasi ja ovat vaan tyytyväisiä kun saavat jonkun lempattua heti omilleen ilman tarvetta lähteä repimään resurssia jostain.
Eli nevet mind.
Nyt se sh on tehnyt ison virheen. Teet valituksen asiasta työnantajalle ja valviraan.
Sossun on pakko selvittää tilanne, mutta ei siitä seuraa mitään, jos teillä kaikki on ok. Se, että sulla on ikävä menneisyys ja halu hoitaa itseäsi ei todellakaan ole peruste lastensuojelun toimenpiteille.
Jos sun terveystietoja muka on mennyt eksälle, niin se on rikos. Olikohan tämä koko juttu keksitty, kun niin moni asia on väärin?
Vierailija kirjoitti:
Nämä kuuluvat kuulemma protokollaan että otetaan yhteys toiseen huoltajaan, kouluun ja terveydenhuoltoon. Jospa vai olisin tämän tiennyt.
Ap
Kerro vielä mihin protokollaan tämä kuuluu?Lastensuojelu ilmoituksesta seuraa yhteydenotto ja tapaaminen perheen kanssa. Ei siihen sotketa koulua tai terveydenhuoltoa mukaan. Lastensuojeluilmoituksia tulee niin paljon, että ei koululla tai terveydenhuollolla ole aikaa niihin, ne selvitetään huoltajaien kesken.
Mutta tiiätkö mitä? Minusta olit hurjan rohkea, kun hait vihdoin apua, vaikka saitkin siitä nyt paljon harmia ja stressiä. Seiso sanojesi takana. Kerro nyt asiasta jo tietäville, että kyllä hain itselleni apua vanhoihin asioihin, olit toivonut toisenlaista apua mutta, että otat vastaan nyt sen mitä tulee. Avun hakeminen ei pitäisi olla nöyryyttävää ja ikävää, että siitä tuli sinun kohdallasi traumaattista.
Ota yhteyttä potilasasiamieheen.
Ollessaan tyytymätön saamansa hoitoon tai kohteluun potilas voi ottaa yhteyttä terveydenhuollon toimintayksikön potilasasiamieheen ja saada neuvoa, miten hän saa asiansa selvitettyä.
Potilasasiamies auttaa tarvittaessa potilasta selvittämään ongelmaansa hoitopaikassa. Hän myös neuvoo ja tarvittaessa avustaa potilastamuistutuksen, kanteluntaiPotilasvakuutuskeskukselletehtävän potilasvahinkoilmoituksen tekemisessä.
https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/potilaan-asema-ja-oikeudet-oikeu…
"Ja että olen itkuinen." Sano sossuille, että kasvatat jatkossa lapsesi olemaan itkemättä ja pitämään tunteet sisällään, kuten he haluavat, ja teet itsekin niin. Totea että ymmärrät itkemisen olevan merkki lasten heitteillejätöstä. Pahoittele, että luulit olevasi entisajan järkiperäisessä Suomessa, etkä nykyisessä jopa tunteita ylikontrolloivassa ja ylianalysoivassa Pohjois-K oreassa, eikun... Tsemppiä! Älä jatkossa luota kehenkään.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on syy, miksi mieluummin kärsin kuin menen puhumaan asioista psykologille tms. Aivan varmasti saa lastensuojelun kimppuun.
Ne tekevät lastensuojeluilmoituksen sen takia, että varmistetaan että äidillä on riittävät voimat hoitaa lapsia. Sieltä saa apua jos äiti kokee sitä tarvitsevansa.
Mikä on psyk. sairaanhoitajan nimi?
Jos terveystietosi ovat menneet exälle, voit haastaa koko paikan oikeuteen tietojesi vääränlaisesta luovuttamisesta.
Eli asianajajaa vaan etsimään... Paitsi aloitus taitaa olla provo.
Ei ole valistettavasti keksitty. Tuo hoitaja lohdutti että käytäntö on aivan normaali ja hän tekee käytännössä kaikista hänen asiakkaistaan ilmoituksen. Varsinkin jos on yksinhuoltaja. Eipä paljon lohduta. Hoitaja oli muotoillut ilmoituksen sellaiseksi, että itse jos sossuna olisin, niin huomio kiinnittyisi ilmoitukseen. Ilmoituksessa oli suoranaisia törkeitä olettamia ja spekulointia. En tunnistanut itseäni ilmoituksesta laisinkaan.
Ap
Tämä on järkyttävää. Ystävälleni kävi samoin. Suomi on outo maa. -ulkosuomalainen
Ihan hirveetä valehtelua, lopettakaa moinen. Olen opettaja ja tieto kulkee meiltä sossuun, ei ikinä toisinpäin.
Suomi on kyllä sellainen maa missä tykätään hakata ja potkia jo maassa olevaa. Huomet ja surut täytyy itse kantaa ja itkeä yksin jos on pieniä lapsia.
Onneksi olkoon, että viimeinkin lähdit toipumisen polulle. Olet ottanut tärkeän askeleen.
Pahoitteluni, että sinulle kävi noin. Luotit ja luottamuksesi petettiin. Ikäviä seurauksia nuo tuollaiset, etenkin kun siihen on nyt sotkettu myös lastesi opettajat sekä eksäsi.
Nyt sinulla ei enää ole mitään menetettävää, eli voit sen puolesta jatkaa yhteistyötä hoitavan tahon kanssa. Koeta ymmärtää, että lain mukaan hoitajallasi ei ollut muuta vaihtoehtoa kun tehdä se lasu. Muuten hän olisi tehnyt virkavirheen tms. Eli jos vain mitenkään pystyt antamaan anteeksi tuon kohtelusi, jotta toivottavasti saat hoitavalta taholtasi sitä apua mitä tarvitset.
Älä unohda vertaistukiryhmiä, kuten AAL (ACA) ja Al-anon. Niistä voi olla myös hyötyä.
Itse olen kokenut hiukan vastaavanlaisen jutun. En todellakaan ollut tyytyväinen lasuun, mutta ymmärrän myös vastapuolta.
Tsemppiä sinulle.