Pärjäänkö yksinhuoltajana?
Olen aivan uuvuksissa henkisesti ja fyysisesti liitossani. Olen pyöritellyt ajatusta erosta jo kohta kaksi vuotta MUTTA minua pelottaa... Pärjäänkö yksin lasten (4v ja 1,5v) kanssa?
Mieheni on sen luontoinen, että asiasta tulee aivan varmasti kamala riita ja hän yrittää kostaa viemällä lapset... Tiedän, ei niin voi käydä, mutta aika kauhea ajatus silti !
Raha asiat huolettaa, jos tulee yhteishuoltajuus, niin jaetaanko siloin kulut? Jos saan yksinhuoltajuuden, niin paljonko olisi kohtuullista saada elatusmaksua? (mies 3500¿ ja minä 200¿ / kk)
Miten muilla tapaamiset isän kanssa, joka toinen viikonloppu? Pyhät?
Olen lukenut netistä perustietoa avioerosta, mutta kannattaako palkata asianajaja vai pärjääkö kunnallisilla palveluilla ?
Miljoona kysymystä, mutta nyt kaipaan kovasti vertaistukea ja tietoa mitä kannattaa huomioida.
Kiitos
Kommentit (9)
Siis jos olet 100% varma, ettei suhteestanne enää mitään tule, niin parasta ottaa ja lähteä! Ei yksinhuoltajuus mitään kamalaa ole! Ei ainakaan verrattuna onnettomaan parisuhteeseen..!!
Elatusavuthan te saisitte sovittua lastenvalvojalla ja miesten tulojen mukaan. Ei ole pakko suostua minimiin (120¿). Vaikka teillä olisikin yhteishuoltajuus, ei se sitä tarkoita, etteikö miehen pitäisi mitään maksaa. Jos sinä siis olet lähivanhempi.
Jos epäilet, että riitaisaa tulee asioista sopiminen olemaan, kannattaa varmaan se asianaja hommata. Tapaamiset on varmaan se kaikkein hankalin osio päättää ainoastaan lastenvalvojan kanssa...
Jos taloudellinen puoli pelottaa, niin pärjäät. Yhteiskunta kyllä huolehtii yksinhuoltajista ja heidän lapsista, eli suotta murehdit.
Itse jouduin lähtemään turvakotiin lapsineni, ja olin aivan sormi suussa vieraalla paikkakunnalla ilman tuloja. Ja kummasti vain kaikki järjestyi. Jos kaikki elämässä lyö yli niin heittäydy vapaaksi, kyllä te aina pärjäätte.
Itse olin jokunen vuosi sitten yksinhuoltaja ja kyllä sitä ihan hyvin tuli toimeen. Alkuun oli hieman tiukkaa rahallisesti, mutta yllättävistä paikoista saa apua kun sitä todella tarvitsee. Tai siis oli meillä yhteishuoltajuus, mutta minä olen siis lähivanhempi ja usein puhun yksinhuoltajuudesta silloin, kun asuin yksin lasten kanssa. Nykyään minulla on uusi mies ja olen hyvin onnellinen hänen kanssaa.
Asianajajaa tarvitset jos tulee riitaisa ero, mutta usein asiat saadaan sovittua lastenvalvojan luona. Jos menee oikeuteen asti kannattaa hakea oikeusapu toimistosta tai jostain sellaisesta apua laki asioihin liittyen.
Ei kannata liikaa miettiä asioita etukäteen kaikki järjestyy kun vaan on aktiivinen ja hakee apua jos sitä tarvitsee. Itselleni oli joskus todella suuri kynnys muuttaa pois vanhempieni luota, vaikka minulla oli paha olla siellä ja ahdisti. Aina ajattelin vaan etten selviä yksin kun en tiennyt mistä saisin mitään tuloja yms. Lopulta tulin raskaaksi 19v ja silloin vaan hankin asunnon ja muutin viikossa pois sieltä ja samalla selvisi sekin että jotenkin sitä vaan tuli toimeen opiskelijana, vaikka ei ollut lisäksi töitä. ja pitää elää pelkällä opintotuella. Lasten kanssa sitä saa sentään lapsilisiä ja elatusapua, joten aina sitä jotenkin toimeen tulee. Tsemppiä sinulle!!! ja jaksamista!!!
murmeliitta
Nyt alkaa olla jo aivan lopussa mun jaksaminen...
Toissa päivänä oli iso riita ja käsirysyksi se meni. Nyt minulla silmäkulma mustana ja iso kuhmu päässä. Onneksi isompi lapsi oli pihalla leikkimässä, mutta nuorempi oli sylissäni kun homma räjähti käsistä.
Olaan me naiset kummallisia kun aina jaksetaan yrittää vaikka kuinka olisi paha olla :o(
En todellakaan halua itselleni kaikkea, vain rauhaisaa elämää lasteni kanssa ilman ahdistusta. Parasta olisi jos lapset olisivat yhteishuoltajuudessa, olen lukenut, että kaikki voisisi mennä hyvin niinkin.
Onko kokemuksia lasten huoltajuuden jaksamisessa, kaksi viikkoa aina kummankin luona?
Kannattaa vaan lähteä jos alkaa tuntua siltä. Yhteishuoltajuus on mahdollinen ja viikko viikko systeemikin jos kummatkin siihen sitoutuu ja asutte lähekkäin. Silloin joudut vaan oletettavasti olemaan enemmän tekemisissä lastesi isän kanssa ja sopipaam asioita, eikä se aina ole kovin helppoa. Neuvoisin ottamaan yhteyttä lastenvalvojaan ja keskustelemaan hänen kanssaan tilanteesta ja siitä mikä teidän kohdallanne on järkevintä.
Tuollaiseen suhteeseen ei kannata jäädä! Itse olen ollut lapsena tuollaisessa perheessä ja toivoin todella, että äitini olisi suhteesta lähtenyt ja ottanut meidät mukaan. Eipä lähtenyt ja vieläkin on ongelmia kokoajan äitini vaan kieltää ne ja toteaa että täytyyhän sitä jonkun myös niiden hankalien ihmisten kanssa olla. Ja hyvinhän tässä menee silti pelkää kertoa asioita miehelleen kun tietää tämän suuttuvan pahasti yms.
En tiedä tilannettanne, mutta varmasti sisimmässä tiedät mikä on paras ratkaisu älä silloin mieti liikaa vaan toimi sen mukaan. Ero on aina raskas prosessi (olen kertaalleen eronnut) ja vielä senkin jälkeen asiat ei välttämättä suju, mutta itse olen ollut tyytyväinen tähän päätökseen, koska koen olevani nyt onnellinen ja minulla on hyvä olla ja se on todella tärkeää. Tsemppiä sinulle! Ota rohkeasti yhteyttä lastenvalvojaan, voit vaikka ennakkoon miettiä hänen kanssaan teille sopivaa ratkaisua!
Murmeliitta
Viellä tuohon huoltajuuden jakamiseen sen verran, että kaksi viikkoa toisen ja sitten toisen luona voi olla raskasta lapsille. Itse mietin joskus samaa, mutta se tyssäsi jo siihen, että asuimme 10km päässä toisistamme, joten isä ei ollut joka päivä valmis ajamaan sitä matkaa tuodakseen lapset tänne hoitoon päivällä Ehdotti että lapset olisivat joka toinen viikko siellä tarhassa ja joka toinen viikko täällä kotihoidossa, vaikka minä olin koko ajan kotona. Lisäksi isä ei tiennyt mitään seuraavasta 2 vuodesta, joten ei ollut edes varmuutta olisiko se systeemi voinut jatkua. Nykyään asuvat 50km päässä eikä asiaa ole edes mietitty enää. Kaverini vanhemmat asuivat lähekkäin ja kaverini sitten kävi kummankin luona lähes päivittäin. Virallisesti asui äidin luona. Yleensä jos on toimiva systeemi, johon kumpikin on tyytyväinen ja lapset selvästi jaksavat hyvin ja saavat pitää kaverinsa ja käydä yhtä koulua/päiväkotia yms. systeemi on hyvä. Voihan sitä kokeilla, mutta tehdä vaikka väliaikainen sopimus 1/2 vuodeksi, jolloin sen voi muuttaa jos tuntuu että lapsille se on vaikeaa. Pienempi lapsista on kyllä aika nuori olemaan erossa äidistä 2viikkoa kerrallaan. Haluatko itse tällaisen systeemin vai luuletko/tiedät että miehesi haluaisi hoitaa asian näin?
murmeliitta
Ero tulossa, meillä tosin mies joka viimeisen sanan sanoi, että erotulee. Tämä siis tänään, mutta molemmat tahoillamme ollaan voitu pahoin jo pitkään.
Minulla nyt on suuri suru tällä hetkellä, onneksi olen vaan pienemmän lapsen kanssa kotona kun mies lähti isomman kanssa mummolaan viikonlopuksi. Isompi on 2,5v, pienempi 8kk.
Surettaa ja on niin kovin yksinäinen olo kun aina sitä kuitenkin haaveilee paremmasta. Ja talous huolettaa. Olen vielä äitiyslomalla pari viikkoa ja sitten jäämässä hoitovapaalle. Miten ihmeessä talouden saa kuntoon kun mies häipyy? Jäisin yksin tähän meidän omistusasuntoon (josta siis vielä paljon lainaa).
Oma jaksaminen on niin nollissa tällä hetkellä etten tiedä miten asioita selvittää.
Olen aivan samassa tilanteessa kuin sinäkin, tosin jo siinä pisteessä, että ero on totista totta ja olen kohtapuolin muuttamassa lasten kanssa. Laitoinkin tuonne ystävä-palstalle ilmoitukseni, mutta jos et ole sitä huomannut, niin kävisitkö katsomassa?
Jos haluat, voit laittaa postia. Minä olen myös pyöritellyt näitä mainitsemiasi asioita pienessä päässäni, joten tiedän tulevasta jo aika paljon.
Jaksamista sinulle!
T. Kohtalotoverisi
Parjaankö yksinhuoltajana....
Miksi haluat olla yksinhuoltaja, onko miehesi alkoholisti tai muutoin kelvoton?
Rahasta viis, lasten etu tärkein. Jos olet varma , ettei liittonne parane millään keinoin silloin on vaan pärjättävä vaikka vähällä rahamäärällä.
Tapaamisista sovit lastesi isän kanssa, et kenenkään täällä kirjoittelevien.
Kannattaa palkata asianajaja, sillä vaikutat ihmiseltä joka haluaa kaiken eikä anna mitään.