Miten saisi miehen huolehtimaan itsestään?
Puhun nyt suoraan, koska voin anonyymisti oksentaa kaiken tämän vitutuksen ulos. Mies on yli 40v, "ei muista" harjata hampaitaan, kulkee samoissa vaatteissa, ei häiriinny vaikka esimerkiksi vaaleissa housuissa olisi jo ihan näkyviä paskalänttejä, tai saattaa jopa lähteä jossain ikivanhoissa remppahousuissa jotka täynnä maaliläikkiä esimerkiksi kauppaan. Pyykkiä pestessä olen välillä ihan tarkoituksella laskenut että esim. pesin pyykkiä viimeksi 4 päivää sitten, pyykkikorissa ei ole kuin yhdet miehen kalsarit ja sukat. Tälläisia esimerkkejä loputtomiin, eniten vituttaa ja oksettaa tuo hampaiden pesemättömyys. Siitäkin olen sanonut, ja joka kerta tehnyt selväksi myös että VIHAAN sitä kun joudun aikuiselle miehelle sanomaan tälläisistä asioista. Koen, että ei kunnioita myöskään minua, kun ei viitsi yhtään huolehtia itsestään. Onko muilla samanlaisia sottaperseitä kotona? Ja ei, hän ei ollut tuollainen kun aikoinaan alettiin yhdessä olemaan. Ikä ja aika on muuttanut tuollaiseksi.
Kommentit (41)
Eihän tuo kivaa ole. Mutta kyllä avautumisen kohteesi on väärä. Jos mies rakastaa sinua, eikä halua menettää sinua, niin hän muuttaa taas tapansa, kun laitat seinää vasten. Mutta sinun pitää se tehdä.
No, itse olet hänet valinnut miesten joukosta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos miehesi käskee sinun laihduttaa, miten suhtaudut?
Ihmetellen, koska olen normaalipainoinen ja muutenkin huolehdin itsestäni ja olen aina siisti ja puhdas. Lisäksi olen sitä mieltä, että ylipainoa ja ihan silkkaa likaisuutta ei voi täysin verrata keskenään. Ei minua haittaisi, jos miehellä olisikin vähän vatsaa, mutta tuo paskaisuus kyllä haittaa.
Voit ottaa eron ilman että avaudut asiasta tällä palstalla.
Mit vit nyt taas Hän on aikuinen ihminen. Lapsia voi opettaa ja koiria kouluttaa, mutta aikuinen ihminen on aikuinen ihminen. Hän on ihan itse vastuussa olemisestaan ja tekemisistään. Ei sinulla ole mitään oikeutta vaatia häntä muuttamaan tapojaan tai käytöstään.
Jos alkuun vaikka tekisitte noita asioita yhdessä? Hampaiden pesu yhdessä jutellen. Yhdessä suihkussa, pientä leikkiä suihkun lomassa. Sitten tavaksi että suihkun jälkeen puhtaat vaatteet kaapista. Tai jos ei joka päivä käy suihkussa niin että aamuisin ottaisi puhtaat päälle. Kun rutiini löytyy niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. Itselläni hieman samantyyppistä ongelmaa miehen kanssa. Hampaat pesee kiltisti, mutta muuten peseytyminen ja vaatteiden vaihto meinaa unohtua. Seksi on meillä porkkana, jolla saan käymään pesulla.
No tää on tätä. Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa mies kyllästyy ja tekee asialle jotain.
Oma mieheni ei käytä deodoranttia. Hikoaa usein urheilussa paljon, mutta ei saa pestyä itseään suihkussa puhtaaksi, vaan kuivaa liat pyyhkeeseen, joka tietysti alkaa haista nopeasti. Pahimpaan korona-aikaan kasvatti pitkät hiukset, jotka lopulta roikkuivat epäsiistinä, kun ei jaksanut niitä harjata. Kyllästyi siihen, kun hiukset tulivat silmille ja leikkautti lopulta lyhyeksi. Käyttää vaatteet ihan loppuun asti eli pitää reikäisiä paitoja. Saattaa joskus lähteä ihmisten ilmoille sellaisissa myös, jos en ole huomauttamassa. Jättää likaiset vaatteensa lattialle, josta vie ne sitten päivän-parin päästä pyykkikoriin.
Lapsuudenperheessään kaikki ovat aina siisteissä vaatteissa ja kaikin puolin puhtaita, mutta hän ei. En tiedä mistä tämä johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Jos alkuun vaikka tekisitte noita asioita yhdessä? Hampaiden pesu yhdessä jutellen. Yhdessä suihkussa, pientä leikkiä suihkun lomassa. Sitten tavaksi että suihkun jälkeen puhtaat vaatteet kaapista. Tai jos ei joka päivä käy suihkussa niin että aamuisin ottaisi puhtaat päälle. Kun rutiini löytyy niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. Itselläni hieman samantyyppistä ongelmaa miehen kanssa. Hampaat pesee kiltisti, mutta muuten peseytyminen ja vaatteiden vaihto meinaa unohtua. Seksi on meillä porkkana, jolla saan käymään pesulla.
Ihan kuin kasvattaisit lasta :D Ihan että aikuisen miehen kanssa pitäisi pestä yhdessä hampaita ja opettaa rutiinia. Ei saatana!
Vierailija kirjoitti:
Jos alkuun vaikka tekisitte noita asioita yhdessä? Hampaiden pesu yhdessä jutellen. Yhdessä suihkussa, pientä leikkiä suihkun lomassa. Sitten tavaksi että suihkun jälkeen puhtaat vaatteet kaapista. Tai jos ei joka päivä käy suihkussa niin että aamuisin ottaisi puhtaat päälle. Kun rutiini löytyy niin kyllä se siitä alkaa sujumaan. Itselläni hieman samantyyppistä ongelmaa miehen kanssa. Hampaat pesee kiltisti, mutta muuten peseytyminen ja vaatteiden vaihto meinaa unohtua. Seksi on meillä porkkana, jolla saan käymään pesulla.
Niin että opetetaan aikuista miestä leikin varjolla, vähän kuin lasta tai koiraa. Siinähän ne seksihalut todella herääkin.
Totuus valkenee kun alkuhuuma haalistuu
Sehän on jokaisen oma valinta millaista elämää elää. Mies saa olla likainen, sinä kuitenkin valitset elää hänen kanssaan.
Exällä oli knssa vaihe että ei käynyt suihkussa. Naureskeli itse että "en ole neljään päivään muistanut käydä". No sen kyllä haistoi ja tyynyliinat oli järkyttävässä kunnossa. Eron jälkeen on taas pesulla muistanut käydä kun ei haise tavatessa.
Elämän hallinta hakusessa. Jos ei ota vastuuta itsestään arjessa, niin mites ku tulee tiuķka paikka.
Voiko olla masentunut eikä siksi jaksa välittää?
Tää on kyllä kumma kun ihmiseltä alkaa kadota perusasioiden hoitaminen, kuten peseytyminen. Onko tämä ihan yhteiskunnallinen ilmiö vai mistä tämä johtuu.
..
Heijasteleeko tämä yleistä välinpitämättömyyttä asioista. Ettei mikään kiinnosta, voiko kiinnostamattomuus asioista johtua ruokavaliosta, kun jos moskaa, ei kiinnosta mikään. Passivoiko epäterveellinen ruokavalio ihmistä?! Kannattaisi alkaa syödä terveellisesti ja monipuolisesti.
..
Hassua ajatella ettei ennen olisi peseydytty, siis vuosikymmeniä sitten. Katsokaa vanhoja videoita & kuvia noin sadan vuoden takaa, ihmiset oli tyylikkäitä. Silloin välitettiin siitä miltä näytettiin. Tosin silloin ei ollut nettiä, eikä pikaruokaa, eikä karkkipusseja kaupoissa.
..
Onko yhteiskunnassa vallalla ajatus ettei asioihin voi vaikuttaa ja se lamaannuttaa ihmisen. Ihmistä syyllistetään milloin mistäkin asiasta, kuten ilmastonmuutoksesta. Vaikka kaikkihan sen tajua että maapallon ilmasto on muuttunut aina ja tulee aina muuttumaan.
..
Liikaa kenties nettiä? Roikkuuko porukka joka ei viitsi itsestä huolehtia liikaa tietokoneella tai netissä. Entämuut ihmissuhteet, ennen tavattiin ihmisiä kasvokkain, nykyään lähetellään viestejä, jos sitäkään.
..
Toisaalta on hyvä että ei liikaa mieti mitä muut ajattelee, mutta jossain pitäisi silti mennä raja että tajuaa että pitää itsestään huolta.
Ylipäänsä onko ihmisiltä kadonnut merkityksellisyyden tunne elämästä. Jokaisella elämällä on kuitenkin merkitystä.
Kunhan tässä pähkäilen tätä nykymenoa.
Osoittaa käytöksellään, mitä ajattelee sinusta ja suhteestanne.
Vierailija kirjoitti:
Osoittaa käytöksellään, mitä ajattelee sinusta ja suhteestanne.
Höpö höpö. Sama tilanne ollut läpi elämän, kumppanit ovat vaihtuneet.
Likaisuus ei tullut ilmi kun seurustelitte? Miten on mahdollista?
Sanot sille suoraan, että tuollainen p a s K a K asa on kuvottava, myös seksuaalisesti.