Lue keskustelun säännöt.
Ihastuttiinko teihin nuorena helposti?
23.02.2023 |
Kertokaa esimerkkejä.
Minulla oli niin, että kun kävelin kadulla, joku mies saattoi vain lyöttäytyä seuraan. Tai jos olin muuten kaupungilla, tyypit tulivat juttelemaan.
Samoin jos oli sellainen sosiaalinen tilanne, että siinä oli miehiäkin, saattoi käydä myöhemmin ilmi, että joku mies oli minuun ihastunut.
Valta-asemaansa miehet käyttivät myös sumeilematta hyväksi.
Huomio miehiltä alkoi noin 13-vuotiaana ja jatkui yli kolmekymppiseksi. Nykyisin keski-ikäisenä nautin näkymättömyydestäni ja pukeudun vaatimattomasti. Eipä silti että ketään muutenkaan enää kiinnostaisi, vaikka hoikka kyllä olen yhä.
Miten teillä?
Kommentit (62)
No ei todellakaan ihastuttu. Olen aina ollut melko ruma ja jos jotain huomiota sain, niin se oli negatiivista. Olin hoikka, mutta kasvoista ruma.
Silloin nuorena kärsin asiasta ja tuntui pahalta, kun kaverit sai huomiota/seuraa/heihin ihastuttiin. Nyt olen yli 40 v ja on vain ihanaa, kun saa olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei koskaan ihastuttu. Huomiota, seuraan tuppaantumisia ja ahdistelua toki tuli useimmilta, vaikken sitä halunnut kuin ihastuksen kohteelta. Yleensä tein aloitteen, mutta tulin joko torjutuksi tai jätettiin roikkumaan, mikä sekin oli ikävää.
Ehkä aloitteen tekevät tytöt/naiset eivät ole miesten mielestä vaimomateriaalia tai muutenkaan kiinnostavia?
Ei ihastuttu koska olin arka, vasta lähempänä keski-ikää aloin saamaan huomioita koska en ollut enää niin arka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kaunis, mallinakin toimin. Miehiä ja iskijöitä riitti🤔
Valitsin parhaan ja edelleen yhdessä, yli 30 vuotta ollaan oltu yksissä.
Vierailija kirjoitti:
Näettekö, jos teihin ollaan ihastuttu? Minä en näe. On ollut tilanteita, joissa tapaan miehen, ja paikalla on muitakin. Myöhemmin ne muut sanovat, että "Etkö huomannut miten se katsoi sinua? Se on ihastunut sinuun." Jopa eksäni kertoi katsoneensa minua sillä silmällä jo vuoden ajan, ennen kuin aloimme seurustella. Satuimme monesti salille yhtä aikaa, ja hän tuijotteli siellä ihastuneena minua.
Mulla oli yhdessä työpaikassa tuommoinen tapaus. Tehtiin töitäkin ihan lähekkäin vahingossa, enkä mä tajunnut mitään vaikka näin jälkikäteen tyypillä muuttui ääni ja koko olemus kun oli mun kanssa.
Noh, se kysyi että haluanko nähdä muutenkin kun työpaikalla, en tajunnut vieläkään. Sit tavattiin ja se kertoi olevansa ihan rakastunut, enkä vieläkään tahtonut uskoa :D
Kuulemma työpaikalla ihan kaikki muut oli sen nähnyt jo pitkän matkan päästä, mä oon ihan sokea itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, en yhtään tiedä, en usko. Olin vähän ruma ankanpoikanen ja lisäksi armottoman ujo ja arka.
Siinä ehkä 27-vuotiaana niitä alkoi olemaan sit.
No joo, ehkä tuolloin peruskoulun lopussa, lukioikäisenä ja niillä main ihastuttiin jonkin verran . Olin itsekin siihen aikaan aika herkästi ihastuva. Mutta en ollut koskaan mikään luokan/ koulun suosituin tyttö, en lähellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni olen "näkymättömästi" saanut aika paljon olla, ja se on aina riippunut päivästä, mutta mielestäni pystyn myös päättämään olenko näkymätön vai en :D ja aina haluan olla..
huomiota sain miehiltä ja pojilta varmaan lapsena, sitten koulussa en taas sitä halunnut enkä myöskään saanut hirveästi, ja huomiota sain taas joskus 15v-32v. Vaihdellen. :D nyt 32v. ja usein liikaa, mutta taas liian vähän niiltä oikeasti kiinnostavilta. :D
En tiedä. Tiedän vaan että kaksi tyttöä oli minuun ihastuneita ala-asteella. Sen jälkeen kukaan ei ole tunnustanut ihastustaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ei nuorena ollut kiinnostunut kukaan. Olin ujo, arka ja laiha nörtti...
Nykyisin vientiä riittää, kun huippukunnossa ja rahaa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Joo, mä sain kyllä ulkonäköni takia paljon huomiota ja lähestymisiä miehiltä nuorena, mutta he yleensä huomasivat heti hetken juteltuaan, että olen sulkeutunut introvertti ja vakavamielinen tylsimys ja lähtivät karkuun :D Ja se oli ihan toivottuakin niin, en halunnut niiden randomien ihailua ja iskuyrityksiä, jos minua kiinnosti joku, tein kyllä sitten itse aloitteen.
Hah, sama vaiva! Olin kyllä ihan kivan ulkonäön lisäksi myös rohkea ja utelias katsomaan ihmisiä silmiin ja hymyilemään tuntemattomille, joten ehkä se oli vetovoiman salaisuus. Miehet kyllä lähestyivät ja hakeutuivat seuraani, mutta kaikkosivat hyvin pian (eivät kuukausien päästä vaan monesti ihan viiden minuutin...), kun en ilmeisesti ollutkaan ihan sellainen persoona kuin odottivat. Harmi, kun olisin ehkä halunnut olla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai joskus kai jotkut ihastui myös kouluiässä mutta oon aina ollu sellanen etten oo huomannut jos joku on ihastunut. :DD Ja koulussa olin ujo, enkä edes olisi halunnut että kukaan on muhun ihastunut. :D
Sitten muualla on joskus harmittanut, kun lähestyneet usein semmoset ihme tyypit kaduilla, niin tottunut torjumaan kaikki tuntemattomat, niin joskus jälkeenpäin kun miettii että se mies olisi oikeasti voinut olla todella mukava, niin on sitten torjunut senkin .:/
Ei nuorena eikä nyt
- hoikka nainen 36 v. -
Olipa hyvä kun Ap kysyi tätä. Muistelin nimittäin juuri miten pahalta tuntui peruskoulussa pojilta saamani halveksunta. Siitä on jäänyt jonkinlaiset traumat. Tosin noin 16-vuotiaana aloin saada huomiota pojilta ja miehiltä. Jotkut ihastuivat minuun. Ne ihastuneet olivat hyvin vakavissaan. He sitoutuivat nuorina ja ovat vieläkin yhdessä ensimmäisten tyttöystäviensä kanssa.
Työpaikoilla ja muualla saan huomiota miehiltä. Se on ihan kunnioittavaa ja ystävällistä kiinnostusta ja se tuntuu jollakin tavalla parantavalta niiden peruskoulun aikaisten kokemusten jälkeen. Silti toivon, että voisin olla esim. uudessa työpaikassa näkymätön siinä mielessä, ettei kukaan mies hakeutuisi ihastuneena oloisena seuraani. En halua jäädä kahdestaan jonkun miehen kanssa kaveriksi niin, että se eristää minut työpaikan naisten seurasta.
80-luvun nuori kirjoitti:
Elin nuoruuteni stadissa 80-luvulla. Silloin oli hauskaa ja huoletonta. Olin nuori ja nätti. Pyörittiin Carrolssissa, Jet:ssä, Kaisaniemen Pukevan yläkerran (musiikkiosaston vier.) baarissa, Lintsin Tiflassa, 33:ssa, Monolla, Tavalla, Sillankorvan alakerran discossa (en muista nimeä enää) ja muissa nuorison paikoissa. Seuraa sain aina, jos vaan halusin. Tämä oli ennen kännyköitä, somea ja muita häiriötekijöitä. Nuoret ihmiset hakeutuivat mielellään toistensa seuraan.
Muistan vähän eri tavalla. Jos olit nätti tai komea, niin oman sukupuolen edustajat lähinnä kateellisia ja siten väkivallan uhka läsnä jatkuvasti. Monenlainen äijäkulttuuri oli olemassa jo ihan natiaisten keskuudessa panemisineen, röökauksineen, juopottelemisineen ja hakkaamisineen. En uskaltanut oikeastaan pahemmin liikkuakaan missään. Turpaan olis tullu. Viihdyin paremmin himassa. Tiedän lisäksi, että sitten ihmeteltiin miksi en käy missään, lol....
Ihastuu kyllä aika helposti, mutta enpä tiedä. Jotkut varmaan ihastuu muutenkin aika helposti johonkin mielikuvaan ihmisestä. En usko että olen sitä, mitä miehet musta yleensä ensivaikutelman ja kevyen tutustumisen perusteella kuvittelevat. Olen kyllä nätti nuorehko nainen ja sen ikäinen, että kuvitellaan aina lapsettomaksi varsinkin kun on timmissä kunnossa ja kaverit on lapsettomia niin helposti se on oletus koko porukasta. Meillä oli miehen kanssa erokin pari vuotta, minkä aikana muhun ihastui useampi mies, tosin aivan palavasti vaan yksi. Ei kyllä varmasti ymmärtäneet millainen pskapää olen, että sikäli en voi ajatella olevani vaan niin ihana. Osaan kyllä vaikuttaa sellaiselta. Tai siis tiiättekö kun tutustuessa ollaan vieraskoreita, siihen miehet ihastuu aika salamana. Ja nyt on yksi tyyppi ollut ihastunut koulusta. Että kyllä näin vielä kolmekymppisenä monet miehet kiinnostuu. Oon kyllä ihan positiivinen, hyvinvoiva ja sosiaalinen ja silleen ihmekös tuo jos kiinnostaa oman alan miesopiskelijoita, ainakin osaa. Siis niitä sinkkuja rentoja ja kivoja, mutta en nyt varmaan ihan maailman eniten kun en oo silleen kontaktissa. Petollisia raukkismiehiä kyllä ilmeisesti myös mitä on joitain kertoja ulkona oltu tyttöjen kanssa :(
itsekin oon silleen pikkaisen ihastunut nytkin yhteen kivaan mieheen, joka on jonkinlainen vahtimestari lasten harrastuksissa. On niin symppis. Mut en nyt silleen elämää järisyttävän vakavasti kuten ei varmaan nuo itsekään listaamani ihastujat. Samoin itse myös kyllä häkellyn jos tapaan todella viehättävän ja mukavan miehen. Nyt viimeisimpänä häkellyin yhdessä tapahtumassa kun oli vaan niin lempeä vanha mies vaimonsa kanssa, että mietin että onpa onnekas nainen kun on tuollainen mies ja ettei voi kummempi olla hänkään. Toki tämä nyt oli semmoinen "jos olisin itsekin seitkyt niin ehkä ihastuisin" hetki...
No joo...
Minuun ei tietääkseni ihastuttu usein, kun olin nuori. Oli heikko itsetunto, olin ujo ja pukeuduinkin epäsiististi... Siinä kolmenkympin paikkeilla alkoi tuntua, että ihastuneita, ihailijoita ja aloitteentekijöitä oli usein ja oikeastaan sama jatkuu yhä... Oon nelikymppinen nyt.
Mikä mielestänne siis on kukoistusaikaa? Sekö, että tuntemattomat uskaltavat lähestyä tai huudella kadulla, vai? Itse en pidä tuota merkittävänä, vaan olennaista on se, onko potentiaalisia kumppaneita, siis itseä kiinnostavia ja miellyttäviä, realistisesti mahdollista löytää. En ainakaan itse koe, että viehätysvoimaani mittaa ensi sijassa se, tunkeeko joku tuntematon äijä ei-toivotusti seuraani, vaan se, kuinka moni aidosti kiinnostuu ja kokee minut viehättävänä.