Lue keskustelun säännöt.
Uhriutumisesta puhuvat
23.02.2023 |
Vain empatia kyvyttömät puhuvat uhriutujista.
Jos ihmisellä on ongelmia, älä ala häntä nimittämään saati syyttämään. Kuuntele, ole läsnä, tarjoa kätesi avuksi.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuminen on heikoille. Mä en ole koskaan uhriutunut vaikka olen asunut lähiöissä, omannut väkivaltaiset vanhemmat, uinut päihdeongelmissa ja MT ongelmissa.
Mä otan kaiken vastaan hymyillen ja kehittymisen kannalta hyvänä asiana. Mä olen nähnyt huonon puolen, nyt mä voin myös nähdä sen hyvän. Mä en oo koskaan syyttänyt sitä mistä mä lähin. Päinvastoin mä kiitän sitä.
Puhut ristiin. Jos et ole koskaan uhriutunut, vaikka olet nähnyt huonon puolen, et voi käyttää sanaa nyt näyttämättä kaksinaamaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää kuvastaa kuinka tunteettomia ihmiset nykyisin on. Ei välitetä yhtään muista ihmisistä.
Voi välittää vaikka kuinka paljon, mutta jokaisen elämä on loppupeleissä kuitenkin omissa käsissä. Jos joku heittäytyy avuttomaksi, itseään siinä vain sohii nilkkaan. Ei kukaan muu voi tulla toisen elämän vaikeuksia korjaamaan. Tukena voi olla, mutta jokaisen on myös hoidettava oma osuutensa.
Määrittele uhriutuminen. Itselläni on ollut vaikea elämä ja silloin tällöin uskallan avata suuni ja suoraan sanoa, että on ollut vaikeaa ja nyt on paha olo. Kuitenkin hyvin harvoin uskallan rasittaa muita ongelmillani, pidän asiat itselläni ja kannattelen muita. Onko uhriutumista jos joskus sanoo että nyt kaikki on liikaa enkä jaksaisi?
Ei pidä paikkaansa tämä aloitus, rehellisyys on rakkautta sekä empatiaa.
Uhriutumista tapahtuu yleensä heiltä, jotka näkevät asiat vain omalta kannaltaan ja kaipaavat loputtomasti huomion keskipisteenä olemista. En kyllä tällaisille tarjoa auttavaa kättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uhri-identiteetti on ihan mielenkiintoinen. Rasittava piirre toki, kun joutuu uhriutumisen kohteeksi, mutta mistä se ihmisessä kumpuaa. Koen itse kärsiväni uhri-identiteetistä enkä osaa sanoa, mistä se on saanut alkunsa. Vaikka kuinka järkeistän, että vastaan itse käytöksestäni, ajatuksistani ja toiminnastani ihan joka tilanteessa missä olen, niin joskus ristiriitatilanteessa sitä taantuu ja kokee olevansa olosuhteiden tai tilanteen tai jonkun itsestä ulkopuolisen asian uhri. En ole tehnyt mitään väärin ja kärsin avuttomana toisen toiminnan takia. Sitä on vaikea hyväksyä ja päästä siitä yli, vaikka omasta ajattelustahan se kaikki lähtee.
Vedän esiin lapsuuskortin. Jos kokee jotain vedätystä niin pienenä, ettei sitä enää muista. Ihan lapsenahan ei vielä oikeastaan voi vaikuttaa asioihin. Esim. lapsi ei voi vaikuttaa siihen, kuka häntä kulloinkin hoitaa ja millä metodilla kasvattaa, missä asutaan, miten asutaan, mikä on päiväjärjestys yms. Voi jo ihan pienenä oppia, että on turha yrittää auttaa itseään oma-aloitteisesti, koska asioihin ei voi vaikuttaa. Ja jos oma-aloitteisuuteen ei rohkaistakaan.
Mutta tämä on vain yksi ajatus.
Musta sä olet ehdottomasti jo voiton puolella, kun tunnistat tuon itsessäsi. Mun näkemyksen mukaan, se on uhriutulisessa se kaikkein vaikein osa. Ole armollinen itsellesi. On se varmaan ihan normaalia tuntea noin silti välillä. Veikkaan et kaikki me ollaan taipuvaisia tuohon, edes jossain määrin. Joku enemmän, joku vähemmän