Oletko joutunut käsittelemään koulujen suosittu-ei suosittu "hierarkioita" lapsesi kanssa?

Tuo on jännä ku tytöt haluaa että sellasetki pojat tykkäis niistä joiden kanssa ne tytöt ei kuitenkaan ite halua seurustella.

Ja 6-luokkalainen on ihan liian nuori vielä miettimään tollasia asioita muutenki.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä ku tytöt haluaa että sellasetki pojat tykkäis niistä joiden kanssa ne tytöt ei kuitenkaan ite halua seurustella.

Ja 6-luokkalainen on ihan liian nuori vielä miettimään tollasia asioita muutenki.

Kyllä 6-luokkalaisilla jo mun kouluaikoina oli viattomia ihastuksia. Ja mä olen kolmevitonen. Nykyään lapset vielä aikuistuvat nopeammin kuin silloin.

Mä olen sanonut, että teidän iässä usein kaikki tykkäävät samoista asioista (pelit, bändit, tubettajat jne.) ja se koskee myös noita ihastuksia. Mutta tilanne muuttuu kyllä ajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sanonut, että teidän iässä usein kaikki tykkäävät samoista asioista (pelit, bändit, tubettajat jne.) ja se koskee myös noita ihastuksia. Mutta tilanne muuttuu kyllä ajan kanssa.

Milloin se muuttuu? Ihan samanlainen dynamiikka oli lukiossa ja yliopistossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sanonut, että teidän iässä usein kaikki tykkäävät samoista asioista (pelit, bändit, tubettajat jne.) ja se koskee myös noita ihastuksia. Mutta tilanne muuttuu kyllä ajan kanssa.

Milloin se muuttuu? Ihan samanlainen dynamiikka oli lukiossa ja yliopistossa.

Meillä muuttui lukiossa siten, ettei ketään enää kiusattu ja kaikkiin suhtauduttiin ystävällisesti (koulun kingit ja kuningattaret eivät jatkaneet lukioon). Yliopistossa ei noita hierarkioita minun mielestäni enää edes ollut.

Kiusaamistahan tollanen syrjintä on. Naiset aloittaa jo nuorella iällä toistensa ja etenkin poikien nokkimisen. Aikuisena sitä kutsutaan feminismiksi ja lasikattojen rikkomiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä ku tytöt haluaa että sellasetki pojat tykkäis niistä joiden kanssa ne tytöt ei kuitenkaan ite halua seurustella.

Ja 6-luokkalainen on ihan liian nuori vielä miettimään tollasia asioita muutenki.

Naisilla on pohjaton huomion ja ihailun tarve.

Se kuuluu kasvuun, että ymmärtää, että aina ei voi olla paras, kaunein ja suosituin.

Lapsen kanssa voi jutella siitä, millä tavalla hän haluaisi kehittää itseään, jos ei ole tyytyväinen itseensä.

Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä, joten ei ole vastaavaa kokemusta. Heidän lapsuudessaan ja teinivuosinaan tärkeintä oli, että oli muutama hyvä ystävä. Ei niinkään se, että olisi kauhea lauma kavereita ja olisi luokan suosituin. Someko on aiheuttanut nykylapsille sen, että pitäisi olla suosittu? 

Sinuna koittaisin saada lapsesi ymmärtämään, ettei "lauma hännystelijöitä" ole mikään tavoiteltava asia. Tavoiteltava asia on se, että on edes muutama kaveri, jota voi kutsua ystäväkseen. Jos tosi pahasti kirpaisee kateus kaunista kaveriaan kohtaan, kannattaisiko tyttäresi koittaa ystävystyä muiden tavisten kanssa? 

Jossain vaiheessa kaverisuhteet todennäköisesti tulevat elämään siten, että ne suosituimmat alkavat pyöriä keskenään ja vähemmän suositut samoin. Kuuluu kasvuun ja kehitykseen. Toki tuota nyt ei lapselle tarvitse sanoa.

Anyway, tyhmintä mun mielestä olisi mitätöidä lapsesi kokemus ja esimerkiksi väittää, että hän vain kuvittelee tuon tilanteen ja kaikki tykkäävät hänestä ihan yhtä paljon kuin kaveristakin.

Kyllä tuon ikäiset jo itsekin ymmärtävät, että on suosittuja, taviksia ja ei-suosittuja. Ymmärtävät myös sen, miksi joku on suosittu (ulkonäkö, taidot, kaveripiiri ym.) Ei lapset tyhmiä ole. Kuudesluokkalaiset on jo aika fiksuja tämmösissä asioissa.

Minulla oli nuorempana kaveri, joka oli minua kauniimpi ja hänellä oli "hienompi" vartalo. Hän oli minun paras ystäväni. Olimme 5-6 luokalla kun ymmärsin, että tottakai hän on suositumpi, kun on kauniimpi.  Eipä siinä sen kummempia, ystäviä olimme siitä huolimatta. En saanut mitään traumoja asiasta vaan ymmärsin että näin se homma vaan pelittää.

Muistan kyllä, että monet kiinnitti huomion siihen oliko suosittu vai ei, itse oon aina ollut vähän oman tien kulkija enkä sellasesta kiinnostunut. Joskus ala asteella kun olin pyöreä, niin taisi olla niin, että kaverini tunsi itsensä paremmaksi koska jotkut pikkupojat ihastuivat häneen ja itse olin varmaan liian pyöreä silloin siinä iässä, en niin hirveästi ollut pahoillaan, koska viihdyin pienissä piireissä eikä pojat niin kiinnostaneet tai huomio.

Tämä asia kääntyi päälaelleen saman kaverin kanssa myöhemmin, ja hän ei sitä kestänyt ja välit menivät poikki. Tottakai se harmitti, että itse tuin häntä, mutta hän olikin kaveri ehkä vääristä syistä eikä kestänyt kun itse sain huomiota.

Lisäksi ala asteella oli isompia jengejä, joihin en kuulunut enkä halunnutkaan kuulua, itse tykkäsin että oli vain muutama ystävä. Yläasteella pidin suosittuja jopa vähän "noloina" ja lauman mukaan menevinä, joivat kaljaa vklp ja polttivat tupakkaa. 😊

Aina olen ollut kauniskasvoinen ja saanut siitä kuulla, mutta en miettinyt olenko suosittu esim siksi vai en.

Kun laihduin ym joskus teininä, en pitänyt sitä kovin isona juttuna että ehkä vastasin enempi "valtavirran ihanteita".

Mielestäni lapselle on tärkeä kasvattaa hyvä itsetunto, ja ottaa omat vahvuudet käyttöön. Jos se mielenkiinto on perinteisimmissä asioissa, niin voi niihin panostaa, mutta ei ole syytä ihailla esim tyhmyyttä. Jokaisella kuitenki omat vahvuudet ja esim kaunis ulkonäkö ei ole tae onnellisuudesta.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä, joten ei ole vastaavaa kokemusta. Heidän lapsuudessaan ja teinivuosinaan tärkeintä oli, että oli muutama hyvä ystävä. Ei niinkään se, että olisi kauhea lauma kavereita ja olisi luokan suosituin. Someko on aiheuttanut nykylapsille sen, että pitäisi olla suosittu? 

Sinuna koittaisin saada lapsesi ymmärtämään, ettei "lauma hännystelijöitä" ole mikään tavoiteltava asia. Tavoiteltava asia on se, että on edes muutama kaveri, jota voi kutsua ystäväkseen. Jos tosi pahasti kirpaisee kateus kaunista kaveriaan kohtaan, kannattaisiko tyttäresi koittaa ystävystyä muiden tavisten kanssa? 

Oletko naiivi vai yksinkertainen? Noi hierarkiat ovat olleet olemassa jo ties kuinka kauan, olen samaa ikäluokkaa kuin lapsesi ja todellakin oli ysärillä ihan sama juttu, mutta voi todeta että samanlaista nokittelua se on ollut myös isoäitieni nuoruudessa, jos vielä taaemmas mennään, klassikkokirjallisuudesta päätellen jo vuosisatoja. Ihminen on alusta asti asti ollut sosiaalinen eläin, sen mukana tulee väistämättä myös hierarkiat yhteisöissä, mitä sivistyneemmiksi tulemme, sen hienovaraisemmiksi ne kehittyvät, tuskin koskaan poistuvat, tai se vaatii melkoisen evoluutioharppauksen. Silloin emme ehkä edes puhu samasta lajista.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kyllä, että monet kiinnitti huomion siihen oliko suosittu vai ei, itse oon aina ollut vähän oman tien kulkija enkä sellasesta kiinnostunut. Joskus ala asteella kun olin pyöreä, niin taisi olla niin, että kaverini tunsi itsensä paremmaksi koska jotkut pikkupojat ihastuivat häneen ja itse olin varmaan liian pyöreä silloin siinä iässä, en niin hirveästi ollut pahoillaan, koska viihdyin pienissä piireissä eikä pojat niin kiinnostaneet tai huomio.

Tämä asia kääntyi päälaelleen saman kaverin kanssa myöhemmin, ja hän ei sitä kestänyt ja välit menivät poikki. Tottakai se harmitti, että itse tuin häntä, mutta hän olikin kaveri ehkä vääristä syistä eikä kestänyt kun itse sain huomiota.

Lisäksi ala asteella oli isompia jengejä, joihin en kuulunut enkä halunnutkaan kuulua, itse tykkäsin että oli vain muutama ystävä. Yläasteella pidin suosittuja jopa vähän "noloina" ja lauman mukaan menevinä, joivat kaljaa vklp ja polttivat tupakkaa. 😊

Aina olen ollut kauniskasvoinen ja saanut siitä kuulla, mutta en miettinyt olenko suosittu esim siksi vai en.

Kun laihduin ym joskus teininä, en pitänyt sitä kovin isona juttuna että ehkä vastasin enempi "valtavirran ihanteita".

Mielestäni lapselle on tärkeä kasvattaa hyvä itsetunto, ja ottaa omat vahvuudet käyttöön. Jos se mielenkiinto on perinteisimmissä asioissa, niin voi niihin panostaa, mutta ei ole syytä ihailla esim tyhmyyttä. Jokaisella kuitenki omat vahvuudet ja esim kaunis ulkonäkö ei ole tae onnellisuudesta.

Ei se suosittu ja kaunis tyttö välttämättä ole "tyhmä" tai etsi "hännystelijöitä" itselleen. Minusta on aivan luonnollista, että kaunis ulkonäkö voi herättää kateutta tuon ikäisissä, kun herättää vanhemmissa ihmisissäkin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuon ikäiset jo itsekin ymmärtävät, että on suosittuja, taviksia ja ei-suosittuja. Ymmärtävät myös sen, miksi joku on suosittu (ulkonäkö, taidot, kaveripiiri ym.) Ei lapset tyhmiä ole. Kuudesluokkalaiset on jo aika fiksuja tämmösissä asioissa.

Siinä varhaisteini-iässä nuo hierarkiat usein kunnolla muotoutuvat, kun alkaa olla ihastumisia vastakkaiseen sukupuoleen. Ja alkaa olla sellaista, että esimerkiksi urheilijat pyörivät keskenään, tietokonejutuista kiinnostuneet keskenään, ns. varhaiskypsät omissa porukoissaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on jännä ku tytöt haluaa että sellasetki pojat tykkäis niistä joiden kanssa ne tytöt ei kuitenkaan ite halua seurustella.

Ja 6-luokkalainen on ihan liian nuori vielä miettimään tollasia asioita muutenki.

Se voi olla kova pala, jos oma ihastus onkin parhaaseen kaveriin ihastunut - samoin kuin kaikki luokan pojista. Varmasti herättää kateutta ja pahaa mieltä.

Minä kerroin lapselleni oman kokemuksen eli sen, miten luokalla oli se suosituin tyttö ja minä olin järjestyksessä ehkä noin viides kaverinsa, se sellainen porukan reunoilla hengaileva, joka just ja just kelpasi mukaan, mutta ei muuta. Suosittu oli mukava, kaunis, sanavalmis, menestyi koulussa jne. eli miksi hänestä ei olisi pidetty?

Nykyisin hän on seurakunnan lastenohjaaja, minä olen talouspäällikkönä isossa yrityksessä. Meille molemmille kävi lopulta hyvin, tosin ihan toisin kuin koskaan kuvittelimme.

Sanoin lapselleni, että tänään näyttää tuollaiselta, mutta kannattaa iloita siitä, että kaveri on suosittu. Sellaiset ovat aika usein mukavia ihmisiä eikä mukavien seura ole pahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sanonut, että teidän iässä usein kaikki tykkäävät samoista asioista (pelit, bändit, tubettajat jne.) ja se koskee myös noita ihastuksia. Mutta tilanne muuttuu kyllä ajan kanssa.

Milloin se muuttuu? Ihan samanlainen dynamiikka oli lukiossa ja yliopistossa.

Meillä muuttui lukiossa siten, ettei ketään enää kiusattu ja kaikkiin suhtauduttiin ystävällisesti (koulun kingit ja kuningattaret eivät jatkaneet lukioon). Yliopistossa ei noita hierarkioita minun mielestäni enää edes ollut.

No ei meilläkään ketään enää kiusattu lukiossa tai yliopistossa, mutta niissäkin suosio osui aina samoille tyypeille.

Valitettavasti tulee mieleen, että tuo kaverisuhde saattaa tulla päätökseen. Juuri tuossa iässä aletaan tiedostaa, ketkä ovat suosittuja, ja aika usein myös kaverisuhteissa tulee muutoksia. Jos toinen on kovin suosittu, niin herkästi viimeistään yläkoulussa päätyy eri seuraan.

Muistelen vain itseäni tuossa iässä. Itselleni kävi se pahin, eli tipahdin kokonaan syrjään kaveriporukoista, ja tämä vaikutti sitten koulunkäyntiinkin ja poissaoloihin. Hyvä tietysti jos kaverisuhde kestää, mutta jos ei kestä, niin kannattaa huolehtia siitä ettei lapsi jää yksin. Parasta olisi, kun olisi sellaisia kavereita, joiden kanssa ei tarvitsisi edes miettiä noita suosittu/ei-suosittu-juttuja vaan olisi vaikka joku yhteinen harrastus.