Voiko masennus mennä itsestään ohi? Milloin takaisin työelämään? Olen ihan saamarin loppu olemaan masentunut.

Oletko masentunut vai traumatisoitunut? 

Vierailija kirjoitti:

Oletko masentunut vai traumatisoitunut? 

Varmaan traumatisoituminen on aiheuttanut masennusta. Elämä on puolella liekillä elämistä ollut lapsuuden jälkeen. Lapsuus alkoholistien kanssa, väkivaltaa ja paljon kaikenlaista ollut. Aikuisena olen lisää traumatisoitunut ja samat kuviot toistuvat. Eli väkivaltaa, alkoholismia suhteissa yms. Siis elän koko ajan kuin uudelleen samoja virheitä ja se on ollut ahdistavaa. En ole halunnut tietoisesti päätyä tilanteisiin mutta ilmeisesti omantunnonarvo on niin heikko etten kykene asettumaan tällaisten asioiden yläpuolelle. Ymmärrystä ja empatiaa on löytynyt mutta ei itseä kohtaan sillä tavalla kuin ehkä pitäisi.

-ap

Vähän samoja ajatuksia. En ole työkykyinen, mutta en ole masentunut. Itselleni on ollut ihan todella vaikeaa käsittää sitä, että traumoistakin voi olla työkyvytön olla olematta masentunut, psykoosissa tms. Ja alan jotenkin tajuta, että olen kuin syrjäytynyt, vaikka elämä on periaatteessa kunnossa. Olen ystävällinen, mukava, iloinen. Hoidan itse oman elämäni (sinnittelen sen kanssa). Mutta oikeasti olen ihan luuseri, jolla ei ole mitään eikä ketään enkä jaksa enkä pysty töihini. Dissosiaatio on syönyt varmaan viimeisestä kymmenestä vuodestakin ainakin puolet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko masentunut vai traumatisoitunut? 

Varmaan traumatisoituminen on aiheuttanut masennusta. Elämä on puolella liekillä elämistä ollut lapsuuden jälkeen. Lapsuus alkoholistien kanssa, väkivaltaa ja paljon kaikenlaista ollut. Aikuisena olen lisää traumatisoitunut ja samat kuviot toistuvat. Eli väkivaltaa, alkoholismia suhteissa yms. Siis elän koko ajan kuin uudelleen samoja virheitä ja se on ollut ahdistavaa. En ole halunnut tietoisesti päätyä tilanteisiin mutta ilmeisesti omantunnonarvo on niin heikko etten kykene asettumaan tällaisten asioiden yläpuolelle. Ymmärrystä ja empatiaa on löytynyt mutta ei itseä kohtaan sillä tavalla kuin ehkä pitäisi.

-ap

Tämä ei auta sinua kuin vähän, mutta etsi sitä ymmärrystä ja empatiaa niin, että jatkossa suojaat itsesi noilta vahingolisilta suhteilta. Käytä energiasi itseesi, ei muiden, mahdollisesti jopa toivottomien tapausten, pelastamiseen. Käytä tunteesi itsesi rakastamiseen ja suojelemiseen. 

Ottaa myös päähän olla tällainen uhriutuja. Se oikeesti ärsyttää itseäni. En haluaisi olla se tyyppi joka valittaa ja pistää asioita muiden syyksi mutta jokin vihaisuus on tullut osaksi itseäni. Yhdessä vaiheessa elin hyvää elämää aikuistuessa ja tein paljon töitä, etenin. Elin vastuullista elämää itseni kanssa ja ajattelin, että vaikeudet koitui voitoksi, sitkeydeksi ja määrätietoiseksi kiitolliseksi elämäksi. Kunnes taas kaikki rakennelmat romahtivat ja sanat kuviot toistuivat. Sen jälkeen olen vihannut elämääni ja ollut pettynyt itseeni kuten myös lähtökohtiin. Häpeä, inho ja viha sai otteensa. Syytän muitakin tästä omasta tilasta ja sekin ottaa päähän. Kun pitäisi vain ottaa pää pois perseestä ja alkaa taas nousemaan elämään eikä elää uhrin identiteettiä.

-ap

Masennus diagnoosin saaneena, ja ilmeisesti jo toipuvana olen hakenut kuntouttavaan työtoimintaan, sillä viimeksi työkokeilu ja palkkatuettu työ pitivät masennuksen poissa. En siis väitä, että työnteko välttämättä kaikkia auttaa, mutta kannattaa pohtia siltäkin kannalta.

Hain itse paikkaa kaupungilta ja ainakin haastattelun perusteella olisin pääsemässä ihan oikeaan työhön.

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Itse otsikon kysymykseen, en usko että masennus paranee itsestää, vaan vaatii masentuneelta ainakin jonkin verran omaa aktiivisuutta. Ensimmäisestä masennuksesta pääsin hyvien ystävien avulla, ja ei, he eivät edes tiedä osuuttaan, en siis pyytänyt heiltä mitään, vain normaalia kanssakäymistä. Lisäksi aloin pikkuhiljaa lisätä rutiineita päiviini, kunnes ymmärsin toimintakuntoni parantuneen riittävästi.

Tällä kertaa tarvitsinkin jo lääkärin diagnoosin ennenkuin ymmärsin olevani masentunut, ja lääkkeetkin määrättiin.

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen?

Jotain ajatuksia, tästä on ollut itselle apua: Masentuneena pyörittää päässä helposti uhritarinoita ja takertuu menneeseen tahtomattakin. Tulevaisuutta ei ole tai jos on, sekin on samaa masennusta. Omat masennukseni helpottivat kun tajusin että ne johtuivat suureksi osaksi juuri näistä itselle tehdyistä mielen tarinoista joita vatvoo, miettii ja ratkoo. Vasta kun näistä tarinoista on saanut kyllikseen, alkaa tulla ahaa-elämys että hei, olisiko näille jotain muutakin tekemistä. Iso apu oli havainnoida mitä kehon tuntemuksia huonoon oloon liittyy ja keskittyykin havainnoimaan kehoa eikä kehon tuntemusten tuottamia ajatuksia. Malttaa ottaa otteen tuskaan ja istuu sen kanssa. Havainnoi sitä rauhassa niin pitkään että se menee pois. Jos se tulee koskaan takaisin, se tulee aina samojen kehon tuntemusten kanssa mutta ei koskaan yhtä voimakkaana tai pitkäkestoisena. Älyä ei tarvita tippaakaan, vain havainnointikykyä ja itsemyötätuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Mulla on se nouseminen vielä kesken, mutta olen paljon paremmassa paikassa jo nyt kuin silloin romahdushetkellä. En tiedä, millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä tulen jaksamaan ja mitä en, mutta olen oppinut suojaamaan itseäni vahingollisilta ihmisiltä, ilmaisemaan ja havaitsemaan omia rajojani ja nyt ihan viimeiseksi aidosti pitämään itsestäni. 

Itsellä ollut burn outia töissä, kun ei tajua missä rajat menevät. Koskaan kukaan ei ole sanonut, että olen tarpeeksi, riitän, että minusta pidetään itsenäni silloinkin, kun olen vajavainen. Kelpaan aina vain silloin, kun olen kiltisti, suoritan, palvelen. En lähde siihen enää. Suoritan ja palvelen nyt itselleni, en muille enkä kelvatakseni muille vaan itselleni, koska olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen huolenpidon, mitä en koskaan ole muilta saanut. 

Sori, ei tullut ihan viimeisen asti mietittyä tekstiä, tässä on yksi homma juuri kesken. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Toi viesti nro. 7 on kyllä täyttä asiaa. Onko ap Marko Annalan Värityskirja tuttu? Suosittelen masentuneita lukemaan sen, se on kirjailijan itsensä omasta masennuksestaan kirjoittama kirja. Ei viljele siinä mitään omahoito ohjeita tai vinkkejä, mutta ainakin minua auttoi ymmärtämään omaa sairautta. Pitkälti siinä on samaa viesti kuin tossa 7 viestissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Mulla on se nouseminen vielä kesken, mutta olen paljon paremmassa paikassa jo nyt kuin silloin romahdushetkellä. En tiedä, millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä tulen jaksamaan ja mitä en, mutta olen oppinut suojaamaan itseäni vahingollisilta ihmisiltä, ilmaisemaan ja havaitsemaan omia rajojani ja nyt ihan viimeiseksi aidosti pitämään itsestäni. 

Itsellä ollut burn outia töissä, kun ei tajua missä rajat menevät. Koskaan kukaan ei ole sanonut, että olen tarpeeksi, riitän, että minusta pidetään itsenäni silloinkin, kun olen vajavainen. Kelpaan aina vain silloin, kun olen kiltisti, suoritan, palvelen. En lähde siihen enää. Suoritan ja palvelen nyt itselleni, en muille enkä kelvatakseni muille vaan itselleni, koska olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen huolenpidon, mitä en koskaan ole muilta saanut. 

Sori, ei tullut ihan viimeisen asti mietittyä tekstiä, tässä on yksi homma juuri kesken. 

Kuulostat sielunsiskolta. Itsellä samanlaisia asioita ja aina töissä uupunut juurikin samojen piirteiden vuoksi. Riittämättömyys ja häpeä ovat ne avainsanat ainakin omassa kamppailussa.

Toivottavasti olen yhtä oivaltava vielä kuin sinä ja pääsen taas tästä ylös. Kiitos kun jaksoit vastata ja toivon tosi paljon sinulle onnea ja itsellesi hyvää polkua elämäsi matkalle.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Mulla on se nouseminen vielä kesken, mutta olen paljon paremmassa paikassa jo nyt kuin silloin romahdushetkellä. En tiedä, millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä tulen jaksamaan ja mitä en, mutta olen oppinut suojaamaan itseäni vahingollisilta ihmisiltä, ilmaisemaan ja havaitsemaan omia rajojani ja nyt ihan viimeiseksi aidosti pitämään itsestäni. 

Itsellä ollut burn outia töissä, kun ei tajua missä rajat menevät. Koskaan kukaan ei ole sanonut, että olen tarpeeksi, riitän, että minusta pidetään itsenäni silloinkin, kun olen vajavainen. Kelpaan aina vain silloin, kun olen kiltisti, suoritan, palvelen. En lähde siihen enää. Suoritan ja palvelen nyt itselleni, en muille enkä kelvatakseni muille vaan itselleni, koska olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen huolenpidon, mitä en koskaan ole muilta saanut. 

Sori, ei tullut ihan viimeisen asti mietittyä tekstiä, tässä on yksi homma juuri kesken. 

Lisään vielä, että itsellän on nyt hyvä terapeutti, jota tapaan harvakseltaan. Hän on opettanut minua siihen, että antaisin vihan tulla. Minun on todella vaikea tuntea mitään vihaa minut traumatisoineita vanhempiani kohtaan tai harvoin muitakaan. Olen opetellut sitä nyt hyvän tovin. Hänen mukaansa viha kääntyy itseä kohtaan, jos sitä ei suuntaa oikeaan kohteeseen. Ja se johtaa usein myös masennukseen ja vähimmillään tunteiden latistumiseen, myös hyvien tuntemuksien kokeminen estyy. Hyviä vihan ja muiden vaikeiden tunteiden käsittelyn tapoja on maalaaminen, kirjoittaminen ja musiikki. Esimerkiksi annat itsesi mennä etsimään sitä tunnetta, että sinua on kohdeltu väkivaltaisesti, miltä se tuntuu ja maalaat mitä mieleesi nousee. Tai kirjoitat mitä mieleesi nousee. Kun tunteita on löytynyt, niitä voi käsitellä ja tuntea, jos löytää youtubesta niitä tukevaa musiikkia. Esimerkiksi tämä ei ole ollenkaan musiikkia, mistä pitäisin ja mitä kuuntelisin, mutta esimerkiksi tällä sain ulos ja esille raivoa, jota tunsin minua todella väärin kohdellutta ihmistä kohtaan:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Toi viesti nro. 7 on kyllä täyttä asiaa. Onko ap Marko Annalan Värityskirja tuttu? Suosittelen masentuneita lukemaan sen, se on kirjailijan itsensä omasta masennuksestaan kirjoittama kirja. Ei viljele siinä mitään omahoito ohjeita tai vinkkejä, mutta ainakin minua auttoi ymmärtämään omaa sairautta. Pitkälti siinä on samaa viesti kuin tossa 7 viestissä.

Kiitos vinkistä. Tallensin tämän omaan kirjaluetteloon storytelissä. :) Iltalukemista.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Mulla on se nouseminen vielä kesken, mutta olen paljon paremmassa paikassa jo nyt kuin silloin romahdushetkellä. En tiedä, millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä tulen jaksamaan ja mitä en, mutta olen oppinut suojaamaan itseäni vahingollisilta ihmisiltä, ilmaisemaan ja havaitsemaan omia rajojani ja nyt ihan viimeiseksi aidosti pitämään itsestäni. 

Itsellä ollut burn outia töissä, kun ei tajua missä rajat menevät. Koskaan kukaan ei ole sanonut, että olen tarpeeksi, riitän, että minusta pidetään itsenäni silloinkin, kun olen vajavainen. Kelpaan aina vain silloin, kun olen kiltisti, suoritan, palvelen. En lähde siihen enää. Suoritan ja palvelen nyt itselleni, en muille enkä kelvatakseni muille vaan itselleni, koska olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen huolenpidon, mitä en koskaan ole muilta saanut. 

Sori, ei tullut ihan viimeisen asti mietittyä tekstiä, tässä on yksi homma juuri kesken. 

Kuulostat sielunsiskolta. Itsellä samanlaisia asioita ja aina töissä uupunut juurikin samojen piirteiden vuoksi. Riittämättömyys ja häpeä ovat ne avainsanat ainakin omassa kamppailussa.

Toivottavasti olen yhtä oivaltava vielä kuin sinä ja pääsen taas tästä ylös. Kiitos kun jaksoit vastata ja toivon tosi paljon sinulle onnea ja itsellesi hyvää polkua elämäsi matkalle.

-ap

Tuun katsomaan tätä ketjua vielä myöhemmin. Samoin, kuulostaa, että ollaan koettu jotain samantapaista. Kyllä me vielä tästä selvitään! <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Toi viesti nro. 7 on kyllä täyttä asiaa. Onko ap Marko Annalan Värityskirja tuttu? Suosittelen masentuneita lukemaan sen, se on kirjailijan itsensä omasta masennuksestaan kirjoittama kirja. Ei viljele siinä mitään omahoito ohjeita tai vinkkejä, mutta ainakin minua auttoi ymmärtämään omaa sairautta. Pitkälti siinä on samaa viesti kuin tossa 7 viestissä.

Kiitos vinkistä. Tallensin tämän omaan kirjaluetteloon storytelissä. :) Iltalukemista.

-ap

Storytelissä myös tunnelukkokirjat, Itsemyötätunto, Häpeän hoito, Häpeän monet kasvot, Vedä rajat: Ja ota oma elämä haltuusi. 

Muista myös, että masennus on syönyt elimistösi vitamiinit ja hivenaineet, joten ota purkkituotteet avuksi, että saat sieltä tukea elimistöllesi. Käy Lifessä: antioksidantteja, b-monivitamiinia tms, mitä myyjä suosittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap rakas, opettele myös itsemyötätuntoa. Sinä saat olla vihainen, turhautunut, pettynyt jne. Saat olla surullinen siitä, että sinulle kävi juuri noin. Ei se tarkoita sitä, että lakoat maahan etkä koskaan nouse. Jos jotain tarvitsisit niin ehdottoman luotettavan hyvän ystävän, suojelusenkelin ja se olet sinä itse sinulle itsellesi. Se ei rankaise, häpäise, lannista, potki maassamakaava, pakota pinnistelemään yli voimien vaan halaa, kun sitä tarvitset, antaa sinun olla vihainen silloin kun musta raivo täyttää rinnan, lohduttaa, kun olet surullinen, pitää puoliasi, on turvanasi, katsoo parastasi ja perääsi. 

Tiedän tuon pettymyksen. Minäkin nousin ja kuvittelin olevani noussut, kunnes nelikymppisenä kaikki romahti taas uudelleen ja sitten tuntui siltä, että miten ihmeessä voi olla. Että en jaksa tätä taas uudelleen. Siihen asti olin jaksanut uskoa siihen, että paha on takana ja tulevaisuus hyvä. 

Kiitos kovin tästä. Pitäisi opetella. Melkein kyyneleet tuli kun tuota sanomaasi mietin. Pitäisi tosiaan auttaa itseään, jostain syystä blokkaan itseni ja vihaan sitä että vihaan. Tai sitä että olen se mikä olen. Eihän tuo mitään auta. Pitäisi varmaan muuttaa tyyliään ja antaa kaiken olla miten on. Olisi varmasti ratkaisukeskeisempää sallia ja hyväksyä asiat tällaisenaan kuin kamppailla vastaan.

Kiitos kun ymmärrät. Tuo on todella inhottavaa kun asiat vain valuvat sormien läpi ja olet ihan pihalla miten se kaikki tapahtui. Kun teki niin paljon töitä sen eteen että asiat olisivat paremmin. Tein todella paljon sen eteen, että nousen ja hetkeksi nousinkin. Siksi se pettymys on ollut iso ja itseä såtin.

Juurikin noin olen ajatellut, että miten ikinä jaksan uudestaan käydä sen saman työn läpi tai nousta.

Mutta oli ilo, että tulit ketjuun. Voisitko kertoa miten sinä nousit uudelleen? <3 on ihana kuulla jos se on mahdollista. -ap

Mulla on se nouseminen vielä kesken, mutta olen paljon paremmassa paikassa jo nyt kuin silloin romahdushetkellä. En tiedä, millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä tulen jaksamaan ja mitä en, mutta olen oppinut suojaamaan itseäni vahingollisilta ihmisiltä, ilmaisemaan ja havaitsemaan omia rajojani ja nyt ihan viimeiseksi aidosti pitämään itsestäni. 

Itsellä ollut burn outia töissä, kun ei tajua missä rajat menevät. Koskaan kukaan ei ole sanonut, että olen tarpeeksi, riitän, että minusta pidetään itsenäni silloinkin, kun olen vajavainen. Kelpaan aina vain silloin, kun olen kiltisti, suoritan, palvelen. En lähde siihen enää. Suoritan ja palvelen nyt itselleni, en muille enkä kelvatakseni muille vaan itselleni, koska olen hyvä tyyppi ja ansaitsen sen huolenpidon, mitä en koskaan ole muilta saanut. 

Sori, ei tullut ihan viimeisen asti mietittyä tekstiä, tässä on yksi homma juuri kesken. 

Lisään vielä, että itsellän on nyt hyvä terapeutti, jota tapaan harvakseltaan. Hän on opettanut minua siihen, että antaisin vihan tulla. Minun on todella vaikea tuntea mitään vihaa minut traumatisoineita vanhempiani kohtaan tai harvoin muitakaan. Olen opetellut sitä nyt hyvän tovin. Hänen mukaansa viha kääntyy itseä kohtaan, jos sitä ei suuntaa oikeaan kohteeseen. Ja se johtaa usein myös masennukseen ja vähimmillään tunteiden latistumiseen, myös hyvien tuntemuksien kokeminen estyy. Hyviä vihan ja muiden vaikeiden tunteiden käsittelyn tapoja on maalaaminen, kirjoittaminen ja musiikki. Esimerkiksi annat itsesi mennä etsimään sitä tunnetta, että sinua on kohdeltu väkivaltaisesti, miltä se tuntuu ja maalaat mitä mieleesi nousee. Tai kirjoitat mitä mieleesi nousee. Kun tunteita on löytynyt, niitä voi käsitellä ja tuntea, jos löytää youtubesta niitä tukevaa musiikkia. Esimerkiksi tämä ei ole ollenkaan musiikkia, mistä pitäisin ja mitä kuuntelisin, mutta esimerkiksi tällä sain ulos ja esille raivoa, jota tunsin minua todella väärin kohdellutta ihmistä kohtaan:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Hei ihan loistavaa, että tulit vielä kertomaan tuosta ja onneksi olet päässyt terapiaan. Minäkin sinne haluan ehdottomasti mennä, prosessi sinne on vain pitkä mutta sitä kohti ollaan menossa. Tuo kuulostaa paikkaansapitävältä, ilmeisesti itsellekin on käynyt niin, että viha on kääntynyt itseä kohtaan vaikka kyllähän minä muitakin nykyään olen mielessäni syyttänyt. Olen vähän kadoksissa tuon tunteen kanssa kun en osaa sitä aina käsitellä. Vihaan tosiaan sitä, että vihaan mutta toisaalta ymmärrän sen olevan kuitenkin tunne, jolla on kyllä paikkansa ja tarkoituksensa. Listaan ylös noita mitä kerroit, voisin mielelläni maalata tai piirtää. Se tekisi hyvää varmasti.

Ja tuo biisi! Kuulin sen ensimmäistä kertaa puolisen vuotta sitten ja kuuntelin sitä useamman kerran putkeen. Se resonoi kyllä täysillä. Palaan aina välillä kuuntelemaan ja täytyy sanoa, että toimii! :)

Mä oon tosi iloinen, että ootte muutkin tullu antamaan vinkkejä ja muutenkin olen saanut nyt lohduttavia sanoja sekä ajatusta miten konkreettisesti lähden tätä purkamaan. Voisin käydä tällä viikolla hakemassa maalaamista varten tarvikkeet.

-ap

Masentunut ei jaksa tänne kirjoitella jonkinjoutavia! Ihme muotitauti nykyään, tai paremminkin synonyymi laiskuudelle!

Tee asialle jotain. Eise ittestää mene. Ensimmäisenä alottasin kovan treenin ja itseni kehittämisen.