Yksinäisyys.

Vuosi 37 menossa. Siihen tottuu. Tai kyllästyy elämään. Ihan sama.

Naapurinäijä soitti ovikelloa.Kertoi että tarvitsee nyt 10 euroa.Lupasi pudottaa rahan takaisin postiluukusta.

Nyt mennyt viikko eikä ole rahaa palauttanut.Onneksi meni vain 10 euroa.      -ap-

Iloittaudu pienelle seuramatkalle, missä iso porukka kiertelee paikkoja.

Mikset etsi kavereita facebookin-kaveriryhmistä? Sielä on monia muitakin, jotka kaipaavat seuraa :) vai asutko pienellä paikkakunnalla?

Ulkoilukavereita: 

https://www.sportpartner.com/fi

Voit tulla minun luo, jos olet syntynyt 1994-1992. Itse olen 1993 nainen. Itse olen yksin tällä hetkellä, mutta en ole yksinäinen. Olen hyvä keksimään muuta ajateltavaa kuin "yksinäisyys". 😘

Vierailija wrote:

Voit tulla minun luo, jos olet syntynyt 1994-1992. Itse olen 1993 nainen. Itse olen yksin tällä hetkellä, mutta en ole yksinäinen. Olen hyvä keksimään muuta ajateltavaa kuin "yksinäisyys". 😘

Aika tarkat ikärajat sulla xD suloinen olet tosin!

Olen ulkoisesti vanha autisti. Sisäisesti autisti ei vanhene, vaan on aina n. 12 v.

Olen aina yksin. Olisi kiva, jos olisi yksi kaveri. En tarvi höpötysseuraa.

ylös

Montakohan näitä samansisältöisiä ketjuja on. Olen yksin ja käyn kirkossa...... yksinäisyys ei ole oma valinta, mutten kuitenkaan itse tee asialle mitään....

Keksikää jotain uutta jo

N 50v, sosiaalinen introvertti yksin jo 8v. En vaan enää jaksa etsiä kumppania, se on ollut turhaa tähänkin saakka ja aina vaan joutuu pettymään ja sitten on hetken kaikki palasina.

Käyn töissä jo joskus siellä on liikaakin sosiaalisuutta, on muutama kaveri joita tapaan ehkä kerran kuussa. Ei se ihan riitä mutta on tyhjää parempi. 

Pahinta on se ettei kukaan auta jos tarvitsen apua, esim muutto tai kun auto hajosi tai mihin ikinä arjessa tarvitsisi apua (taulu seinälle tai korjata jotain missä tarvitaan voimaa, jotain konetta ja osaamista), renkaiden vaihto autoon tms. Minä hoidan kaiken aina yksin joko itse tai jos en osaa tai fyysisesti jaksa niin joudun ostamaan sen palvelun. Tai vaikka selviäisin muuten itse niin tietyissä isoissa elämänkäänteissä on aina vaan pärjättävä yksin. Haluaisin jakaa nämä elämän isot käänteet jonkun kanssa ja saada edes joskus lohdutusta ja tukea....edes joskus, niin ettei tarvitsisi aina olla se vahva selviytyjä joka pärjää yksin "ei tartte auttaa" tyylillä. Ei se riitä että ystävä zemppaa ja sanoo että voi voi, onpas nyt raskaita aikoja ja pärjäile.....

Usein mietin että jos terveys menisi tai joutuisi vaikka johonkin isoon operaatioon, niin kuka minua auttaisi, ei kukaan. Vanhuus pelottaa. 

Alkaa tuntua, että suurin osa yksinäisyyttä valittavista on yksinäisiä omasta syystään. Osalla on heikot sosiaaliset taidot, jolla tyrivät itse suhteensa ja osalla vaikea luonne. Ollaan tungettelevia, vaativia, ripustautuvia, tilannetaju puuttuu. Eivät vain itse käsitä sitä. Osa valittaa ja valittaa, mutta eivät tee mitään asioiden eteen. Joillakin voi olla jotain sosiaalisen tilanteen pelkoa ja nepsy-piirteitä, mikä vaikuttaa. Mutta jos näitä itsessään tunnistaa, niin senkin asian eteen kannattaisi tehdä jotain eikä vain odottaa, että tilanne muuttuisi. Joillakin on luulo, että kaikilla on jotain kaveriporukoita, jotka jatkuvasti kokoontuvat ja pidetään hauskaa. Itse itketään, kun tällaista ei ole. Aina kuitenkin se vika löytyy jostain muualta kuin itsestä, näillä yksinäisillä.

Yksinäisyyden ymmärrän, kun ihminen vanhenee ja ihmiset ympäriltä alkavat kuolla ennen itseä. Toki nuorellekin voi käydä näin. Mutta elämä ja liikkuminen on monelle jo rajatumpaa vanhuudessa. Kotiavustaja voi olla ainut säännöllisempi kontakti, sekin on lyhytaikainen vierailu.

Kirkossa jää yksin vaikka menis kahvillekkin, kaikki kiertää.

Vierailija wrote:

Alkaa tuntua, että suurin osa yksinäisyyttä valittavista on yksinäisiä omasta syystään. Osalla on heikot sosiaaliset taidot, jolla tyrivät itse suhteensa ja osalla vaikea luonne. Ollaan tungettelevia, vaativia, ripustautuvia, tilannetaju puuttuu. Eivät vain itse käsitä sitä. Osa valittaa ja valittaa, mutta eivät tee mitään asioiden eteen. Joillakin voi olla jotain sosiaalisen tilanteen pelkoa ja nepsy-piirteitä, mikä vaikuttaa. Mutta jos näitä itsessään tunnistaa, niin senkin asian eteen kannattaisi tehdä jotain eikä vain odottaa, että tilanne muuttuisi. Joillakin on luulo, että kaikilla on jotain kaveriporukoita, jotka jatkuvasti kokoontuvat ja pidetään hauskaa. Itse itketään, kun tällaista ei ole. Aina kuitenkin se vika löytyy jostain muualta kuin itsestä, näillä yksinäisillä.

Yksinäisyyden ymmärrän, kun ihminen vanhenee ja ihmiset ympäriltä alkavat kuolla ennen itseä. Toki nuorellekin voi käydä näin. Mutta elämä ja liikkumi

Niin, tai että ei edes yritetä etsiä uusia ystäviä.

Kertokaa toki mistä niitä ystäviä saa jos ei ole varaa harrastaa..

Vierailija wrote:

Naapurinäijä soitti ovikelloa.Kertoi että tarvitsee nyt 10 euroa.Lupasi pudottaa rahan takaisin postiluukusta.

Nyt mennyt viikko eikä ole rahaa palauttanut.Onneksi meni vain 10 euroa.      -ap-

Kyllä saat ns.ystäviä kun alat lainaamaan rahaa. Kun itse lopetin rahan lainauksen tutuilleni niin loppu yhteydenpitokin. Olin vain pankki.

Tamperelaisille suosittelisin Mummon Kammaria, Mielen Ry:n toimintaa ja Kumppanuustalo Arttelia. On kai vielä muitakin.

Vierailija wrote:

N 50v, sosiaalinen introvertti yksin jo 8v. En vaan enää jaksa etsiä kumppania, se on ollut turhaa tähänkin saakka ja aina vaan joutuu pettymään ja sitten on hetken kaikki palasina.

Käyn töissä jo joskus siellä on liikaakin sosiaalisuutta, on muutama kaveri joita tapaan ehkä kerran kuussa. Ei se ihan riitä mutta on tyhjää parempi. 

Pahinta on se ettei kukaan auta jos tarvitsen apua, esim muutto tai kun auto hajosi tai mihin ikinä arjessa tarvitsisi apua (taulu seinälle tai korjata jotain missä tarvitaan voimaa, jotain konetta ja osaamista), renkaiden vaihto autoon tms. Minä hoidan kaiken aina yksin joko itse tai jos en osaa tai fyysisesti jaksa niin joudun ostamaan sen palvelun. Tai vaikka selviäisin muuten itse niin tietyissä isoissa elämänkäänteissä on aina vaan pärjättävä yksin. Haluaisin jakaa nämä elämän isot käänteet jonkun kanssa ja saada edes joskus lohdutusta ja tukea....edes joskus, niin ettei tarvitsisi aina oll

Olin yhdellä viikonloppukurssilla. Jostain syystä järjestäjille piti ilmoittaa 'lähin omainen'. Annoin sellaisen ihmisen tiedot, jonka olen tavannut kesällä 2 kertaa. Toivoin, ettei mitään tapahdu, eikä hän saa tietää. Minulla ei ole ketään. 😟

Edelliseen kommenttiin voin sanoa, että sama tilanne: ei ole ketään, joka millään tavalla jeesaisi yhtään missään asiassa.

Suomessa on vähintään miljoona yksinäistä, eli joka viides on yksinäinen, taitaa olla jopa enemmänkin nykyään. Miksi ihmeessä te yksinäiset ette ole toistenne ystäviä? Eikö teille toinen yksinäinen kelpaa? Miksi teidän pitäisi sitten kelvata jollekin surpersuositulle jolla on sata muutakin ystävää?

Kenenkään ei ole mikään pakko jurottaa yksin kotona yksinäisenä. Tässä maassa on yhdistyksiäkin sata tuhatta, jokaiselle jotakin. Jokainen voi mennä vaikka SPR:n ystävätoimintaan mukaan ja mennä kaveriksi sitä kautta jollekin yksinäiselle vanhukselle tms.

Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Kukaan ei ala sulle ala puhua ja kaveeraamaan jos itse et tee aloitetta. Aikuisena on vaikea saada ystäviä, mutta kyllä se mahdollista on. Pitää vaa löytää toinen jolla ei ystäväkiintiö ole jo täynnä, aikuisena kun kapasiteetti ystävien kanssa seurusteluun on rajallinen.

Vierailija wrote:

Tamperelaisille suosittelisin Mummon Kammaria, Mielen Ry:n toimintaa ja Kumppanuustalo Arttelia. On kai vielä muitakin.

Kertokaa muutkin mitä yhteisöllistä toimintaa teidän paikkakunnalla on.