Sisäinen lapsi/ traumat, miten olette saaneet käsiteltyä aikuisena/kun mikään ihmissuhde ei täydennä tarvetta?

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen askel on ollut irrottautua vahingollisista ihmissuhteista.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kun ympäröi itsensä hyvillä ihmisillä niin heistä saatu lämpö ja energia eheyttää. Tässä ei vaadita keneltäkään mitään. Jonkun ihmisen lyhyt tapaaminen vaikka kirjastossa yms. Ei se vaadi edes mitään kontaktia vaan empatian ja hyvyyden voi herkkä ihminen aistia.

Miettikää kun tapaatte jonkun vihaisen, valittavan ihmisen niin sellainen vie energiaa.

Eilen just tapasin tällaisen ihmisen ja olin ihan loppu kun hän kaatoi pahanolonsa minuun.

 

Tuo voi toimia ensiapuna, mutta voiko tämä olla yleisohje kaikille? Eikö siinä käy niin, että lopulta hyvin harva viitsii olla kenenkään kanssa tekemisissä? Ja ympärilläsi ne, joilta haluaisit saada positiivista energiaa, luokittelevat sinut imuriksi ja ottavat etäisyyttä. 

Vai voisiko tavoitella sitä, että jonain päivänä pystyy kohtaamaan vihaisen, valittavan ihmisen ja huo

Varmaan sen jälkeen kun on kohdannut tarpeeksi puuttuvaa hyvää läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen askel on ollut irrottautua vahingollisista ihmissuhteista.

Tämä.

Toksiset ihmiset pois elämästä. Ei kannata edes törmäillä arkielämässä huononenergian ihmisiin.  Kannattaa vältellä ja hakeutua seuraan jossa tuntee itsensä kotoisaksi. Mutta ajan kanssa voi oppia olemaan hetken myös toksisten ihmisten kanssa.

Mielikuvaharjoittelemalla ja yksin olemalla. Ihmisen mieli ei erota todellisuutta mielikuvituksesta, joten jos pystyt kuvittelemaan, miten sinua olisi pitänyt kohdella lapsena, parannat tuon haavan tunnetasolla itsessäsi. Huonoja ihmissuhteita nykyhetkessä tämä ei tietenkään korjaa, mutta se voi korjata huonon itsetuntosi, joka auttaa sinua hakeutumaan parempiin suhteisiin

Tavoitteena olis, että pystyisit täyttämään sen sisäisen aukkosi itse. Et muiden ihmisten kautta. (Tämä on toki suhteellista. Ei ole normaalia osata olla 100% itsenäinen.) Ja sehän tapahtuu itseäsi rakastamalla. Olemalla itse itsellesi se, joka rakastaa sinua ehdoitta. Sisäiselle lapsellesi sisäinen vanhempi.

Miten?

Yritä opetella huomaamaan, kun tunnereaktiosi on kohtuuton (esim. odotat toiselta ihmiseltä liika tai liian vähän). Kyse on todennäköisesti sisäisen lapsen tunteista. Tällöin syvenny itseesi äläkä iimpulsiivisesti reagoi ihmissuhteeseen. (Kyse on suhteesta itseesi, ei ihmissuhteestasi.) Tutkiskele tunteitasi: Älä yritä järkeillä niitä tai esimerkiksi sekoittaa mukaan häpeää, vaan anna tunteen olla mahdollisimman puhdas ja vilpitön tuntuipa se kuinka hölmöltä tahansa. Tuolla tavalla saat tärkeää informaatiota itsestäsi. Todennäköisesti mieleesi muistuu joku lapsuusmuisto. Älä paneudu rypemään muistoon liittyvissä negatiivisissa tunteissa, vaan paneudu tuntemaan ja osoittamaan empatiaa. Muistele (ja tunne) muistoasi tällä kertaa ikäänkuin rakastavana aikuisena, älä tilannetta kokevana lapsena. Osoita empatiaa, empatiaa, empatiaa. Ehkä helposti mukaan ujuttautuu katkeruuden tunteita, mutta nekin on sisäisen lapsen. Yritä ettet muistele ja käsittele muistoasi katkeroituneena aikuisena, vaan aikuisena joka täysin priorisoi lapsen lohduttamisen. Kun olet prosessoinut muistosi noin, niin todennäköisesti huomaat, että se sinun alkuperäinen ihmissuhteeseesi liittyvä kohtuuton tunnereaktio on lieventynyt tai poistunut.

Tuon toteuttamiseen on olemassa meditaatiota, mutta mielestäni pelkkä syvällinen mielikuvittelukin toimii. Kun olen itse prosessoinut tunteita ja muistoja noin, niin se on todella ollut työtä. Ei pelkkiä kauniita sanoja, vaan kirjaimellisesti nyrkin lyömistä rintaan ja kärsivällistä sisäisen lapsen vakuuttelua niin kauan että se uskoo. On tuntunut huikealta kun on oikeasti pystynyt rakentamaan itseensä turvan tunteen monta kertaa, vaikka aina alussa on tuntunut mahdottomalta. Tunnen, että itsetuntoni on aidosti vahvistunut ja että rakastan itseäni, vaikka konflikteja tai vaikeita hetkiä välillä onkin. Minulla on aina minut ja olen ikuisesti oma turvani.

Ota vastuu tunteistasi sekä itsestäsi.

Halua pärjätä yksin ja itsenäisesti.

Muu ei auta, jatkuva apu ja tuki tavallaan voi olla avuksi mutta liiallisessa määrin aiheuttaa lisää pahoinvointia kuitenkin.

Kukaan muu kuin sinä itse ei voi poistaa sinun pahaa oloasi.

Eli ihan yksinkertaistettuna:

Huolehdi itsestäsi 100% ja ole vastuussa itsestäsi.

Ole itsellesi rehellinen kaikesta ja ole muille rehellinen myös itsestäsi.

Kanna vastuualueesi omassa elämässäsi.

Aina voit auttaa muitakin jos haluat mutta vain kun oikeasti haluat auttaa pyyteettömästi ja kun jaksat. 

Uskalla sanoa ei kohteliaasti, kukaan ei aina jaksa.

Tee elämässäsi vain asioita joista aidosti pidät, älä välitä siitä mitä muut ajattelevat niistä asioista.

Keskity omaan elämääsi ja anna muiden keskittyä omaansa.

Älä arvostele muita.

Kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan ja hyväksy elämän luonto.

Kärsi kärsimyksesi ja vapaudu siitä.

Ota tämä kaikki vakavasti.

Jos jäät elämässäsi yhtäkkiä yksin, et pärjää jos et ole itsenäinen ja vastuullinen ihminen. Kannattaa pohtia kuinka tärkeää on pärjätä ilman muita.

Aloita muutostoimet mielellään heti!

Kaikki narsismi on primäärinarsismia. Voi ilmetä eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Ota vastuu tunteistasi sekä itsestäsi.

Halua pärjätä yksin ja itsenäisesti.

Muu ei auta, jatkuva apu ja tuki tavallaan voi olla avuksi mutta liiallisessa määrin aiheuttaa lisää pahoinvointia kuitenkin.

Kukaan muu kuin sinä itse ei voi poistaa sinun pahaa oloasi.

Eli ihan yksinkertaistettuna:

Huolehdi itsestäsi 100% ja ole vastuussa itsestäsi.

Ole itsellesi rehellinen kaikesta ja ole muille rehellinen myös itsestäsi.

Kanna vastuualueesi omassa elämässäsi.

Aina voit auttaa muitakin jos haluat mutta vain kun oikeasti haluat auttaa pyyteettömästi ja kun jaksat. 

Uskalla sanoa ei kohteliaasti, kukaan ei aina jaksa.

Tee elämässäsi vain asioita joista aidosti pidät, älä välitä siitä

Lisään vielä tähän että sinä täytyt sisältä, et koskaan vain ulkoa. Älä hae korvikkeita. Saa tietysti tarvittaessa tarvita muita ja olla kiitollinen siitä että sai apua mutta kannattaa heti jatkaa sitä kehittämistä. Sinäkin pystyt siihen.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt minäkin. Tai oikeastaan sisäinen lapsi käsitteenä on minulle nyt vasta lähtenyt avautumaan.

Vielä jokin aika sitten olin aivan oksennusrefleksin partaalla ajatellessani sisäistä lastani, niin paljon olen itseäni oppinut inhoamaan. Eli toivottomalta tuntui ymmärtää koko juttua.

Suosittelen kirjaa: Tunne lukkosi.

Kimmo Takanen kirjoittanut.

Kirjassa kuvataan hyvin traumaperäiset tunnelukot, joita voi lähteä työstämään auki juurikin tämän sisäisen lapsen kanssa.

Hyvä kirja. On auttanut minua ymmärtämään sisäistä lastani ja antanut työkaluja miten voi luoda terveen suhteen itseensä ja päästä irti niin monesta haitallisesta ajatus- ja toimintamallista.

"Ennen kuin itse ymmärrät itseäsi, et voi saada ymmärrystä toisilta ihmisiltä. Ja kun ymmärrät itsesi, et ole enää riippuvainen toisten ihmisten antamasta ymmärtämisestä."

Tuolla kirjalla voi pyyhkiä persettä jos ei ole rinnalla elämässä rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Jäin yksin, en saanut pidettyä parisuhteita, niitäkään jotka oisin halunnut. En löytänyt niistä mitään, kun en luota ihmisiin, en rakadtu, en anna itsedtäni mitään emotionaalista. Suhteet jää pinnallisiksi eivätkä tyydytä turvan tarvetta. On helompi olla yksin ja keskityuä tekemiseen.

Minulla oli 15 v koiria, ne tyydyttävät jollain tapaa jotain tarvetta, olen niille maailman tarkein asia ja ne ovat uskollisia ja vain MINUN.

Ole onnellinen että joku sentään halusi sinut.

Tämä on vaikea asia. Ite käynyt yksin läpi näitä asioita. Ei sitä muuten pääse eteenpäin kuin käymällä itkut ja surut läpi omissa oloissaan. Kuuluu tämäkin käsitellä varmaan henkisellä polulla. Sitä polkua käyny itse läpi vuosia. Voiton puolella olen tätä suunnatonta taistelua. Ei oo helppoa. Kun ne käsittelee pois elämä helpottuu. Jos et pysty yksin niin pääsetkö terapeutille.

Sit kun olet henkisesti tasapainossa on parisuhteet helpompia. Kun pystyt olemaan oma itsesi. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kun ympäröi itsensä hyvillä ihmisillä niin heistä saatu lämpö ja energia eheyttää. Tässä ei vaadita keneltäkään mitään. Jonkun ihmisen lyhyt tapaaminen vaikka kirjastossa yms. Ei se vaadi edes mitään kontaktia vaan empatian ja hyvyyden voi herkkä ihminen aistia.

Miettikää kun tapaatte jonkun vihaisen, valittavan ihmisen niin sellainen vie energiaa.

Eilen just tapasin tällaisen ihmisen ja olin ihan loppu kun hän kaatoi pahanolonsa minuun.

Miten ympäröidä itsensä hyvillä ihmisillä jos kukaan ei halua tutustua tai olla tekemisissä?

Ne huonot ihmiset väittää välittävänsä, ainoa mitä he tahtovat on muuttaa sinua heidän omien halujensa kaltaisiksi.

Elämässä yksin vailla mitään suuntaa.

Ei työtä, ei opiskelua, ei harrastusta, ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota vastuu tunteistasi sekä itsestäsi.

Halua pärjätä yksin ja itsenäisesti.

Muu ei auta, jatkuva apu ja tuki tavallaan voi olla avuksi mutta liiallisessa määrin aiheuttaa lisää pahoinvointia kuitenkin.

Kukaan muu kuin sinä itse ei voi poistaa sinun pahaa oloasi.

Eli ihan yksinkertaistettuna:

Huolehdi itsestäsi 100% ja ole vastuussa itsestäsi.

Ole itsellesi rehellinen kaikesta ja ole muille rehellinen myös itsestäsi.

Kanna vastuualueesi omassa elämässäsi.

Aina voit auttaa muitakin jos haluat mutta vain kun oikeasti haluat auttaa pyyteettömästi ja kun jaksat. 

Uskalla sanoa ei kohteliaasti, kukaan ei aina jaksa.

Tee elämässäsi vain a

Narsismia tuo sisältä täyttyminen. Silloin vain oma napa on mikä merkitsee.??

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös tarkastella sitä ovatko ne ihmissuhteet, joissa olet kokenut etteivät täytä rakkauden tarvetta, olleet todellisuudessa rakkaudellisia ja turvallisia. Tällä tarkoitan sitä, että ovatko kumppanit olleet luotettavia, vastavuoroisia ja läsnäolevia vai vältteleviä, hylkääviä ja ennemminkin otanta puolella. Iästä riippumatta rakkaussuhteessa ja ihmissuhteissa ylipäänsä tietynlainen johdonmukaisuus, on toivottavaa. Ei toive kumppanin turvallisuudesta liity lapsen turvattomuuden kokemukseen. 

Rakkaudessakin se, että toinen rakastaa ja toinen ei, ei tosiaankaan vastaa mihinkään tarpeeseen. Tarve olla rakastettu ja rakastaa vastavuoroisesti, on perustarve. Henkilökohtaisesti en usko näihin sisäinen lapseni on vailla samanlaista pyyteetöntä rakkautta, kuin vanhemman rakkaus lastaan kohtaan. Omalla kohdallani koen nämä äidillisen/isällisen rakkauden osoitukset lähinnä tukahduttaviksi, holhoaviksi ja jopa hieman vastenmielisiksi. En

Sama täällä. Myös osa ammattiauttajista on ymmärtänyt "sisäisen lapsen" kanssa työskentelyn sellaiseksi, että siinä asiakas ikään kuin nähdään lapsena ja pahimmillaan pyritään väkisin taannuttamaan takaisin lapsen kaltaiseksi. Lopetin itse työskentelyn erään terapeutin kanssa, kun hän ei vain tajunnut, että koin hänen paapovan lähestymistapansa suorastaan vammauttavana. Minkäänlainen infantilisointi ei ole hyödyksi asiakkaan tervehtymisen kannalta.

Totta kai lapsuuden haavat ja vaillejäämiset on hyvä tiedostaa mutta mielestäni niitä ei tarvitse ajatella "sisäisenä lapsena", jos se käsite tuntuu haitalliselta tai ei muuten vain sovi omaan kokemusmaailmaan. Voi antaa itselleen luvan olla herkkä, haavoittuva ja pelokas mutta silti täysi aikuinen ilman mitään ns. lapsiosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa myös tarkastella sitä ovatko ne ihmissuhteet, joissa olet kokenut etteivät täytä rakkauden tarvetta, olleet todellisuudessa rakkaudellisia ja turvallisia. Tällä tarkoitan sitä, että ovatko kumppanit olleet luotettavia, vastavuoroisia ja läsnäolevia vai vältteleviä, hylkääviä ja ennemminkin otanta puolella. Iästä riippumatta rakkaussuhteessa ja ihmissuhteissa ylipäänsä tietynlainen johdonmukaisuus, on toivottavaa. Ei toive kumppanin turvallisuudesta liity lapsen turvattomuuden kokemukseen. 

Rakkaudessakin se, että toinen rakastaa ja toinen ei, ei tosiaankaan vastaa mihinkään tarpeeseen. Tarve olla rakastettu ja rakastaa vastavuoroisesti, on perustarve. Henkilökohtaisesti en usko näihin sisäinen lapseni on vailla samanlaista pyyteetöntä rakkautta, kuin vanhemman rakkaus lastaan kohtaan. Omalla kohdallani koen nämä äidillisen/isällisen rakkauden osoitukset lähinnä tukahdu

Olen samaa mieltä. Kaikissa meissä ei kuitenkaan asu sellaista sisäistä kiukuttelevaa lasta. On suorastaan noloa kun ei ymmärretä ihmisiä.

Yksin olemisen kautta voi löytyä alku tiedostamisessa, itsetuntemuksessa ja muutoksissa.  Alun jälkeen turvallisista ihmissuhteista voi olla tukea.

Vierailija kirjoitti:

Olen vähentänyt muiden miellyttämistä, hyväksynnän hakemista, opetellut olemaan itsekkäämpi, tajunnut että jokaisella meistä on ongelmia jotkut vain piilottavat ne paremmin. Olen löytänyt oman arvoni. Löysin itseni eristyksen ja pimeyden avulla ja se tapahtui "itseni" kohtaamisella. On tämä kyllä edelleen jokapäiväistä sotaa itsensä kanssa, tuskin loppuu koskaan, mutta siitä tulee päivä päivältä helpompaa.

Kuulehan, kun aamulla heräät mene peilin eteen, katsele itseäsi ja hymyile, sano huomenta paras ystäväni, tänään on uusi päivä nauttia elämästä, perheestä, ystävistä, työelämästä ja mitä eteen tuleekaan.! Opettele olemaan tyytyväinen itseesi, sano peilikuvallesi olet kiva ja nätti!

 

Terveisin onnistunut :))