***SUURPERHEODOTTAJIEN vko 47***

Nostetaan tätä nyt vähän ylös. Tulkaa nyt joku kirjoittamaan.

Pieni hetki omaa aikaa,pojat vein juuri puistoon.Ihana,ihmeellinen hiljaisuus.Ruokaa pitäis alkaa laittaa mutta nyt kyllä istun hetken tässä nenä kiinni ruudussa=)



Harrastuksista!

Meillä vanhin tytär(10v)pelaa sählyä 1h/1 krt viikossa.

Tyttäret nro 2&3(7 ja 8,5v)tanssivat balettia ja neiti nro 2 soittaa myös viulua(2 krt/viikko).

Poika 5v käy musiikkileikkikoulua.

Nuorimmalla 2v ei ole vielä mitään harrastusta,ehkä vuoden päästä muskariin myös laitan.

Näissäkin jo riittämiin kuljettamista.



Nyt seikkailemaan sivuille ja lueskelemaan...



Kaikki reippasti mukaan,kyllä sieltä joku rako kirjoittamiseen kaiken hulinankin keskeltä löytyy,eikö=)



Leanna +5 ja rv 22+

Ai miten niin mulla ei ole muuta tekemistä kuin notkua koneella?? =) Oikeesti työteho on hidas, mutta onhan sitä taas jotain tullut tehtyäkin. Valillä vaan käyn kurkkimassa, että onko kukaan muu ehtinyt kirjoittamaan. Leanna onneksi sentään oli katkaisemassa yksinpuheluni.



Esikoinen kotiutui eskarista ja kaipaa juttuseuraa, joten palailen taas myöhemmin.

Meiramiina 6+0 (uusi viikko alkaa)

Tai siis molemmille :)



Minä en eilen jaksanut kirjoittaa tälle puolelle mitään. Olin illalla aivan puoli kuollut koulupäivän jälkeen. Makasin sohvalla vaan, jalkoja kummasti kolotti. Tänäänkin jo koulussa on käyty, mutta ainakin toistaiseksi pirteämpi olo kuin eilen.



Minulla ei muuten myöskään ole paljon alamahassa ollut tuntemuksia. Ei nippaa eikä nappaa. Ihan muutaman kerran on tuntunut repäisykipua. Ja samoin, kuin meiramiinakin, minä heti ajattelen, että jos se kohtu ei kasvakaan :/ Ultra minulla on siis ensi viikon keskiviikkona, mutta siihenkin tuntuu olevan ikuisuus. Muutenkin kun tämä alkuraskaus on ollut huomattavasti vähäoireisempi kuin esim. edellinen, niin olen täällä välillä ollut ihan hermorauniona. Minä esim. edelleen pystyn juomaan kupin kahvia aamulla, mutta iltapäivällä ei enää maistu. Aiemmin kahvi on jäänyt kokonaan moneksi viikoksi juuri näillä main raskautta.



Harrastuksista. Meillä pojat (6v ja 9v) pelaavat 1-2 kertaa viikossa jääkiekkoa. Esikoinen 12v kävi viime vuoden cheerleadereissa, mutta se jäi tänä syksynä, eikä uutta harrastusta oikein ole löytynyt tilalle. Oikean pianon hankimme hiljattain ja sitä olisi neidin tarkoitus alkaa taas soitella. Aiemmin on siis käynyt sähköurkutunneilla. Tyttö myös viettää todella paljon aikaa koiramme kanssa, joten sekin kai harrastuksesta käy :) Kuopuksella 2v5kk ei ole vielä harrastuksia. Eikä oikein meillä vanhemmillakaan. Miehen " harrastus" tuntuu olevan tuo remontti ja minä luen aina kun ehdin. Siis muutakin kuin koulukirjoja :)



Tukiverkosta oli Leanna kysellyt. Meillä se on aika olematon. Tai no, jonkinlainen :) Minulla on yksi sisko, joka asuu nyt toisella paikkakunnalla. Hänellä on itsellään kaksi pientä lasta. Miehellä on myös yksi sisko, joka on lapseton, mutta työssä käy tietenkin. Hän on kuitenkin useimmiten se, jota apuun pyydetään, jos lastenvahtia tarvitaan. Miehen vanhemmat ovat vielä työikäisiä ja minun äitini on sairaselääkkeellä, joten isovanhemmat ovat rajallisemmin käytettävissä. Toki kaikki auttavat tilanteidensa mukaan, mutta jotenkin sitä on itsekin tullut sellaiseksi, että ei oikein tule edes pyydettyä. Ellei ole joku ihan akuutti tilanne. Toki joskus muutenkin (mutta tosi harvoin), että päästään miehen kanssa ihan kahdestaankin johonkin.



Nyt täytyy lähteä haukkaamaan jotain. Nykyään on nälkä ihan tämän tämän :) Palailen vielä illemmalla.



Misti rv 6+3

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8849725&p=5&tmode=1&smode…



Pikaisesti ennenkuin pitää laittaa rukaa pöytään.Laitan mukaan viimeviikkoisen pinon linkin.



Täällä ollut hoppu ja hätä,kun 5 v. koira karkasi 4 päivää sitten eikä vieläkään oo kotiutunut =( On pari kertaa aikaisemminkin käynyt " naisissa" ,mutta kotiin on samana päivänä tullu. Nyt ei ole mitään tietoo missä luuraa. Ja hankala näin pimeällä mustaa koiraa etsiä.



Meillä lapset harrastaa pesistä.



Tukiverkosta oli puhetta ja meillä sen suhteen on surkea tilanne kun vanhemmat ja sisarukset asuu 200 km päässä, pikaista hoitoapua ei ole siksi tarjolla. Pojat ovatkin tottuneet kulkemaan aina meillä mukana. Kahdenkeskistä aikaa ei miehen kanssa ole kuin todella harvoin. Mutta silloin nautitaan oikeen kunnolla :)

Arkea siis pyöritetään omalla voimalla...



Olo on itsellä hyvä,vauveli liikku hiljakseen,mutta liikkeitä tuntuu jo liki päivittäin.



Nyt pitää lähtä laittaa pöperöä pöytään.



Vointeja ja masun kasvatusta kaikille



edram ja himppu rv 20+3

Miten voikin olla näin väsynyt?? Eilenkin simahdin illalla ja nukuin yksitoista tuntia yhteen menoon. Silti olo on sellainen, että hetkeksikin jos oikaisisi niin uni tulisi varmasti. Aina tämä alkuraskaus väsyttää, mutta en muista oonko ennenkin ollut tosiaan näin poikki. Varmaan harmaa kelikin vaikuttaa. Toisaalta hyvä, että on jotain oirettakin. Mistin kanssa samat tunnelmat, että kun on niin paljon vähemmän oireita kuin edellisellä kerralla niin mielessä käy välillä, että onkohan kaikki ok. Tosin mulla kakkosen raskaus oli alusta loppuun todella vähäoireinen. Kohdun kasvukipuja oli kyllä aluksi, mutta muuten ei kerrassaan mitään. Niin hyvässä kunnossa en ole ollut koskaan " normaalitilassakaan" eli kaikki tavalliset vaivatkin katosivat. Jos vaikka nytkin sitten tulisi taas tuollainen ihanneraskaus. (Toiveajattelua) Viime raskaudessa tuo pahoinvointi oli niin hurjaa ja jotenkin oletin, että sitä olisi nytkin, mutta eipä onneksi ole näkynyt.



Oli lohdullista lukea, että te muutkin olette uskaltautuneet suurperheellisisksi, vaikkei tukiverkko kovin hyvä olekaan. Itsellä kun on ystäväpiirissä oikeastaan vaan kaksi suurperhettä, joilla kummallakin aktiivisia sukulaisia lastenhoitoapuna. Mutta selviäähän sitä onneksi ilmankin ja lapset tottuvat kulkemaan mukana kaikkialla, mikä minusta on ihan hyvä asia.



Aamupäivällä kävi kylässä yksi ystävä, joka tiesi meidän vauvahaaveista ja olin varma, että joudun raskauteni paljastamaan. Meno oli kumminkin sen verran vauhdikasta, kun lapsia oli iso joukko, ettei loppujen lopuksi tullut tilaisuutta asiasta keskustella. Toisaalta vähän harmittaakin. Olisi kiva ollut kumminkin jollekin jo kertoa. Nimenomaan haluaisin kertoa niille, joiden tiedän asiasta ilahtuvan. Kauhistelijoille ajattelin jättää kokonaan kertomatta. Huomaavat varmasti aikanaan. Ja onhan tämä toisaalta niin hauskaa aikaa, kun on ihan ikioma salaisuus miehen kanssa. =)



Onko teillä muilla muuten miehet olleet innokkaita suuren perheen hankkimiseen vai oletteko joutuneet suostuttelemaan? Meillä mies on ollut koko ajan innokas ainakin neljään lapseen. Nyt on kai vähän samoissa tunnelmissa, että ehkä tämä on viimeinen, ehkä ei...



Kuopus pitäisi mennä herättelemään, joten päivän hiljainen hetki on ohi. Onnellista odotusta ja pirteyttä harmauteen!

Meiramiina

nyt sitten ja lähden virallisesti mukaan, vaikka jo aiemmin olen jotain tänne huikkinutkin :D



tässpä ensin infoa

nikki: mammaxneljä

iät: mä 31, ukko 35

Keski-Suomessa ollaan, omakotitalossa asustellaan, rakensimme 2002

lapsia 4: tytöt 96 ja 01, pojat 98 ja 03, nyt la heinäkuun puolen välin paikkeilla



Tämä vauva on vielä suuri salaisuus. Ainoastaan parhaalle ystävälleni soitin samantien kun plussaa näkyi :) Muiden kommentteja nyt sitten odottelen sekä innokkaasti, mutta myös pienin kauhunsekaisin tunnelmin... Aika ylläri tämä taitaa olla... Mieheni on itse 6-lapsisesta perheestä, joten hänet piti oikeastaan ' suostutella' vasta tähän vitoseen, muut on tehty sulassa sovussa :D Luulen että suuri yleisä ajattelee minun nyt aikovan suunnata tieni työelämään, sillä valmistun yliopistosta nyt kevään aikana, kunhan tuon gradun saan valmiiksi. No mielestäni ajankohta on nyt mitä mainioin :)



JOuluna olemme ajatelleen uutisen sukulaisille kertoa, mutta

pikkuisen pelkään, että tämän pahoinvoinnin vuoksi kärähdän vauvelista jo ennemminkin, äitillä ainakin on toimiva ' vauvatutka' , mutta koitan tsempata. Onneksi mamma on 200 km päässä, mutta tuntuu että voi saada asian selville lankoja pitkinkin :D



Mistäs nyt olettekaan täällä jutelleet...

Tukiverkostosta ainakin. Meidän kaikki sukulaiset, siskoani lukuunottamatta, asuvat 200 km päässä. Apua ei siis ole kamalasti saatavilla, mutta tähän asti on selvitty hyvin. Lapsemme ovat siskolleni kuin omia, joten olemme pääässeet sitten miehen kanssa kahdestaankin jonnekin. Nyt olemme viikon kuluttua lähdössä ulkomaille viikoksi ja se on kyllä hyvin tervetullut asia!



Lasten harrastuksista... Meillä niitä ainakin on... kaksi soittaa pianoa, on vesileikki, tanhu, kaksi käy muskarissa, jalkapallo, sähly... mies lentopalloilee ja itse jumppailen. Illat ovat siis aika hulinaa... Joskus kieltämättä väsyy noihin menoihin, mutta koitan ajatella, että harrastuksista poikii paljon hyvää myöhempiä aikoja ajatellen...



Ihanaa kuulla että muillakin on väsymystä!!! Tai no ei nyt ihanaa, mutta lohduttavaa ;) Itse olen aivan TÖÖT. Nukahtelen jopa istuaalleni... ja tämä kamala olo vain pahenee päivä päivältä. Nyt olen päättänyt aloittaa sodan tätä vastaan ja aion kokeilla b-vitamiinia ja inkivääriä. Katsotaan auttaako... Hajut käyvät nyt nenään tosi voimallisesti, pahin on tällä hetkellä kahvinkeittimen suodatinpussi jossa on vanhoja puruja... mielenkiintoista :D



Nyt on aika raskas viikko meneillään, mies on paljon reissussa, yksi lapsi kipeenä ja ennen matkaa olisi kouluhommia, jotka olisi saatava valmiiksi, niin pystyisi lomailla rauhallisin mielin... Nyt menen vaan ajatuksella ' kun tästä viikosta selviän, niin...'



Nlaan ajattelin soitella huomenna... yksityiselle menen maanantaina ulrtaan, sillä hermo ei kestänyt olla menemättä. osittain tuon reissunkin takia haluan nähdä onko kaikki paikallaan... Itselläni on kaksi keskenmenoa kolmosen jälkeen koettuna, niin pieni pelko kytee takaraivossa. Oireet tosin nyt ovat ainakin totta...



nyt on muuten pakko mennä syömään. sitä teen jatkuvasti! Maha ei tunnu täyttyvän millään! Tästä se painon keruu sitten taas alkaa, hui ;)



Mutta mukavaa hulina-iltaa kaikille ja kärsivällisyyttä, jotta jaksamme noita ihania nuppujamme hoidella :D



-mamma kera neljän ja yhden 6+3 ikäisen salaisuuden kanssa

Tänään juossut asioita.Olin lounaalla äitini kanssa ja tulin selanneksi iltasanomat vai oliko ilta lehti,mutta kuitenkin sielä oli kirjoitus hoitoviirheen takia vammautuneesta lapsesta.Juuri siis synnytksen hoitovirhe.Useampikin kurja kokemus.Siitä heräsi kysymys:

Miten teidän synnytykset ovat menneet?Leppoisasti omalla vauhdillaan ja tavallaan vai onko tarvittu avitusta,imukuppeja,sektioita?

Onko ollut ihmetyttäviä tilanteita tai peräti vaara tilanteita?

Pelottaako,askarruttaako seuraava synnytys niistä syistä?



Itselläni kaikki sujunut hyvin,ihan omalla painollaan.Ainoa hurja ja kurja kokemus on kolmannen kohdalta jolloin epiduraali laski verenpaineeni ihan pohja lukemiin ja kamala kuhina lääkäreitä ja kätilöitä hääri ympärilläni.Mut nostettiin synnytyspedissä jalat kohti kattoa juuri ennen kuin piti ponnistaa.Itse en muista muuta kuin euforisen hyvänolon tunteen jonka puudute ja rr lasku tekivät,viittä vaille tajunnan menetys siis.Mutta tais olla vaaratilanne.Kaikki kuitenkin tasottui ja loppu hyvin kaikki hyvin.

En osaa pelätä synnyttämään menoa,en vaikka monesti äitini ja siskoni " kieltävät" lukemasta moisia artikkeleja.Kaikkea voi sattua ja ei niille sitten mitään voi.....

Ainoa asia joka hieman jossain alitajunnassa kiusaa on uudelleen synnyttäjän riski verenvuotoihin.Koskaan ei kummoisiakaan vuotoja ole ollut,edellisistä.



Misti kyseli miehen suhtautumista suurperheeseen.Meillä mies on aina ensin sanonut ei mutta on sitten hyvinkin äkkiä muuttanut mielensä.Muutama kaunis pyyntö ja silmien räpsäytys=)Hih!

Yhtäkään hän ei antaisi pois mutta ehkäpä hän ei ollut koskaan ajatellut olevansa reilu 3-kymppisenä 6 lapsen isä=)Nyt kun olen vilautellut haavetta vielä yhdestä tämänkin jälkeen,on hän ollut myöntyväinen,jo nyt!!=)Sanoi vaan että sama hullunmylly se kai on ,onko lapsia sitten 6 tai 10=)



Raskauden suhteen ei uutta raportoitavaa.Masu matkaa tuossa mukana kivasti.Ei onneksi kiusana supistuksia eikä oikeastaan mitään muutakaan vaivaa.Ihan hyvä olo kaikin puolin.



Perjantaina tiedossa äitien iltaa.Tyttöystävien kanssa kylpylään ja syömään hyvin.Ihanaa,perjantaita odotan innolla!



No nyt sitten taas mentävä...



Leanna ja viisikko sekä rv 22+

Päiväunet nukuttu ja täällä taas :)



Eilen illalla tuli ihan kamala pahaolo, ihan puskista. Yhtäkkiä vaan oli päästävä petiin ja kaikkki yökötti oikein kunnolla. Onneksi uni helpotti ja aamulla oli parempi olo. Mutta tänään oli koko päivän vähän sellainen onko-vai-eikö-ole huono olo. Kotiin kun ajelin, niin olihan se. Mutta pienet päiväunet sain nukuttua, kun kuopus oli vielä päikkäreillä ja sekös oli mukavaa. Ja taas ruoka maistui :) Minulla kanssa välillä tuntuu, että maha on ihan pohjaton, mutta eilen kyllä sitten närästikin.



MammaXneljä: mukavaa, että tulit mukaan :) Toinen opiskelija-äiti joukossa on mukava asia. Tosin sinä olet jo lähellä valmistumista, minä en ihan vielä. Mutta toista tutkintoa tässä kun puurtaa, niin aikataulun ei ole ihan niin väliä :) Ainoastaan se vähän jännittää, että miten mahtavat opettajat suhtautua, kun kuulevat, että aion pitää taukoa opinnoissa. Katuvat varmaan, että minut sisään ottivatkaan :/



Meiramiina kyseli miehen halukkuutta suurperheen isäksi. No, meillä mies oli kolmannen jälkeen sitä mieltä, että kiitos riittää. Sain kyllä kiristää, lahjoa ja uhkailla, että taas toimeen ryhdyttiin. Tai oikeastaan minä kun en ole kovin hyvä odottamaan ja tiesin kyllä, että aika auttaisi asiaa, mutta piti vaan puhua asiasta ihan alvariinsa ja hermohan siinä välillä miehellä meni. Mutta kun hellitin ja annoin ajan kulua, niin sitten jo oli mieskin valmis. Ihan oma-aloitteisesti :) Yllätys tämän raskauden suunnittelussa olikin sitten iso, kun mies ihan itse alkoi kuiskutella, että mitäs jos kuitenkin kerran vielä. Itse olin ajatellut, että hän haluaa minun opiskelevan pidemmälle, mutta muahan ei tarvii tämän asian kanssa yllyttää ;) Onneksi ei ehditty kierukkaa laitattaa, sekin kun oli yksi vaihtoehto vielä kesällä.



Synnytyksistä. Minulla on ollut suht koht mukavia synnytyksiä. Jos nyt synnytystä voi sanalla mukava kuvailla. Ensimmäinen kesti liki 12 tuntia ja sain kaiken mahdollisen kivunlievityksen petidiinistä ja aqua rakkuloista aina epiduraaliin asti (ja jotain siinä välillä). Eli aika koville otti. Mutta muut ovat sitten järjestäen tulleet sutjakkaammin kuin edellinen, eli ei valittamista. Kakkosen aikana en ehtinyt saada ilokaasua kummempaa lääkitystäkään ja kolmosen ja nelosen synnytyksissä ilokaasu-parakervikaali-cocktail on saanut kohdunsuun avautumaan ihan parilla supistuksella ja siten nopeuttanut hommaa entisestään. Kätilötkin ovat olleet joka kerran ihan mukavia ja inhimillisiä tapauksia.



Juups, nyt on välillä tehtävä jotain muuta. Illan jatkoja kaikille!



Misti rv 6+4 (ollaanko me heinäkuun mammat muuten ihan perättäisillä päivillä?)

Eli olihan meillä nelosen synnytyksessä sellainen jännitysmomentti, että vähän ennen ponnistusvaihetta alkoi olla vauvan sydänkäyrässä aina supistuksen aikana pudotuksia. Kätilö niitä seurasi ja sanoi mennessään, että soittakaa kelloa, jos jotain ilmenee. Yhden kerran äänet katosivat kokonaan, mutta siinä samassa kätilö tuli takaisin ja sain alkaa ponnistaa. Vauvan syntyessä piti sitten himmata, kun pää oli ulkona. Napanuora kun oli kahdesti tiukasti kaulan ympärillä ja se katkaistiin siinä heti. Mitään hätää ei onneksi vauvalla ollut koko aikana, vain vähän kalpea oli ensimmäiset päivät.



Että semmoinen tapaus.

Synnytyksistä oli juttua. Mulla ovat kaikki olleet ihan normaaleja ja aika ripeitä synnytyksiä. Meiltä sairaalaan matkaa liki sata kilometriä, joten se on tarjonnut pientä jännitystä kahteen viimeiseen synnytykseen. Esikoinen syntyi aikana, jolloin asuimme lähellä sairaalaa ja synnytys alkoi muutenkin rauhallisesti veden menolla.(Kesto reilu 6 tuntia eli nopea ensisynnytys kuitenkin)



Nämä jälkimmäiset ovat mennee suunnilleen samalla kaavalla eli varmuuden vuoksi on sairaalaan lähdetty ajoissa ja sitten on lopulta tullut kiire. Kakkosen kohdalla meinasivat laittää kotiin, kun ei kunnon supistuksia ollut, mutta onneksi en suostunut. Sairaalassa oli kauhea ruuhka ja istuin käytävällä (yöllä tietenkin) ja meinasi epätoivo tulla kun hiljaksiin supisteli. Kohdunsuu oli kolme senttiä auki, kun vihdoin pääsin saliin " lepäämään" . Sitten alkoi rytinä. Ihan hirveitä supistuksia, kamala kipu. Lääkäri hälytettiin paikalle antamaan kohdunkaulapuudutetta, mutta kun sitten tuli, totesi, ettei voi puuduttaa, kun ei ole mitään mihin puuduttaisi! Kohdunsuu oli täysin auki. Mua ei kuitenkaan ponnistuttanut ja kun kätilöllä oli niin kiire, meni vielä hetkeksi pois ja käski soittaa kelloa. Samantien kun kätilö oli mennyt, tunsin, että vauva tulee ulos. En tietoisesti ainakaan ponnistanut, mutta vauva liukui ulos. Kun kätilö tuli paikalle, pää oli ulkona, mutta napanuora tiukasti kaulan ympäri. Oli todella tuskaa, kun kätilö käski " pidättämään" jotta saisi hanskat käteen ja napanuoran katki. Onneksi kätilö oli ammattitaitoinen ja osasi vedota siihen, että vauvan takia on pakko pinnistää. Jälkikäteen on kyllä huvittanut, että yleensä vauvaa ponnistetaan ulospäin ja minä yritin sitten pitää vauvan sisällä... Oli paljon ikävämpää kuin ponnistaminen. Vauva kuitenkin syntyi ja oli sininen aluksi, mutta muuten kunnossa. Vajaa tunti ehti kulua tuosta kolme senttiä auki tilanteesta, kun vauva oli maailmassa. Sain tosi hyvää jälkipuintiapua sairaalassa ja synnytys käytiin pariin otteeseen vaihe vaiheelta läpi. Se auttoi hirveästi, sillä aluksi kaikki oli mielessä hirveänä kaaoksena. Tuo käsittely varmasti auttoi niin, että synnytyksestä jäi lopulta ihan hyvä muisto. Olihan se sikäli helppo, että kipuja oli vain se vajaa tunti. Kun vielä olisin tiennyt sen niitten kipujen keskellä...



Kolmosen synnytyksessä emme uskaltaneet taaskaan jäädä odottamaan kivuliaita supistuksia. Yksi hukkareissukin tehtiin. Sairaalassa oli taas turhautunut olo, kun ei käyrälle saatu kunnon supistuksia. Toista kertaa en kumminkaan halunnut kotiin palata ja taas jäätiin odottelemaan. Tällä kertaa toistui sama kuin edellisellä kerralla eli sitten yks kaks tuli kovia supistuksia ja sitten se olikin menoa. Jälleen jäin ilman kipulääkettä, lääkäri kurkkasi ovesta, kun ponnistin. Totesi, ettei taideta puudutteita tarvita. =) Tällä kertaa osasin varautua nopeaan loppuhuipennukseen eivätkä kivutkaan tuntuneet niin kauheilta, kun tiesin, että kohta tämä on ohi. Kolmosta kyllä ihan oikeasti ponnistin ulos eli ihan yhtä " liukkaasti" ei tullut kuin kakkonen. Ihana synnytys kaiken kaikkiaan.



Jännitystä siis riittää tuon matkan takia, jos heinäkuussa päästään taas synnyttämään. Kolmosen synnytysajaksi kirjattiin neljä tuntia laskettuna ekasta supistuksesta jonka kotona tunsin. Jos aika olisi laskettu ekasta kivuliaasta supistuksesta niin aika olisi jäänyt reilusti alle tunnin. Siinä ajassa ei olisi sairaalaan ehtinyt...



Aina yhtä mielenkiintoinen aihe tuo synnyttäminen. =) Mulla ollut hyviä kokemuksia enkä siksi ainakaan nyt pelkää synnytystä, vaikka ainahan siinä voi sattua vaikka mitä uudelleensynnyttäjälläkin. Ja onhan nuo hoitovirhejutut kurjia ja tuntuvat niin turhilta. Helposti varmaan sellaisesta tulee katkeraksi, vaikka kuinka tietää, että virheitä sattuu jokaiselle.



Nyt kutsuu taas sänky. Mukava tosiaan kuulla, että väsy vaivaa muitakin samoilla viikoilla menijöitä. Meillä on siinä heinäkuun puolivälissä oikein suma, kun melkein joka päivä jollain la. =) Toivottavasti silloin kaikki yhdessä jännätään.



Jaksamista kaikille tähän harmaasee keliin ja iloa odotukseen!

Meiramiina 6+1 muistaakseni. (Taidan olla viimeinen meistä heinäkuisista)



Niin ja viime viikolla joku kirjoitti jännäävänsä synnyttämään lähtöä (nikkiä en muista valitettavasti). Jokohan olet hävinnyt linjoilta ja saanut vauvan kainaloon??

Nostan vaan töiden lomassa. Sateinen keli jatkuu, lunta on ikävä.

Antakaahan kuulua itsestänne!

Meiramiina

Oppilaat tekee koetta ja mulla tekemisen puute (lorvikatari:)).



Tylsää kun on niin pimeää ja harmaata.



Suurperhettä ei koskaan oikeastaan olla ajateltu hankkia,mutta tässä vuosien varrella on perhe kasvanut ja me sen mukana.Jokaisen jälkeen on ensin aatellu että kyllä nämä riittää mutta jotenkin se vauvakuume aina hiipii salakavalasti nurkan takaa ja vie mukanaan. Onko tämä nyt viimeinen se jää nähtäväksi (toivottavasti ei).



Synnytykset ovat sujuneet helposti,luomusti ja nopeasti. Toivottavasti tämäkin jatkaa samaa rataa.



Nyt olen ruvennu miettimään jo tulevaa ja olisi ihanaa jäädä kotiin hoitamaan vauvelia siihen asti kun täyttänee vähintää kolme. Raha tilanne huolestuttaa että miten ne saa riittämään. Tiedän että kyllä aina jotenkin selviää,ei meillä nyttenkään rahaa mihinkään ylimääräiseen ole,ja aina niistä omista vähäisistäkin menoista voi tinkiä =)

Kotona olo on vaan ruvennut kiinnostamaan enemmän kuin töihin paluu.



Onko kellään tietoa voisiko hoitovapaalla ollessa ottaa vaikka yhden vieraan lapsen hoitoon?



( . ) sen kun kasvaa vaan. Olo on hyvä ja onnellinen että oon jo näinkin pitkäälle odotuksessa päässy,vaikka alku olikin hankala.

Viikonpäästä ois rakenneultra ja sitäkin jo vähän jännitän. No jospa siellä selviäis kumpi ois tulossa niin pääsee ostelee vauvan tarvikkeita jo pikkuhiljaa.



Nyt on jatkettava töitä!



Vointeja ja mahan kasvatuksia. Ja uusille tervetuloa mukaan!



edram ja himppu rv20+5

En muista olenko tänne esittäytynyt. Eli neljättä odotellaan, isommat lapset on 4v, 5,5v ja 6,5v.



Meille neljättä on jo vuosia toivottu, mutta aina on ollut jokin " este" että ei nyt. Niin niitä syitä olisi nytkin, mutta päätettiin, että ei sitä täydellistä aikaa taida ikinä löytyä. Nyt kun kaksi isointa lähtee ensi syksynä kouluun, niin tuntui olevan hyvä sauma haaveilla vauvaa.



Itsekin olen tuota hoitovapaata miettinyt. Kotiin jään, se on aika varmaa, vaikka talous menee taas kerran tiukalle.

Mutta itse ajattelin myös, että kotiin voi ottaa hoitolapset (näin siis voi tehdä, kun joku sitä kysyi) tai kun mieheni on palomies, niin voisin tehdä keikkaa hänen vapaapäivinään. Olen hoitoalalla ja täällä keikkaa riittää! Joten pientä lisätienistiä olisi kyllä mahdollisuus hankkia. En kuitenkaan raaski viedä pientä hoitoon ja haluan olla kotona kun tuo 4v lähtee kouluun.



Synnytyksistä:

Meillä ensimmäinen kesti vuorokauden. Sain epiduraalin, jonkun muun puudutteen ja vaikka mitä. Silti tuntuu etten ollut tajuissani ja etten muista mitään. Tyttö kuitenkin syntyi hyväkuntoisena.



Seuraava kesti 9h. Sain ilokaasua ja se riitti. Pojalla kuului synnytyksessä sydämestä ylimääräisiä ääniä ja 3viikkoa niitä tarkkailtiin, mutta syytä ei löydetty. Pojan kaulan ympärillä oli napanuora kaksi kertaa tiukasti ja se leikattiin poikka kun pää oli syntynyt. Napaveren arvot oli silti hyvät ja poika voi hyvin.



Kuopus syntyi 4 tunnissa lapsiveden menosta. Ilokaasua taas naukkailin. Helppo ja nopea synnytys ja tyttökin sai täydet 10 pistettä. Kätilöllä tuli kiire, kun ei meinannut ehtiä synnytykseen mukaan.



Nyt ed. synnytyksestä on 5 vuotta ja varmaan tämä kerta tulee olemaan edellistä pidempi. Mutta eiköhän siitä selvitä.



t, epiapi 5+4, ja kolme lasta

No, meillä mies oli kolmannen jälkeen sitä mieltä, että kiitos riittää.

Onneksi ei ehditty kierukkaa laitattaa, sekin kun oli yksi vaihtoehto vielä kesällä.

Meillä samantyylinen juttu. Mies oli kavereilleenkin sanonut, että ei meille enempää lapsia tule, kun mulle iski vauvakuume. Kiristys ja lahjonta tepsi ja mies suostui.

Sanoi tuossa yksi ilta, että kyllä sä sen viidennenkin multa vielä onnistut vinkumaan.

Mekin oltiin kierukkaa laittamassa. Kävin papassakin sitä varten jo ja varasin ajan. Mutta ei ehditty laittamaan ;)

epiapi rv 5+4

täällä istun, joten ajattelin kirjoitella aikani kuluksi. Kolme neljästä lapsesta kotona, yksi flunssassa ja toinen kurkku kipeenä. Olo on väsynyt ja vatsassa velloo... just hain kaupasta inkivääriä ja b-vitamiinia, joita ajattelin kokeilla.



Synnytyksistä... eka oli kamala kokemus, pitkä ja muistikuvia ei pahemmin loppuajasta ole, petidiiniä, ilokaasua ja aqua rakkuloita ainakin tuli kokeiltua. tyttö oli 3500 ja kaikki hyvin. Toka oli nopea reissu, sairaalaan kolmen maissa ja viideltä poika maailmassa. Ilokaasun avulla mentiin ja kokoa oli 4200, mutta 5 min kesti vain ponnistaminen, kun ekaa tuhersin puoli tuntia. Ei traumoja tästä reissusta :D kolmannella yöllä meni vedet, käytiin näytillä mutta lähettivät kotiin. Aamulla käynnistettäväksi, 10ltä olin tipassa, supparit alkoivat pikkuhiljaa ja tyttö, 3600, syntyii kahden paikkeilla minuutin ponnistuksen jälkeen. Kaikista miellyttävin kokemus, vaikka ennen ponnistusta kivuut oli tosi kovat, ilokaasulla pärjäsin kuitenkin koko ajan. Nelonen sitten käynnitettiin painoarvion perusteella. Pari päivää olis sairaalassa (TYLSÄÄ!) kun tabuilla koittivat käynnistää ja mitään vaikutusta ei ollut. Lääkäri olis vielä lähettänyt takaisin kotiin, mutta kieltäydyin ja sanoin haluavani tippaan ja tunti siitä, niin salissa makoilin tipassa. Pikkuisen kerkesin suppareita alkaa tuntea ja kätilö kysyi haluanko tietää missä mennään. siinä selvisikin sitten että meille oli syntymässä supermies eli hän oli tulossa vasen käsi edellä. Lääkäri koitti työntää kättä takaisin (oli muuten aika ilkeän tuntuista) mutta huomasi että poika oli napannut napanuoran mukaansa. Tästä muistan vaan sen että huudettiin hätäsectio, sillä sydän äänet alkoivat laskea ja siitä kului 5 min niin poika oli maailmassa. Vauhti oli aikamoinen!!! Kaikki kuitenkin vauvalal hyvin ja kokoakin vain 3600, vaikka arvioivat yli 4-kiloiseksi. Tosin hän syntyi sitten 37+5 viikoilla, eli olisihan tuota painoa vielä pikkuisen tullut. Kätilö naurskeli myöhemmin, että eipä ole ennen syntymätön lapsi häntä kädestä puristanut, sillä matkalla sectioon hänen piti koittaa pitää vauvaa paikallaan, ettei enää alemmas tuu, niin poikamme oli puristanut siis kätilöä sormesta ;)



Nyt pikkuisen (jo) mietityttää tuleva synnytys, kunhan nyt vaan onnellisesti sinne asti pääsytään. Edellisestä norm synnytyksestä kuitenkin sitten aikaa jo kuusi vuotta... Toivottavasti ei ole samanlainen rääkki tiedossa kun ykkösellä... Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä että norm synntyts on tavoitteena, sillä section jälkeiset kivut oli ihan kamalat! Vauvaakaan ei pystynyt, saati saanut, kunnolla hoitaa.



Mutta nyt täytyy mennä syömään... en siis muuta teekään nykyään :D

Mukavaa päivää kaikille!

Terve!

Itse en tähän joukkoon vielä kuulu mutta haaveissa olis joskus kuulua...toista lasta odotellaan.

Mietinnän alla on muutamia asioita ja haluaisin niihin vastauksia jos joku viitsii vastailla...

Elikkä taloudellisesta tilanteesta,kuinka paljon mietitte taloudellista selviytymistä kun lapsia tulee useampi kuin kolme. Tuntuu välillä että rahat on tiukalla yhdenkin kanssa jo. Tuskin nyt kaikki suurperheet on tavallista rikkaampia,vai?

Onko mahdollista saada kotiin hoitajaa kelan tms. tuilla kun nuorin on kolmen ja vanhimmat koululaisia. Eli jos itse palaisi työelämään?

Toivottavasti nää kysymykset ei tunnu tyhmiltä...

Oli mulla muitakin kysymyksiä mut ne ny hävis päästä johonkin...

Ja jos joku jaksaa niin saa esitellä suurperheen plussia ja miinuksia...Haluais ajatella aina niin järkevästi lasten hankintaa mut jotenkin se vauvakuume vie voiton. Tunteet menee järjen edelle. Tosin toinen tässä vasta on tuloillaan.

Jaksamista teille kaikille usean lapsen äideille! Ja kiitos jos jaksatte vastailla...



-Hensu

Olen käynyt lueskelemassa tätä teidän pinoa, mutta joskus jää monta päivää väliin, etten edes käy koneella, kun on niin älytön väsymys ja huono olo. Aikaisemmissa raskauksissa en kärsinyt pahoinvoinnista juuri ollenkaan, mutta tältä viidenneltä pikkuiselta minulla on koko ajan etova olo. Kuvotusta on taukoamatta aamusta iltaan, ja yölläkin, jos erehdyn vaihtaman asentoa. =/ Jopa ajatus tietokoneelle menosta yököttää!! En ole oksentanut kertaakaan, ainakaan toistaiseksi, mutta lähellä on ollut.



En nyt tähän hätään ehdi lukea aiempia pinoja, joten en ole ihan perillä, mitä täällä on keskusteltu. Mutta tässäpä pientä esittelyä:



nimimerkki: pyrytyttö

ikä: minä 33v. mies 34v

asumme pohjois-Suomessa

lapsia neljä, viidennen la heinäkuun puolenvälin paikkeilla, vauvalaskurin mukaan 14.7.

Teretulemast pyrytyttö! Meitä heinäkuun puolenvälin äitejä taitaakin sitten olla jo neljä :)



Siitä tulikin mieleeni, että millä viikoilla teillä vauvat ovat syntyneet?

Meillä 1. 36+5, 2. 36+2, 3. 38+1 ja 4. 39+5. Eli kaipa se on nyt sitten yliaikaisen vuoro. Tosin joku lääkäri kerran minulle totesi, että " sinä olet vaan niitä naisia, jotka synnyttää vähän miten sattuu." Hmm.



Minä en vielä osaa sanoa, kuinka kauan olen kotona sitten, jos ja kun, tämä vauva kesällä syntyy. Opinnoista voin periaatteessa olla kaksi vuotta pois. Mutta sitä mietitään sitten, kun sen aika on. Ja ne hoitolapset ovat minullakin mielessä käyneet.



Hensu82:lle hoitajasta sen verran, että meillä on kohta puolitoista vuotta ollut lapsilla hoitaja kotona. Palkkasimme hänet työllistämistuella työvoimatoimiston kautta. Tukien jälkeen itselle ei jää maksettavaa kuin vähän vajaa 200¿, eli vähemmän kuin jos meillä olisi kaksi lasta päivähoidossa. Sitä paitsi, koululaisistakin on mukavaa, kun kotona on joku aikuinen, kun kotiin tulevat.



Taloudellinen tilanne meillä on suht vakaa, vaikka minä olenkin opiskelija. Kun kävin työssä ennen nelosta (olen siis myös lto), ei käteen jäävä raha ollut paljonkaan enempää kuin kotona ollessa. Tosin silloisessa asuinkunnassamme maksettiin kotihoidon kuntalisää, joka oli kyllä mukava lisä. Näin opiskelijana ei kyllä tuilla juhlita. Tyly totuus on se, että saan tasan saman opintotuen kuin lapsettomat, mahdollisesti kotona asuvat kanssaopiskelijani. Ja se kyllä välillä tuntuu epäreilulta. Onneksi miehellä on hyvä työpaikka, niin tulemme silti toimeen :)



Omaa napaa sen verran, että paha olo tulee heti, jos vatsa ehtii tyhjäksi. Koko ajan siis pitäisi jotakin mussuttaa. Ja väsy ja saamattomuus vaivaa myös. Oikein itseä välillä suututtaa, kun ei vain saa tehtyä kaikkea, mitä haluaisi. Eilinenkin ilta kului enemmän vaakatasossa kuin hommia tehden :( Onneksi meillä mies osallistuu niin paljon kuin ehtii kotihommiin, mutta silti minulla on huono omatunto, kun hän joutuu työpäivän jälkeen vielä hoitamaan kotiakin. Itkukin oli eilen herkässä. Katselin Greyn anatomiaa ja itkin ihan ihme kohdissa. Sitten ei enää tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun oma käytös tuntui jo ihan koomiselta :)



Mutta nyt taidan heittää hetkeksi pitkäkseni ;), kun tuo kuopus nukkuu poikkeuksellisen myöhäisiä päiväunia.



Misti rv 6+5

rv 38+6

rv 39

rv 40+3

rv 40+3

rv 39



Eli niin tasaista tahtia ja varmaan keskiarvo on rv 39=)



Väänsin banaanikakun ja pullaa.Mieli tekee leipoa ja syödä omia tekeleitä mutten voi=)Yritän vahdata syömisiäni,sokerit koholla viimeksi paastoarvoissa.

Nyt olen ihan haksahtanut maustamattomaan jugurttiin kera kaura leseiden ja tänään ostin vehnänalkioita.Taidan seuraavaksi koittaa maustamatonta viiliä.Ihan hassua!Mandariinit myös tippuu hyvin!



Viime viikon pe oli neuvola ja sitten 3 viikkoa seuraavaan ultraan,joka onkin 4D ultra.Ihan hauskaa mennä katsomaan vauvaa ja varmistamaan sukupuoli.En ottanut seuraavaa neuvola aikaakaan kun on se ultra tässä välissä ja siitä 4 viikkoa menee tammikuulle eikä hänellä ollut koneella aikoja vielä sinne asti.Täytyy ens kuun puolella soittaa seuraavaa nla aikaa rv 29:lle.Kun ei mitään vaivaa ja ongelmaa ole en jaksa juosta neuvolassa turhaan.Loppusuoralla saakin taas juosta viikottain,kyllästymiseen asti.

Kuinka usein te olette käyneet neuvolassa nyt ja viime raskauksista?

Viidennenssä raskaudessa oli niin paljon huolta ja krämppää että käyntejä nlassa ja polilla on monta,monta!



Ihanaa kun ei ole supistukset vielä ilmenneet eikä mitään muutakaan vaivaa.Olen aina sanonut haluavani kokea sen yhden " täydellisen" odotuksen ja synnytyksen ja sitten lopetan=)Maltanko sittenkään jos tämä menee " täydellisesti" elämäni kunnossa,täytyyhän mun tietää miten seuraavaksi=)=)



Ihan höpö juttua nyt tulee joten parempi poistua takavasemmalle,Hih!



Leanna ja viisikko ja rv 22+