Kuinka paljon tuet aikuista lastasi?

Autan niin paljon kuin voin ja on tarvetta. Henkisesti tuen aina. Tarvitsevat aikuisetkin neuvoja ja keskusteluapua, en tiedä miksi kenenkään pitäisi olla omillaan ja pärjätä yksin. Olemme täällä toisiamme varten.

Rahallisesti lapset tulevat itsenäisesti toimeen, mutta ovat opiskelijoita, joten pieni luksus on aina tervetullutta. Käymme yhdessä syömässä, leffassa, tapahtumissa, matkoilla ym. meidän vanhempien piikkiin kuten silloin kun he asuivat vielä kotona. Meillä saa myös aina aina ruokaa, välillä ostan ruokakassin, opiskelijakämppään huonekaluja ja mm. pesukoneen.

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kaikki raha-asiat ja laskujen maksamisen.

Aikuiselle terveelle ihmiselle? Teet karhunpalveluksen hänelle.

Itsellä ei ole lapsia mutta omat vanhemmat on auttaneet meitä kaikkia lapsia opiskeluaikoina tuomalla mukanaan ruokakasseja ja antaneet välillä vähän rahaa, maksaneet jonkun laskun ja ostaneet jonkun isomman, tarpeellisen hankinnan lahjaksi, esim. silmälasit. Auttaisivat nytkin jos jostain syystä tulisi äkillinen tarve avulle.

Meillä tuo auttaminen on mennyt niin, että aluksi oltiin niin itsenäistä että mitään ei kerrottu ja päättelivät itse. Yleensä pieleen, josta seurasi kuluja ja yllättäviä ongelmia. Sitten kun vihdoin oppivat pyytämään apua ja neuvoa niin mennään toiseen äärilaitaan ja pitää sanoa, että tämä ei sitten kuulu enää minulle mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Kun on silloin aikanaan kunnolla kasvatettu itsenäisiksi ja ahkeriksi niin ei ole tarvinnut sen kummemmin tukea.

Voi hyvänen aika, kuinka ääliö kommentti.

Se kunnolla itsenäiseksi ja ahkeraksi kasvattaminenhan suojaa sen lapsen samalla myös vakavalta sairastumiselta tai onnettomuuksilta.

Taloudellisesti en juurikaan, pärjäävät hyvin eivätkä koskaan pyydä rahaa. Olen kyllä sanonut useasti, että jos tarvitsevat, pyytävät vain. Henkisesti sitten tuen viestittelemällä ja kyselemällä kuulumisia, jakamalla esim. hauskoja memejä jne. Kaikki ovat yllättävän hyvin pärjänneet, mutta erottuaan avopuolisostaan yksi lapsista muutti vuodeksi takaisin meille ja yksi asui leikkauksen jälkeen kuukauden ajan kanssamme. Tottakai auttaisin ihan missä vain heitä, oli syy mikä tahansa. Tai no, rikoksia en toki tekisi edes lasteni vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Kun on silloin aikanaan kunnolla kasvatettu itsenäisiksi ja ahkeriksi niin ei ole tarvinnut sen kummemmin tukea.

Ehkä sä vaan kasvatit ne sellaisiksi, että ne ei halua ja uskalla kertoa sulle mitään.

Mun mutsi nimittäin kuvittelee samalla tavalla kuin sä. Totuus kuitenkin on, että mä kyllä pyydän apua ja tukea (en taloudellista, vaan henkistä. Tosin varmaan sieltä tiukassa paikassa saisi taloudellistakin tukea, vaikka aika paljon pitäisi tapahtua&rahaa mennä, että siinä pisteessä olisin) elämäni vaikeissa hetkissä ystäviltäni, joihin mä voin luottaa. Vanhempiini en voi.

En tue tai auta lainkaan, ei halua minun tukeani ja on sen ilmaissut selvästi. Eniten surettaa, etten pääse näkemään lapsenlapsiakaan. Isänsä ja sosiaalitoimi on kääntänyt lapseni minua vastaan ja minkä minä sille voin, muuta kuin hyväksyä tilanteen. Metsän eläimiä kyllä autan.

Minä voin aikuisena lapsena sanoa että vaikeaa on vanhemmilla antaa tukea vaikka itse ovat varmasti toista mieltä.

Jouduin todella äärimmäisen tiukkaan taloudelliseen tilanteeseen ja vanhempani tiesivät sen. Joka kerta totesivat että sano vaan jos tarvitset apua niin koitetaan auttaa. Laskin senttejä jotta pystyin makaroonia ostamaan ja melkein menetin mielenterveyteni mutta kädenojennusta ei vanhemmilta tullut, voivottelua kylläkin.

Lisäksi pyydän apua noin kerran vuodessa johonkin käytännön asiaan. Tyylin olisiko mahdollista tarkistaa isäni läppäriltä jokin tiedosto yms. Kuvittelin pitkään että mielellään auttavat kun harvakseltaan pyydään mutta yksi kerta äitini totesi että minua saa aina olla auttamassa kun hätä kurkussa heille soitan.

Asun itse toisessa maassa, lapsia ei ole eikä koiria, joita vanhempien täytyisi hoitaa.

Ei ole autettavia

Rahallisesti tuen niin, että maksan lääkkeitä ja terveyden ylläpitoon liittyviä kuluja. Toisella on fyysinen vamma, maksan fyssaria yms. Maksan vitamiineja ja yksityisiä lääkäreitä.

Toinen, vasta 20 v, on vähän arka, ja hän haluaa, että olen paikalla, jos pitää asioita hoitaa. Isompi ei minun hankistä tukeani edes halua.

Kun haluaa muuttaa omilleen kuin silloin on pärjättävä omillaan. Eli en tue mitenkään. Apua saa Suomessa monesta paikasta jos ei pärjää. Elämässä on opittava pärjäämään. Ja minä en aikuisen lapsen asuntoa ja ruokia kustanna. Töitä on tarjolla tekijöille, nuorelle pitää kelvata mikä tahansa mistä saa rahaa. Aina on työn löytänyt vaikka "huonommankin" väliaikaisesti sillakin on hyvin pärjännyt. Mielestäni paras opetus on tukea henkisesti pärjäämään yhteiskunnassa. Moni saman ikäinen ei pärjäisi ollenkaan ilman vanhempien lompakkoa ym. Kaikki saadaan valmiina vuokra, ruoka, jopa auto ostetaan ja nuoren ei tarvi osallistua Millaan tavalla kun vanhemmat hoitaa. Opettakaa lapsenne pärjäämään elämässä itsenäisesti niin heillä on parempi tulevaisuus omissa käsissään.

En yhtään. Elämä opettaa.

En enääN lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoidan kaikki raha-asiat ja laskujen maksamisen.

Aikuiselle terveelle ihmiselle? Teet karhunpalveluksen hänelle.

Jos rahaa on, niin miksi ei käyttäisi nyt, jos tarvetta on. Mitä turhaan pitää niitä rahoja kuolemaansa saakka. Samalla opetan kyllä myös sijoittamista.

Eri

Itse en aikuisena lapsena ole pyytänyt taloudellista apua vanhemmiltani kuin opiskelujeni alussa, kun tarvitsin parin kympin minilainoja lääkkeisiin. Nykyään mieluummin kupsahdan kuin pyydän sitäkään. Lapsuudenkotini oli täynnä upouutta viihde-elektroniikkaa ja pihalla nökötti tyyris auto, mutta mahaa ei käytännössä koskaan saanut syödä täyteen eikä mitään muutakaan ikinä hyödyttänyt pyytää, kun vastaus ihan kaikkeen oli "luuletko että raha kasvaa puussa!!". Ne harvat kerrat kun jotain sai, siinä oli aina joku koira haudattuna: suunnittelultaan hyödytöntä, toteutukseltaan sekundaa, rikkinäisenä hankittu...

Ei-taloudellista apua en vanhemmiltani ole pyytänyt, enkä pyydä, koska en yllättäen oikein luota heidän arvostelukykyynsä.

Kaikessa.

Ne on vasta 18 ja 20.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin aikuisen lapsen suulla sanon etten pyydä mitään, koska aina pyyntöihin suostuttiin niin pitkin hampain. Taloudellista apua en ole koskaan pyytänyt sen jälkeen kun parikymppisenä pyysin äitiäni ostamaan mulle kermapurkin. Aina muistettiin mainita miten olen taloudellinen taakka heille, vaikka asuin omillani enkä tuota kermapurkkia lukuunottamatta ollut pyytänyt mitään. Sisarukselleni sen sijaan syydettiin rahaa ja vietiin kauppakasseja.

Lisään vielä että tämä kermapurkkiepisodi tapahtui kaupassa, jossa olimme molemmat ostoksilla. Sain kaupassa paniikkikohtauksen ja ostosreissu oli minun osaltani jätettävä siihen. Tuon kerman tarvitsin välttämättä, muut ostokset sai jäädä. Ja äiti valitti kun joutui maksumieheksi ja lupasi ettei koskaan enää lähde kanssani kauppaan. Tämä veisu kaupassa, en tiedä kuuliko kukaan. Ja toki maksoin tämän kermatötsän jälkeenpäin. 

Äitinäsi olisin jättänyt sen kermapurkin kauppaan ja olisit voinut kohtauksen jälkeen parin päivän kuluttua mennä kerman ostamaan. Kesken kohtauksen kun ei laiteta ruokaa tai leivota, silloin ollaan sairaita. En keksi yhtäkään syytä sille, miksi äitisi piti jotain sillä hetkellä aika lailla tarpeetonta ostaa.

Oletko idiootti vai esitätkö vaan? Tajuatko miten nolo ja typerä olet. Ei ihme ettei kukaan pidä sinusta.

Olen ostanut asunnon ja auton. Nuo on kuitenkin minun nimissä, mutta lapsen käytössä. 

Auttaisin jos pitäisi. Lapsenlapsille hankin synttäri- ja joululahjat. Lasten opiskellessa annettiin bensarahaa ja synttärilahjoja rahana, nyt se on jäänyt. Nuorisolla on hyvät työpaikat, ansaitsevat varmaan enemmän kuin minä.