Minusta ei ole työelämään. Olin 15h/vko töissä kaupassa ja menin psykoosiin stressistä

Minua kiinnostaisi tietää, miten ap on päässyt haastattelusta läpi päätyäkseen kauppaan asti. 

Kaupassa voi varmasti tehdä yksinkertaisia tavaroiden ja tuotteiden hyllytystöitä ja esillepanoa sekä vastaavia töitä, joissa ei tarvita asiakaspalvelua. Samalla voi sanoa, ettei halua/pysty olemaan kassatyössä sen stressaavuuden takia. Se 15 tuntia kuukaudessa on todella vähän ja tuskin oikeasti stressaa ketään. Nyt vain stemppiä töihin ap!

Vierailija kirjoitti:

Kaupassa voi varmasti tehdä yksinkertaisia tavaroiden ja tuotteiden hyllytystöitä ja esillepanoa sekä vastaavia töitä, joissa ei tarvita asiakaspalvelua. Samalla voi sanoa, ettei halua/pysty olemaan kassatyössä sen stressaavuuden takia. Se 15 tuntia kuukaudessa on todella vähän ja tuskin oikeasti stressaa ketään. Nyt vain stemppiä töihin ap!

15 tuntia viikossa, oli ap:lla. Voi sanoa, että se on oikeasti todella paljon työkyvyttömälle. Teen joskus 20 tuntia viikossa ja kolmannella viikolla alan puhua jo yksikseni ja kertoilla ihmisille outoja asioita. Pää ei vain kestä, koska en kykene lepäämään missään vaiheessa työviikkoa. Aivoni ei rauhoitu vaan valmistaudun koko ajan menemään töihin sen 5 päivää 24 tuntia vuorokaudessa. En saa tehtyä kotiöitä, en käytyä kaupassa, en pestyä vaatteita, en hoidettua lapseni asioita, en kykene tekemään ruokaa, koska olen koko sen ajan valmiina menemään töihin kun en ole töissä vaikka työtä on vain 4 tuntia päivässä. Minä vain istun ja odotan, nukkuminenkin on lähes mahdotonta.

Kaikki vastikkeettomat etuudet pois kaikilta. Jos et pysty työlläsi itseäsi elättämään, eivätkä sukulaiset tai muut vapaaehtoiset elätä sinua, mitä virkaa sinulla edes on? Mikä on oikeutesi olla ja elää muiden taakkana?

Vierailija kirjoitti:

Voi vitt minkälaisia ihmisiä täällä on.

Psykopaatit!

Kenties ihmisiä, joilla ei ole mirään tavoitetta edetä urallaan? Ainakin itse kun haen parempaa paikkaa, niin toivoisin, että useampi kilpailija tyytyisi kotona istuskeluun

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää, miten ap on päässyt haastattelusta läpi päätyäkseen kauppaan asti. 

Suhteilla..

Vituttaa nää lumihiutaleet. Muutkin käy töissä, vaikka se ei niin kivaa aina oo.

Sinunkaltaisten ihmisten takia on vielä toistakseksi olemassa hyvinvointiyhteiskunta. Mielenterveysasiat ovat yhtä haastavia kuin fyysiset ongelmat ja vammat ja teidän avuksi on luotu sosiaalijärjestelmä. Teette töitä omien resurssien mukaan.

On hienoa, että yrität ongelmistasi huolimatta. Itse työnantajana näissä tilanteissa pyydän aina keskustelemaan, että mikä olisi paras. Jos tunnet, että olet parhaimmillasi hyllyttämäassä niin olet hyllyttämässä. Teet sitä niin kauan kun tunnet olevasi valmis seuraavaan steppiin. Se on minun vastuullani hoitaa vuorot niin, että jokaiselle löytyy tehtävä. Kun tiedän, että työvuorossa on henkilö joka pystyy omien rajojensa vuoksi tekemään vain hyllyä niin silloin työkaverit ovat tekemässä omia vahvuuksiaan ja vuorot suunnitellaan niin, että kaikki pisteet tulee täytettyä. On ihmisiä, jotka mielellään ovat vain kassalla ja osa vaikka vain lihatiskillä. Yllättävän hyvin työyhteisö toimii kun kaikkia kuunnellaan ja yritetään löytää ihmisille ne sopivat työtehtävät.

 

Toki on tullut muutama äiti-ihminen vastaan, jotka yrittävät hyväksikäyttää tätä systeemiä ja joustavuutta, mutta valitettavasti mä en siihen taivu. Mun ongelma ei ole, jos ei pysty suunnittelemaan henkilökohtaista elämäänsä pidemmälle ja esimerkiksi yhtäkkiä onkin joku lapsen kevätjuhla ja sinne on päästävä. Ei, jos on vuoro merkattu niin olet vuorossa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vastikkeettomat etuudet pois kaikilta. Jos et pysty työlläsi itseäsi elättämään, eivätkä sukulaiset tai muut vapaaehtoiset elätä sinua, mitä virkaa sinulla edes on? Mikä on oikeutesi olla ja elää muiden taakkana?

Tähän totean sivusta, että kukaan ei ole saanut vaikuttaa omaan syntymäänsä ja siihen millaiset olot ja geenit on saanut osakseen.

Jos (ap:n) vanhemmat jo olivat heikosti pärjääviä, siitä olisi jo vanhempien pitänyt vetää johtopäätökset ja olla siirtämättä heikkoja eväitä eteenpäin. Olen myös sitä mieltä, että yhteiskunnan pitäisi ottaa koppi sairaimmista ja vastuuttomimmista, että he eivät lisäänny. Se ei ole lastenkaan etu, että he eivät jo lähtökohtaisesti jaksa/ pärjää elämässä.

Se on sitten eri asia, jos myöhemmin elämän varrella tulee kohdalle sairauksia/ onnettomuuksia ja niistä johtuvaa avun tarvetta.

Voiko työtehtäviä muuttaa niin, että rasittavat/pelottavat työtehtävät ja asiakaspalvelu jäisivät pois. Kaupan hyllytystyö tai siivoustyö voisivat sopia asiakaspalvelukammoiselle.

Mikäli sitä jää kokonaan neljän seinän sisälle, ei sieltä välttämättä pääse koskaan pois.