Voiko estää omien haustajaisten järjestämisen?
Ainoat lähiomaiset vanhemmat, joihin todella huonot välit. Jos sattuisi kuolemaan, en todellakaan halua hautajaisia enkä varsinkaan että vanhempani osallistuvat tai järjestävät ne.
Mikäli mahdollista, tekevät niin kyllä. (Narsistisia, täysin rajattomia).
Onko mahdollista estää tuo omana elinaikana?
Kommentit (66)
Erikoista jos maksaa esim kirkon palveluista Lolo elämänsä, ja sitten tähän "tärkeimpään toimitukseen", eli taivasmatkalle lähtemiseen ei voi vaikuttaa.
Alan maanantaina ottaa selvää, ja jos tosiaan on noin, että mitään hyötyä ei saa taidan erota kirkosta.
Olen joskus ajatellut että voiko koko omaisuuden käyttää mahdollisimman näyttäviin hautajaisiin? Eli ei halua jättää mitään perintöä kenellekään niin testamentilla määrää koko miljoonaomaisuuden hautajaisiin ja loppurahoilla vaikka jäätävän iso hautakivi.
Lupautumalla elinluovuttajaksi välttyy vissiin kuoppa bileiltä
Voit tehdä testamentin ja asettaa sen ehdoksi, että testamentinsaaja järjestää hautauksen haluamallasi tavalla. Valtuuta joku luotettava henkilö, esimerkiksi ystävä, järjestämään hautauksesi sillä tavalla kuin toivot - esim. ei muistotilaisuutta, ei kuolinilmoitusta lehteen, tuhkaus, tuhka sirotellaan luontoon.
Vierailija kirjoitti:
Lupautumalla elinluovuttajaksi välttyy vissiin kuoppa bileiltä
Miten niin? Elimet otetaan käyttöön mutta kyllä se ruumis täytyy sen jälkeen haudata. Eri asia on miten ne hautajaiset järjestetään.
Vierailija kirjoitti:
Lupautumalla elinluovuttajaksi välttyy vissiin kuoppa bileiltä
Ei välty, pitäähän se loppuruumis haudata.
Ruumis täytyy saada hautaan - miten ajattelit sen sitten tapahtuvan? Jonkun täytyy hoitaa tuo käytännön osuus, seremonioita ei tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Lupautumalla elinluovuttajaksi välttyy vissiin kuoppa bileiltä
Me kaikki olemme elinluovuttajia, jos emme ole sitä erikseen kieltäneet. Ruumiinsa voi kai testamentata tutkimuskäyttöön. Siihen ei ole omaisilla mitään sanomista.
Hautaustestamentin voi tehdä, mutta tuonpuoleisesta siihen on paha vaikuttaa, jos jälkeenjääneet eivät sitä noudata.
Jos ainoat perilliset ovat omat vanhemmat, kannattaa tehdä testamentti ruumiinsa lisäksi myös omaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus ajatellut että voiko koko omaisuuden käyttää mahdollisimman näyttäviin hautajaisiin? Eli ei halua jättää mitään perintöä kenellekään niin testamentilla määrää koko miljoonaomaisuuden hautajaisiin ja loppurahoilla vaikka jäätävän iso hautakivi.
Voi. Mutta miksi et tekisi miljoonillasi jotain hyvää? Voithan testamentata ne eläinsuojeluun, luonnonperintösäätiölle tai Ukrainan hyväksi. Tai voit määrätä, että kuolinpesästäsi muodostetaan säätiö, joka edistää sinulle tärkeää asiaa, olipa se cosplay tai neliääninen virrenveisuu.
Olet oikeassa. Ilman hautaustestamenttia kaikki kuolemasi jälkeen perustuu siihen, mitä lähiomaiset toivovat. He voivat tehdä mitä haluavat.
Ota yhteys hautaustoimistoon ja tee sopimus valmiiksi. Voit myös maksaa kaiken etukäteen, niin on vielä varmempaa. Ja ennen kaikkea tiedota läheisiäsi, jotta osaavat mennä oikeaan firmaan.
Kirkon kanssa tällä on vähän tekemistä. Siellä tehdään niin kuin toivotaan ja sinä et ole toivomassa.
Kirkosta eroaminen ei auta, koska vaikka kuinka on erottu, niin kovan paikan tullen kirkko tulee mieleen. Ja sinne sitä kuitenkin tullaan käytännössä hautaan siunaamisesta sopimaan.
Se siunataanko kirkosta eronnut riippuu lähiomaisten tahdosta. Jos he papin kysyessä vastaavat että sinulla ei olisi mitään sitä vastaan, asia etenee täysin samoin kuin jos kuuluisit kirkkoon.
Mielestäni tämä on ongelma. Koska yleensä omaiset haluavat hautajaiset.
Voit hoitaa asian hautaustoimiston kautta. Valmiiksi ostat arkun ja kantajien palkkion. Kirkkoherranvirastosta voit tiedustella hautapaikkaa ja ostaa sen valmiiksi (tarkista tämä kuitenkin paikallisesta kirkkoherranvirastosta). Hautakiven voit maksaa valmiiksi samoin valita mallin.
Voit lahjoittaa ruumiisi lääketieteelle, niin saat ilmaiset ja haluamasi ei perinteiset hautajaiset. Itse olen kirjoittanut ohjeet, että kuoltuani ei saa järjestää hautajaisia, ei julkaista kuolinilmoitusta, ei hautakiveä ja tuhkat voi heittää jorpakkoon. Pahinta olisi hautapaikka, jolla omaiset käyvät velvollisuudentunnosta jouluna tuomassa kynttilän.

Voi voi. Luuletko ihan todella, että kaikki haudataan? Minut tuhkataan ja tuhkat sirotellaan omalle maalle. Jos omaa maata ei ole, niin voidaan sirotella mereen tiettyihin paikkoihin, tai maanomistajan luvalla johonkin haluttuun paikkaan. Ei kirkkoa tarvita siinä mihinkään.

Paikkaa ei voi ostaa valmiiksi. Ainoastaan jos sulla on jo vainaja jota ollaan hautaamassa niin voit varata itsellesi siinä yhteydessä paikan siitä haudasta ja vaikka kiveen jo laitatuttaa omat tiedot kuolinpäivää lukuunottamatta. Mutta muutoin ei meillä voi mennä hautapaikkaostoksille.
Mitä väliä? Ethän sinä kuoltuasi enää asiasta mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Voit lahjoittaa ruumiisi lääketieteelle, niin saat ilmaiset ja haluamasi ei perinteiset hautajaiset. Itse olen kirjoittanut ohjeet, että kuoltuani ei saa järjestää hautajaisia, ei julkaista kuolinilmoitusta, ei hautakiveä ja tuhkat voi heittää jorpakkoon. Pahinta olisi hautapaikka, jolla omaiset käyvät velvollisuudentunnosta jouluna tuomassa kynttilän.
Itselläni suurin piirtein samanlaiset toiveet eli mitään hautapaikkaa ei tule olemaan. Pari vuotta sitten kuolleelle ystävällekään ei tullut hautapaikkaa, hänen tuhkansa siroteltiin mereen.
Tuhkaa ei vain voi mihin tahansa heittää paitsi jos maa on omaa. Pitää olla lupa tuhkan sirotteluun.
Joku hoitaa hautauksen.
Sun ainut mahdollisuus estää, että vanhempasi tekee sen on hankkia joko puoliso tai lapsia, jotka tekevät sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa. Ilman hautaustestamenttia kaikki kuolemasi jälkeen perustuu siihen, mitä lähiomaiset toivovat. He voivat tehdä mitä haluavat.
Ota yhteys hautaustoimistoon ja tee sopimus valmiiksi. Voit myös maksaa kaiken etukäteen, niin on vielä varmempaa. Ja ennen kaikkea tiedota läheisiäsi, jotta osaavat mennä oikeaan firmaan.
Kirkon kanssa tällä on vähän tekemistä. Siellä tehdään niin kuin toivotaan ja sinä et ole toivomassa.
Kirkosta eroaminen ei auta, koska vaikka kuinka on erottu, niin kovan paikan tullen kirkko tulee mieleen. Ja sinne sitä kuitenkin tullaan käytännössä hautaan siunaamisesta sopimaan.
Se siunataanko kirkosta eronnut riippuu lähiomaisten tahdosta. Jos he papin kysyessä vastaavat että sinulla ei olisi mitään sitä vastaan, asia etenee täysin samoin kuin jos kuuluisit kirkkoon.
Mielestäni tämä on ongelma. Koska yleensä omaiset haluavat hautajaiset.
Voi voi. Luuletko ihan todella, että kaikki haudataan? Minut tuhkataan ja tuhkat sirotellaan omalle maalle. Jos omaa maata ei ole, niin voidaan sirotella mereen tiettyihin paikkoihin, tai maanomistajan luvalla johonkin haluttuun paikkaan. Ei kirkkoa tarvita siinä mihinkään.
Voivoi. En luule. Minullehan on ihan sama. Tiedän vain että se mitä sinulle tehdään tai ei tehdä riippuu täysin siitä, miten lähiomaiset toimivat. Mikäli välit ovat hyvät, voi hyvin olla että he pitävät sopimuksesta kiinni. Ap:n tilanne oli täysin toinen. Joten voivoi sulle, kun et osannut lukea aloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Lupautumalla elinluovuttajaksi välttyy vissiin kuoppa bileiltä
Jos luovuttaa ruumiinsa lääketieteen opiskelijoiden tutkittavaksi, saa varsin vaatimattomat hautajaiset.
Elinaikana kyllä, koska eläviä ei haudata mutta kuoltuasi olet melko puolustuskyvytön mitään vastaan.