Lue keskustelun säännöt.
Miksi adoptoituja usein painostetaan olemaan yhteydessä biologisiin vanhempiin ja sukuun?
10.02.2023 |
Miksi adoptoiduilta kysellään biologisista vanhemmista, vaikka miten olisi tiedossa, että nämä eivät ole kiinnostuneet asiasta? Usein kysellään vieläpä siinä muodossa, että nimitetään biologisia vanhempia "oikeiksi" vanhemmiksi.
Kommentit (13)
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään adoptoidut ainakin saavat tietää alkuperänsä. Vanhan adoptiolain aikaan (1925-1972/1980) näin ei ollut. Monet noista adoptoiduista eivät vieläkään edes tiedä olevansa adoptoituja. Vanha laki lähti liikkeelle lapsen edusta, mutta aika suuri osa tapauksista oli sellaisia joissa viranomaiset ja adoptiovanhemmat tietoisesti rikkoivat lakia.
Ihmettelen joskus myös samaa. Ihan kuin olisi joku velvollisuus alkaa selvittää biologisten vanhempien sukua.
Vierailija kirjoitti:
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Aiemmin puhuttiim kasvattilapsista ja niitä pidettiin jotenkin toisarvoisina biologisiin lapsiin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Ymmärrän kyllä täysin tuon rescue-koira ajattelun, sillä ulkomailta tuodut lapset ovat sellaisia valitettavasti. Joa perheeseen tulee lapsi jostakin Etelä-Afrikasta, Kiinasta, Thaimaasta, Kolumbiasta, Intiasta, Filippiineiltä tai Taiwanista, niin he ovat selkeästi täysin eri näköisiä ja silloin tulee varmasti useammalle rescue-fiilis. Varsinkin, jos lapsi ei ole enää edes vauva, vaan isompi, niin enpä tiedä onko se aina heillekään hyväksi rahdata toiselle puolelle maailmaa.
Tunnen myös perheen, johon lapsi tuli vain muutaman viikon ikäisenä. Lapsi on kuin vanhempiensa kopio ulkonäöltään, vaikka ei olekaan heidän perimäänsä. Tästä lapsesta ei tule rescue-fiilistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuka painostaa?
Tätä mietin minäkin, kuka painostaa? Kaveritko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Aiemmin puhuttiim kasvattilapsista ja niitä pidettiin jotenkin toisarvoisina biologisiin lapsiin nähden.
Isovanhemmillani oli kasvattilapsi, se on eri asia kuin adoptoitu lapsi.
Kasvattilasta ei ole adoptoitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Aiemmin puhuttiim kasvattilapsista ja niitä pidettiin jotenkin toisarvoisina biologisiin lapsiin nähden.
Minä olen kokenut tämän asenteen, ja voin kertoa että vaikka niissä tilanteissa sitä peitti ajatuksensa ja tunteensa ja ne halusi nopeasti unohtaa, niin kyllä se vei pohjaa siltä tunteelta että kuuluisi johonkin ja olisi osa sukua kuten muutkin.
Enkä ole mikään ikäloppu, vaan Suomessa syntynyt vuonna 1982 ja Suomen sisällä adoptio vahvistettu 1985.
Se, että kysellään "oikeista" vanhemmista, on sellaista mikroagressiota. Harva ei varmastikaan pysähdy miettimään, että adoptio ei aina ole onnistunut tarina. Taustalla voi olla myös adoptiovanhempien käsittelemättömiä lapsettomuustraumoja ja yhteen sopimattomia luonteita. Yleensähän syyttävä sormi osoittaa adptoituun lapseen.
Aina ja joka kerta ne biologiset vanhemmatkaan eivät ota avosylin vastaan. Moni adoptoitu on lähtenyt etsimään niitä kuuluisia oikeita vanhempiaan ja tullut hylätyksi uudemman kerran. Se on rankkaa.
Ja toisaalta kaikki adoptoidut eivät halua tietää, vaan ovat aidosti tyytyväisiä ja onnellisia siinä perheessään ja sen suvun keskellä, johon heidät lapsena on otettu. Heille tämä pitäisi sallia ilman minkäänlaista kyselyä "oikeista" vanhemmista. Ylipäätään, älkää kysytkö yhtään mitään adoptiosta lapselta itseltään. Hän puhuu siitä, jos itse haluaa puhua. Kaikki muu on epäkohteliasta utelua.
Vierailija kirjoitti:
Kuka painostaa?
Kaverit, tutut, jopa jotkut työkaverit ja myös jotkut uudet tuttavuudet, jos saavat tietää adoptiosta.
"Niin mutta entä ne sun oikeet vanhemmat, sun oikea perhe?"
"Miten niin et halua tietää?!?"
"Miten niin sua ei kiinnosta?"
"Eikö sun kannattais ottaa niihin yhteyttä?"
"Jos mä olisin adoptoitu niin kyllä mä ainakin haluaisin tietää kaiken!1"
Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka painostaa?
Kaverit, tutut, jopa jotkut työkaverit ja myös jotkut uudet tuttavuudet, jos saavat tietää adoptiosta.
"Niin mutta entä ne sun oikeet vanhemmat, sun oikea perhe?"
"Miten niin et halua tietää?!?"
"Miten niin sua ei kiinnosta?"
"Eikö sun kannattais ottaa niihin yhteyttä?"
"Jos mä olisin adoptoitu niin kyllä mä ainakin haluaisin tietää kaiken!1"Jne.
Paras kaikista:
"Miten voit hylätä sun oikeat vanhemmat?"
Ymmärrys 10+ ja silleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adoptoituna eniten ihmetyttää ihmiset, joiden mielestä adoptoitu on verrattavissa johonkin rescue-lemmikkiin tai se ajattelu, että adoptoitu on vain kasvatettavana näillä adoptoineilla vanhemmilla.
Aiemmin puhuttiim kasvattilapsista ja niitä pidettiin jotenkin toisarvoisina biologisiin lapsiin nähden.
Minä olen kokenut tämän asenteen, ja voin kertoa että vaikka niissä tilanteissa sitä peitti ajatuksensa ja tunteensa ja ne halusi nopeasti unohtaa, niin kyllä se vei pohjaa siltä tunteelta että kuuluisi johonkin ja olisi osa sukua kuten muutkin.
Enkä ole mikään ikäloppu, vaan Suomessa syntynyt vuonna 1982 ja Suomen sisällä adoptio vahvistettu 1985.
Se, että kysellään "oikeista" vanhemmista, on sellaista mikroagressiota. Harva ei varmastikaan pysähdy miettimään, että adoptio ei aina ole onnistunut tarina. Taustalla voi olla myös adoptiovanhempien käsittelemättömiä lapsettomuustraumoja ja yhteen sopimattomia luonteita. Yleensähän syyttävä sormi osoittaa adptoituun lapseen.
Aina ja joka kerta ne biologiset vanhemmatkaan eivät ota avosylin vastaan. Moni adoptoitu on lähtenyt etsimään niitä kuuluisia oikeita vanhempiaan ja tullut hylätyksi uudemman kerran. Se on rankkaa.
Ja toisaalta kaikki adoptoidut eivät halua tietää, vaan ovat aidosti tyytyväisiä ja onnellisia siinä perheessään ja sen suvun keskellä, johon heidät lapsena on otettu. Heille tämä pitäisi sallia ilman minkäänlaista kyselyä "oikeista" vanhemmista. Ylipäätään, älkää kysytkö yhtään mitään adoptiosta lapselta itseltään. Hän puhuu siitä, jos itse haluaa puhua. Kaikki muu on epäkohteliasta utelua.
Voi myös olla, että adoptoitu tietää taustansa, mutta ei koe niihin sen kummempaa mielenkiintoa.
Kuka painostaa?