Me halutaan olla... Lahtelaisessa yökerhossa soi kappale, josta repesi someraivo: Nyt puhuu dj
"Lahtelaisessa yökerhossa soi lauantaina vanha kappale, jonka sanoitus sai asiakkaan vaatimaan vihaisena soiton keskeyttämistä. Illan dj kertoo, että musiikkivalinta oli puhdas vahinko.
Lahtelaien yökerhon kasari-illassa soitettu musiikki suututti asiakkaan. Dj kertoo soittaneensa vahingossa kappaleen, jonka sanat ovat sopimattomat.Lahtelaien yökerhon kasari-illassa soitettu musiikki suututti asiakkaan. Dj kertoo soittaneensa vahingossa kappaleen, jonka sanat ovat sopimattomat.
Lahtelaien yökerhon kasari-illassa soitettu musiikki suututti asiakkaan. Dj kertoo soittaneensa vahingossa kappaleen, jonka sanat ovat sopimattomat.
Lahtelaisessa Jolene Nightissa oli lauantaina teemana 1980-luvun musiikki. Kaikki ei mennyt kuitenkaan aivan suunnitelmien mukaan. Dj:n kyseenalainen kappalevalinta sai asiakkaan ärähtämään sosiaalisessa mediassa.
Jodeliin kirjoittanut pyysi mielipiteitä siitä, että illalla oli soinut kappale, jota hän piti Kake Singers -yhtyeen Me halutaan olla n e e kereitä -lauluna. Kirjoittaja kertoi viestissään huomauttaneensa sopimattomasta kappaleesta illan dj:lle. Kirjoittajan mukaan perustelu kappaleelle oli se, että kappale on 80-luvun musaa.
Kappaleen soittamista ärsyyntynyt herätti Jodelissa vilkkaan mielipiteenvaihdon, joka lainehti laidasta laitaan. Osa korosti, että menossa oli teemailta, johon kuului sen ajan musiikki. Vastauksena heille osa kirjoittajista sanoi, että nykyisin on ehdottoman väärin ja sivistymätöntä soittaa musiikkia, jonka sanoituksissa esiintyy n-sana.
Dj: väärä kappale
Iltalehti tavoitti lauantai-illan dj:n, joka pahoitteli tapahtunutta. Hän kertoi kappalevalinnan olleen täydellinen vahinko.
Tarkoitus ei ollut soittaa sitä kappaletta, ja lopetin sen soittamisen heti, kun huomasin, että tuli väärä kappale. Tarkoitus oli soittaa MC Nikke T:n Jos haluu saada, dj kertoo.
Asiakkaan Jodel-päivityksestä saa sen käsityksen, että dj olisi vastannut hänelle ylimielisesti, että menossa oli 80-luvun ilta, ja siksi musiikki oli sen mukaista. Dj kiistää tulkinnan.
Tiedosto oli väärällä nimellä, ja siksi tuli väärä kappale. Laitoin sen soimaan, katsoin, että näkyy signaalit, ja käännyin juttelemaan asiakkaan kanssa. Lopetin soittamisen heti, kun huomasin, mikä kappale soi, dj kertoo ja pahoittelee tapahtunutta.
Asiakkaan kiukun nostattanut kappale ei ollut Jodel-keskustelussa mainittu Kake Singersin laulu, jolla yhtye pyrki vuonna 1978 Syksyn sävel -kilpailuun, vaan Hausmylly-yhtyeen Se mustamies. Kyseinen kappale on vuodelta 1991 ja sen kertosäkeessä on lainattu mainittua Kake Singersin kappaletta.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ei ymmärrä miten lautunut n-sana on jenkkilässä. Sama kuin me käytettäisiin hassunhauskasti sanaa j u t k u tms. Ei käytännössä kenenkään mielestä hauska, eikä jollekin Seppo Valtaojallekaan tarvitse selittää ettei ole kontekstia, jossa tuo olisi ok.
Mitä väliä on jollain jenkkilällä, ihan neutraali ja asiallinen sana Suomessa. Sana n ekru olisi aivan eri asia!
Miksi pitää ihan väkipakolla käyttää sanoja jotka loukkaa jotain ihmisiä? Mulla ei oli mitään vaikeuksia kunnioittaa ihmisten toiveita tässä suhteessa. Ei ole minulta pois. Persut ajautuu persuihin juuri siksi, että siellä on ihmisiä jotka saa kiksit muiden ihmisten loukkaamisesta ja porukka suorastaan kannustaa sen suuntaisen ajatteluun.
Sana persu loukkaa minua vaikken olekaan perussuomalainen. Miksi käytät sitä sanaa?
Koska hän on periaatteellisesti suvaitsematon valkoihoisia kohtaan. Hänen mielestään valkoinen iho ihmisellä = r-sisti. Hän vihaa samasta syystä myös suomalaisia (vrt. esim./mm. "Valkoihoisten sota saa liikaa huomiota" (Leticia Garziglia Ukrainan sodasta),
"Suomessa halutaan nimenomaan valkoisia vauvoja" (Hanna,Sarkkinen, Vas.) ). Siksi.
* Hanna Sarkkinen

"Suomalaiset ei ymmärrä..."
Miksi koet, että sinulla on oikeus tuosta noin vaan syyllistää kaikki suomalaiset? Tuollainen yleistys on tosi r-sistista ja loukkaavaa!
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ei ymmärrä miten lautunut n-sana on jenkkilässä. Sama kuin me käytettäisiin hassunhauskasti sanaa j u t k u tms. Ei käytännössä kenenkään mielestä hauska, eikä jollekin Seppo Valtaojallekaan tarvitse selittää ettei ole kontekstia, jossa tuo olisi ok.
Mitä väliä on mitä jonkun englanninkielisen sanan merkityksellä maapallon toisella puolella on Siomessa? Kirjaimellisesti aika kaukaa haettu.
Osattiin sitä ysärilläkin. Hausmyllyn "Se musta mies"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ei ymmärrä miten lautunut n-sana on jenkkilässä. Sama kuin me käytettäisiin hassunhauskasti sanaa j u t k u tms. Ei käytännössä kenenkään mielestä hauska, eikä jollekin Seppo Valtaojallekaan tarvitse selittää ettei ole kontekstia, jossa tuo olisi ok.
Mitä väliä on jollain jenkkilällä, ihan neutraali ja asiallinen sana Suomessa. Sana n ekru olisi aivan eri asia!
Miksi pitää ihan väkipakolla käyttää sanoja jotka loukkaa jotain ihmisiä? Mulla ei oli mitään vaikeuksia kunnioittaa ihmisten toiveita tässä suhteessa. Ei ole minulta pois. Persut ajautuu persuihin juuri siksi, että siellä on ihmisiä jotka saa kiksit muiden ihmisten loukkaamisesta ja porukka suorastaan kannustaa sen suuntaisen ajatteluun.
Sana persu loukkaa minua vaikken olekaan perussuomalainen. Miksi käytät sitä sanaa?
Niin, sanaa persu käytetään pelkästään loukkaamistarkoituksessa. N-sanaa käyttävät vanhemmat ihmiset ihan neutraalina ilmauksena.
Mikä siinä mustassa viehättää, onko mustalla valkoista pidempää?
Meidän menneisyys siis sensuroidaan. Historiaa väärennetään poistamalla kaikki nykyisen ajattelutavan vastaiset asiat ja kuvitellaan sen olevan hyvä asia.
Tekeekö se meistä ja itse asiasta paremman, kun kielletään vanhat elokuvat, sarjat, kirjat ja musiikki? Kielletään täysin tietyt sanat, poistetaan kaikki, missä esiintyy jotain nykyajattelutavan vastaista.
Milloin sensuurista on tullut hyväksyttävää ja hyvä asia? Mä ymmärrän täysin, ettei oIe ok käyttää tiettyjä sanoja rasistisesti tai haukkumasanoina, mutta kaikki muu?
Mitään ei ole siis historiastamme opittu. Sensuuria on ollut ennenkin ja oliko se hyvä? On poltettu kirjoja ja tuhottu väärän ajattelutavan sisältäviä asioita.
Sananvapautta ei nykyisin siis ole? Nyt eletään sananvapauden kannalta minun elämäni tiukinta aikaa - ja ollaan niin wokea ja sallitaan ja hyväksytään muka kaikki.
Mitä mä en nyt ymmärrä?
Mutta tän tyyliset biisit ovat hyväksyttyjä? Se on niin ihanaa mokua kun musta mies on voimaantunut "laulaessaan" huumediilauksesta, valkoisten narttujen raiskaamisesta, ja kyttärottien tappamisesta.