Käsi sydämmelle: Kuka voi väittää avioliittonsa olevan todella onnellinen?

Yhdessä 6/12v. Onnellinen avioliitto kun ei tarkoita sitä että ollaan pelkkää liirumlaarumia 24h vaan siihen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin päiviä. Yhtäkään en silti vaihtaisi uusperheessämme pois. Joka päivä töistä kotiin ajaessa rinnassa tuntuu ihanan lämpimältä kun ajattelen että mieheni odottaa minua:) Olen 100% onnellinen nykyisessä avioliitossani!



Toivottavasti mieheni ajattelee samoin, tiedän että hän haluaa minua kuin pieni eläin edelleenkin mutta toivon että muutenkin on onnellinen kanssani.

Yhdessä 16 vuotta, josta vasta 3 vuotta naimisissa.

16 vuoteen mahtuu kaikenlaista, mutta meillä ainakin toistaiseksi avioliiton onnistumisen aviamena on se, että olemme tosissamme sitoutuneet toisiimme. Eli siis jos on ongelmia, lähdetään aina siitä että ne selvitetään, eikä ero ole vaihtoehto.

Yhteiseloa on takana 7 vuotta ja avioliittoa 3 vuotta.

Pystymme keskustelemaan yhdessä ihan kaikesta

Meillä on hauskaa yhdessä

Voimme luottaa toisiimme

Tunnemme toisemme erittäin hyvin



Olemme erittäin onnellisia



Yhdessä 6 vuotta (naimisissa 4 vuotta)



Ja samasta taustasta ponnistan kuin ap:kin - avioerolapsen osasta. Se täytyy kyllä sanoa, että helppoa se ei aina ole tuolta pohjalta ollut uskoa avioliittoon, kasvu tähän pisteeseen on ollut kivulias prosessi.

Yhdessä 12 vuotta.

Yhdessä pian 15 v.

6 v hääpäivää vietimme talvella.

Yhteisiä lapsia 2, kolmas syntymässä parin viikon sisään :)

(lisäksi mulla ex-suhteesta 1 lapsi, joka tosin jo asuu omillaan, mutta uusperhe-elämää takana myös)



Eilen viimeksi mietin, että voiko elämä olla näin helppoa ja ihanaa "oikean miehen" kanssa :) Kyllä se voi olla!

(ex:n kanssa vaikea suhde, sekä vaikea ero)

Kyllä mäkin voin sanoa olevani onnellisesti naimisissa. Yhdessä ollaan oltu 13 vuotta,naimisissa 8 vuotta. Kolme yhteistä lasta ja yhteinen suht hyvin menestyvä yritys ollaan aikaiseksi saatu näinä vuosina.

Kyllähän näihin vuosiin mahtuu kaikenlaista,mutta päällimmäinen tunne miestäni ajatellessani on että mulla on hänen kanssaan hyvä olla. Odotan jokapäivä häntä kotiin yhtä innokkaasti, haluan nukahtaa kainaloon ja herätä siihen että hän on vierelläni. Rakastan häntä. Olen onnellinen.

On ollut ankeita vuosia myöskin, mutta ne on nyt läpikäyty ja takana =)

Aviovuosia 13.

Meillä myös takana 15 v ja naimisissa 6 v ja kaksi lasta. Just tällä hetkellä ihmettelen, miten mieheni on niiiiin tylsä ja negatiivinen. Itse olen positiivinen ja menossa on jumppabuumi ja mies vaan kököttää kotona, valittaa ja nalkuttaa joka asiasta, puhuu rumasti perheen jäsenille, eikä suostu muuttumaan tai muuttamaan mitään koskaan. Lapset ovat sen verran isoja, että onkohan nyt menossa se kuuluisa erilleen kasvaminen. Toivottavasti ei, mutta jotakin pitää tapahtua.

Toisaalta ei onnetonkaan. Pahin "kriisi" seitsemäs avioliitto vuosi on takana nyt on jo paremmin, muttei nyt kuitenkaan mitään hekumaa.



Yhdessä 14 vuotta samassa taloudessa 12 vuotta ja aviossa kahdeksas vuosi menossa.

yhdessä 12 vuotta, joista naimisissa 9.

Lapsia 1 (5-v)

Yhdessä 12,5v niistä 5 aviossa. Kolme lasta. Ylämäkiä ja alamäkiä löytyy, mutta niistä pitää selvitä!

Puhuminen on minusta yksi avain onnelliseen avioliittoon. Ja hyvä seksi tietty :)

avioliittoni on onnellinen.. takana 6 yhteistä vuotta, mies on arabi, muslimi. Minä kristitty mutta paremmin ei voisi mennä... rakastan häntä sydämmestäni ja uskon että hän tuntee samoin.

Me ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä ja nyt näyttää siltä, että on selvitty ekasta pahasta kriisistä. Sitä ennen oltiin "onnellisia".



Ei kai "todella onnellinen" tarkoita sitä, että suhteessa ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan, huonoja aikoja?

Juuri tällä hetkellä en ole todella onnellinen.



Yhdeksän ensimäistä avioliitto vuotta oli TODELLA hyvää aikaa ja olimme valtavan onnellisia. Nyt ensimmäisen kerran vähän narisee liitoksissaan tämä liitto, mutta uskomme molemat vahvasti, että kun emme anna tämän ensimmäisen "huonon" kauden meitä kaataa, niin jonain päivänä olemme taas uudestaan todella onnellisia.

Yhdessä oltu kohta 9 vuotta.

Mieheni on turvallinen ja rehellinen,mitä itse arvostan.

ja edelleen pidän miestäni aarteena!



Olemme toistemme parhaat ystävät ja työtoverit,

seksielämä toimii,

hän on elämäni tärkein ihminen.

Meillä kasvetaan erilleen vauhdilla. Odotan että meistä tulee kumppaneita taas, mutta tämän paskan keskellä usko horjuu päivittäin. Aamu alkaa aikuisen miehen jälkien korjaamisella, jatkuvalla muistuttelulla ja kuuntelemalla epäoleellisia puheita. Päivällä riidellään jos tekemisissä ollaan, ilta menee joko yksin pelatessa tai yhdessä katsoen leffaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.



Joka saatanan päivä tätä samaa. Huoh...

on itsenäistymisen pelko. Siis sinun itsenäistymisesi!! Usein se osuu 30 ikävuoden jälkeen kun nainen innostuu kehittymään edelleen ja mies mielellään olla möllöttäisi sohvan pohjalla. Hän pelkää eniten että sinä huomaat kodin ulkopuolelta jotain häntä mielenkiintoisempaa mutta ei osaa purkaa asiaa. Silloin voi tulla se erilleen kasvaminen, noin kävi minulle entisessä elämässäni. Ei sentään jumppabuumia mutta kouluttautumista, uusi työ, uusiutumista ulkonäöllisesti yms. Ja sitä ei mies kestänyt.



No, onneksi sanon minä - nykyisin 100% onnellinen uudessa elämässäni.

Ollaan oltu yhdessä reilu seitsemän vuotta. Kihloihin mentiin kuudenviikon seurustelun jälkeen, kun molemmista tuntui ettei enää tarvitse etsiä vaan juuri se oikea on osunut kohdalle. Mies oli ajatellut minusta että "tuossa se on" kun eka kerran tavattiin. Naimisissa ollaan oltu nyt reilu viisi vuotta. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa.



Minusta onnellisuus on sitä, että arkena me pojan kanssa innolla odotetaan, milloin isi tulee kotiin ja samoin mies odottaa kotiin tuloa. Viikonloput menee yhdessä ollessa ja kaikilla on mukavaa ja rentoa. Jos joskus arki ahdistaa, niin muistelen sitä nykyään kaikkien ihannoimaa "sinkkuelämää". Päälimmäinen muisto siltä ajalta on, kun itken sängyssä yksinäisyyttäni miehiin pettyneenä ja mietin löydänkö ikinä sitä oikeaa. Ja ikää oli silloin huimat 22. En haluaisi palata siihen yksinäiseen arkeen enää ikinä. Onnellisuus on jakamista ja luottamista ja läheisyyttä. Ja sitten se on sitä joustamista, me ihmiset kun emme ole kaikki samanlaisia ja toistemme ajatuksenlukijoita.



Jos odottaa, että alun rakastumisen huuma kestää vuodesta toiseen, niin silloin saa ihan varmasti pettyä. Minusta nyt on ihanempaa, koska todella tiedän, että se rakkaus kestää, eikä pelota, että toinen kyllästyy ja jättää.