Ilta-Sanomat: Aarno Kasvi lataa suorat sanat Huvila ja Huussi -ohjelmasta
Emerituspuutarhuri Aarno Kasvi pitää televisio-ohjelma Huvilan ja Huussin toimintaa järjettömänä.
Olen välillä katsonut niitä, mutta minua ottaa niin paljon aivoon tämä vihamielinen suhtautuminen luontoon. Ei oteta yhtään huomioon, mitä luonnon hyväksi voisi tehdä, hän sanoo.
Kasvin mielestä on nurinkurista, että ihmiset asuvat ahtaasti steriilissä kaupunkiympäristössä, ja kun ostetaan mökki, sterilisoidaan luonto senkin ympäriltä.
Jopa asfaltoidaan parkkipaikka autolle, Kasvi puhisee.
Tehdään aivan ylimitoitetut terassit, eikä tyydytä pieneen polkuun rannalle vaan vedetään metsänpohjaa kunnolla pois. Lopuksi vedetään tilalle valtava tekoruohomatto.
Kasvin mukaan toiminnalla köyhdytetään luontoa tietoisesti.
Kun kaikki kukat jäävät pois, siitä kärsivät kesymehiläiset, villimehiläiset, villiampiaiset, yöperhoset ja kaikki muut, jotka ovat välttämättömiä pikkulinnuille ja lepakoille. Omakotitalotontit pienenevät koko ajan, ja luonnollinen luonto vähenee muutenkin.
TWITTER-KESKUSTELUSSA kritisoitiin muun muassa sitä, että kaikki kannot ja kivet vedetään sileiksi, jotta ne eivät aiheuttaisi vaaraa lapsille, vaikka lapsethan nauttivat eniten kiipeilystä ja hyppimisestä.
Kasvin mukaan asiassa on myös toinen lapsia koskettava puoli.
Lapsia viedään lääkäriin, kun he ovat allergisia kaikelle. Lapset eivät ole saaneet minkäänlaista luontokontaktia ja luonnollista tarttumaa, että he kehittäisivät vasta-aineita. Tämä on aivan ihmeellistä touhua.
Kasvin mielestä pihan vetäminen sileäksi on typerää siinäkin mielessä, että kesämökillä ei välttämättä vietetä kovin paljon aikaa, varsinkin, jos kesä on kylmä ja sateinen.
Kommentit (79)
Kasvi on oikeilla jäljillä. Ohjelman kohteet muistuttavat toisiaan suurine golfkenttineen ja ylimitoitettuine terasseineen. Nurmikko mökkipihalla ei ole helppohoitoinen eikä ekologinen valinta.
Mjooh, Aarnolla on välillä viisautta jutuissaan. Kukapa tuota jaksoisi katsoa, kun nimeämättömällä hintalapulla vedetään tontille terdeä, siirtonurmi, pesuvati lapsille leikkiastiaksi ja vähän värikariketta puskan juurelle. Valkoista sinne tänne ja vola ai että on ihanaa. Suomi on niin pienen volyymin paikka, että mielikuvitus kuolee. Biolania ja Fiskarssia kaikille.
Pikkasen kukkaniittyä tontin reunaan, tutkien ettei levitä mitään haittakasvia samalla. Nokkosta saa kasvaa yhdellä sivulla, perennat on valittu sen mukaan että perhosille riittää keväästä pitkälle syksyyn. Linnunpönttöjä paljon. Puiden varjossa auringolta ja mökissä sateelta suojassa. Hyvät hyttysverkot ovissa ja ikkunoissa. Tunnelmallinen vanha sauna.
Ymmärrän, että halutaan siisteyttä, mutta välillä ohjelma menee överiksi. Hiekkaranta mökkipihalla on pirullinen pitää yllä.
Mökkipihojen takiahan se luonto varmaan tuhoutuukin. Hiukkasen yliampuvaa tuo kritiikki minusta.
Liian paljon rahaa ja vähän tyylitajua, niin tulos on aina tuo. En ymmärrä miksi nuo varakkaat edes ostaa noita mäkkejä/huviloita, kun heillä ei ole sinne oikeastaan mitään tunnesidettä ja käyvät kerran pari vuodessa. Oma toki asiansa.
Olen mökkeillyt pitkäaikaisilla mökkivuokrasuhteilla eteläisessä Suomessa 25 vuotta. Olen nähnyt mökkiseutua, jos toistakin, ja onneksi nähnyt, että suurin osa mökkiläisistä pitää tonttinsa niin luonnollisena kuin mahdollista. On niinkin tiukkaa, että osa tontista pidetään täysin koskemattomana luontoa varten tai tontilla on tiukat ehdot mistä saa kävellä luontoa vahingoittamatta.
On ikävää, että Huvila ja huussi näyttää erilaista esimerkkiä. En minäkään sitä käsitä, mutta luotan suomalaisten kriittisyyteen ohjeman äärellä.
Amen. Ihan samaa mieltä. Nyt on järkipuhetta.
Saman ilmiön näkee oikeastaan pk seudun omakotialueilla, jotka ennen oli reheviä puutarhakaupunginosia. Nyt on ison kivitalon kupeessa muutama neliömetri keinonurmikkoa. Valtavasti on eliöstö köyhtynyt.
Näin kerran tuossa ohjelmassa kun pesivät harjoilla sammalta pois kivestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen mökkeillyt pitkäaikaisilla mökkivuokrasuhteilla eteläisessä Suomessa 25 vuotta. Olen nähnyt mökkiseutua, jos toistakin, ja onneksi nähnyt, että suurin osa mökkiläisistä pitää tonttinsa niin luonnollisena kuin mahdollista. On niinkin tiukkaa, että osa tontista pidetään täysin koskemattomana luontoa varten tai tontilla on tiukat ehdot mistä saa kävellä luontoa vahingoittamatta.
On ikävää, että Huvila ja huussi näyttää erilaista esimerkkiä. En minäkään sitä käsitä, mutta luotan suomalaisten kriittisyyteen ohjeman äärellä.
Luitko edes uutista, siinä se suunnittelija kertoo että ASUKKAAT haluavat! Asiakas maksaa, tehdään mitä tilaa!
Ja joskus saatetaan istuttaa peräti pari hikistä pensasta, kukkia ei juuri koskaan. Mökkipihojen luonnollisuus tietysti vielä erikseen, mutta kun harvassa suomalaisessa puutarhaohjelmassa tosiaan tehdään puutarhaa. Vaan nimenomaan se on tuota viherrakentamista, että terassien väliin istutetaan vähän siirtonurmikkoa. Mökillä sitten reunaan vielä ehkä vähän muualta revittyä kunttaa!
Vierailija kirjoitti:
Mjooh, Aarnolla on välillä viisautta jutuissaan. Kukapa tuota jaksoisi katsoa, kun nimeämättömällä hintalapulla vedetään tontille terdeä, siirtonurmi, pesuvati lapsille leikkiastiaksi ja vähän värikariketta puskan juurelle. Valkoista sinne tänne ja vola ai että on ihanaa. Suomi on niin pienen volyymin paikka, että mielikuvitus kuolee. Biolania ja Fiskarssia kaikille.
Pikkasen kukkaniittyä tontin reunaan, tutkien ettei levitä mitään haittakasvia samalla. Nokkosta saa kasvaa yhdellä sivulla, perennat on valittu sen mukaan että perhosille riittää keväästä pitkälle syksyyn. Linnunpönttöjä paljon. Puiden varjossa auringolta ja mökissä sateelta suojassa. Hyvät hyttysverkot ovissa ja ikkunoissa. Tunnelmallinen vanha sauna.
Mikä vika Biolanissa ja Fiskarsissa? Itse suosin molempia eikä mulla ole terasseja, kunttaa, nurmikenttiä, asfalttia eikä paljua. Mulla on rehevä, monilajinen ja luonnonmukainen puutarha ja jos tänne säkkitavaraa joudun ostamaan, niin ehdottomasti se on Biolania! Sama Biolanin kompostori on jauhanut jo 17 vuotta keittiöjätteet kompostikatteeksi. Puutarhakompostit kääntyy Fiskarsin talikolla, uudet kasvit istutan Fiskarsin lapiolla ja polttopuut pilkkoutuu Fiskarsin kirveellä. Eipä paljon parempia työkaluja löydy.
Aarno Kasvin kanssa olen samaa mieltä.
T. puutarhuri
Ihan pointti tuossa Kasvin sanomassa on. Mutta ah miten ihanaa taas muidenkin päästä haukkumaan varakkaiden valintoja. Sama virsi matkustamisesta. Ja ketut näitä arvostelijoita mikään luonto kiinnostaa, ainakaan kaikkia. Samalla tavalla hommaisivat mökkejä kunnon fasiliteeteilla ja matkustaisivat jos olis pinkkaa. Niin peri suomalaista jeesustelua. Senkus alapeukutatte.
Eikä ongelma koske vain mökkejä. Olemme itse kotona vähentäneet nurmikon ajamista, ja mitä on tapahtunut? Kuivan nurmen sijaan pihalla kasvaa nyt kukkia, jotka keräävät perhosia ja kimalaisia.
Hyvä kannanotto Kasvilta. Oma mökkitonttini on rakennuksia ja polkuja lukuunottamatta lähes luonnontilassa. Välillä joutuu jonkun puun kaatamaan, mutta sekin on metsittyneellä saaritontilla vähäistä ja suunniteltua. Puut suojaavat näkymää järveltä mökille päin. Käytän mökkiä vain kesäisin, joten ajattelen, että olen kylässä luonnon luona siellä.
Pieni hiekkaranta kyllä on, mutta sekin on ihan luonnonhiekkaranta. Sen suhteen kävi vain tuuri.
Meidän mökille on turhaa kylvää mitään kukkia, koska peurat syövät ne heti pois ja tallovat terävillä sorkillaan loput. Kukkakedot ovat varsinkin Lounais-Suomesta ja saaristosta kadonneet suureksi osaksi sen takia, että peuroja on kaikki paikat täynnä. Ainoat kasvit, jota peurat eivät syö, ovat ne paljon parjatut tuijat. Ja jotkut hullut vielä ruokkivat peuroja talvisin, jotta kanta varmasti kasvaisi räjähdysmäisesti.
Joo, sillä yhdellä kaudella sitä kunttaa piti lähes väkisin istuttaa jokaiseen pihaan.
Noin muuten nuo huvilahuussi-pihat on nyt aika marginaalissa. Ei niissä nyt luonnollisestikaan ole mitään kukkia kasvanut ja niitä ja muita kasveja sitten istutettu muutoksen yhteydessä.
Samaa mieltä olen Aarno Kasvin kanssa tästä puutarha asiasta. Hän oli vaan aika kireä ukko aikanaan siinä viherpeukalo ohjelmassa ja vinoili usein Tarja Flemmingille. Hyvä, että on pysynyt sinkkuna.
Eiköhän nuo yleensä ohjelmassa esitellyt mökit ole jotain edustustiloja. Varmaan joku käy ruohonkin ajelemassa valmiiksi.
Ihan oikeassa hän on.