Köyhäilyruoka onkin ihan törkeän hyvää!
Keitin kokonaista ohraa, sekoitin siihen currytahnaa ja lopuksi paistettua uunilenkkiä. Hyvää!
Kommentit (1264)
Vierailija kirjoitti:
Ruskea kastike, osa 1743.
Se pieni määrä sellaisia pieniä lihansuikaleita laitettiin kastikeeseen maun takia. Muistan kun faija 70-luvulla teki soosia, tiristi pannulla voissa pienenpieniä lihanpaloja pitkään, "näin niistä saa kaiken maun irti!"
Lihanpalat olivat sellaisia puolikkaan sokerinpalan kokoisia, ja niitä oli muutama.
Proteiininlähde 70-luvun cuisinessa olivat pääasiassa maitotuotteet sekä munat.
Maitoa juotiin paljon päivittäin, ja se oli täysmaitoa jossa oli enemmän rasvaa kuin nykyään.
Tämä oli juuri sitä aikaa kun yhteiskunta kehotti mainoksissa "munalla töihin!".
Silloin, kun minä vielä maitoa join se oli kyllä kevytmaitoa ja tämä oli 70 luvulla 86 saakka. Maitoa käytän kyllä muuten, mutten juo ja edelleenkin kevytmaitoa, mutta nyt laktoosittomana.
HK:n Sinisessä oli alunperin syötävä kuori, vaan ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Maku on myös sellainen pistävä, sitäkään ei ennen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuorehernesoseen kun lisää kalapuikoille ja perunamuusille niin nam. Puikkojen päälle pari tippaa suosikkietikkaasi ja vielä enempi nam.
Suosikkietikkasi? Onko tämä yleistäkin, että ihmisillä on suosikkietikka?
Itsehän ei juuri etikan makua siedä, joten lähinnä tulee ostettua pyykkiä ja siivoamista varten.
Itseasiassa on. Tykkään etikasta ja käytän paljon ruuanlaitossa omenaviini-, riisiviini-, puna- ja valkoviinietikkaa, vaaleata balsamicoa sekä olutetikkaa joka on se jota briteissä vakkarina fish n'chipsien päälle laitetaan. Väkiviinaetikkaan taas tehdään pikkelöidyt vihannekset.
Mistä olet saanut ostettua tuota olutetikkaa?
Olen vaikka mistä yrittänyt etsiä malt vinegaria/mallasviinietikkaa sitä löytämättä.
Se ei ole olut etikkaa. Helsingissä Fredalla yksi kauppa sitä myy. Behnfords
Vierailija kirjoitti:
Itsetehty minestrone. Nam.
Saisiko reseptin?
Vierailija kirjoitti:
70-80 luvuilla syötiin makeita puuroja. Esimerkiksi kaurapuuroon laitettiin marjoja ja sokeria. Mannapuuro ja kiisseli oli aika usein viikonloppuna jälkiruokaa, tai välipalaruoka. Riisi- ja helmipuuro myös. Ne eivät kalliita ole vieläkään.
Mitä on helmipuuro?
Vierailija kirjoitti:
joo, se oli meillä Penkkivelliä! Ihana retro muisto tuli!
Mitä on penkkivelli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjusta innostuneena laitoin minestronet tulille. Pilkoin jämät porkkanaa, selleriä, valkosipulia, tomaattia. Hätävarasta löytyy paputölkki. Pakasteesta kanalientä, herneitä ja parmesaninkantteja. Laakerinlehti, mustapippuri, basilika. Ei ole savukylkeä mutta paistan pari kinkkusiivua. Eiliset makaronit joukkoon. Aijai.
Ja kanaliemi on tietty tehty jo kertaalleen imeskellyistä broileriluista...
Ei nyt sentään. Kyllä ne jätettiin imemättä, jos oli tarkoitus jotain lientä keittää.
Viime viikonloppuna paistoin ison kasan wingsejä ja imeskellyistä luista keitin lientä. Liemessä keitin riisiä ja laitoin osan wingslihoista sekaan. Tosin olen sinkku, joten omia sylkiäni söin. En muille tarjoaisi sellaista. Ei ollut kallista ruokaa sekään. Sekä wingsit, että riisi olivat -60% tuotteita. Sipulia ja pari kynttä valkosipulia ja chilipalko sekaan täyteen hintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuorehernesoseen kun lisää kalapuikoille ja perunamuusille niin nam. Puikkojen päälle pari tippaa suosikkietikkaasi ja vielä enempi nam.
Suosikkietikkasi? Onko tämä yleistäkin, että ihmisillä on suosikkietikka?
Itsehän ei juuri etikan makua siedä, joten lähinnä tulee ostettua pyykkiä ja siivoamista varten.
Itseasiassa on. Tykkään etikasta ja käytän paljon ruuanlaitossa omenaviini-, riisiviini-, puna- ja valkoviinietikkaa, vaaleata balsamicoa sekä olutetikkaa joka on se jota briteissä vakkarina fish n'chipsien päälle laitetaan. Väkiviinaetikkaan taas tehdään pikkelöidyt vihannekset.
Brittien fish and chips etikka on nimeltään malt vinegar ei mikään olutetikka.
No malt on mallas ja jos joku olutetikaksi nimittää, niin onko niin väliä, varsinkaan kun Suomessa ei edes myydä tuota etikkaa.
Kyllä myydään fredalla eräässä kaupassa siinä fredan alkupäässä Eurooppalaisen koulun lähellä. Behnfors
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaattipastaa tein tänään.
Laitoin ensin puoli pussillista pennepastaa kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Sitten lorautin kasarin pohjalle vähän öljyä, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, pienen pätkän silputtua salamimakkaraa, lusikallisen mustapippurirouhetta ja pari desilitraa soijarouhetta.
Kun olivat pehmenneet ja vähän jo ruskistuneetkin, lisäsin 4 pieneksi pilkottua tomaattia, purkillisen paseerattua tomaattia, lusikallisen kuivattua basilikaa, desilitran kermaa ja desilitran vettä. Lopuksi maistoin ja lisäsin vielä vähän suolaa.
Kun pasta oli kypsää, kaadoin veden pois ja lisäsin tomaattikastikkeen kattilaan pastan sekaan.
Tätä söin tänään, riittää myös huomiseksi ja vielä ylihuomisen lounaaksi. On tosi hyvää!
Onko tämä köyhäilyä. Tuohan maksaa pitkästi yli kympin annos.
Miten saat tuohon menemään yli kympin? Lähinnä käytin tuohon mitä kaapissa oli valmiina, kuten sipulia, tomaattimurskaa ja kermapurkin jämät. Salamia käytin tuohon noin sentin siivun, mutta sen tilalle voi laittaa jotain muutakin voimakkaan makuista, mikä antaa makua, kuten oliiveja tai kaprista tai vaikka suolakurkkuja tai chiliä. Ja tuosta satsistahan tulee 4-5 isoa annosta, monen päivän ruoat.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ne raaka-aineet ilmestyvät sinne kaappiin ihan ilmaiseksi.

Salamia eikä muitakaan kestomakkaroita kuten myös savustettuja makkaratuotteita ei alkuunkaan suositella paistettavaksi. Kai olet kuullut Nitrosaminestä joka jo ihan pieninä määrinäkin saattaa aiheuttaa syöpää. Nitrosamine tunkeutuu maksaan ja munuaisiinkin.
Italialaistuneena suomalaisena en kyllä pari kolme päivää sitten keitettyä pastaa syö. Pasta on mössöksi hautunut eikä ole enää al dente, mössöpasta lihottaa, al dentenä syöty sensijaan ei.
Ei suomalainen ole kuullut nitrosaminesta, koska se on suomeksi nitrosamiini. Ja suomalaisissa lihatuotteissa sitä on niin vähän, ettei sitä aina pystytä edes mittaamaan. Suomalaisissa lihatuotteissa kun käytetään todella vähän nitriittejä. Suomalaisissa kestomakkaroissa tai savustetuissa lihatuotteissa ei ole nitrosamiineja merkittäviä määriä, koska niissä ei alunperinkään ole käytetty niitä nitraatteja. Nitrosamiinia syntyy mahalaukussa nitraateista, nitraatteja muuten on lähestulkoon kaikissa ruoka-aineissa kasviksia myöden. Mitä hapottomampi maha (puhun nyt siis oikeasta vatsahappojen puutteesta) sitä suurempi riski nitrosamiinien muodostumiseen ja sitä suurempi mahasyövän riski.
Käristettyihin ruokiin syntyy akryyliamiineja, jotka nekin ovat karsinogeenisiä.
Oikeastaan mitään ruokaa ei voi syödä, lopputuloksena on hengenmeno jossain vaiheessa. Miksi pitkittää kärsimystä syömällä maukasta ruokaa, kun voi näännyttää itsensä nälkään muutamassa kuukaudessa?
Sattui noin kamala virhe kun olen parempi lukemaan saksalaisena kaikkea infoa saksaksi, niin nimi vääristyi sitten nitrosamineksi. Suokaa anteeksi. Niin, Suomessa sitten syödään vain ja ainoastaan Suomessa valmistettuja liha ja makkaratuotteita jotka vissiin sitten kaikki luomua ilman mitään säilöntäaineita. Onko Lidl salamit suomalaisia ym. kestomakkarat jne.? Ulkomailta ei tuoda mitään lihoja Suomeen?
Myös suomalaisissa makkaroissa on nitriittejä (NO2) ja joissakin kasviksissa voi olla melko paljon nitraatteja (NO3), maaperästä ja lannoitteistakin riippuu, paljonko. Nitraateista voi suun bakteerien tai kehon entsyymien vaikutuksesta muodostua nitriittejä ja nitriiteistä puolestaan voi vatsahapossa eräiden aminohappojen, amiinien, kanssa reagoidessa muodostua typpioksidia tai nitrosamiineja. Yleensä muodostu molempia. Typpioksidi on hyödyllistä. Nitrosamiini on haitallista. Nitriittejä sisältäviä lihavalmisteita kuten makkaroita ei kannata syödä usein.
Reaktiot ei liity kuumentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
HK:n Sinisessä oli alunperin syötävä kuori, vaan ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Maku on myös sellainen pistävä, sitäkään ei ennen ollut.
Jeps, ja siinä oli enemmän lihaa ennen, netissä on juttua siitä reseptin muutoksesta.
Ei se 70-luvulla mikään yleinen ruokalaji ollut, ainakaan meillä.
Purjokala on ruokalajina kadonnut täysin, netti tuntee sen yhä. Se oli yleinen 70-luvulla.
Ei se pahaa ollut, jos nyt ei erityisen hyvääkään.
Tehtiinkö kenenkään muun kotona metrikarjalanpiirakkaa pellillä? Tekeekö joku nykyään?
Meillä oli usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-80 luvuilla syötiin makeita puuroja. Esimerkiksi kaurapuuroon laitettiin marjoja ja sokeria. Mannapuuro ja kiisseli oli aika usein viikonloppuna jälkiruokaa, tai välipalaruoka. Riisi- ja helmipuuro myös. Ne eivät kalliita ole vieläkään.
Mitä on helmipuuro?
Se on puuro, joka on tehty perunasuurimoista ja maidosta. Ne suurimot ovat kuin helmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä laitatte ruskeaan kastikkeeseen sekaan? Ei kai pelkkää kastiketta ja perunaa? Jauhelihaa, makkaraa tai jotain?
Täällä nää meinaa, että syövät pelkkää ruskeeta kastiketta ja perunaa. Oli mulle aivan täysin uusi juttu, että piti jututtaa äitiäkin, kun en omasta lapsuudesta tuommoista muista.
Äitikin oli samaa mieltä, että kyllä ruskeeseen kastikkeeseen tuli aina lihaa tai makkaraa/nakkia. Nauroi vielä päälle, eihän kukaan niin ravintoköyhää ole syönyt, että tosiaan pelkkää ruskeeta kastiketta ja perunaa?
vm -72
Kyllä söi. Vm -59
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaattipastaa tein tänään.
Laitoin ensin puoli pussillista pennepastaa kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Sitten lorautin kasarin pohjalle vähän öljyä, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, pienen pätkän silputtua salamimakkaraa, lusikallisen mustapippurirouhetta ja pari desilitraa soijarouhetta.
Kun olivat pehmenneet ja vähän jo ruskistuneetkin, lisäsin 4 pieneksi pilkottua tomaattia, purkillisen paseerattua tomaattia, lusikallisen kuivattua basilikaa, desilitran kermaa ja desilitran vettä. Lopuksi maistoin ja lisäsin vielä vähän suolaa.
Kun pasta oli kypsää, kaadoin veden pois ja lisäsin tomaattikastikkeen kattilaan pastan sekaan.
Tätä söin tänään, riittää myös huomiseksi ja vielä ylihuomisen lounaaksi. On tosi hyvää!
Onko tämä köyhäilyä. Tuohan maksaa pitkästi yli kympin annos.
Miten saat tuohon menemään yli kympin? Lähinnä käytin tuohon mitä kaapissa oli valmiina, kuten sipulia, tomaattimurskaa ja kermapurkin jämät. Salamia käytin tuohon noin sentin siivun, mutta sen tilalle voi laittaa jotain muutakin voimakkaan makuista, mikä antaa makua, kuten oliiveja tai kaprista tai vaikka suolakurkkuja tai chiliä. Ja tuosta satsistahan tulee 4-5 isoa annosta, monen päivän ruoat.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ne raaka-aineet ilmestyvät sinne kaappiin ihan ilmaiseksi.
Taitaa olla suhteellista, mikä kenenkin mielestä on köyhäilyä ja halpaa. Suhteellista taitaa olla myös millaista ruokaa kukin pitää riittävän monipuolisena. Jos syö lounaaksi pelkkää makaronia ja voita, tai perunaa ja ruskeaa kastiketta, voi varautua että elinikä ja sairastavuuskin on sitten samanlainen kuin 70-luvulla. Suomalaisen miehen elinajanodote oli 70-luvulla 65 vuotta ja nyt 79 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-80 luvuilla syötiin makeita puuroja. Esimerkiksi kaurapuuroon laitettiin marjoja ja sokeria. Mannapuuro ja kiisseli oli aika usein viikonloppuna jälkiruokaa, tai välipalaruoka. Riisi- ja helmipuuro myös. Ne eivät kalliita ole vieläkään.
Mitä on helmipuuro?
Se on puuro, joka on tehty perunasuurimoista ja maidosta. Ne suurimot ovat kuin helmiä.
Ja kyse on nimenomaan perunaÄTRKKELYSsuurimoista, ei itse perunasta. Nythän noita myydään sago pearls-nimellä ainakin välillä.
Italiassa on käsite cucina povera joka tarkoittaa nimenomaan köyhien ruokaa (tai keittiötä), käsittääkseni alunperin köyhästä Puglian maakunnasta kotoisin mutta tunnetaan kautta maan. Tuolla termillä jos googlaa niin löytää ihania reseptejä edullisiin ruokiin. Mukana on usein papuja tai muita palkokasveja proteiinin lähteenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaattipastaa tein tänään.
Laitoin ensin puoli pussillista pennepastaa kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Sitten lorautin kasarin pohjalle vähän öljyä, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, pienen pätkän silputtua salamimakkaraa, lusikallisen mustapippurirouhetta ja pari desilitraa soijarouhetta.
Kun olivat pehmenneet ja vähän jo ruskistuneetkin, lisäsin 4 pieneksi pilkottua tomaattia, purkillisen paseerattua tomaattia, lusikallisen kuivattua basilikaa, desilitran kermaa ja desilitran vettä. Lopuksi maistoin ja lisäsin vielä vähän suolaa.
Kun pasta oli kypsää, kaadoin veden pois ja lisäsin tomaattikastikkeen kattilaan pastan sekaan.
Tätä söin tänään, riittää myös huomiseksi ja vielä ylihuomisen lounaaksi. On tosi hyvää!
Onko tämä köyhäilyä. Tuohan maksaa pitkästi yli kympin annos.
Miten saat tuohon menemään yli kympin? Lähinnä käytin tuohon mitä kaapissa oli valmiina, kuten sipulia, tomaattimurskaa ja kermapurkin jämät. Salamia käytin tuohon noin sentin siivun, mutta sen tilalle voi laittaa jotain muutakin voimakkaan makuista, mikä antaa makua, kuten oliiveja tai kaprista tai vaikka suolakurkkuja tai chiliä. Ja tuosta satsistahan tulee 4-5 isoa annosta, monen päivän ruoat.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ne raaka-aineet ilmestyvät sinne kaappiin ihan ilmaiseksi.
Kukaan sellaista väittänytkään. Mutta nuo aineet maksaa kuitenkin alle kympin. Jonkun mielestä on halpaa, jos 5 isoa annosta ruokaa maksaa alle kympin, eli alle 2 euroa per ateria. Jonkun toisen mielestä se ei ole halpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaattipastaa tein tänään.
Laitoin ensin puoli pussillista pennepastaa kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Sitten lorautin kasarin pohjalle vähän öljyä, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, pienen pätkän silputtua salamimakkaraa, lusikallisen mustapippurirouhetta ja pari desilitraa soijarouhetta.
Kun olivat pehmenneet ja vähän jo ruskistuneetkin, lisäsin 4 pieneksi pilkottua tomaattia, purkillisen paseerattua tomaattia, lusikallisen kuivattua basilikaa, desilitran kermaa ja desilitran vettä. Lopuksi maistoin ja lisäsin vielä vähän suolaa.
Kun pasta oli kypsää, kaadoin veden pois ja lisäsin tomaattikastikkeen kattilaan pastan sekaan.
Tätä söin tänään, riittää myös huomiseksi ja vielä ylihuomisen lounaaksi. On tosi hyvää!
Onko tämä köyhäilyä. Tuohan maksaa pitkästi yli kympin annos.
Miten saat tuohon menemään yli kympin? Lähinnä käytin tuohon mitä kaapissa oli valmiina, kuten sipulia, tomaattimurskaa ja kermapurkin jämät. Salamia käytin tuohon noin sentin siivun, mutta sen tilalle voi laittaa jotain muutakin voimakkaan makuista, mikä antaa makua, kuten oliiveja tai kaprista tai vaikka suolakurkkuja tai chiliä. Ja tuosta satsistahan tulee 4-5 isoa annosta, monen päivän ruoat.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ne raaka-aineet ilmestyvät sinne kaappiin ihan ilmaiseksi.
Eikös tuota makaronia ja tomaattisäilykettä saa ruokajakelusta ihan ilmaiseksikin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tomaattipastaa tein tänään.
Laitoin ensin puoli pussillista pennepastaa kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Sitten lorautin kasarin pohjalle vähän öljyä, 2 sipulia, 4 valkosipulin kynttä, pienen pätkän silputtua salamimakkaraa, lusikallisen mustapippurirouhetta ja pari desilitraa soijarouhetta.
Kun olivat pehmenneet ja vähän jo ruskistuneetkin, lisäsin 4 pieneksi pilkottua tomaattia, purkillisen paseerattua tomaattia, lusikallisen kuivattua basilikaa, desilitran kermaa ja desilitran vettä. Lopuksi maistoin ja lisäsin vielä vähän suolaa.
Kun pasta oli kypsää, kaadoin veden pois ja lisäsin tomaattikastikkeen kattilaan pastan sekaan.
Tätä söin tänään, riittää myös huomiseksi ja vielä ylihuomisen lounaaksi. On tosi hyvää!
Onko tämä köyhäilyä. Tuohan maksaa pitkästi yli kympin annos.
Miten saat tuohon menemään yli kympin? Lähinnä käytin tuohon mitä kaapissa oli valmiina, kuten sipulia, tomaattimurskaa ja kermapurkin jämät. Salamia käytin tuohon noin sentin siivun, mutta sen tilalle voi laittaa jotain muutakin voimakkaan makuista, mikä antaa makua, kuten oliiveja tai kaprista tai vaikka suolakurkkuja tai chiliä. Ja tuosta satsistahan tulee 4-5 isoa annosta, monen päivän ruoat.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita, että ne raaka-aineet ilmestyvät sinne kaappiin ihan ilmaiseksi.
Taitaa olla suhteellista, mikä kenenkin mielestä on köyhäilyä ja halpaa. Suhteellista taitaa olla myös millaista ruokaa kukin pitää riittävän monipuolisena. Jos syö lounaaksi pelkkää makaronia ja voita, tai perunaa ja ruskeaa kastiketta, voi varautua että elinikä ja sairastavuuskin on sitten samanlainen kuin 70-luvulla. Suomalaisen miehen elinajanodote oli 70-luvulla 65 vuotta ja nyt 79 vuotta.
Onko nykyinen keinoruoka sitten parempaa? Sitä syömällä voi elää pitempään, mutta sairaana.