Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten estää lapsen kiukuttelu tällaisessa tilanteessa?
04.02.2023 |
Olen luullut tietäväni lapsista ja kasvatuksesta paljonkin, kun sattuu olemaan jonkun verran koulutustakin aiheesta. Mutta oman lapsen kanssa menee sormi suuhun tämän tietyn tilanteen kanssa. Neuvokaa.
Eli jos lapsi on jossain paikassa tai tilanteessa joskus aiemmin alkanut kiukuttelemaan jostain asiasta, niin joutuessaan uudelleen samaan tilanteeseen tai paikkaan alkaa uudelleen kiukuttelun siitä vanhasta asiasta, mikä ei ole enää mitenkään ajankohtainen eikä tilanteeseen liittyvä.
Sanon esimerkin. Jos vaikka ollaan ulkona kävelyllä ja lapsi on poiminut kukan käteensä ja se vahingossa putoaa kädestä ojaan niin, että sitä ei enää sieltä saa, niin alkaa komentamaan ja kiukuttelemaan, että haluan sen kukan. No tämä on vielä aika normitilanne ja selviää sillä, että puhutaan, että likaojasta kukkaa ei enää voi ottaa ja lapsi on sitten ihan tyytyväinen ja matka jatkuu. Mutta jos puoli vuotta myöhemmin kävellään saman paikan ohi, talvella, niin ihan varoittamatta pysähtyy ja alkaa komentamaan ja kiukuttelemaan, että olisin halunnut sen kukan silloin sieltä ojasta. Ei siis halua kukkaa nyt, vaan että olisi silloin kauan sitten sen halunnut. Ja tähän ei auta enää mitkään selitykset tai lupaukset, että joskus vielä saa kukkia. Vaan komentaminen ja huuto ja kiukku vain jatkuu.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
Voi apua. En itse näitä tilanteita muista ennalta. Kyseessä on usein joku ihan pikkujuttu kuukausia sitten. Ja kiukku niistä (olisin halunnut silloin) alkaa yllättäen ja sellaisena kiukkukomentamisena, että sitä ei pysty estämään alkamalla muistelemaan jotain kauniita kukkia ja kesän rajallisuutta tms korkealentoista. Ja kuka ehtii pysäyttämään päivän muut asiat lapsen kiukun vuoksi niin, että ruoanlaitot jää, sovitut menot jää jne, jotta voidaan haaveilla jotain ojan reunalla loppupäivä?
Ap
No äsken muistit selkeästi kukkaepisodin eli todennäköisesti lapsi osaa puhua. Kysy, mikä kiukuttaa ja jos tuo komentelee, niin suhtaudu kuin aikuiseen eli pyri selvittämään, mistä on kyse.
Jokainen, joka haluaa katkaista kiukkukierteen pysähtyy lapsen kanssa tunteen äärelle ja osoittaa, että kiukkukomentaminen ei nyt onnistu, mutta asia sinänsä kiinnostaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä huomioi turhaa kiukuttelua. Sanot vaikka, että mennään etsimään uusi kukka tai vaikka kivi ja jatkat matkaa.
Ja jätän lapsen siihen yksin huutamaan vai? Ei häntä kiinnosta noissa tilanteissa uudet kukat eikä kivet eikä hän suostu liikahtamaankaan. Jos vain kävelisin pois niin lapsi jäisi siihen. Ap
Oletko ihan varma? Yritä hellästi ohjata puhe uusiin kivoihin juttuihin, tulevaisuuteen, ja kävele samalla eteenpäin. Jos tosissaan lapsi ei liikahdakaan, hänet voi napata kainaloon ja jatkaa matkaa. Kunhan ei jää liikaa vatvomaan sitä vanhaa juttua paikoilleen. Antaa sen sitten kiljua ja potkia kainalossa. Useimmiten tuollainen käytös menee ohi itsestään ajan kanssa.
Onpas täällä ynseää väkeä!
Onnittelut, sinulla on fiksu ja hyvämuistinen lapsi, jolla on rikas tunne-elämä. Käsissäsi on paljon. Anna hänen kasvaa isoksi, anna surujen tulla ja mennä, pysy itse kivijalkana, joka on empaattinen mutta ei anna tuulten heilutella itseään.
Ennen kuin huomaatkaan, lapsesi on sinua pitempi ja kertoo sinulle hymyillen, että kyllä se kukka ojassa harmitti kovasti, ja erityisesti se harmitti talvella, koska silloin tajusi että kesä on pysyvästi ohi ja seuraavana kesänä tulevat toiset kukat.
Tällaisille lapsille usein sopii hyvin musiikki- tai muu taideharrastus, koska he osaavat kokea ja tulkita mielentiloja niin hyvin. Eniten he kuitenkin tarvitsevat tavallista rakastavaa arkea, jossa heillä on aikaa työstää suuria tunteitaan näiden näennäisesti pienten asioiden kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
Tuo kuulostaa jo vähän pakko-oireiselta häiriöltä. Siitä on eri muotoja ja vahvuuksia, mutta tuo on yleistä, että jää ahdistamaan menneet jutut. Koska OCD-lapsen päässä kaikki pitää mennä tietyllä tavalla jotta säilyy rauha maassa. Vie hänet lääkäriin ja vaadi lähetettä lasten psykiatrille sekä neurolle!
Joka lapsella on vähän OCD. Laattojen reunojen päälle ei saa astua, ja suojatiellä saa olla vain valkoisilla raidoilla. Äiti laittaa aina pipon huonosti, koska merkin pitää olla keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
Tuo kuulostaa jo vähän pakko-oireiselta häiriöltä. Siitä on eri muotoja ja vahvuuksia, mutta tuo on yleistä, että jää ahdistamaan menneet jutut. Koska OCD-lapsen päässä kaikki pitää mennä tietyllä tavalla jotta säilyy rauha maassa. Vie hänet lääkäriin ja vaadi lähetettä lasten psykiatrille sekä neurolle!
Ei kyseessä ole mikään OCD lapsellani. Tämä on jotain muuta jumitusta ja kiukuttelua. Eikä häntä oikeasti ahdista ne vanhat jutut, ei se pudonnut kukka eikä väärä lautanen. Eikä oikeasti harmita niin paljon että joku kukka joskus putosi. Vaan kyseessä on jokin muu. Jonkunlainen tapa, toimintatyyli, että muistaa jossain tilanteessa joskus kiukutelleensa ja sitten toistaa sen kiukun samassa tilanteessa uudelleen, ihan kuin luulisi, että niin kuuluu tehdä, vaikka mikään ei edes harmita. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tuollaista, siihen on toiminut parhaiten, että tiukasti heti vain kiellän sen kiukuttelun. Mikään sanoittaminen tai ymmärrysyritykset ei tosiaan auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin vaan, että kukkaa ei siellä enää ole ja lopeta jankuttaminen ja jatkaisin matkaa.
Hän tietää, että kukkaa ei enää ole eikä edes halua sitä nyt. Vaan kiukun sisältö on, että olisin halunnut silloin.
Ei lopeta jankuttamista eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Pahimmillaan heittäytyy maahan ja huutaa. Helppo sanoa että kanna sitten lapsi, mutta hän on jo aika painava ja kotiin saattaa olla kilometri tai ylikin.
Ap
Ai sullako on kokemusta lapsista ja kasvattamisesta? Salli mun epäillä.
Ei pienten lasten kanssa tarvitse ratkaista tilanteita, ei sinun tarvitse saada lasta ymmärtämään että kukkaa ei voi saada, eikä edes lopettamaan kiukuttelua. Porskutat vain menemään, sanot että voi voi sinne meni kukka, poimitaan kesällä toinen. Ja tosiaan, kannat, talutat kotiin, ja seuraavalla kerralla otat sellaisen menopelin että saat kiukuttelevan lapsen kotiin kätevämmin. Eli rattaat tai pyöränistuin jossa valjaat.
Mulla on kolme lasta ja voi pojat jos olisi jokaista uhmaikäisen kiukkua jääty tuolla lailla analysoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin vaan, että kukkaa ei siellä enää ole ja lopeta jankuttaminen ja jatkaisin matkaa.
Hän tietää, että kukkaa ei enää ole eikä edes halua sitä nyt. Vaan kiukun sisältö on, että olisin halunnut silloin.
Ei lopeta jankuttamista eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Pahimmillaan heittäytyy maahan ja huutaa. Helppo sanoa että kanna sitten lapsi, mutta hän on jo aika painava ja kotiin saattaa olla kilometri tai ylikin.
Ap
Ai sullako on kokemusta lapsista ja kasvattamisesta? Salli mun epäillä.
Ei pienten lasten kanssa tarvitse ratkaista tilanteita, ei sinun tarvitse saada lasta ymmärtämään että kukkaa ei voi saada, eikä edes lopettamaan kiukuttelua. Porskutat vain menemään, sanot että voi voi sinne meni kukka, poimitaan kesällä toinen. Ja tosiaan, kannat, talutat kotiin, ja seuraavalla kerralla otat sellaisen menopelin että saat kiukuttelevan lapsen kotiin kätevämmin. Eli rattaat tai pyöränistuin jossa valjaat.
Mulla on kolme lasta ja voi pojat jos olisi jokaista uhmaikäisen kiukkua jääty tuolla lailla analysoimaan.
Sinäkään et näköjään ymmärrä lukemaasi eli aloituksen sisältöä.
Kuten moni muu tässä ketjussa ei myöskään.
-sivusta huutelen ja ihmettelen suomalaisten luetun ymmärtämisen heikkoa tasoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin vaan, että kukkaa ei siellä enää ole ja lopeta jankuttaminen ja jatkaisin matkaa.
Hän tietää, että kukkaa ei enää ole eikä edes halua sitä nyt. Vaan kiukun sisältö on, että olisin halunnut silloin.
Ei lopeta jankuttamista eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Pahimmillaan heittäytyy maahan ja huutaa. Helppo sanoa että kanna sitten lapsi, mutta hän on jo aika painava ja kotiin saattaa olla kilometri tai ylikin.
Ap
Ai sullako on kokemusta lapsista ja kasvattamisesta? Salli mun epäillä.
Ei pienten lasten kanssa tarvitse ratkaista tilanteita, ei sinun tarvitse saada lasta ymmärtämään että kukkaa ei voi saada, eikä edes lopettamaan kiukuttelua. Porskutat vain menemään, sanot että voi voi sinne meni kukka, poimitaan kesällä toinen. Ja tosiaan, kannat, talutat kotiin, ja seuraavalla kerralla otat sellaisen menopelin että saat kiukuttelevan lapsen kotiin kätevämmin. Eli rattaat tai pyöränistuin jossa valjaat.
Mulla on kolme lasta ja voi pojat jos olisi jokaista uhmaikäisen kiukkua jääty tuolla lailla analysoimaan.
AP:han itse sanoo, että noita tilanteita ei pysty ratkaisemaan keskustelulla tai analysoinnilla.
Lue otsikko. Hän kysyy neuvoa miten estää nuo kiukuttelut jostain puolen vuoden takaisesta pikkujutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heittäydy itse maahan, potki ilmaa ja huuda.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin vaan, että kukkaa ei siellä enää ole ja lopeta jankuttaminen ja jatkaisin matkaa.
Hän tietää, että kukkaa ei enää ole eikä edes halua sitä nyt. Vaan kiukun sisältö on, että olisin halunnut silloin.
Ei lopeta jankuttamista eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Pahimmillaan heittäytyy maahan ja huutaa. Helppo sanoa että kanna sitten lapsi, mutta hän on jo aika painava ja kotiin saattaa olla kilometri tai ylikin.
Ap
Ai sullako on kokemusta lapsista ja kasvattamisesta? Salli mun epäillä.
Ei pienten lasten kanssa tarvitse ratkaista tilanteita, ei sinun tarvitse saada lasta ymmärtämään että kukkaa ei voi saada, eikä edes lopettamaan kiukuttelua. Porskutat vain menemään, sanot että voi voi sinne meni kukka, poimitaan kesällä toinen. Ja tosiaan, kannat, talutat kotiin, ja seuraavalla kerralla otat sellaisen menopelin että saat kiukuttelevan lapsen kotiin kätevämmin. Eli rattaat tai pyöränistuin jossa valjaat.
Mulla on kolme lasta ja voi pojat jos olisi jokaista uhmaikäisen kiukkua jääty tuolla lailla analysoimaan.
AP:han itse sanoo, että noita tilanteita ei pysty ratkaisemaan keskustelulla tai analysoinnilla.
Lue otsikko. Hän kysyy neuvoa miten estää nuo kiukuttelut jostain puolen vuoden takaisesta pikkujutusta.
Ei mitenkään! Uhmaikäisen kiukkua ei voi estää. Tämän kun sisäistää niin pääsee henkisesti helpommalla kuin että yrittää ratkoa jokaisen kiukun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
No eihän tuo ole täysijärkistä enää. Jotain vikaa aivoissa. Ei normaali ihminen, edes lapsi, jää älyttömästi jumittamaan johonkin kuukausien takaisiin asioihin joille ei enää voi mitään. Kai tuo otus johonkin tutkimuksiin pitäisi viedä. Pahoitteluni, pahenee vaan kun lapsi kasvaa.
Kuulostaa vähän neurokirjolaiselta. Meillä lapsella on asperger-piirteitä, ja juuttuu juuri noin kaavamaisesti tiettyihin tilanteisiin ja toimintatapoihin. Rutiinien luominen vie aikaa, mutta niistä hän sitten pitää kiinni niin hyvässä kuin pahassa. Samoihin toimintamalleihin juuttuminen liittyy ehkä myös turvallisuudentunteen vahvistamiseen.
Olen sanoittanut tunteita ja pyrkinyt kuuntelemaan lasta. Myös säännölliset ruoka-ajat ja terveellinen ruoka tasoittivat raivareita, ne olivat pahimmillaan nälkäisenä. Nyt hän on rauhallinen teini, tahtoikäisenä hän sai rajuja raivareita. Kalaöljykapseleita, kalaa ja muuta aivoille tärkeää syödään myös usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on ihan samanlainen. Todella rasittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on ihan samanlainen. Todella rasittavaa.
Miksi olet ottanut tuollaisen miehen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan.
ApJos tuo on ihan jatkuvaa niin lainaa semmonen kirja kuin miltä Sipukaisesta tuntuu ja lue sitä lapsen kanssa.
Tai piirtäkää erilaisille tunteille naamoja ja jutelkaa niistä. Kotona voi vaikka laminoida erilaiset hymy/muttunaamat ja opettaa lapsen näyttämään niiden avulla että hei nyt tuntuu tältä.
Mitä tämä auttaa? Pitäisi oppia käsittelemään ja ilmaisemaankin niitä tunteita ihmismäisesti. Mitä niiden tunteiden kanssa tehdään?
Sanot, että se kukka meni kukkien taivaaseen. Sen maallinen teriö ja varsi on lahonnut ja mädäntynyt olemattomiin, ja sivumennen niin käy sinullekin ennen pitkää. Nyt mennään kotiin ja ollaan loppupäivä kiltisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan.
ApJos tuo on ihan jatkuvaa niin lainaa semmonen kirja kuin miltä Sipukaisesta tuntuu ja lue sitä lapsen kanssa.
Tai piirtäkää erilaisille tunteille naamoja ja jutelkaa niistä. Kotona voi vaikka laminoida erilaiset hymy/muttunaamat ja opettaa lapsen näyttämään niiden avulla että hei nyt tuntuu tältä.
Itse olisin vaan, että vanha juttu, mitä sinä nyt enää siitä alat jankata. Enkä rehellisesti enää kuuntelisi. Jääkö lapsi makaamaan vaikka itse jatkat matkaa
ja sanot: nyt menen, tulepa mukaan!
Kuulostaa siltä että lapsi on jotenkin erityislapsi.
Alue: Aihe vapaa
Tuo kuulostaa jo vähän pakko-oireiselta häiriöltä. Siitä on eri muotoja ja vahvuuksia, mutta tuo on yleistä, että jää ahdistamaan menneet jutut. Koska OCD-lapsen päässä kaikki pitää mennä tietyllä tavalla jotta säilyy rauha maassa. Vie hänet lääkäriin ja vaadi lähetettä lasten psykiatrille sekä neurolle!