Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten estää lapsen kiukuttelu tällaisessa tilanteessa?
04.02.2023 |
Olen luullut tietäväni lapsista ja kasvatuksesta paljonkin, kun sattuu olemaan jonkun verran koulutustakin aiheesta. Mutta oman lapsen kanssa menee sormi suuhun tämän tietyn tilanteen kanssa. Neuvokaa.
Eli jos lapsi on jossain paikassa tai tilanteessa joskus aiemmin alkanut kiukuttelemaan jostain asiasta, niin joutuessaan uudelleen samaan tilanteeseen tai paikkaan alkaa uudelleen kiukuttelun siitä vanhasta asiasta, mikä ei ole enää mitenkään ajankohtainen eikä tilanteeseen liittyvä.
Sanon esimerkin. Jos vaikka ollaan ulkona kävelyllä ja lapsi on poiminut kukan käteensä ja se vahingossa putoaa kädestä ojaan niin, että sitä ei enää sieltä saa, niin alkaa komentamaan ja kiukuttelemaan, että haluan sen kukan. No tämä on vielä aika normitilanne ja selviää sillä, että puhutaan, että likaojasta kukkaa ei enää voi ottaa ja lapsi on sitten ihan tyytyväinen ja matka jatkuu. Mutta jos puoli vuotta myöhemmin kävellään saman paikan ohi, talvella, niin ihan varoittamatta pysähtyy ja alkaa komentamaan ja kiukuttelemaan, että olisin halunnut sen kukan silloin sieltä ojasta. Ei siis halua kukkaa nyt, vaan että olisi silloin kauan sitten sen halunnut. Ja tähän ei auta enää mitkään selitykset tai lupaukset, että joskus vielä saa kukkia. Vaan komentaminen ja huuto ja kiukku vain jatkuu.
Kommentit (63)
Ennakointi. Itse ottaisin aiheen puheeksi jo etukäteen ja muistuttaisin lasta, että en sitten jaksa kuunnella tai katsoa itkupotkuraivareita siitä kukasta joka kuoli jo aikoja sitten. Kukkaa ei huutamalla takaisin saa.
Saattaisin myös kysyä lapselta osaatko taikoa esim sen kukan takaisin, itse en osaa. Tai että valitettavasti en voi muuttua kukaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten voi kerrata miksi kukkaa ei voitu silloin nostaa ylös. Ja kesällä tulee taas kukkia. Ehkä se kukka oli tärkeä ja siinä oli kukan henki, keiju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan.
Ap
Jos tuo on ihan jatkuvaa niin lainaa semmonen kirja kuin miltä Sipukaisesta tuntuu ja lue sitä lapsen kanssa.
Tai piirtäkää erilaisille tunteille naamoja ja jutelkaa niistä. Kotona voi vaikka laminoida erilaiset hymy/muttunaamat ja opettaa lapsen näyttämään niiden avulla että hei nyt tuntuu tältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan.
Ap
No sanot lapselle niinkuin asia on. Harmittava juttu, mutta mennyttä ei voi muuttaa vaikka kuinka kiljuisi eikä aikuinen voi muistaa kaikkia draamoja. Lapsi koettaa tajuta elämään kuuluvia pettymyksiä. Anna kiljua aikansa, ei ole mitään taikakeinoa millä se loppuisi ennenkuin asia unohtuu. Voi tietysti koettaa suunnata lapsen huomion muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan. HUOM!Suurin syy lapsesi käytös on kirjoitelet tänne koko ajan.Vastailet ihmisien komentit.Miksi et nyt ole lapsesi kanssa? Hieno ulkoilu sää? Et anna hänelle oikeaa laatu aikaa. Varmasti täältä lähdet some tilillesi kertomaan kuin ihanaa elämäsi on.Kunka omnta tuntia vietät aikasi netissä ja lapsesi on yksin,ilman virikkeitä?
Ap
Voi voi kun kukaan ei ole vastannut oikeaa asiaa. Lapsi kokeilee mitä kaikkea hän voi tahtoa, eli tahtomisen ja saamisen rajoja. Tunne tahtomisesta on niin voimakas että hän ei voi estää sitä. Anna raivota. Raivon jälkeen alat jutella tuon yhden ohjeen mukaan että mitä kaikkea mukavaa kukkien kanssa voi puuhata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanoisin vaan, että kukkaa ei siellä enää ole ja lopeta jankuttaminen ja jatkaisin matkaa.
Hän tietää, että kukkaa ei enää ole eikä edes halua sitä nyt. Vaan kiukun sisältö on, että olisin halunnut silloin.
Ei lopeta jankuttamista eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Pahimmillaan heittäytyy maahan ja huutaa. Helppo sanoa että kanna sitten lapsi, mutta hän on jo aika painava ja kotiin saattaa olla kilometri tai ylikin.
Ap
No sano sille että miksei itse sitä kukkaa silloin sieltä ottanut. Niin olisin sanonut omille lapsilleni jo heti alkutilanteessa että hae itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin itse asian esille jo ennen kuin siellä ollaan, juttelisin siitä, mikä siinä kiukutti ja harmitti, selittäisin sen tunteen ja sanoisin, että tunteet on ihan ok, mutta että niistä pitää osata päästää myös irti.
Kun en itse muista jokaista harmitusta kuukausien takaa, niin en pysty tuohon. Näitä tapahtuu kotonakin. Voi liittyä vaikka johonkin ruokaan, jota oli ruoaksi kerran kuukausia sitten ja lasta harmitti kun se oli hänen mielestä väärällä lautasella. Ja sitten kun samaa ruokaa on uudelleen, niin yhtäkkiä alkaa kiukku, että olisin silloin halunnut, että ruoka olisi ollut sinisellä muumilautasella eikä punaisella autolautasella. Vaikka se sattuisi tällä kertaa olemaan sillä punaisella autolautasella. Ei kukaan vanhempi pysty tuollaisia vanhoja pieniä harmituksia muistamaan. HUOM!Suurin syy lapsesi käytös on kirjoitelet tänne koko ajan.Vastailet ihmisien komentit.Miksi et nyt ole lapsesi kanssa? Hieno ulkoilu sää? Et anna hänelle oikeaa laatu aikaa. Varmasti täältä lähdet some tilillesi kertomaan kuin ihanaa elämäsi on.Kunka omnta tuntia vietät aikasi netissä ja lapsesi on yksin,ilman virikkeitä?
Ap
Äh. Lapsi on juuri nyt isänsä kanssa pihalla ulkoilemassa. Enkä minä edes ole missään somessa ollenkaan, ei ole tiliä fasessa eikä instassa. Miksi alkaa kauhea äidin syyllistäminen jos joskus täällä kysyy neuvoa?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä et lohduta lasta? Ei sillä järkipuheella mitään saavuta. Herkkä lapsi.
Ei lohduttaminen ja empatia tuollaisessa tilanteessa auta vaan lisää vaan komentamista ja kiukuttelua, kokeiltu on monta kertaa. Ap
Kokeilepa ihan sellaista vanhanaikaista tapaa: kerro lapselle totuus. Sinne se jäi, eikä sitä enää saa mutta ehkä ensi kesänä sitten. Ja sitten jatketaan matkaa, vastaantulijoitten paheksuvista katseista ja jopa sanoista huolimatta.
Eikö nykyistenkin kasvatusoppien mukaan ole aivan sallittua antaa lapsen kokea pettymyksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
Väitit olevasi ns ammattilainen ja et kuitenkaan saa sitä kiukuttelevaa lasta ruokapöydästä pois? Kyllä lapsille opetetaan että muille annetaan ruokarauha eli ruokapöydästä muualle kiukuttelemaan, tulkoot takaisin kun on rauhoittunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun asperger lapsi tekee tuota paljon. Liittyy hänellä siihen että tulee joku huono juttu mieleen ja on jo muutenkin huonossa tilassa. Sitten keksii vetää kilarit ja marttyyrimaiseksi jostain vuosi sitten tapahtuneesta.
En osaa antaa neuvoa muuta kun että sanon jo yli 10veelle nykyään että nyt en jaksa kuunnella, anna jo olla ja vanhoja ei nyt muistella, nyt keskitytään nykyhetkeen. Varmaan joku asiantuntija taas vajois lapsen tasolle sanoittamaan jt typeriä juttuja, mutta ei sitä aina jaksa. Aspergerin kanssa asiat on välillä niin mutkikkaita, välillå taas liiankin suoria
Tsemppiä ap!
Oma äitini oli mielestäni hyvä kasvattaja. Hän sanoisi vastaavissa tilanteissa että anna olla, tuollaisten muistelemisesta tulee vain paha mieli. Ja että asia ei enää muuksi muutu, se pitää nyt vaan hyväksyä. Ja tilanteesta pääsee ohi, kun muistuttaa lapselle, että olemme nyt kävelyllä/syömässä ja jatketaan nyt matkaa/syödäänpäs nyt niinkuin on katettu. Eikä mitään lautasten vaihtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsi noin hyvin muistaa, niin voittehan te pysähtyä siihen miettimään, mitä kukalle olisi kotona tapahtunut ja mitä sille lopulta tapahtui. Voit syyllistää lasta kukan tuhoamisesta tai miettiä, miksi kukka oli niin tärkeä. Osoita, että olet valmis jäämään siihen loppupäiväksi pohtimaan kukan kohtaloa, maapallon tulevaisuutta ja tätä rajallista elämää.
"Olisi kannattanut jättää se kukka sille paikalle tuottamaan iloa muillekin, kun revit sen irti ja sitten se putosi..." En nyt osaa asetella sanojani kunnolla mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan, kuten tuo edellinen just ehdotti. Nautitaan kukista siinä missä ne ovat. Ja sitten eiku eteenpäin.
Mutta entä vaikkapa tuo esimerkkitilanne, että 2 kk sitten lapsi harmistui, kun nakit ja muusi oli autolautasella eikä muumilautasella, mutta silloin tilanne meni hyvin ohi ihan puhumalla. Mutta tänään kun on uudelleen ruoaksi nakit ja muusi ja sattumalta muumilautasella (kuten silloin olisi halunnutkin), niin alkaa huuto, että olisin silloin halunnut muumilautasen. Enkä suostu mihinkään ellen voi silloin saada sitä muumilautasta. Kun yrittää lohduttaa, että katso tänään on muumilautanen niin komentaa vain, että ei kun silloin piti olla. Jos yrittää kiinnittää huomiota ruokaan maistelemalla itse, että ompa hyvää nakkia ja muussia, niin lapsi huutaa vain, että ei kun silloin piti olla muumilautanen. Ap
Väitit olevasi ns ammattilainen ja et kuitenkaan saa sitä kiukuttelevaa lasta ruokapöydästä pois? Kyllä lapsille opetetaan että muille annetaan ruokarauha eli ruokapöydästä muualle kiukuttelemaan, tulkoot takaisin kun on rauhoittunut
Tietenkin saan lapsen pois ruokapöydästä. Mutta ei se ratkaise asiaa millään tavalla. Joka kerta kun on ruoaksi nakit ja muusi niin alkaa sama huuto, että olisin silloin kerran halunnut sen muumilautasen. Ja vaikka joka kerta poistaisin pöydästä niin sama toistuisi joka kerta kun on ruoaksi nakit ja muusi. Eli lapsi jäisi aina niinä päivinä ilman ruokaa, jos toimisin noin, eikä kiukuttelut silti vähenisi aiheesta yhtään. Äläkä kommentoi, että älä sitten laita enää koskaan ruoaksi nakit ja muusi, sillä sekin oli vain yksi esimerkki lukuisista. Kyse on lapsen toimintatyylistä, joka ilmenee useissa eri tilanteissa ja joka pitäisi saada muutettua. Kyse ei ole yksittäisen tilanteen ratkaisemisesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli mielestäni hyvä kasvattaja. Hän sanoisi vastaavissa tilanteissa että anna olla, tuollaisten muistelemisesta tulee vain paha mieli. Ja että asia ei enää muuksi muutu, se pitää nyt vaan hyväksyä. Ja tilanteesta pääsee ohi, kun muistuttaa lapselle, että olemme nyt kävelyllä/syömässä ja jatketaan nyt matkaa/syödäänpäs nyt niinkuin on katettu. Eikä mitään lautasten vaihtoa.
Jooh. Olen tällaista yrittänyt moooonta kertaa. Pahentaa vain kiukkua ja jumitusta siihen asiaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun asperger lapsi tekee tuota paljon. Liittyy hänellä siihen että tulee joku huono juttu mieleen ja on jo muutenkin huonossa tilassa. Sitten keksii vetää kilarit ja marttyyrimaiseksi jostain vuosi sitten tapahtuneesta.
En osaa antaa neuvoa muuta kun että sanon jo yli 10veelle nykyään että nyt en jaksa kuunnella, anna jo olla ja vanhoja ei nyt muistella, nyt keskitytään nykyhetkeen. Varmaan joku asiantuntija taas vajois lapsen tasolle sanoittamaan jt typeriä juttuja, mutta ei sitä aina jaksa. Aspergerin kanssa asiat on välillä niin mutkikkaita, välillå taas liiankin suoria
Tsemppiä ap!
Kiitos tsempistä!
Nyt kun sanot, niin näitä tilanteita saattaa tosiaan edeltää joku lievä huono tila eli vaikka lievä väsymys tai lievä harmitus jostain muusta vai ihan tylsyys vain. Jos on todella iloinen ja innostunut jostain ei näitä silloin tapahdu.
Ja meillä tuo lapsen tasolle meneminen ja tilanteen ja tunteiden sanoittaminen vain kiihdyttää lapsen entistä pahempaan huutokomennukseen ja kiukkuun. Siis näissä tilanteissa. Se toimii kyllä jos kiukun aihe on siinä meneillään olevassa tilanteessa, mutta ei näissä aloituksessa kuvaamissani tilanteissa.
Ap
Älä huomioi turhaa kiukuttelua. Sanot vaikka, että mennään etsimään uusi kukka tai vaikka kivi ja jatkat matkaa.
Vierailija kirjoitti:
Älä huomioi turhaa kiukuttelua. Sanot vaikka, että mennään etsimään uusi kukka tai vaikka kivi ja jatkat matkaa.
Ja jätän lapsen siihen yksin huutamaan vai? Ei häntä kiinnosta noissa tilanteissa uudet kukat eikä kivet eikä hän suostu liikahtamaankaan. Jos vain kävelisin pois niin lapsi jäisi siihen. Ap
Alue: Aihe vapaa
Sinun lapsesi, sinun ongelmasi.