Utu Hopiavuori käy kokopäivätöissä, mutta laskujen jälkeen käteen jää 250 euroa kuussa
Suomessa on kasvava joukko ihmisiä, joiden palkka ei tahdo riittää elämiseen. Niin sanottuja työssäkäyviä köyhiä on Suomessa arviolta 200 000.
Taustalla on tyypillisesti muutamia tekijöitä: Monella on pieni palkka. Useat tekevät osa-aikatyötä, eivätkä saa lisätunteja vaikka olisivat valmiita tekemään. Ja monella on velkaa.
Erityisesti sinkut ja yksinhuoltajat ovat hankalassa tilanteessa korkeiden asumismenojen takia, sanoo yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta. Jakonen johtaa työssäkäyviä köyhiä tutkivaa hanketta.
Yksinasuva katsotaan yleensä työssäkäyväksi köyhäksi, jos hänelle jää palkasta käteen verojen jälkeen alle 1 200 euroa kuussa. Kahden lapsen yksinhuoltajalla raja on 2 200 euroa kuussa.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutus ei korvaa vanhoja putkia eikä kattoa, jos tulee vesivahinko esim. 1970-luvun. Vakuutuksissa on ikäpoistot. Miten pienituloiset pystyvät maksamaan remontit?
Muuttamalla muualle. Oikeasti, ei ole järkevää pienituloisen omistaa asuntoa. Vuokralta pääsee helposti muuttamaan toisaalle vaikka työn perässä tai remonttin alta pois. Vuokralainen ei ole vastuussa ikivanhoista putkista tai viemäreistä. Pienituloinen vuokralainen saa helpommin asumistukeakin.
Omakotitalossa on 5 vuoden myyntivastuu homeesta.
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäynti ei kannata alle kolmen donan palkalla.
Itse en jaksaisi mennä töihin vaikka maksettaisiin 10k/kk, arvostan työttömän vapautta tehdä joka päivä mitä huvittaa niin korkealle, että elän mielummin tuilla ja vapaudesta nauttien. Poikkeuksena jokin sellainen työ mikä olisi aidosti itselle intohimo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta että suomessa on liikaa noita orjatyö duuneja joitten palkalla ei elä mutta siitä huolimatta kannattaa miettiä sitä velan ottoa elikkä kaikki mulle heti nyt ajattelua.
Joskus on pakko ottaa velkaa. Ei noista palkoista mitään kolmen kuukauden puskuria kerätä alta kymmenen vuoden.
Milloin on pakko ottaa velkaa? Mulle ei moista pakkoa ole tullut ja omaa talouttani olen pyörittänyt kuitenkin jo päälle 20 vuotta.
Jutussahan se kerrotaan: velkaantuminen alkoi lähes kymmenen vuotta sitten avioerosta, kun hänen piti ostaa uuteen asuntoon huonekalut kulutusluotolla. Opintolainaa hän nosti opiskellessaan tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi.Minulla on pitkän työttömyys-sairastelu-opiskelupätkän jälkimainigeissa jonkun verran kulutusluottoa, esimerkiksi tästä tietokoneesta
Olisihan se mukavaa ja kivaa ja eri fantsua, jos jokaiselta löytyisi muutama tonni ylimääräistä elämän eteen tuomiin muutoksiin.
Niin? Olen nyt urani huipulla, alani korkeimmassa palkkaluokassa, käteen tulee noin 2000e kk. Tonni menee tuosta sivuun eli säästöön eli sijoituksiin, toisella tonnilla maksan laskut ja kaiken kulutuksen. Ei ole koskaan ollut tarvetta hankkia kulutusluotoilla huonekaluja tai tietokoneita. Silloin kun on työtön-sairastaa-opiskelee ja tulot epävarmat Ei Todellakaan Oteta Lisää Velkaa! Silloin tyydytään siihen mitä jo on.
Ihmisillä on joku ihmeellinen vinouma siitä, että säästö on paha, kaikki mikä tulee pitää laittaa haisemaan, omaa kulutusta ei voi kriittisesti tarkastella ja likviditeettikapeikot voi jälkeen päin korjata velalla. Kun oikeasti säästö on hyvä asia ja sen pitäisi olla ykkös prioriteetti, velka on paha ja sitä ei pidä ottaa.Entä jos siinä vaiheessa ei ole mitään tai menettää kaiken. Tyhjässä asunnossa vuosi tai pari? Tietoliikenneinsinööriksi opiskellessa tietokone lienee sitä paitsi suht pakollinen hankinta. Tuskin pärjää millään kirjaston tietokoneella.
Miten niin tyhjässä asunnossa vuosi pari? Joka tilistä sivuun rahaa ja niillä ostetaan tarvejärjestyksessä. Miettien mitkä mööpelit ja masiinat on tärkeimpiä ja kytätään alennuksia. Tehdään budjetti ja vain hengissä selviytymiseen on alkuun varaa.
Ja mietitään sitä ammatinvalintaa realistisesti, mitä järkeä opiskella tietoliikenneinsinööriksi kun päätyy taksisuhariksi? Opiskellaan sen mukaan miten on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta voisi arvioida, pitäisi tietää mitä ne laskut ovat. Monet ostavat vahittäin maksettavaksi mitä kummallisimpia asioita: vaatteet, modeemi, tietoturvasopimukset, leasingauto, lehtitilausa, suoratoistopalvelu, kampaamopalvelut jne. Eli kaikki ei ole tarpeellista jos on pienituloinen.
Pitäisi katsoa mikä oikeasti on tarpeellista ostettavaksi laskulle.Itse kerran rahapulassani havahduin. Sanoin irti kaikki laskulla liikkuvat jutut - paitsi tietysti sähkö ja vuokra. Sitten aloitin yksi kerrallaan tutkia hintoja ja kilpailuttaa. Turhat jäi pois, joillekin löytyi parempia hintoja jne.
LISÄKSI e-lasku ja automaattinen laskutus ovat paholaisen keksintöjä, liian helppoja klikata maksettavaksi. Kun lasku pärähtää silmien eteen ja katsoo, että mistä tässä taas maksetaan korotettuja hintoja, on helpompi tehdä rationaalisia päätöksiä, että onko kulu edes aiheellinen.
Meillä pienituloisilla harvalla on mitään kanavpaketteja tai maksullisia spotyfy yms juttuja. Ymmärrän, jos ulkomaalaisella on kanavapaketti, koska se voi olla hänelle suuri henkireikä ja oman maan tai maanosan yms asioita.
Mutta lapsilla on ihan hyvä olla harrastus ja sellainen jota he itse haluavat , eikä mummojen neulekerho. Nuorisotalon eivät kata kaikkea mitä lapsen harrastusten tuomaan hyvinvointiin kuului.
Osa tuhlaa, mutta suurin osa ei. Ja jos esimerkin henkilö tarvitsee tietokoneen ja minä pärjään puhelimella ja Pena kirjaston koneella ilman älypuhelinta, hyvä niin. Mutta kaikkien tarpeet eivät ole samanlaisia. Eikä kyky organisoida ja suunnitellla.
No kuuluuko muiden mielestäsi maksaa niiden kulut ja "tarpeet",jotka ei itse osaa organisoida ja suunnitella? Vai pitäisikö kaikkien opetella ne tarpeensa sopeuttamaan omaan tulotasoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisillä on niin paljon laskuja ??
Kyllä minäkin olin joskus nuorena köyhä kun oli paljon velkaa koska piti kaikkea saada heti. Oma vika oli.
Miksi ihmisille maksetaan niin SURKEAA palkkaa?
Palkka ei ole hyväntekeväisyyttä vaan perustuu työn tuottavuuteen. Jos homma on niin yksinkertaista ,että voidaan ottaa kuka tahansa randomi tekemään sitä parin tunnin perehdytyksellä niin eipä siitä työstä kannata paljoa maksaa Mitä enemmän taitoja kyseisen työn hoitaminen vaatii ja mitä hankalammin korvattavissa työntekijä on niin sitä enemmän työstä maksetaan palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta että suomessa on liikaa noita orjatyö duuneja joitten palkalla ei elä mutta siitä huolimatta kannattaa miettiä sitä velan ottoa elikkä kaikki mulle heti nyt ajattelua.
Joskus on pakko ottaa velkaa. Ei noista palkoista mitään kolmen kuukauden puskuria kerätä alta kymmenen vuoden.
Milloin on pakko ottaa velkaa? Mulle ei moista pakkoa ole tullut ja omaa talouttani olen pyörittänyt kuitenkin jo päälle 20 vuotta.
Jutussahan se kerrotaan: velkaantuminen alkoi lähes kymmenen vuotta sitten avioerosta, kun hänen piti ostaa uuteen asuntoon huonekalut kulutusluotolla. Opintolainaa hän nosti opiskellessaan tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi.Minulla on pitkän työttömyys-sairastelu-opiskelupätkän jälkimainigeissa jonkun verran kulutusluottoa, esimerkiksi tästä tietokoneesta
Olisihan se mukavaa ja kivaa ja eri fantsua, jos jokaiselta löytyisi muutama tonni ylimääräistä elämän eteen tuomiin muutoksiin.
Ostin viime vuonna uuteen kämppääni tuolit ja pöydän (täyttäpuuta ei ikea roskaa) paikallisesta kierrätyskeskukselta ja kuljetuksineen hintaa yhteensä 150€. Tuolloinkin säästötilillä oli 10.000€ ja käyttötilillä +2500€.
Sänky oli kaillein ostos sillä halusin uuden ja maksoin siitä 300€ (alessa).
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä valitetaan palkoista? Pääasia että johtajille ja pomoille, omistajille riittää rahaa.
Laki velvoittaa yrityksen yrittämään tuottaa voittoa ja korkoa sijoitetulle pääomalle. Mikäli voiton tekeminen ei ole tavoitteena kyseessä on hyväntekeväisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja niin keskustelu saatiin käännettyä nanosekunnissa pienipalkkaisen syyllistämiseksi sen sijaan että keskusteltaisiin reilusta ja oikeudenmukaisesta palkasta työn raskauden/vaativuuden huomioiden.
Kyllähän tämä keskustelu on aiheellinen, mutta onko ikinä ollut paremmin? Onko ikinä - esim. 1980-luvulla kovan noususuhdanteen aikaan - pienipalkkaisimmilla ollut parempi tilanne? Ehkä sitten oli, ehkä palkalla tuli paremmin toimeen ilman että tarvitsi hakea tukea esim. asumiseen.
Silloin oli perheverotus eikä lapsi tarvinnut älypuhelinta.
Ei ollut perheverotusta, mutta isompituloisen vanhemman tuloista tehtiin lapsivähennys alaikäisten huollettavien määrän mukaan. Myös asuntolainan korot sai vähentää .
Miksi ette opiskele sosiaalityöntekijöiksi yliopistossa. Kevyt tutkintorakenne, varma työ, avoimella voi tehdä suuren osan opinnoista. Palkka bruttona yli 4000. Ihan ok tulee toimeen. Ehdotus jollekkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä täällä valitetaan palkoista? Pääasia että johtajille ja pomoille, omistajille riittää rahaa.
Joku vuorineuvos tienaa 60k/kk, käteen jää 26k. Kyllä noilla veroilla monta sossupummia elättää.
Niinpä. Ja ei se ole heidän omaa rahaansa edes, vaan muiden työllä tehtyä. Naurattaa miten joku joka ottaa palkkansa avustus/verorahoista, kehtaa ajatella että minä olen tämän palkan työlläni tienannut- Et ole, se on vain tulonsiirtoa köyhemmiltä sinulle. Saati verokikkailijat, ja muut.
Mainitsepa tähän muutama vuorineuvos, joka on palkkansa 60k/kk tienannut kunnalla tai valtiolla eli töissä joiden palkat veronmaksajat maksaa. Yksityiset yritykset saavat maksaa johtajilleen ihan millaista palkkaa tahansa .
Vierailija kirjoitti:
Aina oikeasti pienituloisten kertomuksia kommentoitaessa ilmestyy joku pätemään minä elän 200 eurolla/kk, mitä ihmiset oikein valittavat Usein nämä pätijät elävät suvun perintökämpissä, joissa on pienet asumismenot, jonka irtaimistokin on suvulta/ rikkaalta mieheltä saatu.
Koska on mahdollista elää hyvää elämää ostelematta kolmioleipiä ja pölynimureita, mikäli niihin ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi hoitaa ja hankkiiniin paljon kotonamakaajia, ettei ole enää varaa maksaa työläisille kunnon palkkoja. Oho, on työvoimapula.
Hei jos oikeasti olisi työvoimapula ei työvoimatoimistossa olisi asiakkaita.
Ongelma onkin se, että siellä työkkärissä pyörivä jämäporukka ei pysty/ halua niitä töitä tekemään, joissa on puutetta tekijöistä.Suomrssa myös työväen liikkuvuus on huonoa eli ei muuteta työnperässä.

Minä muuttaisin heti jos joku tarjoaisi sellaisen vakituisen paikan mistä saa rahaa sen verran että tulee toimeen ilman tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisillä on niin paljon laskuja ??
Kyllä minäkin olin joskus nuorena köyhä kun oli paljon velkaa koska piti kaikkea saada heti. Oma vika oli.
Vaikkakin on totta, että Suomessa palkat ovat pieniä kustannuksiin suhteutettuna, niin jos 2300 euroa kuukaudessa bruttona ei meinaa riittää niin syy on henkilössä itsessään. Tuosta kuitenkin jää "normaalin verotuksen" jälkeen reippaasti yli 1800 euroa. Tuolla summalla jo pitää jokaisen tulla hyvin toimeen, mutta eihän sillä mitään ihmeellisyyksiä ostella. Jutun Hopiavuorella kuluu siis kaikenlaisiin maksuihin arviolta 1600 euroa kuukaudessa. Aivan älytön summa siis palkkaan verrattuna.
Juuri uutisoitiin että ihmisarvoiseen elämiseen tarvitaan Suomessa nelihenkiseltä perheeltä noin 3000 euroa kuussa. Utun tilanne voidaan rinnastaa kolmihenkiseen perheeseen. Ei siinä 1800 euroa taida riittää ihmisarvoiseen elämään.
Eihän se ollut ihmisarvoisen elämään vaan sellaiseen elämään, että on varaa kaikkeen mitä " keskiluokka" keksi luetella kuuluvaksi normaaliin elämään . Eli summaan sisältyy mm. mahdollisuus syödä ulkona 2 kertaa kuukaudessa koko perheen kanssa.

Kyllä se oli nimenomaan ihmisarvoinen elämä. Yk:n määrittelemien ihmisoikeuksien mukainen ihmisarvoinen elämä.

Miten edes määritellään ihmisarvoinen elämä? Onko jossain tälle ihan virallinen määritelmä?
Tämä oli tutkimuksessa määritelty haastattelemalla ihmisiä siitä mitä heidän mielestään ihmisen kuuluu pystyä tekemään ja mihin kuluttamaan. https://yle.fi/a/3-12485024
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää palkasta käteen 1400e/kk. 30h/vko työ.
Kaksi lasta ja olen eronnut. En pärjäisi ilman asumistukea (500e) enkä varmaan sitäkään ellei lapset olisi joka toista viikkoa isällään (ruokakulut laskee silloin). Lisäksi saan lapsilisät 330e. Eli saan nippanappa tuon 2200e/kk nettona tukien kanssa.
Vuokra 880e (kaupungin vuokra kerrostalo kolmio) + vesiennakko 66e syö budjetista suurimman osan. Toinen on ruoka + saippuat, veskipaperit yms johon menee 400-500e/kk. Kolmas on auto mihin menee eniten rahaa bensaan sekä ylläpitoon (väh 250e/kk), on onneksi jo velaton.
Lasten harrastuksia en pysty juurikaan makselemaan, onneksi sukulaismies tarjoutuu aina maksamaan niitä.
Opiskelen mutta se on kallista, joten nytkin opinnot eteen hitaasti koska pääasiassa pitää käydä töissä + tietty hoitaa lapset.
Kuitenkin saat yh-lapsilisät vaikka viikko/viikko-systeemi.
Mitenkäs elarit?Kai sieltäkin se 300euroa irtoaa?Yh-korotuksen saa lapsilisään, jos ei ole samassa taloudessa puolisoa. Minulla ei ole. Siis ollenkaan puolisoa. Se yh-korotus oli mukana jo tuossa 330:ssä eurossa.
Elareita en saa, koska viikko-viikko. Minä maksan lasten vaatteet ja harrastukset koska saan lapsilisän, etä ei suostu niitä maksamaan.
Miksi etän pitäisikään maksaa? Hän elättää lapset luonaan ja sinä luonasi. 3960 euroa vuodessa riittää kevyesti vaatteisiin ja harrastuksiin. Harrastukset valitaan tulojen mukaan kuten kaikissa perheissä. Itsellä jää silti lapsilisistä yli tonni vuodessa käteen, vaikka lapset kulkevat uusissa merkkivaatteissa ja saavat harrastaa valitsemaansa harrastusta. Jos haluaisivat harrastaa jotain todella kallista, niin kertoisin kyllä realiteetit.
Miksihän ketjun järkevintä viestiä alapeukutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisillä on niin paljon laskuja ??
Kyllä minäkin olin joskus nuorena köyhä kun oli paljon velkaa koska piti kaikkea saada heti. Oma vika oli.
Vaikkakin on totta, että Suomessa palkat ovat pieniä kustannuksiin suhteutettuna, niin jos 2300 euroa kuukaudessa bruttona ei meinaa riittää niin syy on henkilössä itsessään. Tuosta kuitenkin jää "normaalin verotuksen" jälkeen reippaasti yli 1800 euroa. Tuolla summalla jo pitää jokaisen tulla hyvin toimeen, mutta eihän sillä mitään ihmeellisyyksiä ostella. Jutun Hopiavuorella kuluu siis kaikenlaisiin maksuihin arviolta 1600 euroa kuukaudessa. Aivan älytön summa siis palkkaan verrattuna.
Juuri uutisoitiin että ihmisarvoiseen elämiseen tarvitaan Suomessa nelihenkiseltä perheeltä noin 3000 euroa kuussa. Utun tilanne voidaan rinnastaa kolmihenkiseen perheeseen. Ei siinä 1800 euroa taida riittää ihmisarvoiseen elämään.
Eihän se ollut ihmisarvoisen elämään vaan sellaiseen elämään, että on varaa kaikkeen mitä " keskiluokka" keksi luetella kuuluvaksi normaaliin elämään . Eli summaan sisältyy mm. mahdollisuus syödä ulkona 2 kertaa kuukaudessa koko perheen kanssa.
Kyllä se oli nimenomaan ihmisarvoinen elämä. Yk:n määrittelemien ihmisoikeuksien mukainen ihmisarvoinen elämä.
Eli... kuuluuko ihmisarvoiseen elämään mahdollisuus syödä ulkona 2x kuussa? En ole varmasti milloinkaan syönyt ulkona kahdesti kuussa, edes silloin kun olin vakitöissä, liian kallista mulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää palkasta käteen 1400e/kk. 30h/vko työ.
Kaksi lasta ja olen eronnut. En pärjäisi ilman asumistukea (500e) enkä varmaan sitäkään ellei lapset olisi joka toista viikkoa isällään (ruokakulut laskee silloin). Lisäksi saan lapsilisät 330e. Eli saan nippanappa tuon 2200e/kk nettona tukien kanssa.
Vuokra 880e (kaupungin vuokra kerrostalo kolmio) + vesiennakko 66e syö budjetista suurimman osan. Toinen on ruoka + saippuat, veskipaperit yms johon menee 400-500e/kk. Kolmas on auto mihin menee eniten rahaa bensaan sekä ylläpitoon (väh 250e/kk), on onneksi jo velaton.
Lasten harrastuksia en pysty juurikaan makselemaan, onneksi sukulaismies tarjoutuu aina maksamaan niitä.
Opiskelen mutta se on kallista, joten nytkin opinnot eteen hitaasti koska pääasiassa pitää käydä töissä + tietty hoitaa lapset.
Kuitenkin saat yh-lapsilisät vaikka viikko/viikko-systeemi.
Mitenkäs elarit?Kai sieltäkin se 300euroa irtoaa?Yh-korotuksen saa lapsilisään, jos ei ole samassa taloudessa puolisoa. Minulla ei ole. Siis ollenkaan puolisoa. Se yh-korotus oli mukana jo tuossa 330:ssä eurossa.
Elareita en saa, koska viikko-viikko. Minä maksan lasten vaatteet ja harrastukset koska saan lapsilisän, etä ei suostu niitä maksamaan.
Miksi etän pitäisikään maksaa? Hän elättää lapset luonaan ja sinä luonasi. 3960 euroa vuodessa riittää kevyesti vaatteisiin ja harrastuksiin. Harrastukset valitaan tulojen mukaan kuten kaikissa perheissä. Itsellä jää silti lapsilisistä yli tonni vuodessa käteen, vaikka lapset kulkevat uusissa merkkivaatteissa ja saavat harrastaa valitsemaansa harrastusta. Jos haluaisivat harrastaa jotain todella kallista, niin kertoisin kyllä realiteetit.
Miksihän ketjun järkevintä viestiä alapeukutetaan.
Olen eri mutta mulla ei ainakaan rahat riitä. Lapsen isä ostaa vain ruokaa, ei mitään muuta. Minä ostan lapselle kaiken eikä se 99e oikein riitä edes kunnon kenkiin ja ulkovaatteisiin ja näitä saa ostaa jatkuvasti.
100 000 asukkaan muuttotappiokaupunki.