Utu Hopiavuori käy kokopäivätöissä, mutta laskujen jälkeen käteen jää 250 euroa kuussa
Suomessa on kasvava joukko ihmisiä, joiden palkka ei tahdo riittää elämiseen. Niin sanottuja työssäkäyviä köyhiä on Suomessa arviolta 200 000.
Taustalla on tyypillisesti muutamia tekijöitä: Monella on pieni palkka. Useat tekevät osa-aikatyötä, eivätkä saa lisätunteja vaikka olisivat valmiita tekemään. Ja monella on velkaa.
Erityisesti sinkut ja yksinhuoltajat ovat hankalassa tilanteessa korkeiden asumismenojen takia, sanoo yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Mikko Jakonen Jyväskylän yliopistosta. Jakonen johtaa työssäkäyviä köyhiä tutkivaa hanketta.
Yksinasuva katsotaan yleensä työssäkäyväksi köyhäksi, jos hänelle jää palkasta käteen verojen jälkeen alle 1 200 euroa kuussa. Kahden lapsen yksinhuoltajalla raja on 2 200 euroa kuussa.
Kommentit (764)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jää palkasta käteen 1400e/kk. 30h/vko työ.
Kaksi lasta ja olen eronnut. En pärjäisi ilman asumistukea (500e) enkä varmaan sitäkään ellei lapset olisi joka toista viikkoa isällään (ruokakulut laskee silloin). Lisäksi saan lapsilisät 330e. Eli saan nippanappa tuon 2200e/kk nettona tukien kanssa.
Vuokra 880e (kaupungin vuokra kerrostalo kolmio) + vesiennakko 66e syö budjetista suurimman osan. Toinen on ruoka + saippuat, veskipaperit yms johon menee 400-500e/kk. Kolmas on auto mihin menee eniten rahaa bensaan sekä ylläpitoon (väh 250e/kk), on onneksi jo velaton.
Lasten harrastuksia en pysty juurikaan makselemaan, onneksi sukulaismies tarjoutuu aina maksamaan niitä.
Opiskelen mutta se on kallista, joten nytkin opinnot eteen hitaasti koska pääasiassa pitää käydä töissä + tietty hoitaa lapset.
Kuitenkin saat yh-lapsilisät vaikka viikko/viikko-systeemi.
Mitenkäs elarit?Kai sieltäkin se 300euroa irtoaa?Yh-korotuksen saa lapsilisään, jos ei ole samassa taloudessa puolisoa. Minulla ei ole. Siis ollenkaan puolisoa. Se yh-korotus oli mukana jo tuossa 330:ssä eurossa.
Elareita en saa, koska viikko-viikko. Minä maksan lasten vaatteet ja harrastukset koska saan lapsilisän, etä ei suostu niitä maksamaan.
Miksi etän pitäisikään maksaa? Hän elättää lapset luonaan ja sinä luonasi. 3960 euroa vuodessa riittää kevyesti vaatteisiin ja harrastuksiin. Harrastukset valitaan tulojen mukaan kuten kaikissa perheissä. Itsellä jää silti lapsilisistä yli tonni vuodessa käteen, vaikka lapset kulkevat uusissa merkkivaatteissa ja saavat harrastaa valitsemaansa harrastusta. Jos haluaisivat harrastaa jotain todella kallista, niin kertoisin kyllä realiteetit.
Miksihän ketjun järkevintä viestiä alapeukutetaan.
Jos lapsilisillä makselee lapsen harrastukset, kengät, merkkivaatteet, sukset polkupyörät sun muut niin ei siitä kyllä säästöön jää, jos jotain ylimenevää on niin ruokiin, bussikorttiin, kuukausirahaan jne saisi kyllä menemään loput. Eli turha väittää että niistä muka tonni tilille jäisi.
Ei lapsilisällä ole tarkoituskaan noita kaikkia ostella. Nykyaikana lapsia on syytä "hankkia" siinä tapauksessa, että itse pystyy heidät elättämään. Ei ole yhteiskunnan asia elättää kenenkään lapsia, jos vanhemmat eivät siihen kykene - siis terveet ja työkykyiset vanhemmat (sairauksille ei kukaan mitään mahda). Ei lapsilisien ja tukien varaan kannata perhettä perustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Eläke on eri asia kuin työttömyys. Eläkkeelle päässyt on työuransa hoitanut jo. Elämäntapatyötön ei ole työuraa edes aloittanut pahimmissa tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Ällös itke! Sinäkin tulet vanhaksi ja jäät joskus eläkkeelle... Sama homma kaikilla. Eläke karttuu tehdystä työstä ja työvuosien aikana saaduista ansioista/palkasta.

Eläkeläisiä on 1 600 000 joista 300 000 työkyvyttömyyseläkkellä ja 1 300 000 vanhuuseläkkeellä, mutta aina 300 000 työtöntä muka vie rahat.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia. 90 000 työtöntä on aktivoituna työkokeiluissa, palkkatukitöissä ja kursseilla ja työttömillä on lapsia. Puolison kanssa asuva työtön ei saa asumistukea eikä toimeentulotukea.

Sairaan hyvä kommentti!! Komppaan täysillä. Kiitos kirjoittajalle!

Kansaneläke + takuueläke on 922. Suomessa ei mene veroa 900 euron eläkkeestä.
Yhtälailla eläkeläisistä osa on ollut työttömiä. Ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Nyt se lyhennettiin 100 päivällä.
Eläkeläisten hoitokotimenoja maksetaan 5 miljardia vuodessa ja tuo summa nousee 10 miljardiin 10 vuoden aikana, asia oli julkisuudessa.

Työttömät saavat myös muita korvauksia kuin pelkkää työttömyyskorvausta. Laskepa päälle asumistuet, harkinnanvaraiset tuet, ynnä muut työttömille perheille maksettavat etuudet, lapsilisät jne, joita he eivät itse rahoita jne ja osa tuista maksetaan korotettuina eri syistä. Eläkkeellä olevat ovat osansa tehneet. Työtön syö muidenkin osasta.

Eli verot ei todellakaan tule laskemaan.
Sama raha jää minulle. Olen eläkkeellä. Tein ensin 20 vuotta töitä, sitten sain kaksi lasta ja mies kuoli (emme olleet naimisissa). Koulutin lapset. Ikää oli jo tuolloin. Kukaan ei enää palkannut, koska nuoremmillekaan ei tahtonut pk-seudulta riittää enää töitä. Työeläke 670, kansanelake lisänä 400, asumistuki (yksiö) 400, vuokra 730.
Ei paljoa naurata. Kaupasta en voi ostaa oikein muuta kuin perunoita ja maitoa, kaurahiutaleita. Lisäksi tulee lääkekulut, kaksi kroonista sairautta.
Mitään mahdollisuuksia saada mitään extraduunia ei todellakaan ole. Tässäkään iässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Eläkeläisiä on 1 600 000 joista 300 000 työkyvyttömyyseläkkellä ja 1 300 000 vanhuuseläkkeellä, mutta aina 300 000 työtöntä muka vie rahat.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia. 90 000 työtöntä on aktivoituna työkokeiluissa, palkkatukitöissä ja kursseilla ja työttömillä on lapsia. Puolison kanssa asuva työtön ei saa asumistukea eikä toimeentulotukea.
Työttömät saavat myös muita korvauksia kuin pelkkää työttömyyskorvausta. Laskepa päälle asumistuet, harkinnanvaraiset tuet, ynnä muut työttömille perheille maksettavat etuudet, lapsilisät jne, joita he eivät itse rahoita jne ja osa tuista maksetaan korotettuina eri syistä. Eläkkeellä olevat ovat osansa tehneet. Työtön syö muidenkin osasta.
En ole ikinä saanut työttömänä asumistukea enkä toimeentulotukea, koska puoliso tienaa 2400 brutto ja meillä 2 lasta.
Työttömiä on työkokeilussa kaupoissa, kirjastoissa jne. työttömyyskorvauksella töissä.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja 200000 leskeneläkettä. Osa eläkeläisistä saa toimeentulotukea lääkkeisiin ja asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäynti ei kannata alle kolmen donan palkalla.
Itse en jaksaisi mennä töihin vaikka maksettaisiin 10k/kk, arvostan työttömän vapautta tehdä joka päivä mitä huvittaa niin korkealle, että elän mielummin tuilla ja vapaudesta nauttien. Poikkeuksena jokin sellainen työ mikä olisi aidosti itselle intohimo.
Mä halveksin kaltaisiasi luusereita! 🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Ällös itke! Sinäkin tulet vanhaksi ja jäät joskus eläkkeelle... Sama homma kaikilla. Eläke karttuu tehdystä työstä ja työvuosien aikana saaduista ansioista/palkasta.
Kansaneläke + takuueläke on 922. Suomessa ei mene veroa 900 euron eläkkeestä.
Yhtälailla eläkeläisistä osa on ollut työttömiä. Ansiosidonnaista sai 2 vuotta jo 1990-luvulla. Nyt se lyhennettiin 100 päivällä.
Verosivuilta voi mennä katsomaan eläkeläisten veroprosentit. 900 euron eläkkeestä ei mene veroa.
Ja Kevan sivuilta näkee kertyneen eläkkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
Eläkeläinen on tehnyt töitä jos saa 1600 nettoeläkkeen.Miksi puolison pitäisi vaikuttaa tuloihin?
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas ketju, joka vahvistaa ajatusmaailmaa, että kannattaa äänestää puoluetta joka leikkaa sosiaalituista. Tukien tulisi olla porrastettuja siten, että jos jää työttömäksi, niin jos ei esim. vuoden sisään ole työllistynyt, niin asumistuet yms. tuet alkavat tippua 20% vuosittain siten, että henkilö joutuu muuttamaan edullisempaan asuntoon ja suhteuttamaan elintasoaan siihen, ettei enää mitään tuotakaan. Tuille toki määritellään joku minimitaso. Harkinnanvaraiset tukimuodot muutettava ensisijaisesti kierrätystuotteiden hyödyntämiseen jne ja maksusitoumukset siten, että joku sossuvirkailija tekee tarvittavat ostokset netistä ja tuen saaja voi ne kaupan hakupalvelusta noutaa, siten ettei tule väärinkäytöksiä.
Eläkkeitä maksetaan nyt työssäkäyvien palkoista 25 miljardia ja 5 miljardia rahastosta.
On vissiin ok, että eläkettä saa 1600 netto, vaikka on puolisokin.
2400 bruttopalkasta maksat eläkemaksua 180 euroa, josta 2,7 euroa menee sun omaan eläkkeeseen ja loput nyt eläkkeellä oleville.
Eläkeläisiä on 1 600 000 joista 300 000 työkyvyttömyyseläkkellä ja 1 300 000 vanhuuseläkkeellä, mutta aina 300 000 työtöntä muka vie rahat.
Eläkkeitä maksetaan 33 miljardia ja työttömyyskorvauksia 4,9 miljardia. 90 000 työtöntä on aktivoituna työkokeiluissa, palkkatukitöissä ja kursseilla ja työttömillä on lapsia. Puolison kanssa asuva työtön ei saa asumistukea eikä toimeentulotukea.
Työttömät saavat myös muita korvauksia kuin pelkkää työttömyyskorvausta. Laskepa päälle asumistuet, harkinnanvaraiset tuet, ynnä muut työttömille perheille maksettavat etuudet, lapsilisät jne, joita he eivät itse rahoita jne ja osa tuista maksetaan korotettuina eri syistä. Eläkkeellä olevat ovat osansa tehneet. Työtön syö muidenkin osasta.
En ole ikinä saanut työttömänä asumistukea enkä toimeentulotukea, koska puoliso tienaa 2400 brutto ja meillä 2 lasta.
Työttömiä on työkokeilussa kaupoissa, kirjastoissa jne. työttömyyskorvauksella töissä.
200 000 eläkeläistä saa asumistukea ja 200000 leskeneläkettä. Osa eläkeläisistä saa toimeentulotukea lääkkeisiin ja asumiseen.
No, et ole saanut, koska perheesi puoliso elättää sekä sinut että lapset. Etkö yhtään häpeä? Syöt käytännössä myös perheesi elintasosta ja lastesi mahdollisuuksista mm. harrastaa. Veikkaan, että suhde päättyy jossain vaiheessa avioeroon, kun toinen puoliso ei ole voinut palkallaan toteuttaa omia toiveitaan elämänsä suhteen, vaan olet jumittanut hänet kituuttamaan laiskottelusi takia.

Työttömiä on sairaaloiden osastoilla työkokeilussa ja saavat tunnukset potilasohjelmaan, näkevät sen terveystiedot kenen asioita hoitavat.
Miten voit olla niin tyhmä, että luulet, että kaikki työpaikoilla ovat vakituisia?

Moni repisi pelihousunsa, jos tietäisi mitä kaikkea naapurin työtön on nähnyt.

Itsemurhanko pitäisi jokaisen eläkeläisen tehdä?
Tätä ette halua tietää... en käy töissä ja kaikkien kulujen jälkeen mulle jää 925 josta ostan mitä haluan...