Harmittaako että sait/hankit vain yhden lapsen?

Harmittaa pirusti. Olisi pitänyt käyttää ehkäisyä.

Olisin halunnut enemmän lapsia, mies ei halunnut.

Meillä taas tilanne on se, että lapsia ei ole, koska minä en halua, mies kärttää että yks pitäisi hankkia. Olen sanonut valehtelematta sen sata kertaa, että minusta on ok lähteä eri teille ja hän voi etsiä naisen, jonka kanssa hankkia lapsi, mutta kun ei käy sekään.

Tiedän olevani äärimäisen meluherkkänä, perfektionistina ja introverttina täysin sopimaton perhe-elämään enkä edes pidä lapsista, en ole koskaan pitänyt. Mutta tietäisin katuvani ja katkeroituvani lapsen hankintaa niin paljon, että tässä asiassa en ole valmis joustamaan.

Ei harmita. Kasvoin suuren perheen vanhimpana ja vihasin sitä, että lapsia vain pukkasi lisää aina edellisen kasvettua vähän. Kotona ei ollut mitään rauhaa ja olen edelleen katkera vanhemmillen siitä, että jäin jo alle kouluikäisenä oman onneni nojaan, koska pikkusisarukseni veivät vanhempien kaiken ajan ja huomion. Olin jo yläasteella sitä mieltä, etten tulisi koskaan hankkimaan yhtä lasta enempää. Kun ensimmäinen raskaus olikin hyvin vaikea (kuukausia jatkunutta oksentelua, painon laskua, sairaslomia) päätös pitäytyä vain yhdessä lapsessa oli lopullinen.

Yksi on, ei harmita enkä jaksa selittää. Tuhannesti aloitus samasta asiasta.

Yksi on ja ei harmita koska nepsy-lapsi kyseessä ja pelkäisin että muutkin lapset olisivat erityislapsia. Jos eka olisi ns. normaali, niin olisi todennäköisesti toinenkin lapsi jo, mutta yhteen jäi ja syykin on hyvä. Ja ei olisi voimiakaan kahta hoitaa.

Yhden sain, ja olen hänestä äärimmäisen kiitollinen!

Rakkaampaa ihmistä ei ole!

Lapsen puolesta harmittaa, kun lapsi olisi halunnut/haluaisi kovasti sisaruksen, mutta ei ole mahdollista. Sain hänet tosi nuorena enkä ikinä kerennyt haluta äidiksi, en tiedä edelleenkään haluaisinko lisää lapsia jos olisi mahdollisuus. Varmaan voisin, jos se olisi miehelle tärkeää.

Itsellenikin sisarukset on tosi läheisiä ja tärkeitä ihmisiä, niin sen puoleen ymmärrän kyllä lastani. Onneksi hänellä on muita sukulaisia ja paljon kavereita.

Harmittaa kun ei ole sitä ensimmäistä, mutta ei ole miestä ja kohta olen liian vanha. Yksityisiin hedelmöityshoitoihin ei varaa ja julkiselle ei varmaan pääse. 

Mun sisarukset ei oo ollu koskaan tärkeitä.

Ainut lapseni on asian tajunnut, hänellä on hyviä ystäviä, onneksi.

Mitä se harmittaminen auttaa.

Vähän harmittaa, sillä itse olen ainoa lapsi, mutten jaksaisi tässä elämäntilanteessa kasvattaa yhtä enempää.

Ei harmita, yksi ihana lapsi. Ollaan tosi läheisiä. Ollaan reissattu paljon ja yhden lapsen kanssa se on helppoa. Lapsella on kavereita, mutta selkeästi hän myös viihtyy rauhassa. Lapsi jo nyt iso ja asuu opiskelupaikkakunnalla.

Ainoana lapsena olemisessa ei oo mitään harmiteltavaa, kunhan löytää ystäviä.

Minulla miehenä on kaksi lasta ja olen eronnut. Harmittaa, kun en eron jälkeen aktiivisesti hakeutunut naisten seuraan ja hommannut uutta vaimoa ja 1-2 lasta. Nyt jo on ikää sen verran, ettei kehtaa hedelmällisiä naisia vikitellä. Ehkä superviriili viisikymppinen silti voisi...

Ei harmita. Ainut lapseni asuu jo yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ainoana lapsena olemisessa ei oo mitään harmiteltavaa, kunhan löytää ystäviä.

Eihän sitä voi lapsen puolesta päättää. Minun lastani harmittaa ja saa harmittaa, ymmärrän hyvin. Itselleni sisarukset on tosi läheisiä ja tärkeitä, äitini bestis on hänen siskonsa ja lapseni kavereista useat on sisaruksia keskenään. Ei hän mitenkään ryve siinä sisaruksen kaipuussa, mutta on puhunut asiasta niin kauan kun on osannut puhua. 

Se siinä on et kun se ainoa lähtee kotoo.

Sitä on sit hirmu ikävä, mut niin sen täytyy mennä.

Jos niitä ois enemmän niin jaksaisko sitä sit kaikkkia samalla tavalla rakastaa?

Tuskin.

Harmittaa ja surettaa. Monet itkut olen itkenyt kun lapsia ei ole tullut enempää. En halua tässä kertoa miksei, mutta sen voin kertoa, että oma valinta tämä ei ole ollut. Tiesin jo teini-ikäisenä, että haluan ison perheen. Nyt olen 44-vuotias ja aika loppuu. Ehkäisy ei toki ole käytössä, että toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen. Eipä vain ole näkynyt. En kyllä aio enää ottaa ehkäisyä käyttöön ennen vaihdevuosia. 

Yksi lapsi "tehtiin" ja nyt tuo nuori mies täytti jo 17v. Pitkälti päälle kolmekymppiseksi olin sitä mieltä, että omaa lasta en kaipaa, mutta sitten päätettiin että saa tulla jos on tullakseen. Tiesin kyllä aika pian, että yksi riittää. Lapsellani on aina ollut todella paljon kavereita ei sillä olisi aikaa ollut sisaruksen kanssa puuhailuun.