Tervehditkö naapureita?

Asiallisia kyllä, joitain röyhkeitä päihdeöykkäreitä en

No muutama sana yleensä vaihdetaan jos kiire jonnekin niin pelkät moikat riittää, ei tarvitse sitten seläntakana kytätä. Niinkuin näillä mänteillä joille naapurin tai dösäkuskin ja muidenkin henkilöiden huomaaminen on vaikeaa, ovat olevinaan jotain, mutta ovat sosiaalisesti vammasia.

Kyllä tervehdin ja puhun, ja on tullut jopa väärinkäsityksiä. On tuo sanonta, ettei kukaan tule sinua kotoa hakemaan, mutta omalta osalta kaksi naapuria on yrittänyt tulla kotoa hakemaan. Ollaan kuitenkin selvitty näistä väärinkäsityksistä ja tervehditään edelleen.

En. Syy on se, että ei ne halua tulla tervehdityksi. Mulkaisivat pahasti, kun kerran erehdyin tervehtimään. Opin kerrasta. 

En edes muista koska olisin viimeksi nähnyt naapureitani. 

t. hiljaisessa pienkerrostalossa asuva

Jos tervehdit niin mikä siihen on syynä?

Itse olen elämäni aikana huomannut että useimmiten kun kohtaan jonkun ihmisen niin sille on syynä ainoastaan sattuma. Eli sattumalta me vain olemme samassa paikassa samaan aikaan, jonkin aikaa, kunnes sitten poistumme paikalta ja sitten olemme taas erillämme. Eli useimmiten ihmisten "yhdessäolo" on vain sitä että ollaan fyysisesti samassa paikassa. Eli eipä meillä useimmiten mitään sen enempää jaettavaa ole, ei yhtään mitään jaettavaa. Ei edes tervehdyksen verran jaettavaa.

Kenties aloittaja on sitä mieltä että tervehtiminen on enemmänkin kuin vain sana. Kenties aloittajan mielestä tuo sana sisältää myös jotain "inhimillistä sisältöä" tai "inhimillistä merkitystä". No, hyvä aloittajalle jos hän on jotain sisältöä tai merkitystä tervehdyksistä löytänyt. Minä taas en ole tervehdyksistä mitään löytänyt, ne ovat pelkkiä sanoja, tyhjiä, sisällyksettömiä, merkityksettömiä.

Moukkamaista olla tervehtimättä naapuria. Kai se on sitä impivaaralaisuutta ja tyypillistä joillekin suomalaisille.

Aina.

Kun asuin pohjois-pohjanmaalla niin siellä harvemmin ihmiset tervehti. Tuntu aina että olin ainut joka niin tekee. Sitten muutin takas Etelä-Suomen, niin johan tuli taas tervehtiviä naapureita vastaan.

Tervehdin naapureita aina rapussa ja pihapiirissä, ihan sama onko kyseessä asukas vai vierailija. Olen asunut ikäni pelkästään kerrostaloissa. Lapsuudessa 90-luvulla tuppisuita katsottiin kuin hullua, jos joku jätti vastaamatta tervehdykseen. Nykyään ihmisten vastaamattomuus ja jopa paikalta pakeneminen kohtaamisen välttämiseksi on paljon yleisempää, mikä on sääli.

Nykyisessä kerrostalossamme on paljon vieraskielisiä asukkaita ja perheitä eri kulttuureista. Kun muutimme taloon, aluksi etenkin nämä vieraskieliset asukkaat säpsähtivät jos tervehdin heitä, suomenkieliset vain mulkaisevat pahasti eivätkä sano yhtikäs mitään. Mutta sitten nämä vieraskieliset vaikuttivatkin ilahtuvan eleestä ja vilkuttelevat nykyään jopa parvekkeiltaan. Heillä on paljon lapsia jotka ovat ystävystyneet keskenään ja rapussa käy välillä kova kuhina kun lapset kyläilevät toistensa luona. Pidän hyvin tärkeänä sitä että etenkin nämä lapset ja heidän vanhempansa tietävät minun hyväksyvän heidät ja pitävän heidän yhteisöllisyydestään ja että lapset voivat vaikka apua tarvitessaan tulla meidän ovelle sitä kysymään pelkäämättä.