Muita jotka tuntee menettäneensä "oman elämänsä"? Miten saitte sen takaisin?
Havahduin että suurin osa ajasta menee nykyään talouden vuoksi joko extratöissä tai sitten lasten kuskaamisessa harrastuksiin. Oma elämä on suorastaan tauolla. Minä, joka olen sosiaalinen ja viihdyn ystävien kanssa ja tykkään tehdä asioita. Nyt huolehdin sairaista läheisistä, kuskaan lapsia, ja teen useampaa työtä koska kaikki kallistunut niin paljon. En voi siis lopettaakaan kaikkea, mutta itsestä alkaa tuntua pahalta ja tuntuu että menetän otteen omasta elämästä ja suoritan vain muille.
Kommentit (21)
Eroamalla. Eli sain joka toisen viikon vapaaksi. Olisi tietty kannattanut sitä ennen sopia hoitovuorotmiehen kanssa, ettei olisi tarvinnut erota.
Vierailija kirjoitti:
Eroamalla. Eli sain joka toisen viikon vapaaksi. Olisi tietty kannattanut sitä ennen sopia hoitovuorotmiehen kanssa, ettei olisi tarvinnut erota.
No tämäpä tulikin yllättäen, mutta rehellisesti sanoen aika hyvä ajatus :D
Hyväksymällä että elämässä on erilaisia vaiheita. Ottamalla pieniä hetkiä aikaa sille mistä oikeasti nauttii. Luottaen, että joskus taas on enemmän aikaa.
Me eletään kumppanin kanssa vain yhtä elämää eli hänen elämäänsä. En tiedä miten sitä vastaan taistelisi että saisi omankin äänensä vähän kuulumaan.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt tarunhohtoiset Ruuhkavuodet. Kyllä se siitä.
Luulin että ruuhkavuodet on kun lapset pieniä. Nyt ruuhkavuodet kestäneet ainakin sen 15v ja tilanne vaan pahenee kun rahat ei enää riitä.
Joo nyt on vaan pakko saada lapset jotenkin helevettiin elämää rajottamasta. Se on ihan kuraa, kun niiden kanssa tulee tuo harrastussopimus aina samassa paketissa. Mutta minkä tekee, ei lapsi harrastuksittakaan onnellinen ole.
Viisasta pohdintaa mikä oikeasti on elämässä tärkeää. Onko lapsilla kenties liikaa ja liian kalliita harrastuksia, vai mihin teidän perheessänne kuluu niin paljon rahaa, että sinulla ei ole aikaa itse elämiseen työnteoltasi. Lapsilla voi olla myös ilmaisia harrastuksia ja yksi harrastus kyllä riittää.Sairaat läheisesi tuskin enää kauan ovat sinua rasittamassa ja lapsetkin muuttavat kotoa pois yllättävänkin nopeasti. Elämä muuttuu koko ajan. Mikään ei kestä ikuisesti. Pääasia että muistaa rakastaa nyt kun on vielä mahdollista. Koska lopulta vain rakkaus on tärkeää.
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on nyt tarunhohtoiset Ruuhkavuodet. Kyllä se siitä.
Luulin että ruuhkavuodet on kun lapset pieniä. Nyt ruuhkavuodet kestäneet ainakin sen 15v ja tilanne vaan pahenee kun rahat ei enää riitä.
Luulo ei ole tiedon väärti...kun lapset kasvaa, omat vanhemmat alkaa tarvitsemaan apua. Olosuhteet vaihtelee kuten suhdanteet. Perhe on tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Kuulostat kunnon kookomuslaiselta.
Elina, helsinki
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Kuulostat kunnon kookomuslaiselta.
Elina, helsinki
Itseasiassa en ole koskaan äänestänyt Kokoomusta. Oikeaa puoluetta on vähän vaikeaa löytää, enkä ole täysin puolueuskollinen. Kannatan hyvinvointivaltiota ja olen talouspoliittisilta näkymyksiltäni enemmän vasemmalla kuin oikealla.
t. se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Sikäli olen kyllä moderni ihminen, että mielestäni kaukana ovat ne ajat, kun kolme sukupolvea asuivat saman katon alla ja huolehtivat samasta maatilasta ja toistensa asioista siinä sivussa. Nykyinen työelämä on niin kuluttavaa, että ei ole mitään rajaa sillä, kuinka pahasti voi uupua, jos ei opi miettimään ja rajaamaan, mitkä asiat oikeasti kuuluvat omalle vastuulle.
t. Se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Sikäli olen kyllä moderni ihminen, että mielestäni kaukana ovat ne ajat, kun kolme sukupolvea asuivat saman katon alla ja huolehtivat samasta maatilasta ja toistensa asioista siinä sivussa. Nykyinen työelämä on niin kuluttavaa, että ei ole mitään rajaa sillä, kuinka pahasti voi uupua, jos ei opi miettimään ja rajaamaan, mitkä asiat oikeasti kuuluvat omalle vastuulle.
t. Se, jolle vastasit
Tunnut ajattelevan että työ on elämän tarkoitus ja muu elämä alisteinen työelämälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Sikäli olen kyllä moderni ihminen, että mielestäni kaukana ovat ne ajat, kun kolme sukupolvea asuivat saman katon alla ja huolehtivat samasta maatilasta ja toistensa asioista siinä sivussa. Nykyinen työelämä on niin kuluttavaa, että ei ole mitään rajaa sillä, kuinka pahasti voi uupua, jos ei opi miettimään ja rajaamaan, mitkä asiat oikeasti kuuluvat omalle vastuulle.
t. Se, jolle vastasit
Tunnut ajattelevan että työ on elämän tarkoitus ja muu elämä alisteinen työelämälle.
En toki ajattele. Työ vain on valitettavasti asia, joka kuuluu meidän jokaisen elämään, koska yhteiskunta on näin rakentunut. Kyllä minäkin olen joskus yön pimeinä tunteina haaveillut omavaraiselämästä jossakin syrjäseudulla, mutta aika harvalla on siihen nykyisin kykyjä tai mahdollisuuksia. Jos työ ei rajoittaisi, niin keskittyisin elämässä täysin mieheeni ja ystäviini sekä taideharrastuksiini.
Mutta koska työ siis on pakollinen asia ja koska nykyisen kaltainen työelämä on vaativaa, niin siksi ei kaikkialle riitä voimavaroja, joka ap:n viestissäkin on minusta havaittavissa. Siksi on tärkeää pitää omat rajat sekä mahdollisuuksien mukaan muokata myös työelämäänsä siihen suuntaan, että siitä saisi jotakin itselleenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Sikäli olen kyllä moderni ihminen, että mielestäni kaukana ovat ne ajat, kun kolme sukupolvea asuivat saman katon alla ja huolehtivat samasta maatilasta ja toistensa asioista siinä sivussa. Nykyinen työelämä on niin kuluttavaa, että ei ole mitään rajaa sillä, kuinka pahasti voi uupua, jos ei opi miettimään ja rajaamaan, mitkä asiat oikeasti kuuluvat omalle vastuulle.
t. Se, jolle vastasit
Tunnut ajattelevan että työ on elämän tarkoitus ja muu elämä alisteinen työelämälle.
En toki ajattele. Työ vain on valitettavasti asia, joka kuuluu meidän jokaisen elämään, koska yhteiskunta on näin rakentunut. Kyllä minäkin olen joskus yön pimeinä tunteina haaveillut omavaraiselämästä jossakin syrjäseudulla, mutta aika harvalla on siihen nykyisin kykyjä tai mahdollisuuksia. Jos työ ei rajoittaisi, niin keskittyisin elämässä täysin mieheeni ja ystäviini sekä taideharrastuksiini.
Mutta koska työ siis on pakollinen asia ja koska nykyisen kaltainen työelämä on vaativaa, niin siksi ei kaikkialle riitä voimavaroja, joka ap:n viestissäkin on minusta havaittavissa. Siksi on tärkeää pitää omat rajat sekä mahdollisuuksien mukaan muokata myös työelämäänsä siihen suuntaan, että siitä saisi jotakin itselleenkin.
Ymmärrän. Itse ajattelen, että on työelämän tehtävä joustaa. Työ tuottaa rahaa ja raha on vain väline.
Lasten ei tarvitse harrastaa jatkuvasti kalliita harrastuksia. Kaikista ei tule jääkiekkoilijoita ja sinne valuu tuhannet eurot kaivoon. Ei hekään halua kulkea kaikkea vapaa aikaansa harrastamssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sairaiden läheisten hoitamisen. Korkeintaan hankit puhelimitse heille apua ja jätät asiat ammattilaisille. Pakkohan kunnan on ryhtyä toimeen, jos läheiset eivät perushoitoa tee. Ei lapsella ole velvollisuutta esim. sairaiden vanhempien hoitoon, niin että oma elämä jää elämättä. Kun hoito järjestyy kunnan kautta, niin niin voit keskittyä vain siihen ihmissuhteeseen, kun käyt heidän luonaan. Jos läheiset suuttuvat siitä, että haluat voimavaroja itsellesi, niin voit vakavasti miettiä, että mitä nämä ihmissuhteet antavat sinulle. Lapsella ei ole koskaan velvollisuuksia vanhempaansa kohtaan, vaan se on täysin päinvastoin.
Lapsista on paha säästää, kun heidän kuuluukin mennä vanhemman elämässä etusijalle. Lapsia voi kuitenkin vastuuttaa enemmän omista elämistään. Olisiko mahdollista, että lapset kulkevat harrastuksiinsa itse? Jos eivät, niin miks eiväti? Oletko huomaamatta rakentanut elämäsi niin, että jatkuva autoilu on pakollista?
Muuttaminen ei ole kovin helppo operaatio, mutta Suomessa on paljon paikkoja, joissa lapset voisivat esim. bussilla ja/tai pyörällä kulkea harrastumatkansa itse. Autoilu on myös todella kallista. Jos voisit siitä säästää edes jonkun verran, niin ehkäpä sitä rahaa voisi jäädä enemmän ja voisit vähentää toista työtä ja saada enemmän aikaa itsellesi?
Kannustan myös ajattelemaan, että kannattaisiko kahden tai useamman työn sijaan ehkä madollisesti kouluttautua lisää, jotta voisi hankkia sellaisen työn, jonka palkalla pärjää. suomessa kouluttautuminen on ilmaista ja opiskelumahdollisuuksia on paljon työn ohessa.
Itselläni on tilanne se, että elän hyvin paljon itselleni. En koskaan hankkinut lapsia ja ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Vanhoja vanhempiani en auta - olemme minimiväleissä, sillä lapsuuteni oli kurja. Työni on ainoa riippakivi, koska siitä en juurikaan enää nauti, mutta olen jo pitkällä toisen alan opinnoissa. Minua kiinnostaa myös yrittäjyys, jolloin lopullisesti otan itse vastuun elämästäni ja työllistymisestäni.
Sä olet Uuden uljaan maailman ihmisen prototyyppi. Puistattavaa.
Sikäli olen kyllä moderni ihminen, että mielestäni kaukana ovat ne ajat, kun kolme sukupolvea asuivat saman katon alla ja huolehtivat samasta maatilasta ja toistensa asioista siinä sivussa. Nykyinen työelämä on niin kuluttavaa, että ei ole mitään rajaa sillä, kuinka pahasti voi uupua, jos ei opi miettimään ja rajaamaan, mitkä asiat oikeasti kuuluvat omalle vastuulle.
t. Se, jolle vastasit
Tunnut ajattelevan että työ on elämän tarkoitus ja muu elämä alisteinen työelämälle.
En toki ajattele. Työ vain on valitettavasti asia, joka kuuluu meidän jokaisen elämään, koska yhteiskunta on näin rakentunut. Kyllä minäkin olen joskus yön pimeinä tunteina haaveillut omavaraiselämästä jossakin syrjäseudulla, mutta aika harvalla on siihen nykyisin kykyjä tai mahdollisuuksia. Jos työ ei rajoittaisi, niin keskittyisin elämässä täysin mieheeni ja ystäviini sekä taideharrastuksiini.
Mutta koska työ siis on pakollinen asia ja koska nykyisen kaltainen työelämä on vaativaa, niin siksi ei kaikkialle riitä voimavaroja, joka ap:n viestissäkin on minusta havaittavissa. Siksi on tärkeää pitää omat rajat sekä mahdollisuuksien mukaan muokata myös työelämäänsä siihen suuntaan, että siitä saisi jotakin itselleenkin.
Ymmärrän. Itse ajattelen, että on työelämän tehtävä joustaa. Työ tuottaa rahaa ja raha on vain väline.
En itsekään pidä oikeana sitä, että työelämä muuttuu vain rankemmaksi koko ajan. Silti vaativa työelämä on monilla realiteetti, jota ei pääse pakoon. Se asia näkyy mielestäni nyt tuosta ap:n viestistä erityisesti, kun niitä töitä on vieläpä useampi kuin yksi.
Se on elämää.