Miehen käytös ahdistaa
Kumpaakin ahdistaa. Koko suhteemme ajan riitojen tullessa mies on halunnut nopean sovinnon ja sen, että asiat puhutaan halki. Olen jo pitemmän aikaa huomannut miehen olevan ahdistunut. Olen myös itse ahdistunut, koska mielestäni jokin mättää. Näen, että miehellä ei ole kaikki hyvin ja kun kysyn asiaa, hän ei kuitenkaan sano oikeaa syytä. Eilen illalla hän oli jättänyt kirjeen pöydälle kun lähti lenkille. Kirjeessä sanottiin, että seurani ahdistaa , samoin hän ei kuulemma saa tuoda huoliaan ilmi. Tässä on valtavan eri näkemys, koska olen tiedostanut, että hänellä on jokin mikä vaivaa, mutta ei puhu. Molempia ahdistaa, itsekin koen, että en pysty puhumaan kaikesta.
Kommentit (57)
Pitäisikö kummankin päästä ensin puhumaan jollekin ammattilaiselle? Jos sen jälkeen olisi helpompi puhua toisillenne?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kummankin päästä ensin puhumaan jollekin ammattilaiselle? Jos sen jälkeen olisi helpompi puhua toisillenne?
Mies ei halua erota. Itsekin pelästyin kirjettä, että nytkö ero tuli. Hän myönsi, että ei ole oikeastaan koskaan pystynyt puhumaan kenellekään. Kuulemma pitänyt aina vain pärjätä itse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kummankin päästä ensin puhumaan jollekin ammattilaiselle? Jos sen jälkeen olisi helpompi puhua toisillenne?
Mies ei halua erota. Itsekin pelästyin kirjettä, että nytkö ero tuli. Hän myönsi, että ei ole oikeastaan koskaan pystynyt puhumaan kenellekään. Kuulemma pitänyt aina vain pärjätä itse
Kannattaa mennä puhumaan jollekin. Se ahdistus voi olla hyvin epämääräistä, joka ei luultavasti eroamalla helpota. Nousee vain seuraavassa parisuhteessa uudestaan.
Puhumaan voi kyllä oppia. Ammattilainen osaa johdatella keskustelun. Varmasti vaikein osuus on fyysisesti sinne meneminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kummankin päästä ensin puhumaan jollekin ammattilaiselle? Jos sen jälkeen olisi helpompi puhua toisillenne?
Mies ei halua erota. Itsekin pelästyin kirjettä, että nytkö ero tuli. Hän myönsi, että ei ole oikeastaan koskaan pystynyt puhumaan kenellekään. Kuulemma pitänyt aina vain pärjätä itse
Kannattaa mennä puhumaan jollekin. Se ahdistus voi olla hyvin epämääräistä, joka ei luultavasti eroamalla helpota. Nousee vain seuraavassa parisuhteessa uudestaan.
Mutta mistäköhän se ahdistus kumpuaa?
Vierailija kirjoitti:
Puhumaan voi kyllä oppia. Ammattilainen osaa johdatella keskustelun. Varmasti vaikein osuus on fyysisesti sinne meneminen.
Ei hän kuulemma tarvitse ulkopuolista apua. Toisaalta hän syyttää minua siitä, että hänen huolet sivuutetaan, vaikka tiedostaa, ettei oikeastaan puhu huolistaan
Taitaa tässäkin tapauksessa nainen olla narsistinen persoona, ei huomaa edes nauttia vallastaan jota käyttää miehen mollaamiseen ja alistamiseen, laske se miesparka sieltä pihtiesi otteesta vapaaksi.
Hankalaa, jos ei halua apua. Kannattaa yrittää ystävällisesti sanoa, että sinulle voisi puhua huolistaan, jos haluaa, että ne otetaan huomioon. Ja kannattaa sanoa, että sinä et tiedä hänen huoliaan, kun hän ei niistä puhu. Onko kuinka pitkä suhde?
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa, jos ei halua apua. Kannattaa yrittää ystävällisesti sanoa, että sinulle voisi puhua huolistaan, jos haluaa, että ne otetaan huomioon. Ja kannattaa sanoa, että sinä et tiedä hänen huoliaan, kun hän ei niistä puhu. Onko kuinka pitkä suhde?
Niinpä. 10 vuotta suunnilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa, jos ei halua apua. Kannattaa yrittää ystävällisesti sanoa, että sinulle voisi puhua huolistaan, jos haluaa, että ne otetaan huomioon. Ja kannattaa sanoa, että sinä et tiedä hänen huoliaan, kun hän ei niistä puhu. Onko kuinka pitkä suhde?
Niinpä. 10 vuotta suunnilleen.
Pitkä parisuhde, sääli jos tuohon kaatuu. Ahdistunut puoliso saattaa olettaa, että toinen näkee hänen sisälleen ja ymmärtää, mikä on pielessä. (Minä olen olettanut, että puoliso ymmärtää sanomatta, mikä mättää ja ahdistaa) Varsinkin, jos yhtään erityisherkkyyttä persoonassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa, jos ei halua apua. Kannattaa yrittää ystävällisesti sanoa, että sinulle voisi puhua huolistaan, jos haluaa, että ne otetaan huomioon. Ja kannattaa sanoa, että sinä et tiedä hänen huoliaan, kun hän ei niistä puhu. Onko kuinka pitkä suhde?
Niinpä. 10 vuotta suunnilleen.
Pitkä parisuhde, sääli jos tuohon kaatuu. Ahdistunut puoliso saattaa olettaa, että toinen näkee hänen sisälleen ja ymmärtää, mikä on pielessä. (Minä olen olettanut, että puoliso ymmärtää sanomatta, mikä mättää ja ahdistaa) Varsinkin, jos yhtään erityisherkkyyttä persoonassa.
Juu. Olen huomannut myös miehessä välillä itsekkäitä piirteitä. Kun mainitsen, että hän ei ajattele muita, hän tuskastuu. On välillä aika hankalaa olla, kun toisen naamasta näkyy jo kilometrin päähän, ettei ole kaikki hyvin ja silti ei kerro oikeita syitä ja sitten taas väittää, että häntä ei kuunnella. Tuo kirjekin jonka jätti, oli mielestäni hyvin outo. En nyt avannut sisältöä tässä kokonaan
Vaihtoehtoja teillä on tasan kaksi.
Joko alatte miettiä _miten_ voisitte keskustella asioista (terapia tms) tai jatkatte tähän malliin. Siinäpä ne vaihtoehdot oikeastaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa, jos ei halua apua. Kannattaa yrittää ystävällisesti sanoa, että sinulle voisi puhua huolistaan, jos haluaa, että ne otetaan huomioon. Ja kannattaa sanoa, että sinä et tiedä hänen huoliaan, kun hän ei niistä puhu. Onko kuinka pitkä suhde?
Niinpä. 10 vuotta suunnilleen.
Pitkä parisuhde, sääli jos tuohon kaatuu. Ahdistunut puoliso saattaa olettaa, että toinen näkee hänen sisälleen ja ymmärtää, mikä on pielessä. (Minä olen olettanut, että puoliso ymmärtää sanomatta, mikä mättää ja ahdistaa) Varsinkin, jos yhtään erityisherkkyyttä persoonassa.
Juu. Olen huomannut myös miehessä välillä itsekkäitä piirteitä. Kun mainitsen, että hän ei ajattele muita, hän tuskastuu. On välillä aika hankalaa olla, kun toisen naamasta näkyy jo kilometrin päähän, ettei ole kaikki hyvin ja silti ei kerro oikeita syitä ja sitten taas väittää, että häntä ei kuunnella. Tuo kirjekin jonka jätti, oli mielestäni hyvin outo. En nyt avannut sisältöä tässä kokonaan
Rakkaudella kun pystyy auttaa toista näkemään sinun puolesi tilanteesta. Ja sinun näkemyksesi. Syyttely kohtaa yleensä vahvan puolustusreaktion. Mies on joutunut pärjäämään yksin ja puhumatta kenellekään. Hänen voi olla vaikea hyväksyä olevansa joskus väärässä.
Ja en tarkoita puhua ylhäältäpäin, olen vain joutunut painimaan näiden asioiden kanssa. Enkä varmasti tiedä koko tilannetta tai ymmärrrä kaikkea oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehtoja teillä on tasan kaksi.
Joko alatte miettiä _miten_ voisitte keskustella asioista (terapia tms) tai jatkatte tähän malliin. Siinäpä ne vaihtoehdot oikeastaan on.
Niin, juurikin sitä tässä mietitään
Mies on pelkkä baska vaikka hänellä on vaimo, rakastaja ja hoora käytössään. Viisaan vinkki: LÄHDE!
Tässäkin yritetään kiivaasti syyllistää miestä ilman aikomustakaan katsoa peiliin naisen toimesta ja miettiä omaa toimintaa. Naurettavaa pelleilyä.
Mikä siinä on , että suomalainen nainen ei halua ikinä etsiä vikoja itsestään eikä ainakaan myöntää niitä?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö kummankin päästä ensin puhumaan jollekin ammattilaiselle? Jos sen jälkeen olisi helpompi puhua toisillenne?
Jos mies on psykopaattinen identiteetti, ei hän terapiassakaan ole terve tai yhteistyöhaluinen, tuollainen käytös on vähän kuin luomi, ei se lähde ennenkuin kirurgin veitsi on heilahtanut.
Tähänkin ratkaisu olisi kaikkien poikalasten tappaminen, eikös niin, ihanat mammat?
Vierailija kirjoitti:
Tähänkin ratkaisu olisi kaikkien poikalasten tappaminen, eikös niin, ihanat mammat?
Kannatetaan, tätä ratkaisua on ollut tarjolla jo ammoisista ajoista lähtien, lue vaikka raamattua. Näppärä ratkaisu!
Erotkaa.