Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää.
Uupunut`
30.01.2023 |
Lukion ekaa vuotta käyn ja kaikki kaatuu päälle. Takana lapsuuden traumat ja aikuisen saappaisiin hyppy 6-vuotiaana, kun piti suojella äitiä iskältä. Yläasteella sain hyviä numeroita ja silloin tää stressi sentään ajo siihen että harjotteli. Nyt tää stressi ja ahdistus vaan lamaannuttaa ja tekis mieli vaan maata sohvalla tekemättä mitään ja vältellä sitä kokeisiin harjottelua. Tuntuu ettei millään oo mitään väliä. Kumpa joku vois edes hetkeks ottaa tän painon pois mun hartioilta.
Syön säännöllisesti, nukun about 8h yössä ja liikuntaa harrastan 4krt viikko eli ei oo kyse elintavoista. Hengitysharjotukset yms kokeiltu. En meinaa jaksaa huolehtia hygieniasta (mutta suurinpiirtein automaatiolla hoituu) ja jo pelkkä koulussa käynti uuvuttaa niin pahasti, että oon kuin koomassa aina pari tuntia koulun jälkeen.
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene ensin terveystarkastukseen, pois sulkemaan fyysinen sairaus. Ei parane odottamalla vaan pahenee , jos on.
Vierailija kirjoitti:
Onko burnout sulle tuttu?
Onko passiivis-agressiviisus sinulle tuttu?
Vierailija kirjoitti:
Onko burnout sulle tuttu?
Juu on siitä koulussa puhuttu ja aika hyvin tätä miun elämää kuvaa. Haluaisin vaan vajota siihen kuoppaan, jossa en tee mitään muuta kuin makaan sängyssä, mutta tiiän että sit ois vielä kamalampaa, koska sinne kuoppaan ei voi jäädä ikiajoiksi. Siks yritän sinnitellä juuri ja juuri pinnalla pysyen.
ap
Kuulostaa kansansairaudeltamme eli masennukselta. Sinun pitää päästä käsittelemään nuo lapsuuden aikaiset traumat. Olet vielä aivan lapsi, onneksi. Kaikki on vielä edessä joten älä luovuta. Ei haittaa jos lukio venyy vaikka vuodella, kunhan saat itsesi kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäisenä mars läkäriin.Puhu sama mitä tänne kirjotit.Pääset myös lyhyt terapiian.Niin et vello menessä ja jätä elämättä.Muista nykyhetkii on tulevaisuus.Ei säälin,masenuksen aika lapsuus.Otasiis vastuu elämästäsi ja ehdotomasti terapiaan.Saat työkalut elämälle ja lasketua meneisyydestä irti.Niin monta ihmistä viimestään 50v. Itkee meneisyys,ennen aikainen eläke ja rahapäivinä kelan juo,juo ja juo.Tuhoten kaljalla,viinillä ja savukeilla terveytensä.Lisäksi ihmetelee kun kumpania ei löydy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mee töihin!
Mä käyn töissä. On omaishoitajan sijaisena, jossa välillä viikonloppusin 12h työpäivä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kansansairaudeltamme eli masennukselta. Sinun pitää päästä käsittelemään nuo lapsuuden aikaiset traumat. Olet vielä aivan lapsi, onneksi. Kaikki on vielä edessä joten älä luovuta. Ei haittaa jos lukio venyy vaikka vuodella, kunhan saat itsesi kuntoon.
On mulla välillä ihan ilosiakin hetkiä, sillon kun oon kavereitten kanssa. Ehkä lain edessä lapsi, mutta jo kymmenen vuoden ajan hoitanu ite itteni ja pikkuveljen ja yrittäny pitää äitiä kasassa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samanlainen tausta ja nyt 36-vuotiaana olen huomannut, että kaltaiselleni, ihan hyvillä älynlahjoilla siunatulle ihmiselle ei pitäisi olla arjesta selviytyminen näin suuri haaste. Koulu meni taistellen läpi, vaikka tosiaan älyssä ei ole mitään vikaa ja nyt työelämä on vienyt minulta kaiken lopunkin energian. Syön terveellisesti, liikun ja nukun, mutta selittämäntön väsymys ei hellitä, ei ole koskaan hellittänyt.
Se johtuu traumataustasta ja siitä, ettei ole koskaan voinut alkaa rakentamaan omaa elämäänsä puhtaalta pöydältä, kun on joutunut lapsena kantamaan aikuisen vastuun. Tämä on normaalia ja meitä on valitettavan paljon.
Tiedostat asian nyt itse ja olet vielä nuori. Älä yritä puskea itseäsi äärirajoille ja selviytyä kaikesta yksin. Hae apua, esim. kouluterveydenhuollon kautta. Opettele turvallisen tahon kautta olemaan armollinen itsellesi ja pohdi kuinka kovaa hintaa olet valmis maksamaan "pärjäämisestä" hyvinvointisi kustannuksella. Älä tee samaa virhettä kuin minä ja yritä puskea vain väkisin.
Kaikkea hyvää sinulle <3
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen tausta ja nyt 36-vuotiaana olen huomannut, että kaltaiselleni, ihan hyvillä älynlahjoilla siunatulle ihmiselle ei pitäisi olla arjesta selviytyminen näin suuri haaste. Koulu meni taistellen läpi, vaikka tosiaan älyssä ei ole mitään vikaa ja nyt työelämä on vienyt minulta kaiken lopunkin energian. Syön terveellisesti, liikun ja nukun, mutta selittämäntön väsymys ei hellitä, ei ole koskaan hellittänyt.
Se johtuu traumataustasta ja siitä, ettei ole koskaan voinut alkaa rakentamaan omaa elämäänsä puhtaalta pöydältä, kun on joutunut lapsena kantamaan aikuisen vastuun. Tämä on normaalia ja meitä on valitettavan paljon.
Tiedostat asian nyt itse ja olet vielä nuori. Älä yritä puskea itseäsi äärirajoille ja selviytyä kaikesta yksin. Hae apua, esim. kouluterveydenhuollon kautta. Opettele turvallisen tahon kautta olemaan armollinen itsellesi ja pohdi kuinka kovaa hintaa olet valmis maksamaan "pärjäämisestä" hyvinvointisi kustannuksella. Älä tee samaa virhettä kuin minä ja yritä puskea vain väkisin.
Kaikkea hyvää sinulle <3
Kiitos<3 Mä oon oppinu maatilalla kasvaessa siihen työnarkomanian kulttuuriin ja siihen, että avun pyytäminen on jotenkin noloa. Jotenkin tuntuis aivan kauheelta, jos äiti sais tietää, että yritän hakeutua avun piiriin, iskästä tai sukulaisista puhumattakaan. Mä luulen, että suosiolla odotan sinne täysi-ikäisyyteen jollon siitä avun piiriin menemisestä ei tuu niin suurta haloota kyläläisten kesken...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hurjalta kuulostaa. Uupumus ja masennus siellä varmaankin orastavat. Suosittelen lämpimästi jopa terapiaa, jos on lapsuuden traumoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin suosittelisin hakeutumaan terveydenhoitajalle tai lääkäriin ja hakemaan apua. Mutta ensialkuun, anna itsellesi armoa, älä vaadi itseltäsi täydellisiä suorituksia ja pystyisitkö lopettamaan nuo viikonlopputyöt ja ottamaan sieltä aikaa ihan vaan olemiseen?
Ei kuullosta hyvältä että sun harteilla on tuollainen vastuu, mutta vaikutat tosi fiksulta ja hienolta nuorelta, joten älä lannistu vaikket aina jaksakaan, ei aikuisetkaan aina jaksa. Yritä tehdä mukavia asioita ja tosiaan, hae apua, se ei ole häpeä, ei sinulle eikä vanhemmillesi
Oppilashuoltoon juttelemaan ihan aluksi. Terveydenhoitajalle tai koulupsykologille, auttavat eteenpäin kyllä.
Sulla on liikaa kaikkea. Miksi työ ja lukio yhtä aikaa. Eikö vkloppuna pitäisi olla vapaata. Hyvä että jotkut selviävät lähemmäs 30v ammattikoulusta. Tuntuu että stressiä ja odotuksia pitää vähentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samanlainen tausta ja nyt 36-vuotiaana olen huomannut, että kaltaiselleni, ihan hyvillä älynlahjoilla siunatulle ihmiselle ei pitäisi olla arjesta selviytyminen näin suuri haaste. Koulu meni taistellen läpi, vaikka tosiaan älyssä ei ole mitään vikaa ja nyt työelämä on vienyt minulta kaiken lopunkin energian. Syön terveellisesti, liikun ja nukun, mutta selittämäntön väsymys ei hellitä, ei ole koskaan hellittänyt.
Se johtuu traumataustasta ja siitä, ettei ole koskaan voinut alkaa rakentamaan omaa elämäänsä puhtaalta pöydältä, kun on joutunut lapsena kantamaan aikuisen vastuun. Tämä on normaalia ja meitä on valitettavan paljon.
Tiedostat asian nyt itse ja olet vielä nuori. Älä yritä puskea itseäsi äärirajoille ja selviytyä kaikesta yksin. Hae apua, esim. kouluterveydenhuollon kautta. Opettele turvallisen tahon kautta olemaan armollinen itsellesi ja pohdi kuinka kovaa hintaa olet valmis maksamaan "pärjäämisestä" hyvinvointisi kustannuksella. Älä tee samaa virhettä kuin minä ja yritä puskea vain väkisin.
Kaikkea hyvää sinulle <3
Kiitos<3 Mä oon oppinu maatilalla kasvaessa siihen työnarkomanian kulttuuriin ja siihen, että avun pyytäminen on jotenkin noloa. Jotenkin tuntuis aivan kauheelta, jos äiti sais tietää, että yritän hakeutua avun piiriin, iskästä tai sukulaisista puhumattakaan. Mä luulen, että suosiolla odotan sinne täysi-ikäisyyteen jollon siitä avun piiriin menemisestä ei tuu niin suurta haloota kyläläisten kesken...
ap
Äh, tuo tekee kyllä asiasta mutkikkaamman, että asia ei pysy salassa ja siitä seuraa sinulle vain entisestään kuormitusta.
Voisikohan jostain auttavasta puhelimesta olla apua? He ainakin osaavat neuvoa parhaiten sen kuinka pitkälle pystyt hakemaan apua ilman, että vanhempasi saavat tietää asiasta. Kaksi vuotta on pitkä aika odotella ja purra hammasta.
Tässä on kyllä iso yhteiskunnallinen ongelma, etteivät nuoret uskalla tai voi hakeutua avun piiriin vanhempiensa takia.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin suosittelisin hakeutumaan terveydenhoitajalle tai lääkäriin ja hakemaan apua. Mutta ensialkuun, anna itsellesi armoa, älä vaadi itseltäsi täydellisiä suorituksia ja pystyisitkö lopettamaan nuo viikonlopputyöt ja ottamaan sieltä aikaa ihan vaan olemiseen?
Ei kuullosta hyvältä että sun harteilla on tuollainen vastuu, mutta vaikutat tosi fiksulta ja hienolta nuorelta, joten älä lannistu vaikket aina jaksakaan, ei aikuisetkaan aina jaksa. Yritä tehdä mukavia asioita ja tosiaan, hae apua, se ei ole häpeä, ei sinulle eikä vanhemmillesi
En tee säännöllisesti töitä, vaan lomilla ja viikonloppuina sillon kun on pakko. En edes jaksa enää vaatia itseltäni täydellisyyttä, kuten yläasteella. Ongelma on se, että jo pelkkä läpi pääseminen alkaa tuottaa vaikeuksia joissain aineissa. Kukaan läheinen aikuinen ei seuraa miun koulumenestystä, niin kukaan osaa miusta huolestuakkaan. Se, että tunnustaisin, ettei miulla oo kaikki hyvin, aiheuttais varmsti miun vanhemmille huolta ja ahdistusta, mutta en haluu sitä niille. Esim äiti ei varmaan enää pysyis kasassa ollenkaan.
Ja oikeasti, tosi hyvältä tuntuu, kun sanot että vaikutan fiksulta ja hienolta nuorelta. Vähän edes jotain positiivisuutta tähän maailmaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Sulla on liikaa kaikkea. Miksi työ ja lukio yhtä aikaa. Eikö vkloppuna pitäisi olla vapaata. Hyvä että jotkut selviävät lähemmäs 30v ammattikoulusta. Tuntuu että stressiä ja odotuksia pitää vähentää.
Työtä on vaan lomilla yleensä, harvoin viikonloppuja. Se työkuvio on vähän vaikea, eikä siitä pysty irtautumaan. Ja se on ihan mukavaa ja joskus vähän iloakin tuottavaa työtä, vaikkakin aika rankkaa.
ap
Tääkin purkaus on vaan kokeisiin harjottelun ja todellisuuden kohtaamisen välttelyä, mutta ideoita mitä tälle tilanteelle vois tehdä?
ap