Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää.
Uupunut`
30.01.2023 |
Lukion ekaa vuotta käyn ja kaikki kaatuu päälle. Takana lapsuuden traumat ja aikuisen saappaisiin hyppy 6-vuotiaana, kun piti suojella äitiä iskältä. Yläasteella sain hyviä numeroita ja silloin tää stressi sentään ajo siihen että harjotteli. Nyt tää stressi ja ahdistus vaan lamaannuttaa ja tekis mieli vaan maata sohvalla tekemättä mitään ja vältellä sitä kokeisiin harjottelua. Tuntuu ettei millään oo mitään väliä. Kumpa joku vois edes hetkeks ottaa tän painon pois mun hartioilta.
Syön säännöllisesti, nukun about 8h yössä ja liikuntaa harrastan 4krt viikko eli ei oo kyse elintavoista. Hengitysharjotukset yms kokeiltu. En meinaa jaksaa huolehtia hygieniasta (mutta suurinpiirtein automaatiolla hoituu) ja jo pelkkä koulussa käynti uuvuttaa niin pahasti, että oon kuin koomassa aina pari tuntia koulun jälkeen.
Kommentit (74)
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.
Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Haluan kannustaa sinua hakemaan apua itsellesi. Ansaitset apua ja välittäviä aikuisia ympärillesi, jotka antavat sinun olevan nuori ja huoleton. Lähtisin terkkarille tai opiskelijahuoltoon tai mistä nyt voisi lukiolaisena kertomaan uupumuksestasi ja olostasi. Sieltä voisit saada lähetteen terapiaan tai aikoja psykologille. Parhaassa tapauksessa terapeutti voi olla se välittäjä aikuinen, jonka kanssa voi tulla nähdyksi, kokea olevansa arvokas ja saada painolastia purettua. Tarvitset apua rajojen laittamiseen äidillesi. Et ole hänen äitinsä, vaan hänen kuuluisi huolehtia sinusta. Olet jäänyt paljosta paitsi.
Älä myöskään pelkää lastensuojeluilmoitusta, siitä voi tulla konkreettista apua ja hyvää. Itse tulen samanlaisista taustoista. Kasvoin väkivaltaisessa perheessä ja jouduin olemaan lapsena jo äiti omalle äidilleni ja pikkusisarukselleni. Lopulta ls-ilmoitus pelasti minut ja sisarukseni. Omalla kohdallani toivon, että joku olisi tehnyt ilmoituksen ja paljon aiemmin. Lapsena pelkäsin, mitä jos joku saa tietää perheen asioista (väkivallasta)) jne.) Ja meidät viedään pois ja aikuisena vaan toivoo, että joku olisi saanut tietää!
Lukio meni mulla syvässä uupumuksessa ja masennuksessa, kuten myös pari ekaa yliopistovuotta, mutta nousin siitä kiitos terapian ja asioiden perusteellisen käsittelyn, niin rajojen opettelun lapsuuden perhettä kohtaan ja omien tarpeiden tunnistaminen ja tahdin höllentäminen. Toki jälkensä traumat ovat jättäneet, mutta olen pystynyt aikuisemaan luomaan hyvän suhteen puolisoon, ystäviin ja omiin lapsiin, käymään töissä ja elämään suht tasapainoista elämää. Tämän kerron rohkaistakseni sinua, että vaikka nyt olisitkin syvässä suossa (mistä nuo syöpäajatukset ym. kertovat) niin ajan ja avun kanssa voit päästä niistä yli ja elää jaksavaa ja hyvää elämää.
Ensiksi tarvitsisit apua. Onko sulla ketään luotettavaa aikuista kenen kanssa uskaltaisit puhua?
Vierailija kirjoitti:
Haluan kannustaa sinua hakemaan apua itsellesi. Ansaitset apua ja välittäviä aikuisia ympärillesi, jotka antavat sinun olevan nuori ja huoleton. Lähtisin terkkarille tai opiskelijahuoltoon tai mistä nyt voisi lukiolaisena kertomaan uupumuksestasi ja olostasi. Sieltä voisit saada lähetteen terapiaan tai aikoja psykologille. Parhaassa tapauksessa terapeutti voi olla se välittäjä aikuinen, jonka kanssa voi tulla nähdyksi, kokea olevansa arvokas ja saada painolastia purettua. Tarvitset apua rajojen laittamiseen äidillesi. Et ole hänen äitinsä, vaan hänen kuuluisi huolehtia sinusta. Olet jäänyt paljosta paitsi.
Älä myöskään pelkää lastensuojeluilmoitusta, siitä voi tulla konkreettista apua ja hyvää. Itse tulen samanlaisista taustoista. Kasvoin väkivaltaisessa perheessä ja jouduin olemaan lapsena jo äiti omalle äidilleni ja pikkusisarukselleni. Lopulta ls-ilmoitus pelasti minut ja sisarukseni. Omalla kohdallani toivon, että joku olisi tehnyt ilmoituksen ja paljon aiemmin. Lapsena pelkäsin, mitä jos joku saa tietää perheen asioista (väkivallasta)) jne.) Ja meidät viedään pois ja aikuisena vaan toivoo, että joku olisi saanut tietää!
Lukio meni mulla syvässä uupumuksessa ja masennuksessa, kuten myös pari ekaa yliopistovuotta, mutta nousin siitä kiitos terapian ja asioiden perusteellisen käsittelyn, niin rajojen opettelun lapsuuden perhettä kohtaan ja omien tarpeiden tunnistaminen ja tahdin höllentäminen. Toki jälkensä traumat ovat jättäneet, mutta olen pystynyt aikuisemaan luomaan hyvän suhteen puolisoon, ystäviin ja omiin lapsiin, käymään töissä ja elämään suht tasapainoista elämää. Tämän kerron rohkaistakseni sinua, että vaikka nyt olisitkin syvässä suossa (mistä nuo syöpäajatukset ym. kertovat) niin ajan ja avun kanssa voit päästä niistä yli ja elää jaksavaa ja hyvää elämää.
Ensiksi tarvitsisit apua. Onko sulla ketään luotettavaa aikuista kenen kanssa uskaltaisit puhua?
Ei oo ketään. Ysiluokalla oli yks hyvinvointiopettaja, jonka kanssa pystyin puhumaan ja hän oli mulle mun elämäni ensimmäinen turvallinen aikuinen... Hänen kanssa sovittiin, että jos tulee paha paikka niin hänelle voi laittaa viestiä, mutta sovittiin myös, että menisin sitten lukion alussa kuraattorille... Niin en mä nyt enää viitsi häntä vaivata...'
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Ymmärrän noi ajatukset, kun itsekin noita ajattelin lukio-iässä. Päädyin itse tekemään lukion 3.5 vuodessa ja eikä ole jälkikäteen haitannut. Kavereita ilman selvisi sen puoli vuotta ja keväällä sai rauhassa opiskella pääsykokeisiin. Kukaan ei jälkikäteen kysellyt kuinka monta vuotta vietin lukiossa.
Mitä väliä sillä on, mitö sukulaiset ajattelevat? Sun elämästä on kyse.
T..vastaaja 65
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Ymmärrän noi ajatukset, kun itsekin noita ajattelin lukio-iässä. Päädyin itse tekemään lukion 3.5 vuodessa ja eikä ole jälkikäteen haitannut. Kavereita ilman selvisi sen puoli vuotta ja keväällä sai rauhassa opiskella pääsykokeisiin. Kukaan ei jälkikäteen kysellyt kuinka monta vuotta vietin lukiossa.
Mitä väliä sillä on, mitö sukulaiset ajattelevat? Sun elämästä on kyse.
T..vastaaja 65
Mun itsetunto ja -luottamus ei oo sillä tasolla, että pystyisin vastustamaan auktoriteettiasemassa olevia henkilöitä... Mulla ei oo sellaseen voimavaroja...
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan kannustaa sinua hakemaan apua itsellesi. Ansaitset apua ja välittäviä aikuisia ympärillesi, jotka antavat sinun olevan nuori ja huoleton. Lähtisin terkkarille tai opiskelijahuoltoon tai mistä nyt voisi lukiolaisena kertomaan uupumuksestasi ja olostasi. Sieltä voisit saada lähetteen terapiaan tai aikoja psykologille. Parhaassa tapauksessa terapeutti voi olla se välittäjä aikuinen, jonka kanssa voi tulla nähdyksi, kokea olevansa arvokas ja saada painolastia purettua. Tarvitset apua rajojen laittamiseen äidillesi. Et ole hänen äitinsä, vaan hänen kuuluisi huolehtia sinusta. Olet jäänyt paljosta paitsi.
Älä myöskään pelkää lastensuojeluilmoitusta, siitä voi tulla konkreettista apua ja hyvää. Itse tulen samanlaisista taustoista. Kasvoin väkivaltaisessa perheessä ja jouduin olemaan lapsena jo äiti omalle äidilleni ja pikkusisarukselleni. Lopulta ls-ilmoitus pelasti minut ja sisarukseni. Omalla kohdallani toivon, että joku olisi tehnyt ilmoituksen ja paljon aiemmin. Lapsena pelkäsin, mitä jos joku saa tietää perheen asioista (väkivallasta)) jne.) Ja meidät viedään pois ja aikuisena vaan toivoo, että joku olisi saanut tietää!
Lukio meni mulla syvässä uupumuksessa ja masennuksessa, kuten myös pari ekaa yliopistovuotta, mutta nousin siitä kiitos terapian ja asioiden perusteellisen käsittelyn, niin rajojen opettelun lapsuuden perhettä kohtaan ja omien tarpeiden tunnistaminen ja tahdin höllentäminen. Toki jälkensä traumat ovat jättäneet, mutta olen pystynyt aikuisemaan luomaan hyvän suhteen puolisoon, ystäviin ja omiin lapsiin, käymään töissä ja elämään suht tasapainoista elämää. Tämän kerron rohkaistakseni sinua, että vaikka nyt olisitkin syvässä suossa (mistä nuo syöpäajatukset ym. kertovat) niin ajan ja avun kanssa voit päästä niistä yli ja elää jaksavaa ja hyvää elämää.
Ensiksi tarvitsisit apua. Onko sulla ketään luotettavaa aikuista kenen kanssa uskaltaisit puhua?
Ei oo ketään. Ysiluokalla oli yks hyvinvointiopettaja, jonka kanssa pystyin puhumaan ja hän oli mulle mun elämäni ensimmäinen turvallinen aikuinen... Hänen kanssa sovittiin, että jos tulee paha paikka niin hänelle voi laittaa viestiä, mutta sovittiin myös, että menisin sitten lukion alussa kuraattorille... Niin en mä nyt enää viitsi häntä vaivata...'
ap
Laita vaan viestiä tälle ysiluokan opettajalle, kun hänen kanssaan olette niin sopineet. En usko, että häntä vaivaat. Toiset ihmiset haluavat olla avuksi (kun puhutaan normaaleista ihmisistä). Ota myös kuraattoriin yhteyttä niin voit saada virallisempaan apua, mutta uskoisin, että sinulle voisi tehdä hyvää jutella myös opettajan kanssa, johon luotat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Ymmärrän noi ajatukset, kun itsekin noita ajattelin lukio-iässä. Päädyin itse tekemään lukion 3.5 vuodessa ja eikä ole jälkikäteen haitannut. Kavereita ilman selvisi sen puoli vuotta ja keväällä sai rauhassa opiskella pääsykokeisiin. Kukaan ei jälkikäteen kysellyt kuinka monta vuotta vietin lukiossa.
Mitä väliä sillä on, mitö sukulaiset ajattelevat? Sun elämästä on kyse.
T..vastaaja 65
Mun itsetunto ja -luottamus ei oo sillä tasolla, että pystyisin vastustamaan auktoriteettiasemassa olevia henkilöitä... Mulla ei oo sellaseen voimavaroja...
ap
Tai oikeastaan mulla on niin kova tarve hakea hyväksyntää, etten kestäis sitä, että mua haukutaan ja arvostellaan...
Koulukiusaamistaustan peruja..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Ymmärrän noi ajatukset, kun itsekin noita ajattelin lukio-iässä. Päädyin itse tekemään lukion 3.5 vuodessa ja eikä ole jälkikäteen haitannut. Kavereita ilman selvisi sen puoli vuotta ja keväällä sai rauhassa opiskella pääsykokeisiin. Kukaan ei jälkikäteen kysellyt kuinka monta vuotta vietin lukiossa.
Mitä väliä sillä on, mitö sukulaiset ajattelevat? Sun elämästä on kyse.
T..vastaaja 65
Mun itsetunto ja -luottamus ei oo sillä tasolla, että pystyisin vastustamaan auktoriteettiasemassa olevia henkilöitä... Mulla ei oo sellaseen voimavaroja...
ap
Tiedän, ettei se käytännössä ole helppoa ja se tunne lasti voi olla valtava, jos on pienestä pitäen kasvatettu ottamaan vastuu muista ihmisistä, elämään heille ja unohtamaan itsensä. Silti halusin kirjoittaa sen suoraan sillä kyse on sun elämästä ja voimavaroista.
Suoritettu lukio on hyvä ja vielä parempi, jos itseään ei ole polttanut pysyvästi loppuun. Pahan uupumuksen takia lukio voi jäädä kesken ja tuleva työurakin päättyä työkyvyttömyyseläkkeeseen. Eli kannattaa mieluummin rauhalliseen tahtiin tehdä kuin viimeisillä voimilla hoippua. Joskus ne viimeiset voimat loppuvat ja sitten voikin olla pitkä tie päästä edes jonkinlaiseen kuntoon takaisin. Älä päästä niin pitkälle vointiasi.
Sukulaisille, jotka arvostelevat, en puhuisi asioitani. Terapiasta on tässäkin apua, kun voi jonkun kanssa käydä konkreettisesti läpi, mitä sanoa tilanteessa x henkilölle y kun se kyselee ja arvostelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos pidentäisit lukioajan 3,5 tai 4 vuoteen?
Saisit päiviä lyhyemmäksi ja sitä kautta elämä vähän kevenisi.
Meidän nuorella on tuo neljän vuoden lukio, ja niin on monella hänen tuttavallaankin. Kokeilepa. Sekin voi jo pikkuisen jeesata.Sukulaiset halveksuu, enkä muutenkaan haluais jäädä lukioon vuotta pidemmäks ajaks kun kaverit. Ois ihan kauheeta, ku kaverit valmistuis aiemmin ja joutuis yhen vuoden kärvistellä yksinään lukiossa. Oon ajatellu pitää välivuoden lukion jälkeen, niin en haluais sit vielä yhdellä vuodella siirtää yliopistoon menoa
ap
Ymmärrän noi ajatukset, kun itsekin noita ajattelin lukio-iässä. Päädyin itse tekemään lukion 3.5 vuodessa ja eikä ole jälkikäteen haitannut. Kavereita ilman selvisi sen puoli vuotta ja keväällä sai rauhassa opiskella pääsykokeisiin. Kukaan ei jälkikäteen kysellyt kuinka monta vuotta vietin lukiossa.
Mitä väliä sillä on, mitö sukulaiset ajattelevat? Sun elämästä on kyse.
T..vastaaja 65
Mun itsetunto ja -luottamus ei oo sillä tasolla, että pystyisin vastustamaan auktoriteettiasemassa olevia henkilöitä... Mulla ei oo sellaseen voimavaroja...
ap
Tiedän, ettei se käytännössä ole helppoa ja se tunne lasti voi olla valtava, jos on pienestä pitäen kasvatettu ottamaan vastuu muista ihmisistä, elämään heille ja unohtamaan itsensä. Silti halusin kirjoittaa sen suoraan sillä kyse on sun elämästä ja voimavaroista.
Suoritettu lukio on hyvä ja vielä parempi, jos itseään ei ole polttanut pysyvästi loppuun. Pahan uupumuksen takia lukio voi jäädä kesken ja tuleva työurakin päättyä työkyvyttömyyseläkkeeseen. Eli kannattaa mieluummin rauhalliseen tahtiin tehdä kuin viimeisillä voimilla hoippua. Joskus ne viimeiset voimat loppuvat ja sitten voikin olla pitkä tie päästä edes jonkinlaiseen kuntoon takaisin. Älä päästä niin pitkälle vointiasi.
Sukulaisille, jotka arvostelevat, en puhuisi asioitani. Terapiasta on tässäkin apua, kun voi jonkun kanssa käydä konkreettisesti läpi, mitä sanoa tilanteessa x henkilölle y kun se kyselee ja arvostelee.
Ongelma ei ole se, että itse kertoisin sukulaisille.... Vaan se, että jos kotona mä rakoilen enkä pysty pitämään roolia yllä ja paljastan jotain sitiä, että nyt ei mene hyvin... Niin kohta koko kylä tietää...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten KUN menen avun piiriin ni mua pelottaa, että mä murrun ja kerron kaiken... Siis ihan kaiken...
Mut ajattelin nyt joka tapauksessa laittaa kuraattorille viestiä ja kysyä saanko tulla juttelemaan.
ap
Hieno juttu! Toi on hyvä suunnitelma.
Lisäksi se olisi hyvä purkaa kaikki huolet ja ajatukset mielestä. Olen varma, että jo pelkkä puhuminen auttaa sinua ja se, ettei tarvitse kantaa tuota taakkaa yksin. Voitte vaikka sopia, että hän auttaa aluksi sillä lailla, ettei mitään pelkäämiäsi asioita tapahdu. Tiesitkö muuten, että jos et halua, niin vanhemmille ei tule enää sinun ikåisilläsi pääsyä esimerkiksi lääkärinvastaanoton tietoihin kanta.fi-palvelussa, eikä tietoa siitä, jos saat vaikka masennuslääkkeitä. Ammattiauttajat osaavat kunnioittaa toiveitasi ja he haluavat auttaa sinua, eikä lisätä huoliasi.
Ihan tosi hurjalta kuulostaa sinun tilanne.
Murtuminen ja kaiken kertominen on ehkä juuri se mitä sinä nyt tarvitset. Kerrankin.
Olen ollut kohtalotoverisi nuorena. Liikaa vastuuta ja lapselliset ja itsekeskeiset vanhemmat. Ei heitä kiinnostanut kuinka raskasta minulla oli, koska oma napa oli lähinnä.