Anoppi arvostelee muiden pöydässä olevien ruoka-annosten kokoa ja niistä saatavia kaloreita, "ehkä siksi olet niin pullea..."

Parempi kun ei syö tuollaisen kuspiän kanssa. Tai sanoo takas samalla mitalla. Kahvit korkeintaan juo.

Meillä anoppi ylipainoinen ja tosi perso makealle.Samoin itse olen. Usein kahvipyödässä monenlaista tarjottavaa. Appiukko välillä sanoo että eikö vähempikin olis riittänyt. Koskaan hän ei oo sanonut painostani.Välillä käy niinkin,kun miehet menee ulos autojen tai koneiden pariin me jatketaan kahvittulua vielä. Ainakin tähän asti tosi hyvät välit meillä.

Anopilta hiukan epäkohteliasta käytöstä, mutta pullukkaa se loukkaa tietysti kaikkein pahiten.

Tuon sukupolven ihmiset kommentoivat usein syömisiä. Olen omalle äidilleni sanonut, että sellaista ei meillä puhuta ja puutun joka kerta, jos hän aloittaa. Olen selittänyt, että haluan tukea terveen keho- ja ruokasuhteen kehittymistä omille lapsilleni enkä salli kotonani puhuttavan noin epäkunnioittavasti kenenkään kehosta enkä kenenkään ruokailusta. Jokusen kerran on pitänyt muistuttaa, mutta alkaa mennä perille.

Vierailija kirjoitti:

Anopilta hiukan epäkohteliasta käytöstä, mutta pullukkaa se loukkaa tietysti kaikkein pahiten.

Muakin loukkaa tuollainen puhe, ja olen itse hädin tuskin normaalipainoinen. Omat lapset siroja hekin.

Tuon ikäiset on jatkuvasti ohjeistamassa ja kyttäämässä.

Tulevat lapsiksi jälleen.

Viisas anoppi, ylipaino on yksi suurimmista syistä monille sairauksille. Kannattaa kuunnella viisaampia.

Meillä anoppi vielä työelämässä tai etätöitä tekee suurimman osan ajasta. Hän kans sellainen salasyöppö. Appi tekee pitkiä päiviä ja hänellä ei oo autoa köytössä. Käydään yhdessä välillä kaupassakin niin jotain hyvää aina pitää saada. Joskus tuottanut mullakin kahvipullia ja pyytänyt kahville. Salaa mieheltään syö . Meitä on niin moneksi

Ei kenelläkään ole sitä vertaa pahaa sisua sanoa, että "nyt lopeta" tai nousta pöydästä heti.

Tai sitten iloisesti naureskellen todeta omaa mahaa taputellen " lihavat on lepposia" ja kertoa , kuinka suuri nautinto syöminen oikeastaan on.

Älkääkä unohtako kehua, kuinka hyvää ruoka tällä kertaa on, taidetaanpa ottaa lisää.

Se on kyllä jännä, että ne joita kiinnostaa muiden syömiset tai paino yhtään enempää ovat itse tavalla tai toisella syömishäiriöisiä. Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä juttu, että anopppi on sairas, mutta ylipainosta vaan tulee hirveästi terveysongelmia. Ei sitä muuta se, että asiasta huomauttaa ihminen josta et pidä.

Tuohan on päivänselvää? Luulitko, että anoppi kertoo jotain, mitä muut eivät jo tiedä? Tuo on ainoastaan huonoa käytöstä. Ei sitä muuta se, että niin tekee ihminen, joka on vanha moukka.

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäiset on jatkuvasti ohjeistamassa ja kyttäämässä.

Tulevat lapsiksi jälleen.

Olen erimieltä. Ei se ihmisen perusluonne vanhetessa muutu. Yksinkertaiset moukat ovat myös vanhoina sellaisia.

Onhan se kaameeta jos on superlihava miniä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se kaameeta jos on superlihava miniä.

Onko se nyt niin kaameeta, jos vertaa kusipäiseen anoppiin?

Käske miehesi laittamaan psykomummo kuriin. Lehmältä turpa kiinni.

Onkohan sun anoppi mun työkaveri? Aina on jotain sanomista annoskoosta. 

Mun anoppi oli aika pulska ja minä hoikka, niin joka kerta yhteisillä päivällisillä hän patisti minua syömään lisää ja lisää.

Sitten kerran sanoin, että olen aikuinen ja tiedän itse, minkä verran syön.

Tämän jälkeen veetuili siirtyi muihin asioihin.😨

Mulla on välillä melko pahakin syömishäiriö. Ahdistaa syödä sukulaisten kanssa, varsinkin jos/kun kommentoivat ruokapöydässä mitä joku syö tai ei syö tai minkä muotoinen on. Ja sitten tämä että pitää syödä tiettyyn aikaan (yleensä klo 11) ettei pääse lihomaan. Vierailut jännittää jo valmiiksi kun tietää että joutuu ruokapöytään. Onneksi on yksi pariskunta joka kysyi heti tullessa että tehdäänkö ruokaa vai otatteko mieluummin kahvit? Oli ihanaa juoda kahvia ulkona, jutella ja puuhailla mökillä. Myöhemmin tehtiin yhdessä ruokaa ja syöminenkin sujui paremmin kun oli jää ensin sulanut :)

Vierailija kirjoitti:

Tuon sukupolven ihmiset kommentoivat usein syömisiä. Olen omalle äidilleni sanonut, että sellaista ei meillä puhuta ja puutun joka kerta, jos hän aloittaa. Olen selittänyt, että haluan tukea terveen keho- ja ruokasuhteen kehittymistä omille lapsilleni enkä salli kotonani puhuttavan noin epäkunnioittavasti kenenkään kehosta enkä kenenkään ruokailusta. Jokusen kerran on pitänyt muistuttaa, mutta alkaa mennä perille.

Minkä sukupolven? Anoppini on syntynyt 1925.

Kiva tietää, että se palstalla riehuva anorektikko on kohta kasikymppinen mummu. Vanhusten psykiatrinen hoito on vielä heikommalla tolalla kuin nuorten.