Auttakaa joku, tytär on sekoamassa ja pilaa elämänsä

Onko se oikeasti paha asia, että haluan tyttärelleni normaalin ja onnellisen elämän?

Elämän, johon kuuluu myös mies ja äitiys?

En voi millään ymmärtää, miksi ja miten joku nainen voi edes (ja vielä nuorena) mennä luostariin - samalla saa heittää hyvästit avioliitolla ja lapsille:(

Itkettää ja tuntuu, että olen jotenkin epäonnistunut tytön kasvattamisessa, ei se muuten olisi tuollainen.

Minussa on kai jotakin äitinä vialla?

Ap

Ei kai tuo nyt pahin mahdollinen vaihtoehto ole? Kuka mihinkin omassa lapsessaan pettyy. Olennaisinta on, että pettymystä ei ilmaise ja kannustaa ja rakastaa (ellei nyt ole jostain laittomasta kyse). Heidän elämänsähän ei kuulu meille lainkaan. 

Ja toki tajuan, että tämä oli provo. 

Äkkiäkös sitä katolilaiseksi tai ortodoksisi ryhtyy... Ja onhan luterilaisillakin ihan kourallinen näitä. 

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti tämä EI OLE provo, toivon kyllä että oikeasti olisikin mutta tilanne on tämä:(

Mitä tyttöön tulee niin tarkoitus ei ollut häpäistä häntä tms, vaan tietää mitä tyttö ajattelee sillä olen ollut huolissani viime aikoina tytöstä.

Mielialat, kaveripiirin kaventaminen jne sekä puhumattomuus (ei puhu kotona mistään tärkeästä enää) saivat minut huolestumaan.

No, nyt on sitten äidillä psyyke oikeasti koetuksella vttu eli oppirahat on ainakin maksettu.

En todellakaan tiedä otanko asian puheeksi vai miten saan tytön järkiinsä??

Siis en kertakaikkiaan ymmärrä mistä tyttö on keksinyt jotain noin älytöntä tulevaisuudelleenkuin lähteä nunnaksi????

On kaunis, lahjakas ja ollaan panostettu tytön elämään - sillä olisi miljoona erilaista realistista haavetta joita toteuttaa.

Haluan vain, että tyttö kouluttaa itsensä kunnolla, menee hyvään työhön ja löytää hyvän miehen jota rakastaa ja perustaa perheen:(

Olkoon itsekästä, mutta haluan joskus (myöhemmin siis) vielä tyttären lapsia, poikien lapset eivät vain tule olemaan ikinä sama asia.

Haluan tytölle toisin sanoen normaalin, onnellisen elämän.

Sekä on liikaa tai itsekästä?

Koko eilinen mennyt itkiessä, miehelle en ole sanonut mitään vaikka ihmetteli mikä minua vaivaa:(

Mitä sillekin sanoo ja miten kun minäkään en jaksa:(

Toivon yli kaiken, että tämä on jokin pitkäkestoisempi vaihe tytöllä mutta pelottaa ettei ole:(

Ap

Montako puberteetti-ikäistä teitä on sielä soffalla istumassa ja keksimässä näitä juonenkäänteitä? Tää on vähän väärä palsta tämmösille, ei mitään teini-palstaa olisi?

Kyllähän tässä herää kysymys, että tuoko on tosiaan pahinta mitä omalle lapselle voi sattua? Aika hyvin on aloittajalla elämässä asiat, vaikket itse ehkä sitä tajua.

Näitä AP:n viestejä kun lukee niin ymmärrän hyvin miksi tytär haluaa nunnaksi... Melko ahdistavaa että äiti on käsikirjoittanut valmiiksi miten oma elämä tulisi elää. 

No olisko parempi että tyttö ois joku narkki tai juoppo? Luostarissa tyttö ois täysin turvassa. Nyt vähän kohtuullisuutta kehiin tuohon sun ajatusmaailmaan.

Luostarissa on kai ensin noviisiaika, jolloin voi kokeilla ja katsoa, sopiiko sellainen elämä itselle.

Jos se on tavallinen kristitty luostai, niin kyllä sieltä pääsee pois, kun haluaa.

Täytyy nyt kommentoida, että teininä mietin samaa itsekin. Kun puhuin siitä äidilleni, hän sanoi, että mitähän me ollaan tehty väärin sun kasvatuksessa. Yllätyin siitä, että hän suhtautui asiaan niin negatiivisesti.

Silloin teininä ajattelin, että luostarissa saisin olla rauhassa tämän maailman kilpailuilta ja rahahuolilta.

En kuitenkaan sitten koskaan kokeillut sitä vaihtoehtoa.

Jokaisella on oma elämänsä elettävänä. 

Hyvin hänen asiansa ovat. Ajattelepa jos tyttäresi odottaisi minulle lasta ja olisimme menossa naimisiin. Mitäpä aloittaja tykkäisit? Minä saattaisin tykätä kyllä. M 56

Herranjumala, anna lapsesi itse päättää mitä haluaa elämällään tehdä ja tue. Vai haluatko, että tyttäresi katkaisee välit kokonaan sinuun? Itse ole nuorena jättänyt lukion kesken, mennyt töihin, jatkanut myöhemmin opiskeluja, muuttanut hetkeksi ulkomaille, asun yksin eikä minulla ole lapsia. Nämä valinnat eivät varmasti ole olleet niitä, joita äitini minulle olisi 'suunnitellut', mutta hän on koko ajan tukenut minua ja antanut minun tehdä omat päätökseni, huolimatta siitä ovatko ne oikeita vai ei. Ja äitini on minulle maailman tärkeinja rakkain juuri tästä syystä.

Tää on niin huono 0/5🥱

Ehkä hän haluaa eroon määräilevästä vanhemmasta...

Minäkin lähtisin jos ei tuon vertaa muuten saisi yksityisyyttä omalta äidiltään.

Sitten Luoja on niin tarkoittanut :) 

Kai tuo hyvänen aika sentään voittaa valintana elämälle, KULTIN, rikollisuuden, persun, tai muun todella ei-toivotun suuntauksen jonka takia tulee sitten muuttaa toiseen kaupunkiin häpeästä ja vaihtaa nimikin.  

Sinä olet sekoamassa ja muutenkin huono äiti. Hae apua itsellesi. 

Ei toisen ihmisen päiväkirjaa lueta!!

Kun teininä epäilin äitini lukevan salaa päiväkirjaani, aloin keksiä sinne hatusta vedettyjä tarinoita, mm. kuinka olen tavannut mukavan pojan ja kuinka kivaa on olla lähekkäin, mutta kuinka kovasti sattuu kun poika tulee väkisin pyllyyn yms. Samoin kuvailin tekaistuja alkoholi- ja huumekokeiluja. Lopputuloksena oli sosiaaliviranomaiset huoneessani yksi päivä koulusta tullessani. Teeskentelin etten ymmärtänyt yhtään mistä on kysymys. Lopulta äiti joutui naama punaisena tunnustamaan, että oli lukenut päiväkirjaani. Väitin että harjoittelin vain novellien kirjoittamista, ja ettei se mikään päiväkirja ollut. 

Mietin kanssa. Myös vankilaan pääsyä mietin hyvin tarkkaan ja suunnitelmallisesti.

Yhteiskunta ei oikein antanut mitään sellaista ja työelämää kokeiltuani koin sen enemmistölle täysin huiputuksena. Omat vanhemmat toki uskoivat valhetta, koska he sattuivat kuulumaan pieneen vähemmistöön jolla on kaikki edut ja hyvät palkat.

Sitten myöhemmin tajusin että meillä on kattava työttömyysturva ja kela, jos työkkärin kanssa menee sukset ristiin.

Luovuin vankilasta ja luostarista haaveena.

Tämä on tammikuinen ketju, muistan tämän hyvin. Olisi kiva tietää mikä tytön tilanne on nyt.