Isä, joka ei kunnioita toisten rajoja
Isä ei kunnioita toisten rajoja. Sukuloimme mieheni kanssa kotiseudullani yöpyen isäni ja hänen vaimonsa luona kolmatta yötä. Olen viimeisillä viikoilla raskaana. Mukanamme pienehkö koiramme, joka kulkenut aina mukanamme.
Viimeisenä iltana sukuloimme mieheni kanssa myös muualla lähistöllä ja palasimme sovitusti isäni ja vaimonsa kotiin yöpyäksemme vielä kolmannen yön tarkoituksena lähteä seuraavana aamuna jatkamaan matkaa.
Istahduin sohvalle ja mainitsin isäni vaimolle, miten vauvani venyttelee rajusti muodostaen kulman mahaani. Isäni yli-innokkaana tuli välittömösti lääppimään mahaani ja lirkuttelemaan ikään kuin vauvalle, mutta ei vain lopettanut sitä lääppimistä, kun katsoin jo muualle ja sanoin, että ei se enää venyttyttele/liiku, että meni ohi jo tarkoituksenani vihjata, että voisiko ottaa käden pois keholtani ja siirtyä kauemmas istumaan. Lässytti vain yli-intiimisti, miten hienoa. Siirryin itse tilanteesta ällöttyneenä kauemmaksi.
Tajusin hetken päästä, että hän on humalassa (en ole nähnyt kuin pari kertaa).
Hetken päästä kauhaisi sohvalla olevaa koiraamme tarkoituksenaan kaapata se yllättäen kainaloonsa. Koiramme pelästyi ja ärähti sekä väläytti hampaita. Isäni provosoitui siitä ja alkoi kovaan ääneen uhittelemaan, miten hänelle ei aleta, otti koiraani niskasta kiinni, mikä aiheutti koirassa pelkorähisemisen (näytti hampaita ja ärisi. Isäni läppäisi koiraa kämmenellä, johon koira taas reagoi kauhuissaan hampaita näyttäen ja puolustautuen, ja muut sokellamme, "lopeta, älä koske, se pelkää ja pelkopuree ja rahoitu yms". Koirani tärisi ja kääntyi minun ja mieheni puoleen. Isäni jatkoi sanallista uhittelua ja mainitsi jotain hakkaamisesta/ampumisesta, jos hänelle aletaan.
Järkytyin, miten iso mies voi provosoitua
noin voimakkaasti pienen koirani pelkopuremisesta ja selitin monttu auki, että koirani pelästyi, kun sitä yllättäen takaa vain kauhotaan kainaloon ja että se panikoitui pelkopuremaan tilanteesta - että ei se nyt yks kaks vaan hänen kimppuunsa hyökännyt, vaan murinalla oikeaopoisesti varoitti rajoistaan, että pelästyi.
Vetäydyimme mieheni ja koiramme kanssa katsomaan uutisia, ja tilanne oli rauhoittunut. Isäni palasi myöh. ja vielä ohimennessään tyrkkäisi sylissäni istuvaa koiraani kuonosta parilla sormella vihaisesti mumisten, minkä koirani totta kai koki taas uudeksi uhkaavaksi ja provosoivaksi tilanteeksi ja murahti. Minä ja muut tietysti huudahdimme isälleni, että mitä ihmettä hän tekee. Sama länkytys jatkui, että hänelle ei aleta, vaikka itsehän viesti uudella tyrkkimisellä uhittelusta.
Silloin ponnahdin koirani kainalossa pystyyn ja totesin napakan viileästi, että me muuten lähdetään nyt. Pakkasin siltä seisomalta kassimme mieheni kanssa ja starttasimme auton.
Koin, että ensin minun henkilökohtaista tilaani ja oikeutta kehoni koskemattomuuteen haastetaan ja sen jälkeen koirani, vieläpä täysin tarpeettomalla uhittelulla ja jälkiprovosoinnilla kännissä. Vedin rajat itselleni ja perheelleni.
Isäni vaimo oli tilanteesta itkun partaalla, johon vain asiallisesti kuittasin, ettei hänen tarvitse olla pahoillaan ja että minä pidän kuitenkin omista ja perheeni rajoista kiinni. Ällöttää, miten lapsuudessamme on isä mitätöinyt ja alistanut minua ja veljiäni, polttanut siltoja/pahoittanut monen aikuisen mielen pysyvästi. Monet epäilevät persoonallisuushäiriötä.
Aikuisena en salli omien tai perheeni rajoja rikottavan. Jäi todella ällö ja hämmentynyt olo kaikesta. Jopa sellainen, että en heitä vauvan pian synnyttyä ihan heti halua edes nähdä.
Miten itse olisit toiminut?
Kommentit (35)
Koko juttu kuulostaa ap:n mielikuvituksen tuotokselta. Lääppivä mieshenkilö, muriseva koira, raskausmaha, huonot välit sukulaisten kanssa jne. Taattua av-kamaa
Yllättää että uskalsitte mennä yöksi sinne, ei varmaan enää jatkossa. Onneksi isälläsi ei ole koiraa tai lemmikkiä, ilmeisesti. Lääppiminen on kauheaa. Miten koiranne selviää tuosta traumasta, toivottavasti se menee ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on tänä viikonloppuna tullut paljon näitä romaaninpituisia ihmissuhdealoituksia.
Miksi vaivaudut edes klikkaamaan niitä jos ei kiinnosta? Outoa.

Miten sen voisi otsikosta tietää, että satutäti on taas liikkeellä? En tietenkään lue, kun huomaan asian.
Hmm.
Kerroit että oli kännissä.
Tiedätkö, että kännissä sitä tulee tehtyä hölmöjä juttuja.
Ehkä ensi kerralla siirrytte muualle. Ei Siknä
Ole palko velloa. Jo se yksi teko riittää.
Sillä kännikalalla ei ole tajua.
Ne eteot sattu siihen yhteen känniin.
Kerro, että ahisti.
Isääsi saattaa vähän nolottaa.
Älä nyt koko elämää häneltä sysää pois tuon yhden mokaillan takia.
Jatkossa ei alkoholia.
Tietenkin ristiäisiin.
Älä anna häpeälle valtaa.
Se häpeä kyllä syö kaikken, jos sille tielle lähdette.
Niin monta suomalaista perhettä ja perheenjäsentä on sukset ristissä ja syynä HÄPEÄ.
Anna anteeksi ja Alko veks jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
sillälailla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hän oli oikeassa, koira ei käyttäydy noin yhtäkään ihmistä kohtaan. Sun pitää luopua koirasta ennen vauvan tuloa jos et osaa sitä kouluttaa.
Ja tuo sun vatsan silittely-juttu on kyllä ihan sairas. Älä puhu vauvan liikkeistä, jos niitä ei saa kokeilla.
P.S. Vain hakattu koira pelkopuree.
Kuule, sinä se et päätä, että naisen kehoa saa joku yks kaks koskea vain, jos kuulet naisen puhuvan kehostaan toiselle naiselle. Häpeä seksististä ja sovinistista, alistavaa kommenttiasi. Naisen kehoa ei ilman lupaa kukaan yllättäen (edes kännissä) saa lääppiä.
Ai ihan "oli oikeassa" isä läpsiessään ja retuutaedsaan pelästynyttä koiraa, vaikka itse ironisesti juuri totesit, että "hakattu koira pelkopuree". No niinpä näköjään tekee, niin kannattaako sitä läpsiä, ei. Koirakin pelästyy, silläkin on rajat. Murisevaa koiraa ei ikinä saa lyödä. Se on koulutuksen yksi kulmakivisyä. Kylläpä on naisia ja eläimiä alistavia matsoilijoits palstat täynnä. No täällä luulette, että teillä on ok huudella.
Mitä ihmeellistä, sovinistista tai alistavaa tossa kommentissa oli? Pureva koira vauvan kanssa ok? Oma isä lääppii? Ihan samaa mieltä olen, että tossa nyt on aplla ongelmia enemmän kuin isällään.
"Älä puhu vauvan liikkeistä, jos niitä ei saa kokeilla." Sinäkö et näe tässä lainauksessa mitään sovinistista? Ai nainen ei saa isänsä vaimolle kertoa vauvan liikkeistä ilman, että hänen tulisi välittömästi yhtäkkiä sietää humalasen isänsä tarpeettomam pitkää mahan lääppimistä. Kenenkään kehoon ei saa ilman lupaa koskea, saati ruvetaan lääppimään tarpeettoman pitkään ja vaikka toinen vihjaa, että ei mitään liikkeitäkään ole. Oikeassa teki siirtyessään sohvalla kauemmaksi.
Aloituksessa ei myöskään ole yhtäkään tilannetta, jossa on vauva ja pureva koira. Ainoastaan kännissä kainaloon väkisin yllättäen itsekkäästi kauhova aikuinen mies, joka ei kestänyt koiran säikähdystä eli kieltäytymistä, ei siis kunnioittanut koiran (joka ei ole edes omansa) rajoja pelästyä.
Valtavn alistavia ja kieroutuneita vastaajia täällä....
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on tänä viikonloppuna tullut paljon näitä romaaninpituisia ihmissuhdealoituksia.
Joo, ja kaikki provoja.
Mutta aina näyttää löytyvän heikkolahjaisia, jotka näihin mukaan lähtee.
rtyhb kirjoitti:

Ihan jokainen vanhempi kokeilee lapsensa vatsaa, jos sanoo että vauva siellä temuaa. Kyllä, tosta vaan ei mennä kokeilemaan, mutta mulle ei tulisi mieleenkään sanoa että mun isä lääppii mua, jos hän kokeilee mun raskausvatsaa.
Kommentissa sanottiin että koirasta pitää luopua ennen vauvan syntymää. Vai mihin se vauva synnyttyään katoaa (jos kerran aloituksessa ei ole vauvaa ja koiraa)?
Apn isä ei kunnioittanut rajoja niin, mutta onhan tuo nyt ihan naurettavaa ylireagointia. *Lääppii, ei kunnioita, kauhea alistava paska jne.*
Koira pois ja isälle kertoo että musta tuntuu että sä lääpit mua.

No tämä. Oman isän vatsaan koskeminen ei tunnu lääppimiseltä tai rajojen rikkomiselta jollei itsellä ole aikamoinen trauma.

"Ihan jokainen vanhempi kokeilee". Useimmiten, mutta yleensä tehdään luvalla, mieluiten selvinpäin eikä siihen jäädä silittelemään minuuttitolkulla kuin jotain omaa vaimoa, kun on jo sietänyt sitä muutaman kokeilun ja vihjannut, että tilanne eli liikkeetkim menivät jo ohi. Näin tapauksessani siis kävi. Onneksi tilanne on itsellesi vieras, mutta ikävä, että vähättelet toisen kokemusta vain siksi, että se on näköjään liian vaikea/absurdi käsiteltäväksesi. Näet vain vanhemman ja lapsen, etkä nyansseja sen välillä.
Kehoani ei jää lääppimään kännissä "edes isäni. Ällötystä lisää, että on sellainen matsoilija ja auktoriteeetti ja jos ei selvinpäin lupaa asialliseen kosketukseen kysy, ei hän sitä tee kännissä lääppienkään vain, koska olen lähisukulainen (olen nuoruuteni asunut äitini kanssa, ei kovin läheinen) tai vain, koska olen nainen tai vain koska olen heidän kodissaaan. Myöskään koiraani ei kukaan väkisin kainaloonsa ota tai ainakaan rankaise sitä pelästymisestä aivan tarpeettomalla ylilyöntisellä uhittelulla. Kysyin, miten itse toimisitte tilanteessa. Rajani tulevat tasan kulkeemaan kaikesta huolimatta siinä, missä jo kerroim niiden kulkevan.
Toimit tilanteessa hyvin, ap. Minä olen häivyttänyt vastaavanlaisen isäni omasta elämästäni äidiksi tultuani. En aio altistaa lapsiani sekoilulle enkä käyttää omia rajallisia voimavarojani sellaisen katseluun.
Isäni on tuollainen. Odotappa vaan, kun lapsesi syntyy ja viet taaperona kyläilemään. Sieltä alkaa tulla kännisen "totuuksia" lasten kasvattamisesta ja miten minä en hyväksy lapsilta tällasta käytöstä jne.
Kylläpä oli isä-papparainen käyttäytynyt aika typerästi. Humalatila voi selittää osan käytöksestä, tai sitten ei.
Suhtautuminen tyttären vauvamahaan ja koskettelu aivan yliampuvaa.
Käytös koiraa kohtaan myös täysin väärää ja tuo uhittelu "minulle ei aleta"
Teitte oikein kun lähditte pois.
Isän uusi vaimo ei syyllistynyt huonoon käytökseen. Tämä on hyvä muistaa.
Miksi päästätte ihmisiä käpälöimään raskausvatsaanne. Ihmisen pitää vetää itse rajat.
Jos tämä aloitus on totta, niin MIKSI IHMEESSÄ tuollaisten ihmisten kanssa pitää olla tekemisissä???
Itse en soisi ajatustakaan tuollaisille!