Mies masentuu ja nainen ottaa avioeron

En jättäisi miestäni vaikka tämä olisi neliraajahalvaantunut. Mulle tässä elämässä on vain yksi rakkaus, jonka kanssa olen jakanut elämäni, historiani, antanut tälle ihmiselle kaikkeni ja toisinpäin. Molemminpuolinen kunnioitus on kohdillaan. Masentuminen ei ikimaailmassa saisi minua jättämään miestäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut mies parantuu kun löytää uuden naisen.

Ja niitä lukuisia itsarin tehneitä ei kai lasketa?

Tämä. Perehtykää asiaan ennen kuin lauotte ignorantteja kommenttejanne. Miesten im:t (erityisesti nuorehkojen) ovat aivan liian yleisiä tässä maassa.

Vierailija kirjoitti:

Niin katsokaas kun kaikkea ei tarvitse sietää. Yhteiskunta ja maailma muuttuu. On se kauheaa kun ei ole enää taloudellista sidosta siihen kusipäiseen mieheen!

Toimii myös toiste päin. Mulla ainakin muuttui asenne naisiin paljon kriittisemmäksi terveellä tavalla kun muija teki oharit kun itsellä oli vaikeaa. Ei vaan kannata katkeroitua. Niinkuin nämä joille elo miehen kanssa on sietämistä.

Elämä masentuneen kanssa ei ole mitään helppoa.

Jos toinen ei vuosiin osallistu mihinkään kodin ja perheen asioihin ja vielä tyrmää kaiken avunkin, niin aika kohtuutonta vaatia toista elämään sellaista elämää.

Myös lasten kannalta ero on joskus parempi, varsinkin jos masennus uhkaa vaikuttaa lapsiinkin. Ei ole lapsen tehtävä joutua katselemaan vuosi vuodelta etääntyvää ja lasta kohtaan välinpitämätöntä vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut mies parantuu kun löytää uuden naisen.

Ja niitä lukuisia itsarin tehneitä ei kai lasketa?

Tämä. Perehtykää asiaan ennen kuin lauotte ignorantteja kommenttejanne. Miesten im:t (erityisesti nuorehkojen) ovat aivan liian yleisiä tässä maassa.

Lopullinen ratkaisu tilapäiseen ongelmaan.

 Masennus on nykypäivää. 1960 luvulla tainnu olla yhtään masentunutta. Oli vain vastoinkäymisiä elämässä

jotka kuuluu siihen.

Nyt kun siitä tehty sairaus niin sen taakse helppo piiloutua JA Lääkeyhtiöt nettoaa sillä ettei ihminen enää osaa ottaa vastuuta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Varaudu siihen kun pääset taas jaloillesi ja ehkä jonkun kivan muijan niin se nainen alkaa kostaa vaikka itse lähti.

Mitä ihmettä se kostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentunut mies parantuu kun löytää uuden naisen.

Ja niitä lukuisia itsarin tehneitä ei kai lasketa?

Tämä. Perehtykää asiaan ennen kuin lauotte ignorantteja kommenttejanne. Miesten im:t (erityisesti nuorehkojen) ovat aivan liian yleisiä tässä maassa.

Lopullinen ratkaisu tilapäiseen ongelmaan.

Jos taustalla on trauma tai vaikka traumaperäinen stressioireyhtymä, ei kyseessä todellakaan ole 'tilapäinen' ratkaisu, vaan asia jonka kanssa on yritetty selvitä, vuosikymmeniä, ja sitten voimat ehtyvät. Keitä te olette ihmistä siitä syyllistämään, saanen kysyä? Toki sellaiset onnekkaat, joille on suotu normaalit ja terveet perheolosuhteet ja kasvuympäristö, eivät tätä kommenttia tule ymmärtämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varaudu siihen kun pääset taas jaloillesi ja ehkä jonkun kivan muijan niin se nainen alkaa kostaa vaikka itse lähti.

Mitä ihmettä se kostaa?

Turhautumisen kun meni heittämään kultakimpaleen pois pyyhkimättä kuraa pinnasta.

Olen joutunut elämään lapsuuteni perheessä, mitä hallitsi "isän" masennus. Lainausmerkit siksi, että en kutsunut sitä ihmistä isäksi sen jälkeen kun olin 9v.

Ei osallistunut lastenhoitoon eikä tehnyt mitään vanhemmuuden eteen. Ainoa kontakti lapsiin oli oman paskansa näiden niskaan kaataminen ja lapsille ilkeily. Hänen mielestään lasten olisi pitänyt olla vasn hyödyksi hänelle. Ei kukaan normaali vanhempi tee niin.

Kyseinen tyyppi kuoli pari kuukautta sitten ja pakko sanoa, että en koe menettäneeni mitään. Hautajaisia varten oli erittäin vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa. Se ihminen oli minulle todellisuudessa täysin vieras ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut elämään lapsuuteni perheessä, mitä hallitsi "isän" masennus. Lainausmerkit siksi, että en kutsunut sitä ihmistä isäksi sen jälkeen kun olin 9v.

Ei osallistunut lastenhoitoon eikä tehnyt mitään vanhemmuuden eteen. Ainoa kontakti lapsiin oli oman paskansa näiden niskaan kaataminen ja lapsille ilkeily. Hänen mielestään lasten olisi pitänyt olla vasn hyödyksi hänelle. Ei kukaan normaali vanhempi tee niin.

Kyseinen tyyppi kuoli pari kuukautta sitten ja pakko sanoa, että en koe menettäneeni mitään. Hautajaisia varten oli erittäin vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa. Se ihminen oli minulle todellisuudessa täysin vieras ihminen.

Kirjoitat aivan kuin isäsi olisi ollut itse syyllinen omaan masennukseensa.

Vai onko se projisointia, kokeekin itse syyllisyyttä isänsä masennuksesta.

Kumpikaan teistä ei ole syyllinen, ei katkeruutta tarvitse kantaa kun irroittaa vain otteen.

Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että masennuksestakin voi parantua ja toipua. Eikä jokainen masentunut ihminen ole a) väkivaltainen läheisiään kohtaan tai b) alkoholiongelmainen. Tuollainen yhden monimutkaisen sairauden niputtaminen yhteen oirekuvaan on täysin ignoranttia myös. Myös ICD-luokitus tuntee eron lievän, keskivaikean ja vaikea-asteisen (sekä psykoottisen) masennuksen välillä. Kaikki masennus ei todellakaan oireile siten, että mies on laiska ja huono isä joka juo tai käyttää muita substansseja väärin. 

-aiemmin miesten im:stä kommentoinut N30

Tilastollisesti kyllä mies ottaa useammin avioeron, jos vaimo sairastuu esim. syöpään.

Voipi käydä niinkin päin, että masentunut mies peittää vaimoltaan taitavasti masennuksen ja suorittaa elämää, hoitaa duunit yms. Kärsii salaa ensin vuoden, kunnes pää räjähtää ja kaikki kulissit ympäriltä kaatuu. Vaimo rakastaa ja on shokissa, sillä kaikki tuli yllätyksenä. Vaimo tekee yhteisen 28 vuoden takia kaikkensa, että mies voisi paremmin. Antaa siis tilaa yms. Kuitenkaan mikään ei riitä ja mies muuttaa pois. Perhe hajosi.

Rakastan edelleen, mutta kyllä miehen sairastuminen on muuttanut miestä kovasti. Kyllä masennus tekee ihmisestä hyvin itsekkään. Olisin kyllä seissyt rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

En jättäisi miestäni vaikka tämä olisi neliraajahalvaantunut. Mulle tässä elämässä on vain yksi rakkaus, jonka kanssa olen jakanut elämäni, historiani, antanut tälle ihmiselle kaikkeni ja toisinpäin. Molemminpuolinen kunnioitus on kohdillaan. Masentuminen ei ikimaailmassa saisi minua jättämään miestäni. 

Alapeukkuja sitoutumisesta ja avioliiton kunnioittamisesta :D 

-eri

Ei asia ole niin yksioikoinen. Masentunut myrkyttää ilmapiirin ympäriltäänkin ja helposti terve puolisokin masentuu jossakin kohtaa yrittäessään auttaa. Masennuksesta voi myös parantua, mutta se vaatii useimmiten avun hakemista ulkopuolelta. Ja minusta jokainen on sen velkaa toiselle osapuolelle, että sen avun hakee. Jos ei edes yritä, ei voi olettaa toisen katsovan sitä menoa hamaan tappiin asti.

Itsekin masennuin ja traumaoireilin paljon jouduttuani vakavan rikoksen uhriksi. Puoliso tuki ja jäi rinnalle, mutta samalla olin ulkopuolisen avun piirissä. Ilman lääkitystä, terapiaa ja elintapojen kunnossa pitämistä en usko, että parisuhde olisi kestänyt. Ei ollut minun vikani, että sairastuin, mutta ei se ole puolisonikaan vika.

Ystävän parisuhdetta olen vierestä katsellut ja olen alkanut ystävällekin sanoa että masennus (tai muukaan sairaus) ei oikeuta ihmistä olemaan puolisolleen julma ja häijy. On tullut aika lähteä.

Varsinkaan kun sairas itse halua apua eikä suostu aiheesta puhumaan... Rakkaus ja loputon ymmärtäminen on hyödytöntä ja lopputulema on vain kaksi hyvin rikkinäistä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varaudu siihen kun pääset taas jaloillesi ja ehkä jonkun kivan muijan niin se nainen alkaa kostaa vaikka itse lähti.

Mitä ihmettä se kostaa?

Kysy siltä. Ei naiset itsekään tiedä. Miehillä ei saisi mennä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut elämään lapsuuteni perheessä, mitä hallitsi "isän" masennus. Lainausmerkit siksi, että en kutsunut sitä ihmistä isäksi sen jälkeen kun olin 9v.

Ei osallistunut lastenhoitoon eikä tehnyt mitään vanhemmuuden eteen. Ainoa kontakti lapsiin oli oman paskansa näiden niskaan kaataminen ja lapsille ilkeily. Hänen mielestään lasten olisi pitänyt olla vasn hyödyksi hänelle. Ei kukaan normaali vanhempi tee niin.

Kyseinen tyyppi kuoli pari kuukautta sitten ja pakko sanoa, että en koe menettäneeni mitään. Hautajaisia varten oli erittäin vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa. Se ihminen oli minulle todellisuudessa täysin vieras ihminen.

Kirjoitat aivan kuin isäsi olisi ollut itse syyllinen omaan masennukseensa.

Vai onko se projisointia, kokeekin itse syyllisyyttä isänsä masennuksesta.

Kumpikaan teistä ei ole syyllinen, ei katkeruutta tarvitse kantaa kun irroittaa vain otteen.

Masentuneen ja elämäntapanegatiivisen ihmisen kohdalla ei aina voi tietää, kummastako joku asia johtuu. Usein molemmilla voi olla vaikutusta. Hän ei koskaan omalla toiminnallaan ainakaan parantanut mahdollisuuksia, että masennus lievittyisi. Yleensä päinvastoin.

Ei voi siitä huolimatta olettaa, että koko muu perhe elää ja sopeutuu siihen yhden ihmisen masennukseen. Tämä kuitenkin teki näin.

Masennus saa ihmisen usein toimimaan hyvin itsekkäästi ja näkemään asiat vain itsensä näkökulmasta, mutta kyllä masentunutkin voi olla ihan vaan itsekäs. Ja ilkeä, välinpitämätön ja vaikka mitä.

Lapsi ei koskaan voi olla syyllinen aikuisen masennukseen. Kyllä sillä lapsella on silti oikeus tuntea siltä kuin tuntuu. Jos ei tunnu miltään, niin sekin on ok. Itsestäni tuntuu siltä, kuin perheessä olisi asunut joku tuntematon jonka on kuitenkin nähnyt usein. Eniten suren sitä, että minulla ei koskaan ollut isää.