Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen, miten Abel usein kiljuu videoilla? Koko ajan puhuu tai huutaa kovaan ääneen. Päiväkodissako on tuollaista oppinut?

Muuten vaikuttaa tosi symppikseltä perheeltä ja Olle ja Eeva tasapainoisilta vanhemmilta.

Voi hyvänenaika. Lapset nyt sattuu kiljumaan varsinkin jos on esim mielissään ja joillakin lapsilla on isompi ääni kuin toisilla. Mielestäni sinulta ihan turha kommentti. 

Eivät kaikki lapset kilju. Tiedät sen varmaan itsekin.

No ei varmaan kiljukaan mutta ei se nyt mitenkään epänormaaliakaan ole jos lapset kiljuu ja käyttää ääntä

Ei varmaan, mutta vanhempien tehtävä olisi hillitä lasta ja opettaa,

Siitä olen samaa mieltä ja varmasti opettavatkin. Ärsyttää vaan tällainen toisten kasvatustavan arvostelu joidenkin videoinpätkien perusteella.

Edelleenkään ei voi toisen ihmisen asioista tietää kaikkea jos vaikka sattuu olemaan jotain haasteita lapsella tms, joten jättäkää rauhaan pliis nämä viattomat lapset ja niiden asioiden spekulointi vaikka vanhemmat tuovatkin heidän arkea julkisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään ei voi toisen ihmisen asioista tietää kaikkea jos vaikka sattuu olemaan jotain haasteita lapsella tms, joten jättäkää rauhaan pliis nämä viattomat lapset ja niiden asioiden spekulointi vaikka vanhemmat tuovatkin heidän arkea julkisuuteen.

Eihän tässä lapsia olekaan kritisoitu, ihmetelty vaan. Ja oltu huolissaan heidänkin korvistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään ei voi toisen ihmisen asioista tietää kaikkea jos vaikka sattuu olemaan jotain haasteita lapsella tms, joten jättäkää rauhaan pliis nämä viattomat lapset ja niiden asioiden spekulointi vaikka vanhemmat tuovatkin heidän arkea julkisuuteen.

Eihän tässä lapsia olekaan kritisoitu, ihmetelty vaan. Ja oltu huolissaan heidänkin korvistaan.

Mielestäni negatiiviseen sävyyn on puhuttu että lapset aina vaan huutavat ja kiljuvat. Kyllä mulla ainakin äitinä tulisi paha mieli jos joku ihmettelisi ja spekuloisi omista lapsistani noin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko vanhoillislestadiolaiset alkuperäisiä nykyisessä Suomessa aina asuneita, vai onko teitä muuttanut sotien jälkeen tänne luovutetuilta alueilta? 

Tuli tuo kysymys mieleen siitä, kun teitä on Mäntsälässä josko sinne olisi keskitetty Siirtokarjalaisia asumaan?

 

Ei liity sodanaikaiseen siirtolaisuuteen mitenkään. Monet tai ainakin toinen vanhemmista (jos nyt vain lapsiperheistä puhutaan) on alunperin kotoisin pohjoisesta. Töiden perässä monet ovat sinne muuttaneet mutta asuminen ihan pääkaupungissa ei houkuttele.

Pohjois-Pohjanmaa on vl-aluetta. Lapissa Ranualla

on paljon v-lestoja. SRK toimii Oulusta käsin

Pojan itsensä kuulo on varmaankin neuvolassa tarkistettu? Omat lapset kymmenisen vuotta vanhempia ja en enää kyllä muista missä iässä oli aina minkälaiset kuulotestit. 

Joskus vaan oma kuulo saattaa olla heikentynyt, jos kovin huutamalla puhuu. Hänellähän olin puheen kehitys jäljessäkin ja pitkään ainoastaan "kiljui, hymisi". 

Vierailija kirjoitti:

Pojan itsensä kuulo on varmaankin neuvolassa tarkistettu? Omat lapset kymmenisen vuotta vanhempia ja en enää kyllä muista missä iässä oli aina minkälaiset kuulotestit. 

Joskus vaan oma kuulo saattaa olla heikentynyt, jos kovin huutamalla puhuu. Hänellähän olin puheen kehitys jäljessäkin ja pitkään ainoastaan "kiljui, hymisi". 

Jep eiköhän kaikki oo neuvolan hoidossa ja seurannassa niin ei meidän tarvi täällä huolehtia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan itsensä kuulo on varmaankin neuvolassa tarkistettu? Omat lapset kymmenisen vuotta vanhempia ja en enää kyllä muista missä iässä oli aina minkälaiset kuulotestit. 

Joskus vaan oma kuulo saattaa olla heikentynyt, jos kovin huutamalla puhuu. Hänellähän olin puheen kehitys jäljessäkin ja pitkään ainoastaan "kiljui, hymisi". 

Jep eiköhän kaikki oo neuvolan hoidossa ja seurannassa niin ei meidän tarvi täällä huolehtia. 

Samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää älyllinen epärehellisyys. Sanotaan, että kaikki lapset halutaan ottaa vastaan, mutta todellisuudessa tämä johtaa joko siihen, että vanhemmat kärsii ja "uhrautuu", jos jotain on pielessä tai sitten ehkäistään ja tämä hyväksytään hiljaa. Miksi edes julistaa ehdotonta ehkäisyoppia kun se ei pidä edes paikkaansa? Ja kaikki vielä tietää sen. Sehän on epärehellistä. Epärehellisyys taas ei sovi yhteen kristinuskon kanssa, vaan ainoastaan totuudessa pysyminen kaikissa olosuhteissa. Ei voi olla niin, että opillisella tasolla eletään yhtä todellisuutta ja käytännön elämän tasolla toista todellisuutta, mitä mieltä tässä on? Ketä se palvelee? Se oppi pitäisi olla sellainen, että lähtökohtaisesti suhtaudutaan positiivisesti ja vastuullisesti uuden elämän vastaanottamiseen, mutta tämä ei ole ehdotonta vaan siitä ideaalista voidaan joutua monesta eri syystä joustamaan ja luopumaan. Tämä olisi rehellistä. Jos puhuja ei pysty puheessa r

Ei lestadiolaisena arvelisin, että eiköhän ole osittain myös kyse "ihanteesta" eli elämästä, joka nähdään erityisesti tavoittelemisen arvoisena. Onhan meillä yhteiskunnassakin ollut pitkään monia ihanteita: ensin opiskelemaan, sitten töihin ja sitten naimisiin. Heteroavioliitto, lapsia monikossa, ydinperhe, vakituinen työ ja ihmissuhteita sukulaisista ja ystävistä näin esimerkiksi. Jokainen toki tietää, että aika harvalla elämä menee tällaisen käsikirjoituksen mukaan - olipa lestadiolainen tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kiinnittäneet huomiota siihen, miten Abel usein kiljuu videoilla? Koko ajan puhuu tai huutaa kovaan ääneen. Päiväkodissako on tuollaista oppinut?

Muuten vaikuttaa tosi symppikseltä perheeltä ja Olle ja Eeva tasapainoisilta vanhemmilta.

Tuon takia videoiden katsominen rasittavaa, kun lapsi kiljuu niin kovaa taustalla eikä vanhemmat puutu siihen mitenkään. Täytyy laittaa äänet melkein kokonaan pois.

Omat lapseni ei pitäneet tuollaista meteliä ja jos olisi puhuneet huutamalla, olisimme heti puuttuneet asiaan ja sanoneet, ettei saa huutaa.

Sitä minäkin olen ihmetellyt, että mikseivät Olle ja Eeva puutu siihen kiljumiseen? Katsovat vain vierestä.

En nyt ota tähän pariskuntaan kantaa, vaan yleisesti. Kaikki vanhemmat eivät reagoi (herkästi) kaikkeen. Ikäkin saattaa vaikuttaa, tosin osa "lepsummista" vanhemmista on nuoria ja toisilla taas lepsumpi vaihe koittaa vaikka nelikymppisenä, kun ei enää vuosien jälkeen jaksa jatkuvasti olla kieltämässä. Jonkun mielestä on täysin ok, että lapset puhuvat kovalla äänellä, huutavatkin ja hälinään on ehkä totuttu jo lapsuuskodissakin. Toisten mielestä on ok, että lapset saavat huutaa ulkona. Itse taas olen heti sanomassa lapselle, että ei saa huutaa ja annetaan toisille ostosrauha tms, jos ollaan vaikka kaupassa.

Näin vanhempana on myös pakko sanoa, että joillekin asioille sokeutuu omassa arjessa. Ei ehkä huomaa, kuinka kovaa se oma lapsi puhuu/kuinka levoton lapsi toisten mielestä on tms, kun itse näkee samaa menoa joka päivä. Rakkaita lapset joka tapauksessa ovat ja iso osa vanhemmista tekee lasten kanssa parhaansa. Kukaan ei ole täydellinen vanhempi.

Hakee huomiota. Millainen tilanne mahtaa olla sitten  kun on kymmenen lasta ja äiti kiinni vauvassa?

Vierailija kirjoitti:

Hakee huomiota. Millainen tilanne mahtaa olla sitten  kun on kymmenen lasta ja äiti kiinni vauvassa?

Lapsi voi hakea huomiota, vaikka olisi ainut lapsi tai sisaruksia olisi vain yksi. Enemmän se huomion hakeminen kertoo siitä, antavatko vanhemmat lapselle huomiota vai ovatko esim. nenä kiinni puhelimessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hakee huomiota. Millainen tilanne mahtaa olla sitten  kun on kymmenen lasta ja äiti kiinni vauvassa?

Lapsi voi hakea huomiota, vaikka olisi ainut lapsi tai sisaruksia olisi vain yksi. Enemmän se huomion hakeminen kertoo siitä, antavatko vanhemmat lapselle huomiota vai ovatko esim. nenä kiinni puhelimessa.

Tämä. Monet pienet lapset hokevat "äiti, kato, kato!", kun vanhempi on keskittynyt kännykkäänsä. Näitä näkee monissa paikoissa. Meillä taas lapsella ei ole tuota tarvetta hokea, kun meiltä vanhemmilta tulee huomiota muutenkin ja esimerkiksi leikkipuistossakin jutellaan. Aika usein lapsi huomiota saatuaan toteaa, että haluaa nyt leikkiä rauhassa.

Vierailija kirjoitti:Ei lestadiolaisena arvelisin, että eiköhän ole osittain myös kyse "ihanteesta" eli elämästä, joka nähdään erityisesti tavoittelemisen arvoisena. Onhan meillä yhteiskunnassakin ollut pitkään monia ihanteita: ensin opiskelemaan, sitten töihin ja sitten naimisiin. Heteroavioliitto, lapsia monikossa, ydinperhe, vakituinen työ ja ihmissuhteita sukulaisista ja ystävistä näin esimerkiksi. Jokainen toki tietää, että aika harvalla elämä menee tällaisen käsikirjoituksen mukaan - olipa lestadiolainen tai ei.

Ihanteita saa olla mutta niillä ei saa orjuuttaa muita ihmisiä.  

Kun Olle ja Eeva kuitenkin luette tätä keskustelua:

Tehkää vlogi Abelin synttäreistä ja sitten aikanaan vauvan ristiäisistä. Rakastan kaikkia juhlavlogeja. :)

Lopettakaa vaan Olle ja Eeva se YouTube kanava. Siitä on vaan haittaa lapsille ja teille.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa vaan Olle ja Eeva se YouTube kanava. Siitä on vaan haittaa lapsille ja teille.

Tuskin kukaan yhden kommentin takia on lopettamassa harrastusta josta on tulossa selvästi työ, kun katsojiakin alkaa olla jo lähemmäs kymmenentuhatta. Selvästi ihmisiä kiinnostaa heidän kanava, kun sen katselijamäärät on kasvusuunnassa. Kaikesta julkisuudessa olosta on haittaa ja sen haitan tekee suurimmaksi osaksi negatiiviset ihmiset. Se on sitten eri asia osaako sen negatiivisen palautteen suodattaa ja keskittyä niihin positiivisiin palautteisiin. Ihana pari ja ihana perhe jolle toivon pelkkää hyvää! 

Tosi isoissa perheissä kasvamista on tutkittu vähän lapsen näkökulmasta. Ulla Pilvijärven gradu (Heslingin yliopisto) käsittelee aihetta haastattelujen pohjalta. Tässä suoria lainauksia siitä. 

Kaikkien haastateltujen lapsuudenperheissä isät olivat paljon työssä ja monessa perheessä lisäksi erilaisissa luottamustehtävissä, talonrakennuksen parissa tai opiskeluissa. Äidit olivat pääsääntöisesti kotona. Joissakin perheissä äiti kävi työssä lasten syntymien välissä. Monissa perheissä äiti palasi työhön, kun lapsia ei enää syntynyt. Myös kotoa käsin työskentelyä esimerkiksi oman yrityksen kautta tapahtui, äiti saattoi samaan aikaan hoitaa kotia ja perhettä ja osallistua yritystoimintaan. Myös uskonnollisten yhteisöjen talkootyöhön osallistuminen vei vanhempien aikaa.Useamman haastateltavan mukaan äiti pyrki hoitamaan kodin ja lapset hyvin. Monessa kodissa oli tiukat rutiinit. Jokaisessa perheessä syötiin vähintään päivällistä yhdessä. Kotona oli siistiä  ja ruoka oli hyvää. Lapset olivat siististi puettuja. Hyvä huolenpito kulutti kuitenkin voimavaroja.

"Kaikki ei välttämättä oo just niin miltä päällepäin näyttää olevan. Erityisesti lestadiolaisperheissä tuntuu olevan tyypillistä se, että lapset on puettu tosi nätisti ja mennään yhtenä sopuisana joukkona, ja koti on siisti ja kivannäkönen ja hienosti sisustettu ja näin. Mutta se on tosiaan vaan semmosta pintaa. Sinne pinnan alle voi kätkeytyä tosi paljon semmosta huomaamatonta pahoinvointia, sekä lasten että aikuisten. Ja että lapset voi joutua kantamaan välillä kohtuuttoman suurta taakkaa." Kuormittumisesta ja väsymyksestä johtuen äiti oli monen haastateltavan kokemuksen mukaan etäinen. Suurin osa haastatelluista kertoo, ettei vanhempien kanssa voinut jakaa omia asioita ja murheita. Uskontoon liittyvät aiheet olivat sellaisia, joissa vanhempia pystyi lähestymään. Varsinaista keskustelua ja vastauksia uskonnollisiin kysymyksiin ei kuitenkaan ollut, vaan lapsia kehotettiin vain uskomaan niin kuin on sanottu ja opetettu. 

Ajanpuute tuotti yksilöllisyyden puutetta. Kaikki haastatellut kokevat, etteivät he tulleet yksilöinä huomatuiksi. Yksilöllisyyden puute liitetään perheen suureen kokoon. Haastatellut puhuvat siitä, miten sisarukset olivat erilaisia ja osa olisi tarvinnut enemmän tukea kuin toinen. Erilaisuutta ei kuitenkaan ollut mahdollista huomioida. Monet haastatelluista puhuvat massan  osana olemisesta. Ajanpuutteesta seurasi sylin puutetta, joka tulee esille jokaisessa haastattelussa. Sylipaikan sai vauva tai nuorimmat sisarukset. Haastatteluissa tulee esiin hoivan ja huolenpidon puutetta. Haastatellut eivät koe saaneensa vanhemmilta hoivaa. Vanhempien paikkaa korvasivat sisarukset

Haastatellut eivät halunneet kuormittaa vanhempaa lisää, tai yrittivät keksiä keinoja, joilla helpottaa vanhemman taakkaa. He tekivät kotitöitä, ratkoivat sisarusten välisiä riitoja ja huolehtivat kouluun liittyvät asiat varsin itsenäisesti.

 

jatkuu...

Haastateltavat kytkevät kipeät jäljet aikuisen puutteeseen. Kipeiden jälkien puolelle asettuu liiallinen halu kompromissien tekoon ja toisten miellyttämiseen. Useampi haastateltu kertoo epäitsenäisyydestä ja vaikeuksista tehdä valintoja. Useat haastatelluista nostavat esiin äidin miellyttämishalun sekä lapsena että aikuisena. He eivät halunneet tuottaa pettymystä. Useammat kertovat omien rajojen löytämisen ja puolustamisen vaikeudesta. Useampi haastatelluista kertoo itsellään olleen vaikeuksia tehdä elämässä valintoja, päättää asioista ja tahtoa. Suunnan löytäminen elämässä oli useammalle vaikeaa.

Tunne erilaisuudesta muotoutuu uskonnon ja monilapsisuuden tuottamasta itsensä erilaiseksi tuntemisesta. Uskovaisiin ja epäuskoisiin jakaminen mietitytti haastateltuja jo varhaislapsuudessa. Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunnetta koettiin yhteisön ulkopuolella, vaikkakin tunnetta saattoi kokea myös yhteisön sisäpuolella. Uskonnon tuottama jako meihin ja muihin aiheutti sen, että haastatellut kokivat erilaisuutta suhteessa uskonnollisen yhteisön ulkopuolisiin ihmisiin, kuten koulutovereihin ja muihin aikuisiin. Vaikka kodeissa ei aktiivista erottelupuhetta ollut, oppivat haastatellut jo pienestä eron uskontoon kuuluvien ja kuulumattomien välillä. Opetus tuli ensisijaisesti seuroissa ja muussa toiminnassa, kuten päiväkerhoissa ja pyhäkouluissa.

Erilaisuus tuli itsen ja yhteisöön kuulumattomien väliin ja saattoi hankaloittaa ystävyyssuhteita. Uskonnollisuus ja erilaisuus suhteessa yhteisöön kuulumattomiin ihmisiin saattoi aiheuttaa yksinäisyyden tunteita ja ristiriitaisia ajatuksia. Useat haastatellut kertovat pohtineensa jo lapsina pelastumiseen liittyviä asioita, jakoa uskovaisiin ja epäuskoisiin. Erilaisuutta saattoi kuitenkin tuntea myös yhteisön sisällä, ja tällöin lapsi ei kokenut sopivansa mihinkään maailmaan. Hiljaisemmat ihmiset saattavat jäädä syrjään ja kuinka kavereita voi olla vaikea saada. Kuulumattomuuden tunne seurasi siis sekä yhteisön ulkopuolella että sisäpuolella

Aineiston mukaan monilapsisessa perheessä eläminen tuottaa monenlaisia sosiaalisia taitoja, joista on hyötyä myös aikuisiällä. Suuri perhe ja sisarussuhteet opettavat ottamaan toiset huomioon ja ottamaan vastuuta. Suurperheessä oli hulinaa ja elämää. Hulina opetti, ettei pienestä kannata säikähtää, kuten myös kekseliäisyyttä ratkaista asioita. Vanhempi ei ollut heti saatavilla ratkaisemaan asioita lapsen puolesta. Lapset osallistuivat kodin askareisiin, ja kodeissa opittiin työteliäisyyttä. 

Näkymätön, pärjäävä lapsi vetää yhteen ja tiivistää koko aineiston. Ydinkategoria muodostuu kahdesta osasta; nämä kaksi ovat yhdessä, eikä niitä voi irrottaa toisistaan. Monilapsisen perheen lapsi oli siis yhtä aikaa näkymätön ja pärjäävä. Aineisto tiivistyy monilapsisessa perheessä elämisen moninaisuuteen ja ristiriitaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Tosi isoissa perheissä kasvamista on tutkittu vähän lapsen näkökulmasta. Ulla Pilvijärven gradu (Heslingin yliopisto) käsittelee aihetta haastattelujen pohjalta. Tässä suoria lainauksia siitä. 

Kaikkien haastateltujen lapsuudenperheissä isät olivat paljon työssä ja monessa perheessä lisäksi erilaisissa luottamustehtävissä, talonrakennuksen parissa tai opiskeluissa. Äidit olivat pääsääntöisesti kotona. Joissakin perheissä äiti kävi työssä lasten syntymien välissä. Monissa perheissä äiti palasi työhön, kun lapsia ei enää syntynyt. Myös kotoa käsin työskentelyä esimerkiksi oman yrityksen kautta tapahtui, äiti saattoi samaan aikaan hoitaa kotia ja perhettä ja osallistua yritystoimintaan. Myös uskonnollisten yhteisöjen talkootyöhön osallistuminen vei vanhempien aikaa.Useamman haastateltavan mukaan äiti pyrki hoitamaan kodin ja lapset hyvin. Monessa kodissa oli tiukat rutiinit. Jokaisessa perheessä syötiin vähintään päiv

Kiitos!