Henkisesti väkivaltainen suhde - Auttakaa!

Kaipaan häntä niin paljon, koska hän oli niin ihana. Mutta onko se totta? Kaipaanko enemmän sitä mitä olisi voinut olla?

Pahenee vaan. Olet hänen silmissään nolla, jos saa sut takaisin pienellä lirkuttelulla.

Ei muutu. Hän hoitaa itse ongelmansa joku päivä, jos hoitaa. Joiko alkoholia. Olet turvassa kun menit erilleen, tulee parempi elämä. Vaikkei uskoisi mutta se tulee.

Yleensä ei. Ainakin se vaatii sisäsyntyistä halua ja esimerkiksi terapiaan hakeutumista. Jos ainoa motiivi on saada sinut takaisin, ennuste on huono. Hänen pitäisi haluta muuttua itsensä takia.

Älä nyt herranjumala palaa takaisin, kun olet karkuun päässyt. Luultavasti mies vaan laittaisi isomman vaihteen silmään.

Suhde teki minut huonovointiseksi, kaikki energia meni sen miettimiseen mitä mies haluaa/miten voisimme onnistua/millainen minun pitäisi olla jne. En enää kunnioittanut itseäni. Mies oli hyvin arvaamaton tunnetiloissaan ja tosiaan käytti henkistä väkivaltaa. Silti sitä haluaisi uskoa niihin hyviin hetkiin, jotka olivat kerrassaan ihania. Kun oli ihanaa, oli todella todella ihanaa. Ap

EROA! Kuuntele/lue kirjaa "miksi se ei vain lähde" - Riina-Maija Metso. 

Itsekin saman kokenut ja todellakin ero ainoa ratkaisu jos et halua menettää mielenterveyttäsi. Se ei oikeasti lopu, ei koskaan. Ero tulee kuitenkin olemaan aina välttämätön vaikka takaisin palaatkin, joten älä kiusaa itseäsi. 

Up

Päästä irti ja jatka elämääsi eteempäin ilman häntä

Ei muutu. Pitäkää taukoa. Jos teillä on lapsia, tehkää heidän vuoksi yhdessä asioita, mutta ei kannata palata yhteen. Omistushaluinen, jos on, ei tämä varmaan sovi. Siinä jo huomaa ettei kannata.

Sitä se raha teettää...

Suhteissa roikutaan viimeiseen asti.

Ei tietenkään muutu. Miksi muuttuisi. Toiset siinä kärsii eikä hän. Ihminen tekee sitä missä hän on hyvä ja mikä hänellä toimii. Tuon tyyppiset ihmiset on hyväksyneet sen että kukaan ei jää pitkäksi aikaa eikä ne sitä edes halua. Jos ihminen haluaa jonkun elämäänsä niin hän kohtelee sellaisia hyvin. Ei hänkään kaikkia kohtele huonosti, vain niitä joita ei halua pitää. Olet ollut vain kulutusta varten.

Samankaltainen tilanne minullakin. Miten päädyitte ja kumman aloitteesta eropäätökseen? Minulla mies jätti siltä seisomalta aivan yhtäkkiä. Muuttui täysin. Tuli ilmi, että löytänyt 15v nuoremman johon vaihtoi lennosta. Jätti perheen, kaiken. Suhteemme oli molemminpuolin toksinen. Olen tuntenut hirvittävää tuskaa kohta 3kk, vain siitä syystä että menetin kaiken materian mitä oli, ja mitä olisimme vielä saavuttaneet. Koko tulevaisuudelta meni pohja, eläke aikoja myöten. Asuntosijoitimme velkavivulla. Kaikki sijoitusasunnot menevät tulevana keväänä myyntiin samoin puolen miljoonan talo. Kaikki meni, tässä maailman tilanteessa tuskin saa edes omiaan pois. Olen jo sen ikäinen, etten ehdi kartuttamaan ennen eläkettä tai ehkä juuri ja juuri, sijoitusasuntoja itsenäisesti. Ja toki riski yksin pelottaa.

Olen ihan ok palkalla (~70t/v) ollut aina, pärjään rahallisesti yksin lasten kanssa. Mutta kaikki meni. Aivan hirveää, laitoin alle 10v suhteeseen kakkoskierrokselle kaikki rahani, tulevaisuuteni likoon. Luotin, että tämä kestää. Ei kestänyt. Nyt olen sen ikäinen, ettei normaalista perheestä ja parisuhteesta voi enää haaveilla. En halua lasten takia ajatellakaan, että muuttaisin enää kenenkään kanssa yhteen. Ainakin 6v menee näin, keskenään. Sitten olenkin jo niin vanha, ettei mitään yhteistä juttua kenenkään kanssa enää ehdi. Helvetin pahalta tuntuu, ja vain siksi, että menetin ympäriltäni materian. Parisuhde oli kamala, mutta uskoin koko ajan, että pienimmän kasvettua vielä pari vuotta, saamme vihdoin parisuhde aikaa ja rakastumme uudelleen. Ei käynyt niin, mies lähti toiselle kierrokselle aivan ääripään kanssa. Katkeruus on kova, onko jollain vastaavaa kokemusta, miten tästä selviää?

-Katkera

Ja siis huomaan sen, että nimenomaan rakastin ja halusin rakastaa vain sitä mitä olisi voinut olla nyt ja tulevaisuudessa. Mies ei ole sanonut puolikkaalla sanallakaan, että yhteen paluulle olisi mahdollisuutta tai olisi katunut eropäätöstään minkään syyn takia. No ei tietenkään, semmoisen saaliin päällä on ettei olisi voinut varmasti itsekään kuvitella. Se tässä vähän ihmetyttää, eikö mies itse tajua, ettei kyseisellä nuorikolla ole mitään muuta syytä kuin raha päätyä sen näköisen miehen kanssa yhteen. Itse ajattelin alussa, ettei tosiaan vastaa ihannemiestäni ulkoisesti, mutta pääasia jos henkinen puoli kohtaa. Ei kohdannut, mutta olin siinä vaiheessa jo niin syvällä etten voinut perääntyä. Aivan järkyttävä kusipää ihmisenä. Minulle, läheisilleen, jopa kaupan kassalle. Hyi helkkari sentään.

-Katkera

Meillä eropäätös oli lopulta yhteinen. Toki venkslasimme asiaa edestakaisin ties kuinka monia kertoja. Minulla on aivan järkyttävä psyykkinen tuska tämän asian vuoksi. Koen kauheaa ikävää ja kaipuuta niihin hyviin hetkiin. Onko sinulla 12 edelleen yhtä huono olo kuin aiemmin vai onko se parantunut ajan kuluessa?

Henkisesti väkivaltainen on kyllä taas niin idioottia uuskieltä. Väkivalta on aina tarkoittanut FYYSISTÄ kaltoinkohtelua. Nyt väkivaltaan luetaan ihan kaikki kunhan siihen vaan eteen heitetään tuo "henkinen". Minä olen niin väkivallan uhri, voivoivoi.

Jösses. Et ole tainnut kuulla koskaan, että psyykkinen väkivalta vahingoittaa joskus pahemmin kuin ihan ehta lyönti tai läpsäisy. Kannattaa tutustua tutkimuksiin ja kirjallisuuteen, ettei löpise täällä päättömyyksiä. Mutta ehkäpä kuulut siihen sakkiin, joka ei muiden järkipuheita huomioi, vaan ajattelee olevansa aina oikeassa. Tai sitten et. 

Ap:n ukosta sanoisin, että ei muutu, ellei joku asia kyykistytä aivan polvilleen ja nöyräksi. Hän on nyt itsevihan kierteessä ja itseviha on yksi addiktion muoto. Vaikea sellainen. Se näkyy monesti siten, että lähisuhteissa kumppania (tai omia lapsiakin) halveksitaan ja lytätään. Samaistutaan ns. aggressoriin menneisyyden ihmissuhteista. Se tuo tuntuman siitä, että on energiaa, voimissaan ja kingi. Sokea kanakin kuitenkin näkee, mitä tuollainen käytös peittää. Tai noh, ei taida nähdä, kuten tässäkin ketjussa huomattiin. 

Vierailija kirjoitti:

Samankaltainen tilanne minullakin. Miten päädyitte ja kumman aloitteesta eropäätökseen? Minulla mies jätti siltä seisomalta aivan yhtäkkiä. Muuttui täysin. Tuli ilmi, että löytänyt 15v nuoremman johon vaihtoi lennosta. Jätti perheen, kaiken. Suhteemme oli molemminpuolin toksinen. Olen tuntenut hirvittävää tuskaa kohta 3kk, vain siitä syystä että menetin kaiken materian mitä oli, ja mitä olisimme vielä saavuttaneet. Koko tulevaisuudelta meni pohja, eläke aikoja myöten. Asuntosijoitimme velkavivulla. Kaikki sijoitusasunnot menevät tulevana keväänä myyntiin samoin puolen miljoonan talo. Kaikki meni, tässä maailman tilanteessa tuskin saa edes omiaan pois. Olen jo sen ikäinen, etten ehdi kartuttamaan ennen eläkettä tai ehkä juuri ja juuri, sijoitusasuntoja itsenäisesti. Ja toki riski yksin pelottaa.

Olen ihan ok palkalla (~70t/v) ollut aina, pärjään rahallisesti yksin lasten kanssa. Mutta kaikki meni. Aivan hirveää, laitoin alle 10v suhteeseen kakkoskierrokselle kaikki rahani, tulevaisuuteni likoon. Luotin, että tämä kestää. Ei kestänyt. Nyt olen sen ikäinen, ettei normaalista perheestä ja parisuhteesta voi enää haaveilla. En halua lasten takia ajatellakaan, että muuttaisin enää kenenkään kanssa yhteen. Ainakin 6v menee näin, keskenään. Sitten olenkin jo niin vanha, ettei mitään yhteistä juttua kenenkään kanssa enää ehdi. Helvetin pahalta tuntuu, ja vain siksi, että menetin ympäriltäni materian. Parisuhde oli kamala, mutta uskoin koko ajan, että pienimmän kasvettua vielä pari vuotta, saamme vihdoin parisuhde aikaa ja rakastumme uudelleen. Ei käynyt niin, mies lähti toiselle kierrokselle aivan ääripään kanssa. Katkeruus on kova, onko jollain vastaavaa kokemusta, miten tästä selviää?

-Katkera

materia,materia, no eihän ne menny , myytte ne, jos siis olit mukana maksamassa ja nimi papereissa,jos et , niin eine sun olleet ees. 

Vierailija kirjoitti:

Ja siis huomaan sen, että nimenomaan rakastin ja halusin rakastaa vain sitä mitä olisi voinut olla nyt ja tulevaisuudessa. Mies ei ole sanonut puolikkaalla sanallakaan, että yhteen paluulle olisi mahdollisuutta tai olisi katunut eropäätöstään minkään syyn takia. No ei tietenkään, semmoisen saaliin päällä on ettei olisi voinut varmasti itsekään kuvitella. Se tässä vähän ihmetyttää, eikö mies itse tajua, ettei kyseisellä nuorikolla ole mitään muuta syytä kuin raha päätyä sen näköisen miehen kanssa yhteen. Itse ajattelin alussa, ettei tosiaan vastaa ihannemiestäni ulkoisesti, mutta pääasia jos henkinen puoli kohtaa. Ei kohdannut, mutta olin siinä vaiheessa jo niin syvällä etten voinut perääntyä. Aivan järkyttävä kusipää ihmisenä. Minulle, läheisilleen, jopa kaupan kassalle. Hyi helkkari sentään.

-Katkera

Mutta etkö ole helpottunut, kun pääsit kusipäästä eroon?

Vierailija kirjoitti:

Samankaltainen tilanne minullakin. Miten päädyitte ja kumman aloitteesta eropäätökseen? Minulla mies jätti siltä seisomalta aivan yhtäkkiä. Muuttui täysin. Tuli ilmi, että löytänyt 15v nuoremman johon vaihtoi lennosta. Jätti perheen, kaiken. Suhteemme oli molemminpuolin toksinen. Olen tuntenut hirvittävää tuskaa kohta 3kk, vain siitä syystä että menetin kaiken materian mitä oli, ja mitä olisimme vielä saavuttaneet. Koko tulevaisuudelta meni pohja, eläke aikoja myöten. Asuntosijoitimme velkavivulla. Kaikki sijoitusasunnot menevät tulevana keväänä myyntiin samoin puolen miljoonan talo. Kaikki meni, tässä maailman tilanteessa tuskin saa edes omiaan pois. Olen jo sen ikäinen, etten ehdi kartuttamaan ennen eläkettä tai ehkä juuri ja juuri, sijoitusasuntoja itsenäisesti. Ja toki riski yksin pelottaa.

Olen ihan ok palkalla (~70t/v) ollut aina, pärjään rahallisesti yksin lasten kanssa. Mutta kaikki meni. Aivan hirveää, laitoin alle 10v suhteeseen kakkoskierrokselle kaikki rahani, tulevaisuuteni likoon. Luotin, että tämä kestää. Ei kestänyt. Nyt olen sen ikäinen, ettei normaalista perheestä ja parisuhteesta voi enää haaveilla. En halua lasten takia ajatellakaan, että muuttaisin enää kenenkään kanssa yhteen. Ainakin 6v menee näin, keskenään. Sitten olenkin jo niin vanha, ettei mitään yhteistä juttua kenenkään kanssa enää ehdi. Helvetin pahalta tuntuu, ja vain siksi, että menetin ympäriltäni materian. Parisuhde oli kamala, mutta uskoin koko ajan, että pienimmän kasvettua vielä pari vuotta, saamme vihdoin parisuhde aikaa ja rakastumme uudelleen. Ei käynyt niin, mies lähti toiselle kierrokselle aivan ääripään kanssa. Katkeruus on kova, onko jollain vastaavaa kokemusta, miten tästä selviää?

-Katkera

Tää on käsittämätön vuodatus.

Vierailija kirjoitti:

Jösses. Et ole tainnut kuulla koskaan, että psyykkinen väkivalta vahingoittaa joskus pahemmin kuin ihan ehta lyönti tai läpsäisy. Kannattaa tutustua tutkimuksiin ja kirjallisuuteen, ettei löpise täällä päättömyyksiä. Mutta ehkäpä kuulut siihen sakkiin, joka ei muiden järkipuheita huomioi, vaan ajattelee olevansa aina oikeassa. Tai sitten et. 

Ap:n ukosta sanoisin, että ei muutu, ellei joku asia kyykistytä aivan polvilleen ja nöyräksi. Hän on nyt itsevihan kierteessä ja itseviha on yksi addiktion muoto. Vaikea sellainen. Se näkyy monesti siten, että lähisuhteissa kumppania (tai omia lapsiakin) halveksitaan ja lytätään. Samaistutaan ns. aggressoriin menneisyyden ihmissuhteista. Se tuo tuntuman siitä, että on energiaa, voimissaan ja kingi. Sokea kanakin kuitenkin näkee, mitä tuollainen käytös peittää. Tai noh, ei taida nähdä, kuten tässäkin ketjussa huomattiin. 

Kiintoisaa.

Menetin mieheni tuollaisessa tilanteessa.