Katsokaapa YLE Areenasta "Levottomat lapset".

Mutta sen voi tehdä paljon hienotunteisemmin kuin Roopen äiti teki.



Mieheni äiti on kasvattanut lapsensa juuri tuolla lyttäämis asenteella, eikä ole saanut kovin hyvää jälkeä aikaan! Eikä kyseessä ole edes adhd lapset.



Minusta tuntui pahalta että äiti sanoi Roopelle tämän olevan sairas. Voi käyttää vaikka sanaa "erilainen" tai että aivot toimivat eritavalla. Kyllä sanamuodoilla ja äänensävyllä on lapselle suuri merkitys.

Millainenkahan äiti- lapsisuhde noilla on?

Mitä sitten dokumentissa esiintyneisiin vanhempiin ja heidän lapsiinsa tulee, olen tehnyt seuraavanlaiset merkinnät:



Roopen lääkitysmyönteinen äiti, joka näkee lapsessaan jatkuvasti oireita, joita lapsi itse ei koe. Äiti sanoo Roopen tekevän kaikkia asioita koko ajan; Roope itse sanoo tekevänsä niitä välillä, mutta ei aina.



Roope on mukana myös tutkimuksessa, jossa testataan uutta Suomen markkinoille kaiketi vielä tänä vuonna tulevaa ADHD-lääkettä, todennäköisesti Stratteraa. Kyseisen lääkkeen maksavauriovaarasta on varoitettu, vaikka tapauksia on ollut vasta pari, mikäli pitää paikkansa. "Oonks mä niin kuin koekaniini?" Roope sanookin äidilleen.



Keskustelun lomassa Roope kysyy vielä äidiltään: "Mikä musta tulee isona?"



Äiti sanoo: "On ammatteja varmaan mitä ei kannata edes ajatella, että lentokapteenin uran voit kyllä unohtaa, ja tokko... "



Roope: "Ja mikä ois sit sellainen, joka ois mulle hyvä... "



"Voi, Roope rakas, sie oot vasta kymmenen, ett äiti ei oo niin kauheasti miettinyt, mikä siusta tulee isona. Ku tää elämä siun kanssa on vuoristorataa, niin eletää tää elämä päivä kerrassaan. Saattaisithan sie päästäkin lukioon, mutta se on kolme vuotta pelkkää lukemista ja puurtamista, ja jonka jälkeen siul ei oo viel ammattia. Ja jos tarkkaavaisuushäiriö ja keskittymiskyvyn ongelma on, niin ehkei lukio oo siun kohalla paras ratkaisu, vaan joku ammattiin suoraan valmistava. "



"Ai niin kuin ammattikoulu?"



"Niin. Ja nyt tiedän, että on olemassa ainakin yksi sisäoppilaitos, josta logistiikkapuolelle valmistutaan, eli varastomiehiksi ja varastotyöntekijöiksi. Siellä opetellaan samalla itsenäisen elämän taitoja. "



"Sinne mä sitten varmaan isona meen. "



"Niin. Sie saat sieltä ammatin ja vähän sit eväitä selviytymään, ku siun pitää muuttaa yksin asumaan, ku äiti ei ookaan keittämässä soppaa ja kuorimassa perunoita siulle. Sinun on joskus Roope pärjättävä yksin. "



"Tuleeks mulla aina olee tää ADHD?"



"Tulee. Se on valitettavasti sairaus, mikä ei koskaan poistu. Lievenee ehkä ja helpottaa, mutta aina se on läsnä. "



Noin viedään siis ADHD-leimalla unelmat ja katkaistaan siivet. Vain juuret jätetään maahan, vaikka lapsella pitäisi olla sekä juuret että siivet kasvaakseen onnelliseksi. Mutta tämä äiti näytti olevan jo etukäteen valitsemassa lapselleen ammattia ja vähän alakanttiin; unelmia ei saanut olla eikä lapsosella ilon tuiketta silmäkulmassa. Oliko Strattera tehnyt jo tehtävänsä, vai äiti sekä Strattera yhdessä? Milloin myös ADHD-leimoin leimattujen läheisiä alettaisiin tutkia, milloin koko koululaitosta ja yhteiskuntaa? Miksi lasten täytyy kasvaa kieroon aikuisten ja tämän maailman ongelmien takia? Missä on pienemmät luokkakoot, turvatut iltapäivät ja ylipäätään koko lapsuus? Saako lapsi enää lainkaan olla lapsi?



Dokumentissa esiintyi kyllä myös skeptisempi ja sitä kautta itsenäisemmin ajattelevalta vaikuttava vanhempi, Paulan äiti. Hän toteaa, että hänen lapsensa saattaa aiheuttaa joskus muille mielipahaa, jota ei ole tarkoittanut ja jota joudutaan selvittelemään. Pitäisikö lapsen siis heti jo lapsena olla täydellinen ja erehtymätön? Kuka se sellaista voisi edes vaatiakaan? Paula on erityisluokassa, mutta ei sairas äitinsä mielestä. Voimia vain äidille, että jatkossakin jaksaisi pitää selväjärkisyytensä tasapäistämisen paineessa.



* * *

tässä katselen dokkaria areenalta ja aika hurjalta vaikuttaa. Siis just tuon roopen äiti, tosi lyttäävä ja ankea tyyppi. Itse olen sitä mieltä että kyllä olosuhteilla on vaikutusta tuohon adhd:n syntyyn paljonkin. Tekisi mieleni epäillä jopa koko sairauden olemassaoloakin. Ja tässä ei ole kyse siitä että itse en olisi kokenut vaikeaakin sairautta.



Meidän naapurissamme asuu myös tällainen adhd-diagnoosilla varustettu lapsi. Ei tarvitse kauaa kuunnella perheen yh-äidin kommunikointia lapsensa kanssa kun tajuaa että ei äidillä kaikki ole kohdillaan. Tämä heijastuu aivan selvästi lapsen käytökseen, vaikuttaa siltä että tämä täysin rajatta elävä lapsi kärsii tilanteestaan tosi paljon. Äiti turvautuu välittömästi aggressiiviseen huutoon kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Äiti vaikuttaa myös pahasti masentuneelta. Erittäin epävakaa ihminen, pelottavaa ajatella millaisia ongelmia tulee tulevaisuudessa lastensa kanssa. Nyt tämä sairas kuitenkin on vasta ala-asteella...

Mustakin Roope oli ihanan oloinen poika ja niin on omanikin. Lukion voi käydä myös iltaisin ja pilkkomalla.

Vaikka lukio olisi Roopelle liian vaikea, niin silti sitä ei pidä kertoa pienelle pojalle.

Ei ole ajankohtaista ja tapa oli väärä.

Adhd lapsilla on valtavan paljon hyviä piirteitä ja heillä on mahdollisuus työllistyä hyviin ammatteihin.

Opiskelu vaatii paljon vanhempien apua.

Moni adhd lapsi kärsii oppimisvaikeuksista.

Adhd lapset on kaikki ihan erilaisia. En sanoisi koskaan lapselleni, että hän on sairas. Osaava ja omatoiminen poika. Hänellä on paljon avuja, jotka puuttuu monelta muulta lapselta.

Meillä on adhd-lapsi, elämme vakaassa parisuhteessa ja lapsen etua ajatellen. Lapsen isä tunnistaa itsessään paljon samanlaisia adhd-piirteitä kuin pojassa, ja suvussa on selvästi muutenkin taipumusta sinne suuntaan. Esimerkiksi pappa oli niin selvä adhd-tapaus kuin olla voi.

Lisäksi valtaosassa tapauksista perinnöllisyys tulee molemmilta puolilta, ja lapsen serkkupoika minun sukuni puolelta on diagnosoitu. Epäilen, että myös toisella serkulla ja veljilläni on adhd-tyyppisiä piirteitä. Veljeni ovat kyllä teräviä, mutta levottomuus on vaivannut ei ole riittänyt pitkäjänteisyyttä esim. opiskeluun. Lääkärimme ja muiden asiantuntijoiden mukaan syndrooma on vahvasti periytyvä.

Jos henkilö itse on kärsinyt jostain muusta sairaudesta, tuskin se tekee hänestä adhd:n asiantuntijaa. Suosittelen hieman perehtymään aiheeseen.

tässä katselen dokkaria areenalta ja aika hurjalta vaikuttaa. Siis just tuon roopen äiti, tosi lyttäävä ja ankea tyyppi. Itse olen sitä mieltä että kyllä olosuhteilla on vaikutusta tuohon adhd:n syntyyn paljonkin. Tekisi mieleni epäillä jopa koko sairauden olemassaoloakin. Ja tässä ei ole kyse siitä että itse en olisi kokenut vaikeaakin sairautta.

Meidän naapurissamme asuu myös tällainen adhd-diagnoosilla varustettu lapsi. Ei tarvitse kauaa kuunnella perheen yh-äidin kommunikointia lapsensa kanssa kun tajuaa että ei äidillä kaikki ole kohdillaan. Tämä heijastuu aivan selvästi lapsen käytökseen, vaikuttaa siltä että tämä täysin rajatta elävä lapsi kärsii tilanteestaan tosi paljon. Äiti turvautuu välittömästi aggressiiviseen huutoon kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Äiti vaikuttaa myös pahasti masentuneelta. Erittäin epävakaa ihminen, pelottavaa ajatella millaisia ongelmia tulee tulevaisuudessa lastensa kanssa. Nyt tämä sairas kuitenkin on vasta ala-asteella...

[ En sanoisi koskaan lapselleni, että hän on sairas. Osaava ja omatoiminen poika. Hänellä on paljon avuja, jotka puuttuu monelta muulta lapselta.

[/quote]

vammaisen identiteetille on tärkeää tietää, MIKSI on erilainen ja mitä vamma tarkoittaa. ADHD on vamma. Jos olisit YHTÄÄN tutustunut asiaa koskevaa nteoriaan, ja hoitoon tai vammaisten - myös "kirjainlasten" - kuntoutukseen, tietäisit, että näin on.



Minunkin poikani on osaava ja omatoiminen. Hän on myös ihana ja hänessä on paljon hyvää. Hän on taatusti av-palstan keskivertoa älykkäämpi, mutta hänestä ei koskaan voi tulla lentokapteenia, ammattiliikennöitsijää eikä poliisia. Puolustusvoimilla ei tällähetkellä ole neurologiset diagnoosit yksiselitteisesti kieltävää ohjesääntöä, mutta ei sekään ura (onneksi) kovin todennäköinen ole. Sen sijaan hänestä voi tulla mitä tahansa huippututkijan ja sairaseläkeläisen välillä. Hän on 11 -vuoden tätä Roopea vanhempi - ja hän tietää, että hänen koulunkäyntinsä on ongelmallista tasolla joka voi viedä häneltä tulevaisuuden älykkyydestä huolimatta. Hän on siis jo joutunut kerran siirtymään erityiskouluun, jossa mitään kyselemättä alettii nsoveltaa mukautettuja oppimääriä siitä huolimatta, että hänen piti hoijksin mukaan opiskella normaalia oppimäärää. Kyllä hän sen tajusi. Hän tietää myös, että vaikka hän kuinka yrittää, hän ei pysty tekemään tehtäviä eikä kokeita 26 oppilaan normaaliluokassa. Kyllä hän sen huomaa, ei minun tarvitse sanoa sitä hänelle. Hän on koko ajan veitsen terällä sen suhteen, heitetäänkö hänet koulusta ulos. Hän tietää sen, koska sen ovat kyllä useaan kertaan sanoneet hänelle rehtori ja opettajat. Se huolestuttaa häntä. Tottakai hänen kohdallaan silloin on ajankohtaista keskustella siitä, mitä hänestä voi tulla isona. Minä olen luvannut hänelle, että teen parhaani sen suhteen että kaikki tiet pysyisivät avoinna, mutta jos kaikki menee pieleen, järjestän hänet oppisopimuskoulutukseen niin että hän silti saa ammatin.



Toinen asia on, ettei minunkaan lapseni edes itse huomaa, että hänellä on kokoajan ongelmia. Hän häiritsee muita koko ajan koulussa, mutta hän huomaa sen itse noin kerran viikossa. Se, ettei hän huomaa tätä, ei tarkoita, etteikö hänellä olisi ongelmaa, vaan ainoastaan, että ongelmaan kuuluu huomattava määrä asioiden katselua vain omalta kannalta. Hänen mielestään mitään ei ole tapahtunut, jos hän esimerkiksi konttaa pulpettien alla luokassa. Hän on vain halunnut nähdä siellä alhaalla jotain... Aiemman kirjoittajan näkökannalla lapsella ei ole ongelmaa, jos hän ei itse sitä huomaa, mutta onko pulpettien alla konttailu luokassa sitten normaalia? Roopen ja Roopen äidin näkökulmien erossa voi olla kysymys juuri tästä. Adhd-lapsien oireistoon kuuluu se, ettei asioita osata katsoa kuin omalta kannalta. Äiti taas kuulee sen, mistä opettaja valittaa. Toisaalta jo 10-vuotias adhd-lapsikin osaa hävetä ongelmiaan ja omituisuuttaan (pulpetin alla konttaamista) heti kun huomaa, ettei se ollutkaan asiallista, ja pyrkii siksi vähättelemään virheitään siinä kuin neurologisesti normaalikin ihminen. Varsinkin telkkarissa. Vai menisitkö itse selittämään telkkariin, että olet inhottava ja kroonisesti ennakkoluuloinen besserwisseri joka aina häiritsee muita? Vai yrittäisitkö vähän kaunistella, että toki sitä joskus tulee mokattua mutta yleensä olet ihan kohtuullisen sivistynyt ihminen?

kun se poika kysyi että mitä hän voi tehdä isona, niin se äiti sanoo, että et sä ainakaan lukioon voi mennä! Haloo!!! sitten se äiti sanoo että sun pitää mennä jonnekin ammattikouluun ja se poika siihen että sellaiseen mä sitten menen. Ei herranjestas sentään!!! Miten kukaan äiti voi puhua tuolla tavalla lapselleen, viedä kaikki unelmat ja mahdollisuudet pois??!!

..

Vielä lisään sen, että nyt äiti on laittamassa Roopea sisäoppilaitokseen(!!!)... haluaa vissiin eroon koko pojasta? Varastotyöntekijäksi olisi kuulemma hyvä valmistua (sama ammatti, jota ns. normaalit ihmiset halveksivat)...:(

sisäoppilaitokseen peruskoulun jälkeen, ei heti vielä. Ja mehän ei tiedetä miten vakava tämän pojan oppimisvaikeus on ja miten paljon adhd haittaa hänen normaalia elämää. Voipi olla ihan realistiset nämä äidin suunnitelmat.

Ja eiköhän suunnitelmat tehdä sitten aikanaan sen tilanteen mukaan mikä silloin on. Jos näyttää, että muussa koulussa ei tule pärjäämään niin mitä pahaa on laittaa nuori erityisammattikouluun. Ja jos on vaikeuksia pärjätä tulevaisuudessa elämänhallinnassa, niin eikö se ole hyvä että saa siihen tukea. Voihan olla, että erityisempää tukea ei tule tarvitsemaan.

Ja tuskin tuo äiti jatkuvasti pojalle syöttää tuollaista tulevaisuudenkuvaa. Nyt kyse on tv-ohjelmasta ja ohjaajalta on tullut käsky keskustella tällaisesta asiasta.

Ja oletattavasti äiti tietää poikansa tilan paremmin kuin me ja kenties hänellä on syytä olettaa, että erityistä tukea tulee tämä lapsi tarvitsemaan.

kun se poika kysyi että mitä hän voi tehdä isona, niin se äiti sanoo, että et sä ainakaan lukioon voi mennä! Haloo!!! sitten se äiti sanoo että sun pitää mennä jonnekin ammattikouluun ja se poika siihen että sellaiseen mä sitten menen. Ei herranjestas sentään!!! Miten kukaan äiti voi puhua tuolla tavalla lapselleen, viedä kaikki unelmat ja mahdollisuudet pois??!!

me ei tiedetä tämän pojan "ongelman" vakavuutta. Äiti tietää sen paremmin. Voi olla ihan realistista, että lukiossa ei tule pärjäämään. Ei kai se tee ihmisestä sen huonompaa.

No joo, voihan olla että lukiossa pärjäisi ja se olisi pojan oikea unelma aikanaan. Ja jo lapsena on nitistetty se unelma pois ja jättää tilaisuuden käyttämättä. Mutta toisaalta taas, realismia peliin. Lukiossa täytyy jaksaa päntätä. Eikö sen voi sanoa lapselle, että todennäköisesti se ei ole sinun paikkasi, mutta kyllä sullekin koulu ja ammatti löytyy.

Että jos hänelle olisi joku kertonut että hän on arvokas sellaisenaan ja voi tehdä mitä vaan, ehkä hän olisi oppinut arvostamaan itseään jo nuorempana tms.

Tuntui että oli jotenkin ihan yliväsynyt tilanteeseen, ja yritti ikäänkuin dokumentissa osoittaa, kuinka vaikeaa Roopen kanssa on, vaikkei se juuri noissa tilanteissa vaikeaa ollutkaan - kun Roope ei riehunut, äiti kuitenkin kohteli Roopea kuin tämä olisi riehunut - asenteella " nyt tehdään dokumenttia adhd:stä, siksi mun täytyykin kuvailla lastani mahdollisimman hyvin adhd:hen sopivasti". :(

Roope istui pipo päässä, takki päällä ja lipitti kokista koko lääkärissä ja terkkarilla olo ajan. Äiti ei millään tavalla puuttunut tilanteeseen. Samoin lääkärikäynnin jälkee suoraan munkkipossulle ja pepsiä kehiin. Siinä dokumentissahan tri Tolonen ehdotti puolen vuoden ravinto/elämäntapakokeilua tai siis väärien ruokailutottumusten muutosta, ja vasta sen jälkeen lääkekokeilua, ellei ravitsemuksen ja muunkin päivittäisen rytmin muutos korjaisi/parantaisi tilannetta edes vähän. Surullista todellakin, jos tilanne oli aito, ja Roopen tilanne kotona tuollainen. Ei adhd ainakaan helpota. Itse tunnen adhd ja muita käytöshäiriöisiä työni puolesta aika paljon, ja roope oli sielä helpoimmasta päästä. Tunnen todellakin sekä viihdealalla työskentelevän että korkeassa asemassa olevan ihmisen, joten äidin aliarvioiva asenne oli aika tyrmäävä.

Ainakin toinen näistä ilmoitti jyrkästi, että adhd ei OLLENKAAN johdu geeneistä, vaan ainoastaan ympäristötekijöistä. Ja syynä on pitkällinen stressi tai muut vaikeudet, joista lapsi on vuosikausia kärsinyt. Aivan erilainen viesti verrattuna tutkijoihin, jotka ovat löytäneet vahvan perinnöllisen yhteyden.

Ja he kiistivät oikeastaan koko adhd:n olemassaolon ja sen diagnosoimisen tarpeellisuuden. Toinen ilmoitti nerokkaasti, että se aiheuttaa vain mielipahaa ja kielteisiä seurauksia lapselle, kun tämä alkaa pitää itseään erilaisena. Niin kuin ylivilkkaudesta ja pahasta keskittymiskyvyttömyydestä sitten ei olisi mitään haittaa, nehän haittaavat sosiaalisia suhteita ja koulunkäyntiä. Ja kuten ohjelmassakin myönnettiin, vangeista suurimman osa on todettu kärsivän adhs:stä.

Ja taatusti nämä "asiantuntijat " aiheuttavat itse mielipahaa vanhemmille vierittäessään tylysti syyn lapsen ongelmiin yksinomaan näiden niskoille. Meillä lapsi sai juuri diagnoosin. Emme tietenkään ole täydellisiä vanhempia, mutta lapsemme ei tosiaankin ole kärsinyt kaltoinkohtelusta.

Ovatko nämä ruotsalaiset tosiaan skientologeja? Ja mikä oli se ohjelman omituinen heitto ruotsalaisesta adhd-tutkijasta, jonka tutkimusten pohjalle suomalainen hoito muka lähes täysin rakentuisi, ja jonka vaimo poltti tämän tutkimusaineiston ilmeisesti salatakseen jotain epäselvyyksiä. Perustuuko nykyinen käsitys adhd:sta muka täysin tälle yhdelle tutkimukselle?

Lisäksi ohjelmassa oli mielestäni yksi asiavirhe: adhd-lääkkeiden ilmoitettiin useampaan otteeseen olevan amfetamiini-johdannaisia. Uudella Concerta-lääkkeellä ei ymmärtääkseni ole mitään tekemistä amfetamiinin kanssa - korjatkaa jos olen väärässä.

mutta ainakin alkuvaiheessa, tämä "onko adhd sairaus"- juttu menee juuri niin kuin se lapselle pitäisikin selittää. Ei adhd-lapsi ola vajaa, hän tietää olevansa erilainen ja hän tietää että hänellä on vaikeaa. Ei sitä voi siloitella pois.

Sen sijaan huomauttaisin, että Ruotsissa "kirjaissairauksien" o9lemassa olova eppäilevät KÄrfve ja kumppanit ovat myös tiiviissa yhteyksissä sicentologeihin. Mikä ei yllätä, koska sicentologit kieltävät lääkkeitten käytön. Ja sekään ei yllätä, koska scientologit voivat rahasta opettaa teille kaikille keinon voittaa kaikki ongelmanne...

Tuntui että oli jotenkin ihan yliväsynyt tilanteeseen, ja yritti ikäänkuin dokumentissa osoittaa, kuinka vaikeaa Roopen kanssa on, vaikkei se juuri noissa tilanteissa vaikeaa ollutkaan - kun Roope ei riehunut, äiti kuitenkin kohteli Roopea kuin tämä olisi riehunut - asenteella " nyt tehdään dokumenttia adhd:stä, siksi mun täytyykin kuvailla lastani mahdollisimman hyvin adhd:hen sopivasti". :(

just silloin poika ei riehunut, mutta mikä on tilanne niinä kaikkina muina päivinä. Jospa äidin kuvaus oli osuva suurimpaan osaan päivistä ja hetkistä

mulla on 11v adhd poika ja kyllä hän osaa käyttäytyä nätisti,kyse ei ole siitä. Sosiaaliset tilanteet esim. kaveripiirissä ovat hankalaia koska lapsi on äärettömän äkkipikainen ja impulsiivinen,samoin koulussa on vaikeaa. Jos me ollaan lekurissa tai missä vaan kahdestaan niin homma toimii

eihän tämä äiti voi sanoa lapselleen, että et voi mennä lukioon koska et pärjää siellä! Ei vaan voi, mistä se äiti sen voi tietää! Aivan järkyttävää, oli realismia tai ei, niin eihän kukaan äiti voi sanoa lapselleen noin!!

ja alensi minkä ehti.

mitä Roope voisikaan oppia ja nauttia elämästään jos äitinä olisi rakastava ja kannustava ÄITI.



Dokumentti on tehty muistaakseni v. 2OO4.

Mitähän Roopelle kuuluu nyt?



Toivottavasti äiti on laitettu ruotuun mutta pahaa jälkeä on tehnyt lapsensa kasvatuksessa.

tyyliin, että lapselle kerrotaan hänellä olevan pieni vaurio aivoissa. Ja lapsi alkaa toteuttaa tuota oletustaan alisuoriutumalla, ei edes yritä, koska olettaa olevansa toivoton ja huono. Mulla itselläni on veli, joka häiriköi koko 1-4 luokat, koska ei jaksanut muiden oppilaiden mukana. Adhdta epäiltiin vahvasti, kunnes eräs erityisopettaja tajusi antaa vaativimpia tehtäviä, ja veljeni rauhoittui. Ei koskaan ollut ilkeä tms, ei vain jaksanut istua tylsistyneenä paikoillaan. Tänä päivänä veljeni on tampereella teknillisessä korkeakoulussa, mutta olisiko, jos silloin olisi lyöty käytöshäiriöisen leima otsaan?

Siinä tapauksessa ihmettelen, millä asiantuntemuksella hän lyttäsi lääketieteelliset tutkimukset ja ilmoitti, että adhd ei johdu lainkaan geeneistä ja itse asiassa koko adhd:tä ei ole olemassakaan.

Ovatko nämä ruotsalaiset tosiaan skientologeja? Ja mikä oli se ohjelman omituinen heitto ruotsalaisesta adhd-tutkijasta, jonka tutkimusten pohjalle suomalainen hoito muka lähes täysin rakentuisi, ja jonka vaimo poltti tämän tutkimusaineiston ilmeisesti salatakseen jotain epäselvyyksiä. Perustuuko nykyinen käsitys adhd:sta muka täysin tälle yhdelle tutkimukselle?

Eivät he ole scientologeja, mutta heillä on aika vahvan näköiset yhteydet sinne. Osallistuvat scientologien konferensseihin ja luennoivat niissä aika paljon. Gilbergin ja Kärfven välisestä kiistasta löytyy googlesta aika paljon kumman tahansa nimellä. Itse ymmärrän kyllä GIlbergin ryhmää, koska hillä oli käytössää paljon luottamuksellista materiaalia näiden lapsten perheiltä, eivätkä tutkimuksissa olleet perheet halunneet enää mukaan sellaiseeen tutkimukseen, jonka tarkoitus olisi ollut osoittaa eidän perheensä sosiaalisesti puutteellisiksi, kuten Kärfven tarkoitus kai oli. Mutta nykyinen käsitys adhd:sta EI perustu GIlbergin tutkimuksille, vaan niitä on kymmeniä tuhansia ympäri maailmaa. Erityisen paljon tutkimusta on australiassa, mutta myös yhdysvalloissa.

Sen sijaan minua jaksaa ihmetyttää miksi nämä "lapsen identiteetistä" ja medikalisaatiosta huolestuneet ruotsalaiset pitävät parempana sitä, että lapselle sanotaan tämän olevan tyhmä ja huono kuin sitä että hänellä sanotaan olevan eri lailla toimivat aivot...

Lisäksi ohjelmassa oli mielestäni yksi asiavirhe: adhd-lääkkeiden ilmoitettiin useampaan otteeseen olevan amfetamiini-johdannaisia. Uudella Concerta-lääkkeellä ei ymmärtääkseni ole mitään tekemistä amfetamiinin kanssa - korjatkaa jos olen väärässä.

mutta ainakin alkuvaiheessa, tämä "onko adhd sairaus"- juttu menee juuri niin kuin se lapselle pitäisikin selittää. Ei adhd-lapsi ola vajaa, hän tietää olevansa erilainen ja hän tietää että hänellä on vaikeaa. Ei sitä voi siloitella pois.

Sen sijaan huomauttaisin, että Ruotsissa "kirjaissairauksien" o9lemassa olova eppäilevät KÄrfve ja kumppanit ovat myös tiiviissa yhteyksissä sicentologeihin. Mikä ei yllätä, koska sicentologit kieltävät lääkkeitten käytön. Ja sekään ei yllätä, koska scientologit voivat rahasta opettaa teille kaikille keinon voittaa kaikki ongelmanne...