Minua kuormittaa, jos joku puhuu koko ajan. Teillä samaa?

Vierailija kirjoitti:

Taas todiste ettå vammaiset kuuluvat laitoksiin, ei työelämään.

:D Kova on tollolla taas kiire suoltaa paskaansa vauvapalstalle kun ketään muutakaan ei kiinnosta, tosin omalla naamallas et uskaltaisi edes kaupan kassaa tervehtiä. Siksihän sinä täällä riehutkin.

Kaivakaa syvä kuoppa, menkää sinne ja pyytäkää ettå joku peittää. On hiljaista.

Joo. Istuin kerran kaverini kyydissä Pohjanmaalta Helsinkiin. Hän puhui taukoamatta. Eikä antanut suunvuoroa. Välillä kysyi jotain muttei antanut vastata. Ja taas mentiin. 

Vaivuin koomaan.

Todennäköisesti olet myös jotenkin muuten uupunut/ kuormittunut. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen ja laittaa elämässä palikoita uuteen uskoon.

Minäkin ennen supersosiaalinen ja puhelias ihminen aloin välttelee kaikenlaista kanssakäymistä, koska olin muuten burnoutissa. Kun tuo tilanne on korjaantunut, niin korjaantui myös sosiaalinen elämä. Nykyään taas kaipaan ihmisten seuraan ja pidän puheliaista ja hauskoista ihmisistä . Kun ennen en jaksanut mitään.

Mulla tämä vaati kyllä sen, että koko elämä täytyi muuttaa ja 30 kilon painonpudotuksen muunmuassa.

Monologit harvemmin innostavat, mutta keskustelu kylläkin. Eli vuorovaikutteinen kommunikaatio.

Kuormittaa! Ja olen ihan sosiaalinen ihminen, mutta pari työkaveria puhuu taukoamatta. Se on piinaavaa, uuvuttavaa eikä se ole mitään vuorovaikutteista puhumista tai keskustelua jos muut ei saa suunvuoroa. Onneksi saan tehdä työni yleensä rauhassa. Kerran tehtiin kaksi päivää yhdessä töitä toisen räpätädin kanssa enkä minä saanut mitään järkevää aikaiseksi sinä aikana. Oli pakko tehdä hommat loppuun kun vihdoin sain olla rauhassa.

Kuormitun, jos olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa (oli sitten kasvotusten tai netissä), se väsyttää minua ja joskus tarvitsen useamman päivän yksinoloa. Olen myös introvertti, joten en kauheasti voi tuolle mitään.

On äärimmäisen rasittavaa kuunnella toisen jatkuvaa puheenpälätystä..

Miten sitä puhetta riittääkin koko ajan.

Tää introverttipuhe on ihan huuhaata. Todennäköisesti elämässä on muutenkin liikaa kaikkea ja sitten virheellisesti ajatellaan et ollaan introvertteja. Vaikka olisi lapsena ollut se rasavilli ilopilleri. Uupumus ja mahdollisesti masennus on eri asia, kuin introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä muakin rasauttelee varsinkin jos se puhe on sellaista paniikkipuhetta ettei vaan olisi hiljaista.

alapeukuttajat= paniikkipuhujia

Vierailija kirjoitti:

Tää introverttipuhe on ihan huuhaata. Todennäköisesti elämässä on muutenkin liikaa kaikkea ja sitten virheellisesti ajatellaan et ollaan introvertteja. Vaikka olisi lapsena ollut se rasavilli ilopilleri. Uupumus ja mahdollisesti masennus on eri asia, kuin introvertti.

Itse ole sillä tavalla ristiriitainen, että ihmisten seura kiinnostaa älyttömästi ja olisi paljon asioita mistä puhuakkin, mutta ongelmani on se, että olen äärimmäisen huono ilmaisemaan itseäni sekä myös olen huono puhuja. Minulla on jotenkin todella tylsistyttävä tapa puhua enkä itsekään jaksaisi kuunnella itseäni. 

Olen siis vähän kuin pakosta introvertti vaikka oikeasti sydämeltäni olen ekstrovertti

Työelämä on niin sosiaalista monella alalla, että moni ei kestä.

Onneksi töissä voi tunkea korvatulpat korviin ja keskittyä ihan töihin eikä juoruaviin ja kikatteleviin naisiin.

Mun mielestä oleellista on se, onko pälpättäjällä tilannetajua ja kyky vastavuoroisuuteen. Tietyn asteinen älykkyys on mulle tärkeää. Rasitun siis jyräävästä, kuuntelutaidottomasta tyhjän puhujasta. En epäile, etteikö joku tällaisesta tykkäisikin, mutta minä en.

Kyllä. Töissä nyt menee vielä, mutta sitten jos mies vielä kotona puhuu kuin papupata niin menee järki ja monesti pyydänkin, että oltaisko hetki hiljaa. Myös jatkuva musiikki ärsyttää.

Töissähän näitä pulputtajia joutuu kuuntelemaan, muualla ei ole pakko. Ja kun monta vuotta jo kuunnellut yhtäkin niin melkein tietää mitä juttua seuraavaksi tulee. Muuten kiva tyyppi, mutta väsyttävää.

Välillä tekis tauolla mieli painaa kädet korville.

Kyllä. Otan miehestäni lomaa välillä. Korvat lepää.

Anoppi oli tuollainen koko ajan puhuja.

Kaiken tajunnanvirtansa antoi tulla ulos.

Jollakin reissulla ollessaan matkakumppani oli jo sanonut että voisitko olla hetken hiljaa- siitäkös hän loukkaantui.