Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä ei puhu tunteista
24.01.2023 |
Mua vaivaa, että toinen ei puhu tunteista. Edes laimeammista. Ei tarvitse rakkautta hehkuttaa.
Joskus olis kuitenkin kiva kuulla, että toinen ikävöi tai tykkää musta, että oon hänelle tärkeä.
Mutta ei. Ei vissiin ikinä muutu?
Nyt ajattelin, että enpä viitsi itsekään moisia jutella. Luulen, että tunteet kyllä hiipuu pikku hiljaa, kun vastakaikua tai vahvistusta niille ei hänen suunnalta tule. Surullista.
Muuten suhde on aika lailla täydellinen. Vuosi oltu yhdessä.
Kommentit (76)
Kuriositeettina: äidinkieli on tunnekieli. Miten naiset tulevat toimeen ulkomailta tänne tulleen kanssa? Eroavaisuus tunneilmaisussa tulee esille esimerkiksi ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Suomea puhuvat ruotsinkieliset vaikuttat lähinnä vittuilevan, koska heiltä puuttuu kielen vivahteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei noin tuoreessa suhteessa osaa näyttää tai puhua tunteistaan, ei tule muuttumaan. Mä en enää lähtisi tuommoiseen mukaan. Edellisessä suhteessa täysin "tunteettoman" miehen kanssa riitti.
Ei puhu tunteistaan, mutta sitähän ei kerrottu, näyttääkö ja se on paljon tärkeämpää.
Kyllähän jotain vikaa on jos ei pysty tunteistaan puhumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jotain vikaa on jos ei pysty tunteistaan puhumaan.
Suomalainen kasvatus.
Vierailija kirjoitti:
Osottaa kyllä teoillaan, että välittää. Isoja juttuja on käyty läpi tässä matkan varrella. Ja luottamus on rakentunut vahvaksi. Ja silti....
Ap
Niin mutta jos sä haluat miehen joka puhuu tunteistaan niin ei toi tule toimimaan pitkällä aikavälillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Voit puhua tunteistasi kunhan olet vain kanssani kaikesta samaa mieltä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, 13 vuotta olen tuollaisen puhumattoman möllin kanssa ollut. En silti vaihtaisi, hän on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Ajan kanssa sitä oppii kyllä, ettei ne sanat välttämättä tarkoita yhtään mitään, teot merkkaa paljon enemmän.
Tietenkin teot ovat se joka merkitsee eniten mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt että jos pystyy sitä rakkautta osoittamaan teoilla niin mikä siinä on niin vaikeaa ilmaista sama edes joskus myös sanallisesti. Edes vaikka siinä tekojen yhteydessä.
Ei meillä ikinä lapsuudessa puhuttu mitään tunteista. En muista, että olisin kertaakaan kuullut äidiltäni "rakastan sinua". Ja kun on elänyt tämmöisessä lapsuudessa, ei sitä aikuisenakaan osaa tunteista puhua, se tuntuu vain vaivaannuttavalta. Ei se silti tarkoita, ettei niitä tunteita olisi.
Kaikkein ikävintä olisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka mököttäisi sen takia, etten osaa puhua tunteista ja joka ei hyväksyisi minua sen takia. Joka yrittäisi väkisin pakottaa puhumaan, vaikka se minusta tuntuisi ahdistavalta. Onneksi puolisoni ymmärtää ja me kyllä halitaan ja hellitään, vaikka ei julisteta rakkauttamme ääneen. Minä naisena olen meidän suhteen puhumaton osapuoli, mieheni on huomattavasti vapautuneempi, koska heidän lapsuudessa oli normaalia puhua tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän jotain vikaa on jos ei pysty tunteistaan puhumaan.
Suomalainen kasvatus.
No todennäköisesti, mutta kyllä noissa yleensä jotain tunnevammoja taustalla on. Kasvanut perheessä, jossa tunteita ei ole näytetty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, 13 vuotta olen tuollaisen puhumattoman möllin kanssa ollut. En silti vaihtaisi, hän on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Ajan kanssa sitä oppii kyllä, ettei ne sanat välttämättä tarkoita yhtään mitään, teot merkkaa paljon enemmän.
Tietenkin teot ovat se joka merkitsee eniten mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt että jos pystyy sitä rakkautta osoittamaan teoilla niin mikä siinä on niin vaikeaa ilmaista sama edes joskus myös sanallisesti. Edes vaikka siinä tekojen yhteydessä.
Ei meillä ikinä lapsuudessa puhuttu mitään tunteista. En muista, että olisin kertaakaan kuullut äidiltäni "rakastan sinua". Ja kun on elänyt tämmöisessä lapsuudessa, ei sitä aikuisenakaan osaa tunteista puhua, se tuntuu vain vaivaannuttavalta. Ei se silti tarkoita, ettei niitä tunteita olisi.
Kaikkein ikävintä olisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka mököttäisi sen takia, etten osaa puhua tunteista ja joka ei hyväksyisi minua sen takia. Joka yrittäisi väkisin pakottaa puhumaan, vaikka se minusta tuntuisi ahdistavalta. Onneksi puolisoni ymmärtää ja me kyllä halitaan ja hellitään, vaikka ei julisteta rakkauttamme ääneen. Minä naisena olen meidän suhteen puhumaton osapuoli, mieheni on huomattavasti vapautuneempi, koska heidän lapsuudessa oli normaalia puhua tunteista.
Ymmärrän sinällään sinua mutta ihminen voi myös aikuisena oppia asioita joita ei ole lapsena oppinut. Minua ainakin ärsyttää ihmiset jotka perustelevat jämähtämisensä lapsuudella vaikka heillä olisi ollut vuosikymmeniä aikaa myös päästä pois lapsuuden kahleista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, 13 vuotta olen tuollaisen puhumattoman möllin kanssa ollut. En silti vaihtaisi, hän on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Ajan kanssa sitä oppii kyllä, ettei ne sanat välttämättä tarkoita yhtään mitään, teot merkkaa paljon enemmän.
Tietenkin teot ovat se joka merkitsee eniten mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt että jos pystyy sitä rakkautta osoittamaan teoilla niin mikä siinä on niin vaikeaa ilmaista sama edes joskus myös sanallisesti. Edes vaikka siinä tekojen yhteydessä.
Ei meillä ikinä lapsuudessa puhuttu mitään tunteista. En muista, että olisin kertaakaan kuullut äidiltäni "rakastan sinua". Ja kun on elänyt tämmöisessä lapsuudessa, ei sitä aikuisenakaan osaa tunteista puhua, se tuntuu vain vaivaannuttavalta. Ei se silti tarkoita, ettei niitä tunteita olisi.
Kaikkein ikävintä olisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka mököttäisi sen takia, etten osaa puhua tunteista ja joka ei hyväksyisi minua sen takia. Joka yrittäisi väkisin pakottaa puhumaan, vaikka se minusta tuntuisi ahdistavalta. Onneksi puolisoni ymmärtää ja me kyllä halitaan ja hellitään, vaikka ei julisteta rakkauttamme ääneen. Minä naisena olen meidän suhteen puhumaton osapuoli, mieheni on huomattavasti vapautuneempi, koska heidän lapsuudessa oli normaalia puhua tunteista.
Ei meilläkään tunteista puhuttu lapsuuden kodissa tai hellitty erityisesti. Mutta silti pystyn niihin nyt aikusena. Itse asiassa minulla on ollut kova tarve aikuisena niihin juuri koska en niitä lapsena saanut. En siis usko että lapsuuden esimerkin toistaminen on pelkästään syynä siihen että ei tunteita ilmaisen aikuisena. Kyllä siinä on mukana sitä omaa perusluonnetta johon se lapsuuden ympäristö on oikeastaan sopinut aika hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, 13 vuotta olen tuollaisen puhumattoman möllin kanssa ollut. En silti vaihtaisi, hän on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut. Ajan kanssa sitä oppii kyllä, ettei ne sanat välttämättä tarkoita yhtään mitään, teot merkkaa paljon enemmän.
Tietenkin teot ovat se joka merkitsee eniten mutta en ole oikein koskaan ymmärtänyt että jos pystyy sitä rakkautta osoittamaan teoilla niin mikä siinä on niin vaikeaa ilmaista sama edes joskus myös sanallisesti. Edes vaikka siinä tekojen yhteydessä.
Ei meillä ikinä lapsuudessa puhuttu mitään tunteista. En muista, että olisin kertaakaan kuullut äidiltäni "rakastan sinua". Ja kun on elänyt tämmöisessä lapsuudessa, ei sitä aikuisenakaan osaa tunteista puhua, se tuntuu vain vaivaannuttavalta. Ei se silti tarkoita, ettei niitä tunteita olisi.
Kaikkein ikävintä olisi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka mököttäisi sen takia, etten osaa puhua tunteista ja joka ei hyväksyisi minua sen takia. Joka yrittäisi väkisin pakottaa puhumaan, vaikka se minusta tuntuisi ahdistavalta. Onneksi puolisoni ymmärtää ja me kyllä halitaan ja hellitään, vaikka ei julisteta rakkauttamme ääneen. Minä naisena olen meidän suhteen puhumaton osapuoli, mieheni on huomattavasti vapautuneempi, koska heidän lapsuudessa oli normaalia puhua tunteista.Ei meilläkään tunteista puhuttu lapsuuden kodissa tai hellitty erityisesti. Mutta silti pystyn niihin nyt aikusena. Itse asiassa minulla on ollut kova tarve aikuisena niihin juuri koska en niitä lapsena saanut. En siis usko että lapsuuden esimerkin toistaminen on pelkästään syynä siihen että ei tunteita ilmaisen aikuisena. Kyllä siinä on mukana sitä omaa perusluonnetta johon se lapsuuden ympäristö on oikeastaan sopinut aika hyvin.
Mulla sama. Kärsin lapsuuteni ja aikuisena kasvatin itseeni uudet toimintamallit. Täti aloitti sen lähempänä kahdeksaakymmentä, joten koskaan ei ole liian myöhäistä.
Voihan sen toki kai jotenkin perustella itselleen senkin, että jätän koko loppuelämäni muut vaille jotakin, kun en itsekään saanut lapsena, joten en kehitä itseäni ihmisenä enkä pyri vastaamaan toisten tarpeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha nainen kirjoitti:
Minä en puhu tunteista. Mieheni lässyttää joskus jotain kauniista vaimosta ja kuinka tykkää. Mulle ei vaan ole luontaista, en ole tottunut, oppinut.
Ollaan oltu yhdessä vuosikymmeniä. Ollaankin enemmän tooosi hyviä frendejä ja asuin/yhtökumppaneita. Harrastetaan kaikkea yhdessä. Ei meillä nykyisin muitakaan mies/naisystäviä ole, siis seksimielessä. En tiedä, jos joku ihana nainen/mies tulisi jommalle kummalle vastaan, ihastuisiko sitä heti.Tänään riittää mulle ainakin tämä.
Toisin sanoen et rakasta enää miestäsi, ja luultavasti hän kertoo saman tarinan deittipalstalla jollekin nuorelle tyttöselle. Valitan, mutta tätä tapahtuu aika usein.
Kuulostaa ihan normi suomalaiselta mieheltä, jolle ei kotona ole opetettu omien tunteiden sanoittamista. Noita on vaikka ja kuinka, mutta ei se tee heistä tunteettomia etteivät osaa tai uskalla tunteista puhua. Oman kokemukseni mukaan teot ratkaisevat enemmän kuin sanat ja miehet keskimääräisesti eivät kommunikoi omista tuntemuksistaan niin paljon kuin naiset. Jos mies kohtelee sinua hyvin ja näet hänen käytöksestään, että hän arvostaa ja haluaa sinua, niin se on ihan yhtälailla osoitus tunteista kuin puhekin. Rakkauden kieliä on monia. Mä en lähtisi rankaisemaan tuosta puhumattomuudesta sillä, että lopetat itse puhumisen ja aiheutat miehelle tunteen, että et ehkä enää halua häntä. Jos haluat eron, niin sen saa helpomminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka kasvattaa tunnevammaiset miehet? Näitä riittää.
Mitä nuo teot on mistä täällä puhutaan? Eikö ne ole itsestään selvyys parisuhteessa?
Jos ei noin tuoreessa suhteessa osaa näyttää tai puhua tunteistaan, ei tule muuttumaan. Mä en enää lähtisi tuommoiseen mukaan. Edellisessä suhteessa täysin "tunteettoman" miehen kanssa riitti.